Taustaa

Kaarlo Henrik Lehtosen muistiinpanot vapaussodasta

17.3.18

Klo 7 a lähdettiin matkaan Hongojoella. Matka Kauhajoen asemalta Honkajoen rajaan kesti klo 2½ iltapäivällä. Välillä sentään yksi kerta syötettiin hevosia muuten ajettiin sentään tavallista kyytiä. Honkajoen kirkolle saavuttiin klo 4 jossa syötiin oikein hyvästi. Paras ateria koko matkalla ainakin tähän asti. Sitten klo 6 taasen lähdettiin Kankaanpäätä kohti. Matkalla sinne kulki samaa tietä hevosia pitkät jonot suuntaan ja toiseen. Tuli vastaan haavoittuneita ja kaksi kaatunutta ruumisarkuissa. Miestemme mieli edellisenä iltana niin villi on muuttunut vakavammaksi. Kankaanpään kestikievariin saavuttiin kymmentä käydessä illalla. Siellä varrottiin kuormaston tuloa. Sitten lähdettiin taasen matkaan. Kello 2 yöllä Jämijärvelle saavuttiin klo 2ta käydessä josta jatkettiin matkaa Ikalisiin klo 7 a. Ikalisten kauppalaan saavuttiin 12 aikaan päivällä jossa syötiin päivällistä jossa sitten levättiin iltapuoli ja illalla taasen asetuttiin levolle kun illallinen ensin oli syöty

19 päivä tiistaina

Aamulla klo 4 aikaan ajettiin ylös vuoteelta ja lähdettiin aamiaiselle. Klo 6 aikaan lähdettiin rintamaa kohti. Siellä sitten rintaman takana kuljettiin suuntaan ja toiseen. K12 jälkeen gratit räjähtelivät ja tuossa kuularuiskut rätisevät. Punaiset ovat peräytyneet ja hiljalleen menevät taapäin. Me marssimme koko iltapäivän oikein ahkerasti. Illalla 11 aikaan vasta pääsin nukkumaan.

20 päivä Hämeenkyrö

keskiviikko

aamulla syötiin täällä Osarassa johon eilen muutimme asumaan. Sitten klo 10 lähdettiin rintaman oikealle sivulle jossa sitten annettiin erän (mökin?) puollustus meidän huostaamme. Vihollinen kyllä sitä ampui kovasti mutta ei saanut aikaan mitään. Illalla sitten alkoi hämärän tullessa kova vahdinpito. tähän asti Jumala auttoi meitä erinomaisesti.

torstaina 21 p Hämeenkyrö

yöllä sai yksi miehistä maatessaan kuulan jalkoihinsa joka tunkeutui läpi seinän. Hänen nimensä oli Jaari Viirretjärvi. Ensimmäinen meidän joukkueessa joka haavoittui. Sitten saatiin olla rauhassa kunnes klo 3 aikaan äkkiä käskettiin katsomaan paikkoja missä saadaan sellaiset varustukset jossa voidaan ottaa vihollinen vastaan jos se hyökkää. Ei tullut tänään hyökkäystä

perjantai 22 p

Oli hyvin raskas yö sillä täytyi koko yön olla joka toinen tunti vahdissa aina kaksi tuntia kerralla. Yöllä vahdissa ollessani hiihdin niin jouduin vihollisen tulen alaiseksi mutta ei sentään sattunut. Päivä kului yhtäläisesti kuin yökin samallalailla vahdissa. Vain illalla sitten muutettiin toiseen taloon särkijärvi yöksi. uni olikin meillä I joukkueen miehillä kaikilla. Jumalaa saamme kiittää taasen suojeluksestansa tänäkin päivänä

Lauantai 23 p

Maarian päivänä

Aamulla seitsemää käyressä herätettiin ylös ja käskettiin olla valmiit matkaan. Ensin sentään annettiin ruokaa vähäisen. Sitten lähdettiin kaikki samaan matkaan, valmistettiin hyökkäystä Nuutin kylää kohti. Iilla myöhään vielä punaiset tekivät kova vastarintaa mutta yöllä olivat kaikki sentään jo paenneet ja meidän miehet miehittivät kylän. Haavoittuneita ja kaatuneita oli meidänkin puolella ainakin yksi kaatui toistakymmentä haavoittui mm Paavo Karjula ja muita myöhällä loukkaantui. Niin meni Marian päivä kaikenlaiset maalliset touhut olivat vaan ihmisten mielessä. Jumalaa ei muistettu kiittää vaikka hän kaikki asiat parhain päin toimittaa

Sunnuntai 24 p

olimme kaiken yötä vahdissa Aamulla sitten sentään poies ja muutettiin asumaan Nuutin 7 taloon joka yöllä vallattiin. Siellä sitten levättiin kunnes iltapäivällä taasen tuli vahtivuoro mutta se loppui klo 8 kaikilta raahelaisilta. Oululaiset ottivat taasen huolehtiaksensa vahdista joten raahelaiset pääsivät lepäämään. Jumalalle olkoon kiitos kaikesta tästäkin sunnuntaista

Maanantaina 25 p

Hämeenkyrön pi Järvenkylä

Aamulla herätettiin taasen ylös aikaisin. Sanottiin taasen muutettavan paikkaa. Olemme vielä Hämeenkyrön pitäjässä Heiskä nimisessä talossa. Täällä saimme erittäin ystävällisen vastaanoton. Kahvia annettiin kaikille. Marssittiin taasen vähän aikaa. Sitten tultiin Hillon taloon Heinäjärven kylässä johon yövyttiin. Hyvin sekin päivä meni

Tiistaina 26 p Hämeenkyrön Kärjenkylässä

Aamulla taasen lähdettiin Hillon talosta ja poikettiin Kärjenkylässä. Siellä oli ystävällinen vastaan otto. Sitten jatkettiin matkaa taasen ja ruvettiin ketjussa lähestymään Siuron asemaa joka ilman vastarintaa miehitettiin. Siellä oli taasen ystävällinen vastaan otto. Siellä sitten olimme rukoushuoneessa yötä. Yöllä hälytettiin liikkeelle oululaisia etsimään. Ei net sentään hukassa ollut

Keskiviikkona 27 p Nokia

aamulla syötiin Siurossa ensin aamiaista. Sitten lähdettiin matkaan kohti Tamperetta. Nokian työväentalolla ensimmäinen vastustus kohdattiin. Pienen vastarinnan kohdattua se vallattiin. Matkalla tänne kohtasimme liputettuja taloja iloisia katseita onnitteluja pitkin matkaa. Sitten tultiin illalla tähän Epilän edustalle ja vallattiin asemat itsellemme vihollisen edestä. Kovalla se olikin panssaroitu junakin kävi täällä pommittamassa meitä. Asetuttiin kumminkin niihin ja siellä saatiin ollakin koko se iltayö

Torstaina 28 p Pirkkala

aamulla kuin oli syöty niin sitten lähdettiin vahtiin. Siellä sitä sitten oltiin kaiken päivää iltaan asti klo 8. Vihollinen yritti kovasti ampua meitä mutta ei saanut juuri mitään aikaan. Sitten se rupesi polttamaan taloja siellä. Kyllä on kurja joukkoa sekin kuin hävittää ihmisten omaisuuden ja vielä henkenkin. Kyllä oli kamalaa katsella sitä loimotusta joka siellä oli

perjantaina 29 p

Täällä eletään niin kuin ei mitään juhlapäivää olisikkaan. Hyökkäillään vain yhtenään ja ollaan toimessa niin kuin arkipäivinäkin. Tänään satoi vettä ja lunta runsaasti. Taitaa tulla kohta kesä. Hyvä olisikin jos kesä tulisi. Tänään saatiin ilta päivä lomaa sitten illa klo 10 mentiin 3 tunniksi rautatielle patrulliin. Siellä sitten meni tämä päivä loppuukin

Lauantai 30 p

Klo 1 päästiin rautatieltä vahdista. Sitten heti sai lähteä ketjuun vahtituvalle. Ei ulos tarvinnut sentään lähteä sai sisällä olla. Sieltä sitten päästiin klo 9 a ja saatiin olla levossa vähän aikaa. Sitten täytyi muuttaa asuntoa taasen ja meidät yhdistettiin Waasalaisten kanssa yhdeks komppaniaksi. Sitten illalla klo 5 aikaan saatiin marssin Pitkäänniemeen. Sitten alettiin hyökkäys illalla klo 8 aikaan ja saatiin olla ketjussa yö

Sunnuntaina 31 p

Pääsiäispäivä

metsässä sitä saatiin sitten maata ketjussa. Yöllä tahtoi tulla kylmä mutta päivällä oli hyvin kaunis ilma. Aurinko paisti oikein lämpimästi. Sinne tuotiin ruokaa meille. Sitten klo S aikaan päivällä päästiin poijes sieltä. Muuten pidettiin hyvää huolta meidän ruasta siellä. Illalla myöhään tuotiin vielä meille teetä ja voileipää

Maanantaina 1 p Huh

Aamulla klo 6 aikaan taasen herätettiin ylös ja sanottiin että olla valmiina rintamalle etumaisille linjoille klo 8 aikaan aamulla. Sentähden tuotiin ruoka jo klo 7 aikaan ja sitten lähdettiin linjoille. Siellä oli eräs Akronoomin talo jossa saatiin ilmaiset kahvit. Sitten klo 8 aikaan ip päästiin poijes vahdista

Tiistaina 2 p Huhtikuuta

Illalla sanottiin että mennä lähetiksi Majurin luokse klo 12 yöllä. Siellä sitten sai olla likelle klo 4. Yhden kerran vain täyi käyrä rintamalla lähettinä. Sitten saatiin nukkua pitkään. Aamupäivällä sentään käskettiin mennä rintamalla varaväeksi. Sitten määrättiin 4 (isointa?) miestä majurin käytettäväksi. Minäkin jouduin siihen sakkiin ja meidät määrättiin Siuroon postia kulettamaan. Sinne lähdimmekin sitten ei sieltä saatukaan postia ollenkaan tulimme tyhjänä takaisin. Palatessamme poikkesimme erääseen taloon josta saimme maitoa ja kahvia. Ei siittä olisi maksua otettu mutta annettiin sentään vähäisen. Kotia tulimme ja sitten määrättiin meidät kuularuiskukomppanian miesten mukaan

Keskiviikkona 3 p

Yö nukuttiin vaatteet päällä missä voitiin. Ei mitään vuoteita laitettu sillä oli määrä olla valmin minä hetkenä hyvänsä. Ei tullut sentään määräystä lähteä liikkeelle. Ei ollut vielä erinomaista tarvetta. Sitten saatiin olla päivä. Illalla sentään määrättiin reserviksi rintamalle yöksi. Sinne sitten lähdettiin

Torstaina 4 p

sitten sitä oltiin rintamalla. Ei sentään saatu ampua yhtään kertaa. Kuunneltiin vain kuin vihollisen kuulat lenteli siellä. Sentään täytyi olla vain vahdissa. Muuten oli pilvinen ilma joten oli kylmä olla siellä

Perjantaina 5 p

yö taasen oltiin kuularuiskun takana. Ei sittenkään sen kummallisempaa. Meidän kuularuiskumme sai olla vieläkin toimettomana. Illalla sentään määrättiin meidän muuttamaan toinen kuularuiskumme senlaiseen paikkaan joten saatiin yksi pelto vahdittavaksi

Lauvantai 6 p

Wiime yönä jo yritteli vihollinen lähteä liikkeelle asemiamme kohti joten mekin saimme käyttää ruiskuamme. Peräyytyä sen sentään täytyi. Sitten tuli erinomaisen kaunis päivä. Söimme klo 11 a. Aamiaista syödessämme meni Tampereelta Villilää kohti 2 ratsua jotka ilmoittivat punaisten antautuneen. Pian sitä sitten joukkoja lähtikin liikkeelle Tamperetta kohti me muiden mukana Rauhallisesti tänne pääsimmekin. Meidät sijoitettiin erääseen kartiinitehtaaseen asumaan

Suntaina 7 p Tampere

illalla kuin tulimme tänne kartiini tehtaaseen olemme täällä sitten yön levänneet. Aamulla lähdimme kaupunkia katselemaan. Kolkolta näyttikin sodan jälki täällä. Ruumiita virui pitkin kaupunkia hevoisia oli kuollut (tavattomasti) niitä oli kuolleena pitkin katuja ja kenttiä. Olin kahdessa jumalan palvelluksessa ensin torilla kello 10 a sitten Johanneksen kirkossa klo 3 i. Edellisessä saarnasi kirkkoherra Wirkkula jälkimmäisessä past Malmivaara. Kyllä oli juhlallista olla hetkinen juhlallisessa Herran huoneessa. Hetkeksi sai vapautua kaikista huolista ja murheista. Päivä kuluikin rauhallisesti. Sitten ei mitään rauhattomuutta tapahtunut iltaan mennessä

maanantaina 8 p

Samassa paikassa oleme vieläkin kuin ennenkin. Kaupunkia kävin katselemassa. Surkealta näytti paikat täällä. Aseman seuruilla on tulipalotkin tehnyt tuhojaan. Kovasti useoita taloja on tuhoutunut siellä, akkunat säpäleinä joten niiden laittaminen vie kauvan aikaa

Tiistaina 9 p

samassa paikassa taasen saimme yöpyä. Ei vielä sen kummallisempaa tapahtunut. Kaupunkilla kävin, olin siellä vapakahvilassakin sieltä annettiin vapa kahvi kaikille piiritykseen osaa ottaneille

Keskiviikkona 10

vieläkin saimme olla samassa paikassa yötä. Kyllä tänään on sentään määrä johonkin lähteä. Lähtemättä se sentään jäi sillä se peruttiin myöhemmin. Kärryjen hommassa kului tämä päivä iltaan

Torstaina 11 Nokia

Tänään sitä sentään lopultakin mentiin eteenpäin. Lähdettiin aamulla 9 aikaan marssimaan. Sitä sitten hiljalleen kulettiin etteenpäin. Sitten pysähdyttiin tänne Nokialle erälle kansakoululle johon yövyttiin

Perjantaina 12 p

Täällä siteä sitten on yövyttiin. Me saimme mukavan yöpaikan eräässä pienessä hauskassa asunossa Vuokraa siittä sentään meni 10 pen. Ei se suuri ollut kuin sai rauhassa olla yön. Tänään kävin Pirkkalan köyhäintalolla. Sain siellä ystävällisen vastaanoton. Oltiin taasen matkaan lähdössäkin mutta peruttiin

Lauvantaina 13 p

Samassa paikassa olimme yön taasen. Ei tänäänkään mihinkään lähdetty vaikka määrä oli aamulla aikaisin lähteä mutta ei siittä mitään tullut

Sunnuntaina 14 p Karkussa

Eilen illalla myöhään tultiin sanomaan että aamulla 4 aikaan olla lähtövalmiina. Sitten sitä Nokian asemalta lähdettiin panssaroidulla junalla ja ajaa huristettiin vihollisen asemia katselemassa. Kova melu siellä olikin. Ammuttiin kovasti puolelta ja toiselta. Punaiset kyllä peräytyivät ison matkaa. Muutamia sentään haavoittui meistäkin siellä vaunussa. Jumala sentään varjeli meitä ainakin minua erinomaisesti

Maanantaina 15

Olimme yötä asemarakennuksessa. Muuten saimme olla yön rauhassa. Sitten sanottiin taasen tarvitsevan olla valmiina lähtemään panssarijunalla mutta ei siittä tullut lähtöä ennen kuin illalla. Minä sentään sain jäärä poijes sillä minä olin hiukan kipeä, tulin jo yöllä alkuun kipeäksi ja sitä sitten vielä päivällä jatkui

Tiistaina 16 päivä

en tänäänkän ollut vielä hyvin terve. Sainkin olla tämän päivän vapana. Sain Hiljalta tänä päivänä paketin ja kirjeen ja kortin. Olin sentään jo paljon parempi. Jumala on auttanut taasen minua erinomaisesti joten tämäkin päivä kului hyvin

Keskiviikkona 17 p

Aamulla käskettiin olla lähtövalmiina muuttamaan vaikka se muutto sittemmin peruttiin ja annettiin määräys ottaa kuularuiskut kärryille ja lähteä kohti rintamaa. Sitten vietiin meidän kuularuiskut rintamalle ja alotettiin hyökkäys Karkun kirkonkylää vasten ja valloitettiin se. Punikit olivat häväisseet (kauniin) temppelin vallan särkeneet urut pirstaleiksi samoin kynttiläkrunut ja penkit kiskoneet irti ja pilanneet vuolemalla kaikki ikkunat pirstattu pieniksi. Ihmisparkoja sentään

Torstaina 18 pä

Tyrväällä eilistä hyökkäystä jatkettiin melkein kaiken yötä. Pienen vastarinnan perästä saavuttiin Tyrvään kirkolle. Tässä sitten kohdattiinkin ankarampi vastus joten saimme asettua tähän asemaan toistaiseksi. Kamala jälkeä täälläkin on tullut. Punikkien surmaamien ihmisten ruumiita on näkynyt pitkin tien varsia. Kovaa vastarintaa koittavat kyllä tehdä täälläkin

Perjantaina 19 p

eilen illalla myöhään punikit sytyttivät palamaan koko kauppalan ja sitten lähtivät pakenemaan. Saimmekin sitten lähteä heitä taka ajamaan Stormin kylään asti mutta kovasti net olivat menneet ja saimmekin jäärä tänne yöksi

Lauvantaina 20 p

tänään saimme taasen palata takaisin tänne Tyrvään keskipitäjälle. Saimme yhtyä toisten kanssa yhteen täällä

Sunnuntaina 21

Tänään saimme muuttaa asuntoa taasen tänne kansakoululle. Harjoituksia pidettiin sitten ennen muuttoa vielä

Maanantaina 22

Täällä koululla sitten olemme olleet. Kenttä harjoituksia sitten on pidetty Konekiväärien kanssa. Minut valittiin sitten ruisku ll päälliköksi ainakin toistaiseksi. Sain tänään kirjeitä ja paketin Hiljalta muuten meni päivä hyvin

Tiistaina 23 p

Harjoituksissa on oltu ja aamupäivällä oltiin harjoituksissa. Sitten sitten klo 3 lähdettiin matkalle rautatielle. Sanottiin matkustettavan johonkin

Keskiviikkona 24 p (Tottijärvi niminen kartano) Nokialla

eilen illalla myöhään tultiin tultiin tänne Nokialle junalla. Sitten meidät majoitettiin taasen tänne koululle josta ollaan matkassa ehkä Wesilahdelle Klo '½3 saavuimme Tottijärvelle jossa sitten istuttiin. Sitten tänään oli harvinaisen kaunis ilma Aurinko paistoi niin lämpimästi. Illalla yövyttiin taasen Laukon tilan alueella, ei itse päätilalla sentään sillä se on poltettu

Torstaina 25 p Huhtik..

Wesilahti Pahkalankylä

Olimme täällä Laukon alueella yötä. Sitten marssittiin ja syötiin päivällistä Kurelan kylässä jossa keittiöt valmistivat meille ruokaa. Sitten taasen seisottiin Narvan edustalla ison aikaa sillä punikit olivat sillan rikkoneet sieltä mutta pian meikäläiset sillan taasen laittoivat sillä yläpuolella oli runsaasti tukkeja. Sitten tultiin yhtä mittaa Wiialaan asti johon saavuttiin klo kolmatta käydessä

Perjantaina 26 p

Wiialassa asemalla

Täälläkin punikit ovat rautatiesillan räjäyttäneet mutta luulen sen pian saatavan kuntoon sillä se on päistä vaan rikki keskeltä se on ehjä. Tänään olemme saaneet levätä täällä kuin yö kulettiin

Lauvantaina 27 p

Toijala

Aamulla aikaisin klo 4 aikaan jo ajettiin ylös ja sitten syötiin ja kuudenaikaan lähdettiin alkuun matkalle. Sitten 10 aikaan saavuttiin Toijalaan. Siellä paikkakuntalaiset hommasivat maitoa sotilaille runsaasti. Sitten sitä marssittiin ja iltapäivällä saavuttiin Sääksmäelle jossa yölevolle asetuttiin likelle kansanopistoa asumaan

Sunnuntaina 28 p Wiialassa

Aamulla klo 5 aikaan ja lähdettiin Säksmäeltä takaisin Wiialaan josta taasen lastataan tavarat junaan Kausalaan kuulutaan lähdettämän. Illalla sitten lähdettiin matkaan

Jyväskylä 29.4.18

Matkalla oltu. Haapamäellä saatiin riisiryynipuuroa. Sitten tultiin tänne. Näin sitten tämänkin kaupunkin näin. Klo 3 aikaan saavuttiin Pieksämäelle jossa sitten hiukan saatiin ruokaa. Sitten klo 6 aikaan taasen saavuttiin Mikkelin kaupunkiin jossa saatiin hyvää kahvia 50 p kup. Tämä näyttää olevan hauska pikkukaupunki. Siittä sitten taasen hiljalleen ruvettiin jatkamaan rautateitse matkaa

Mäntyharju 30 p

Warpaisten pysäkki

Aamulla klo 4 aikaan saavuttiin sinne. Sieltä sitten lähdettiin kuin tavarat ensin oli kokoon pantu ja vaunuista purettu. Noin 5 kilometriä sitten kulettiin Walkjärveä kohti. Sitten siihen asetuttiin lepäämään. Illalla kumminkin sentään lähdettiin ja mentiin Heikkilän kylään asti johon myöhään illalla saavuttiin

Toukokuun 1 p 1918

Heikkilän kylässä

täällä sitten oltiin yötäja syötiin tavalliseen aikaan. Sitten lähdettiin matkaan ja mentiin Tuohikodin kylään asti. Täällä sitten ruvettiin hankkimaan yötä olemaan. Illalla kumminkin määrättiin viemään kylän laitaan 2 konekivääriä. Toiseen sitten minäkin jouduin. Saimme sentään luvan tällätä hiukan nukkumaan

Toukokuun 2 p

olimme siellä johon illalla menimme. Saimme sentään hiukan nukkua mutta klo 3 a herätettiin ylös. Käskettiin ruualle ja ottaa tavarat mukaan. Niin teimmekin ja sitten kuin oli syöty lähdettiin taivaltamaan Walkealan kirkonkylää kohti. Sitten saavuttiinkin sinne lähelle klo 5 dettä käydessä, ihmeellisesti olen sentään jaksanut kävellä. Jumala on auttanut minua tukenut ja vahvistanut hänelle kiitos

sitten ruvettiin valmistamaan hyökkäystä kirkkoa vastaan jonka luona punaryssillä oli hyvät varustukset muiden muassa net olivat kello tapuliin asettuneet. Sitten asetettiin konekiväärit kuntoon ja miehet lähtivät hyökkäämään. Punaset kumminkin olivat paenneet meidät nähtyään joten ilman vastarintaa pääsimme perille. Olikin juhlallista saapua herran huoneen luo joka pelastui hävitykseltä

Toukokuun 3 p

Kouvolassa

Eilen illalla saimme yöpyä Walkealan kunnallistalolla. Sitten minäkin nukuin rauhallisesti sillä viime aikoina olen niin huonosti nukkunut kuin hampaani ja korvani on ollut kipeä. Nyt sentään nukuin hyvin. Sitten lähdettiin marssimaan Kouvolaa kohti, pieni kierto meidän täytyi tehdä sillä punaryssät olivat erään sillan rikkoneet. Perille kumminkin päästiin, sitten täällä paikkakunnan asukkaat hurrahuudoin ottivat meidät vastaan. Pitkin heidän muodostamaansa kunniakujaa pääsimme perille Täällä sitten päästiin majoittumaan ent ryssien kasarmeille ja sairashuoneille. Mutta pienen aikaa täällä oltua määrättiin uudestansa matkaan Kotkaa kohti. Asemalle sitä mentiinkin ja siellä junaan konekivääreineen Myllykosken asemalle päästyä sitten hurrattiin meille ja laulettiin kovasti. Kunnia tulee kaikesta jumalalle meille ei

Inkeroisissa 4. p

tänne asti päästiin tulemaan yöllä. Oli yhdestä paikkaa sentään rata rikki mutta se saatiin korjatuksi. Täällä sitten saattiin paljon aseita ja vankeja sillä Kotkasta ja Haminasta tuli punaisten juna tuoden useampia satoja punakaartilaisia jotka riisuttiin aseista. Aamulla sitten lähdettiin taasen eteenpäin hiljalleen. Matkalla saatiin aseita runsaasti jotka toiset halulla luovuttivat hiljalleen tultiin tänne. Ei laukausten vaihtoakaan. Kaikki kävi hyvin. Täällä sitten kaikille Sotilaille annettiin Seurahuoneella kahvit voileipien kanssa. Sai niin paljon kuin halutti. Kyllä täällä erikoisen hyvin otettiin vastaan

Sunnuntaina 5p

Meitä täällä oli useammassa paikassa yötä. Sitten kävin kirkossa aamupäivällä. Kaupunkia kävin katselemassa. Useamman kerran annettiin tänäänkin kahvia ja voileipää. Yhdessä paikassa aamupuolella sentään saimme olla melkein miten sattui ruan puolesta, muuten päivä kului hyvin. Käskettiin olla missä halutti että ei tarvitse olla vahdissa ollenkaan

Maanantaina 6 p

Kotka

Illalla sanottiin että olla valmiina lähtemään klo 6 a mutta ei siittä lähdöstä mitään niin aikaisin. Klo 10 ap sentään käskettiin mennä seurahuoneelle ja niin tehtiinkin. Siellä sanottiin että lähdetään matkalle ja iltapulella lähdettiin. Ennen sentään käskettiin ensi junalla kaupunkiin menneet Hotelliin syömään Tullessa junassa oli ainakin konekivääri miehistö hyvin päissään 3 poikaa kai oli jotka ei ollenka ollut maistaneet. Kyllä oli ikävä katsella sellaista melua valkoisen Suomen sotilaissa. Perille päästessä muutamat nukkuivat että ei meinannut poijes vaunusta jaksaa tulla. Sitten meidät sijoitettiin tänne Wehkalahden metsäkylään saimme siistin paikan yöksi

Tiistaina 7 p

Wehkalahti metsäkylä

täällä sitten olimme yötä ja päivällä siivoilimme tavaroitamme ja puhdistimme koneitamme kuntoon. Muuten täällä ihmiset ovat iloisia kuin ovat punaisvallasta päässeet. Sain Hiljalta 2 kirjettä ja Paavolta kortin

Keskiviikkona 8p

vieläkin täällä olemme. Aamupäivällä kävimme harjoituksissa ja iltapäivällä aijottiin taasen mennä mutta se kumminkin peruttiin. Oli tullut määräys että maanviljelijät ja alaikäiset on päästettävä lomalle