PINSERI- SNAUTSERIRISTEYTYS

Esitelmä Saksan pinserikasvattajien tapaamiseen 9.-10.10.2010
- Esitelmä
- Väriliite
- Risteytyslinja kaaviona
(Esitelmä ja liitteet aukeavat pdf-tiedostoina.)

AUF DEUTSCH: Referat für Pinscher-Tagung 9.-10.10.2010
-Einkreuzung
-Farben der Einkreuzungslinie



RISTEYTYSRAPORTTI 2002

Minulta on jo useasti pyydetty raporttia risteytysprojektista. Nyt uusien risteyttäjien ilmestyttyä näyttämölle aihe onkin ajankohtainen. Tervetuloa risteytysten salaperäiseen mutta kiehtovaan maailmaan.

Kuten monet ehkä muistavat, risteytysten ensisijainen tarkoitus (ja rotujärjestön edellytys) on ollut laajentaa pienen, ahtaasti sisäsiitetyn pinserin kapeaa geenipoolia ja pumpata siihen uutta verta, ja siten vähentää mahdollisuuksien mukaan rodussa ilmeneviä terveydellisiä ongelmia. Samalla tarkoitus on pyrkiä parantamaan joitakin pinserin rakenteellisia heikkouksia.

Olimme olleet jo pitkään huolissamme pinserirodun terveydentilasta, tänä päivänä syytä huoleen on vielä enemmän. Risteytyslupaa anottiin ensimmäisen kerran jo v. 1990 (anojina kennelit Dorthonion, Waldschatz ja Yarracitta), mutta idea oli silloin vielä liian radikaali, ja hanke kariutui. Panimme sen muutamaksi vuodeksi hyllylle odottamaan aikaa parempaa koskaan kuitenkaan unohtamatta tätä kuningasajatustamme. Viisi vuotta myöhemmin, v. 1995, jätimme uuden anomuksen (Dorthonion, Yarracitta). Valitettavasti parhaat aiemmin käytettävissä olleet huippukoirat olivat siinä vaiheessa jo ohittaneet siitosiän. Lopulta v. 1996, edelleen tiukasta vastustuksesta huolimatta, rotujärjestö puolsi ja SKL hyväksyi risteytyssuunnitelman max. neljälle pinseri-snautseri-yhdistelmälle, joista tähän mennessä on toteutettu kaksi, lisäksi yksi toisen polven yhdistelmä pinserin kanssa. Tänä keväänä on tulossa toinen toisen polven yhdistelmä.

Risteytyksiin käytetyt koirat ovat saaneet osakseen kovaa kritiikkiä pitkin matkaa. Koirat ovat kuitenkin olleet a) rotuyhdistysten kriteerit ylittäviä valioita, b) erittäin hyväluonteisia, c) terveitä. Osa niistä on ollut huippukoiria, osa keskitasoa mitä ulkomuotoon tulee. Omat kriteerini (luonne, terveys, ulkomuoto - tässä järjestyksessä) ne ovat täyttäneet. Huonommillakin koirilla on tässä maassa tehty pentuja - ja paljon. Totta kai jokainen kasvattaja etsii ja soisi löytävänsä joka suhteessa täydellisiä koiria. Se vain ei ole mahdollista, ja jostakin on aina tingittävä. Risteytyshanketta oli vatvottu jo vuosikausia, kyllästymiseen saakka. Jossakin vaiheessa on vain yksinkertaisesti siirryttävä sanoista tekoihin ja katsottava, mitä tuleman pitää. Me päätimme tehdä niin ennen kuin hanke ehtii viettää 10-vuotisjuhliaan ilman että on päästy edes alkuun!

Muutama sana toteutetuista yhdistelmistä:

1. Yarracitta P-pentue v.1997
(Yarracitta Reticcarudolf - Argenta´s Pollyanna):
2 urospentua. Molemmilla karkea, lähinnä riistanvärinen snautserinkarva, vankka ja tiivis rakenne, erinomainen selkälinja, vanhemmilta peritty fantastinen luonne, molemmilla valitettavasti myös kivesvika. Tämä on ollut minulle suuri surunaihe, koirat kun olisivat muuten aivan erinomaista siitosmateriaalia. Mutta epäonnistumiset ja takaiskut kuuluvat elämään ja koirankasvatukseen. Ne on vain kestettävä ja jatkettava eteenpäin toivoen, että seuraavalla kerralla onnistuu paremmin. Onneksi aikoinaan anottiinkin useampia yhdistelmiä juuri sen vuoksi, että olisi varaa myös epäonnistua. Pojat itse eivät moisesta pikkuseikasta piittaa tuon taivaallista, nillä menee lujaa mukavissa kodeissaan, missä ne vaikuttavat ympäristönsä ilopillereinä ja esikuvallisen luonteen mallikappaleina.

2. Yarracitta O-pentue v.1998
(Balthasar v Achterplätzchen - Yarracitta Ipanapapanetta)
8 pentua (4+4). Melko sekalaista seurakuntaa, osa mustaharmaan sekaista, osa riistanväristä enemmän tai vähemmän karvaturria, kookkaita koiria, rakenne voisi joillakin olla tiiviimpi. Osa kuitenkin käyttökelpoisia koiria, joista toistaiseksi on käytetty siitokseen yhtä: Oiolenkaunokki eli Nikki, terve, vahva, kaunispäinen koira, jonka tasapainoinen, ystävällinen ja lempeä mutta reipas luonne hurmaa kaikki, virheineenkin "täydellinen", ei ehkä vielä ihan maailmanvoittaja-, mutta taatusti kyllä ihannekoira-ainesta.

Yarracitta Oilenkaunokki ja emä FIN MVA Yarracitta Ipanapapanetta
Yarracitta Oiolenkaunokki with her mother FIN CH Yarracitta Ipanapapanetta

3. Toisen polven risteytys, Yarracitta E-pentue v.2000
(Ceriinan Harris - Yarracitta Oiolenkaunokki)
5 pentua (1+4). Alkaa jo näyttää tutulta pinserihahmotelmalta: viidestä kolmella lyhyt ja sileä pinserinkarva, kahdella pidempi ja karkeampi. Värit osittain jo lähempänä pinserinväriä, ei kuitenkaan vielä syvää tummaa punaa. Koska koirat ovat vielä nuoria, jätän tarkemmat arvioinnit myöhemmäksi kunnes ne ovat täysi-ikäisiä. Uros on mielestäni kuitenkin lupaava ja vankka yksilö, eivätkä nartutkaan mitään katastrofeja ole.

Risteytykset jatkuvat, projekti on kesken. Valmista ei tule yhdessä sukupolvessa, joten lopulliset arviot kahden rodun yhdistämisestä on syytä tehdä vasta, kun on edetty pidemmälle ja saatu selkeämpi kokonaiskuva projektin annista plussineen ja miinuksineen. Pienen kasvattajan ongelmana on aina materiaalin puute, mutta ennemmin tai myöhemmin sopivat koirat jäljellä oleviin kahteen risteytysyhdistelmään löytyvät. Valitettavasti kunnollista siitosmateriaalia on hyvin vaikea saada, esim. viime vuosien sinänsä kyllä hyvin tarpeelliset tuonnit Suomeen eivät ole mielestäni onnistuneet kovinkaan hyvin. Tietenkin yritän löytää parasta mahdollista materiaalia enkä suinkaan vähättele ulkomuodollisten elementtien (tyypin, rakenteen) tärkeyttä, mutta niiden yksipuolinen ihannointi muiden vähintään yhtä tärkeiden ominaisuuksien kustannuksella on ärsyttänyt jo pitkään. Erittäin tärkeänä kriteerinäni tulee vastaisuudessakin olemaan - terveyden ohella - luonne, joka on mielestäni yksi pinserin kohtalonkysymyksistä. Pinserillä on huono maine, eivätkä terävät, varautuneet ja purevat koirat, joista yhä kuulee, sitä paranna. Sen luonteen tulee mielestäni olla sosiaalinen, avoin ja luoksepäästävä, sanoivatpa saksalaiset mitä tahansa. Vain tervepäiset koirat menestyvät kaikenlaisissa olosuhteissa kotilemmikkeinä ja perhekoirina, jollaisiksi ne useimmiten hankitaan, ilman että omistajilta vaaditaan kasvatusopillista huippuasiantuntemusta tai vuosien kokemuspohjaa niitä hillitsemään.

Nyt kun risteyttäjiä näyttää tulevan lisää, voin ilokseni todeta, että ideamme ei siis ollutkaan aivan huono, ja että pinserirodun ongelmat ollaan ilmeisesti valmiita tunnustamaan jo myös julkisesti. Se antaa paremmat lähtökohdat pyrkiä vastustamaan ja vähentämään sairauksia konkreettisin keinoin. Oma näkemykseni on - enkä ole tässä yksin - että pinserirotu on suurissa vaikeuksissa. Toisilleen vieraita linjoja on lähes mahdotonta löytää. Sukutaulut ovat pelottavaa luettavaa, varsinkin jos kaivautuu vähän syvemmälle muutaman sukupolven taakse. Ongelmia pukkaa. Vuosikausia jatkunut sisäsiitos on kantanut veronsa. Mitä voidaan tehdä? Oma ideamme on ollut laajentaa geenipohjaa snautseriristeytysten avulla. Lisää risteyttäjiä tarvitaan varmasti, mutta äskettäin hyväksytyn, jo kerran risteytykseen käytettyä snautserilinjaa toistavan yhdistelmän mielekkyys ei avaudu ainakaan minulle. Näin valmistellaan mahdollista sisäsiitospohjaa jo pinserien tulevissa sukutauluissa esiintyville snautsereillekin. Snautseriristeytykset tulevat todennäköisesti olemaan melko ainutkertaisia prosesseja ja sellaisina ainutlaatuinen tilaisuutemme purkaa pinserin sisäsiitosta. Jotta risteytyksistä saataisiin pinserille maksimaalinen hyöty, tulisi mielestäni kaikkien niihin käytettävien snautserien olla toisilleen vieraista linjoista. Luulisi huippusnautsereita löytyvän pilvin pimein. Nyt jos koskaan pitäisi tuijottaa sukutauluja.

Risteytyksiä ei mielestäni voida käsitellä irrallisina, toisistaan riippumattomina tapauksina. Toivon, että rotujärjestössä käydään realistinen keskustelu pinserirodun kokonaistilanteesta ja määritellään sen pohjalta keskeiset tavoitteet risteytyksille. Toivon mukaan löytyy yhteneväinen näkemys alun perin kaikkien tavoitteena olleen erilinjaisuuden suhteen, muuten snautsereilta tuleva vetoapu ja useamman kuin yhden kasvattajan työ valuu tyhjiin.

© Pirjo Porenne
Julkaistu Snautseri-Pinseri-lehdessä 1/2002