KYLÄSSÄ 1600-LUVUN HARTIKAISTEN LUONA KÄSÄMÄSSÄ

 
Käräjäpöytäkirjoissa kerrotaan Hartikaisesta jota epäiltiin taposta, sitten noitamenoista Hartikaisten kotipiirissä ja lopuksi paikallisesta kapinasta. Ensin Ulassi Hartikainen on lautamiehenä. Sitten velimies Lari Hartikainen perii viran. Flemingien Liperin vapaaherrakunnan aika on ohitse ja nyt verovuokraajien aikakaudella Liperia hallitsee Hoppenstång. Arrendaattorit valitsivat lautamiehet ja on sanottu että nämä olisivat olleet arrendaattorien luottomiehiä, jotka auttoivat heitä paikallisen väestön verottamisessa ja sortamisessa. Siitä lautamiehet saivat tiettyä etua, kuten esimerkiksi henkilökohtaisen verovapauden sekä tilaisuuden liiketoimien tekoon. Näistäkin käräjäpöytäkirjoista näkyy miten saumaton yhteisymmärrys Hoppenstångin ja Hartikaisten välillä vallitsee. Ensin kun Hartikaiset ovat pinteessä Hoppenstång auttaa heitä. Sitten tulee Hartikaisten vuoro auttaa isäntäänsä. Mahdollisuuksien mukaan Hartikaiset yrittävät myös auttaa virkavallan pahassa puristuksessa elävää tavallista rahvasta. Tavallisen rahvaan kaunaisuus arrendaattorien kätyreinä pitämiään lautamiehiä kohtaan tulee myös esille.

 
Ulassi Hartikainen 1600-luvun lopussa oli Liperin varakkaimpia talonpoikia. Sen lisäksi että hän oli lautamies hänellä oli maakunnan suurimpiin kuuluvat kaskiviljelmät ja hänen liiketoimintansa ulottui Lappeenrannan markkinoilta Ouluun ja itärajan taakse Venäjän puolelle. Vuonna 1682 hän tullasi 600 kyynärää palttinaa tullessaan Kajaanin kaupunkiin, ja koska Kajaanin köyhät porvarit eivät pystyneet ostamaan koko erän, hän jatkoi apulaisineen matkaa kohti Oulua. Ouluun tultaessa hänellä ei ollut enää yhtään palttinaa ja heräsi epäillys että hän oli myynyt palttinan matkan varrella maalaisille. Se taas oli maakauppaa jonka harjoittaminen oli ankarasti kiellettyä. Samana vuonna hän toi toisella matkallaan vielä toisen samanlaisen erän palttinaa mukanaan Kajaaniin. Eräästä käräjätapauksesta ilmenee, että Ulassi käytti apulaisia tavaroittensa kauppaamisessa, ja  toisesta että Ulassin omaiset saivat toisinaan kärsiä nahoissaan köyhempien naapureiden kateuden.

 
Lautamiesvirkaa hoitivat peräkkäin Ulassi ja Lari Hartikainen vuosina 1683-1710. Veijo Saloheimon Pohjois-Karjalan historiassa Ulassi ja Lari Hartikainen mainitaan useassa kohdassa.

 
Vuoden 1681 arvioveroluettelo suurimmat kaskisadot lyhteinä Pohjois-Karjalassa
1000 kpl Kiihtelysvaaran Huhtilammella Eerikki Eronen
1000 kpl Polvijärven Sotkumassa Teppana Jolkkonen
1000 kpl Polvijärven Sotkumassa Marke Jyrinpoika
900 kpl Kaavin Maarianvaarassa Antti Hiltunen
700 kpl Kangasjärvellä Paavo Matikainen
700 kpl Liperin Käsämässä Ulassi Hartikainen

 
Vuoden 1681 luettelo suurimmat lehmänomistajat Pohjois-Karjalassa
6 lehmää Pielisensuu Matti Kukkonen
5 lehmää Pielisensuu Heikki Varis
5 lehmää Lehmossa Pekka Keronen
5 lehmää Juuka Timovaara Pekka Hirvonen
5 lehmää Sotkuma Marke Jyrinpoika
5 lehmää Liperin Käsämä Ulassi Hartikainen
5 lehmää Liperin Käsämä Lauri Karttunen
4 lehmää Tohmajärvi Kemie Paavo Kolehmainen

Käräjät 1.3.1683 Markkinat

Koska loismies Erich Räsänen Taipaleelta tunnustaa, että hän on Ulassia Hartikaiselta viime Mikkelin aikoihin vuosi sitten Lappeenrannan markkinoilla saanut parit lapinsaappaat myytäväksi, ja sitten ilmoittanut antaen ymmärtää että vierailijat ovat vieneet ne hänen käsistään, kuitenkaan pystymättä todistamaan väitteensä, siksi julistetaan, että hänen pitää maksaa kyseisten saappaiden arvo 4 taaleria kuparirahaa, mikä on Oikeuden päätös.

 

Käräjät 20.2.1685 Kateus

Samaten tuomittiin Erich Kinnunen ja hänen poikansa Erich Erichinpoika Kinnunen Papelonsaaresta 3 killinkiin kumpikin väkivaltaisuudesta Lari Ulassinpoika Hartikaista kohtaan, niistä iskuista ja lyönneistä sekä haukkumasanoista joilla he ovat hänen kimppuunsa käyneet. Ja lautamies Ivan Kerkkänen sanoi että hän oli vienyt heille haasteen. Sillä aikaa kirjoitetaan ylös Erich Nykäsen todistus, joka vakuuttaa, että edellämainitut Kinnuset ovat kolmantena rukouspäivänä soutaneet veneellä kirkolta kotiinpäin, kun isä Erich Kinnunen ensin on haukkunut Lari Hartikaista ja sanonut ”sinä olet kelmin poika”, mutta sitten kun he ovat tulleet maihin on poika Erich Erichson tarttunut seipääseen ja lyönyt sillä Larille mustelman käsivarteen ja verinaarmun olkapäähän haukkuen häntä ”kelminpojaksi”.

 

Käräjät 3.2.1687 Tapposyyte

Ilmoitti Kyrila Papunen Hurnilanrannasta, että hänen vaimonsa veljen vaimo Anna Mägrätär Käsämän kylässä, menneenä Kaarinanmessuna oli löytynyt kuolleena 9 askelta miehensä  Lars Hartikaisen mökiltä, ja oli hänen mielipiteensä että aviomies Lars Hartikainen on lyönyt vaimonsa hengiltä, koska hän oli heti sen jälkeen samana päivänä lähtenyt karkuun, jättäen 6 lasta, nimittäin 2 poikaa ja 4 tytärtä, joita hänellä oli vaimon kanssa ollut, tuoden paikalle todistajaksi Anders Leskinen Taipaleelta, joka kertoi että Erich Happoinen kotoisin Käsämästä, on kertonut hänelle, että kun hän samana aamuna oli mennyt Lars Hartikaisen luokse maksaakseen lainaamansa viljaerän, niin hän on löytänyt naisen 9 askeleen päästä talostaan maassa makaamassa kuolleena. Sitten kertoi kirkon kuudennesmies Sigfried Karttunen kotoisin samasta kylästä, että koska tämä vaimo on ollut suuri juomari ja kännikala, joka on myös silloin samana päivänä täynnä ja juovuksissa ollut, niin on siis hänen miehensä lyönyt häntä löytämällään niiniköydellä, niin että naisella oli ollut muutama mustelma selässään ja verinaarmu silmän vieressä, niinkuin ne jotka ovat nähneet tämän ovat hänelle kertoneet. Kerrottiin myös että tämä sittemmin kuollut nainen oli samana päivänä mennyt erään Olli Kakkoisen vaimon luokse, joka on ollut loisena Sigfrid Karttusen luona ja kysynyt olisiko tällä ollut olutta myytäväksi, tai jos sitä löytyisi talosta, johon tämä loisvaimo oli vastannut että heillä ei ollut olutta, jonka jälkeen hän kuitenkin oli ostanut tältä loisvaimolta kahdella markalla paloviinaa jonka hän heti on juonut, siitä huolimatta että hän jo ennestään oli tarpeeksi paljon juovuksissa, mennen sitten tiehensä, ja mennessään hoiperrellut tiellä sinne tänne ja lopuksi kaatunut, kuitenkin noussut taas ylös, jatkaen kävelemistä jonkin matkaa ja sitten taas kaatunut, jonka jälkeen hänet aamulla löydettiin kuolleena, niinkuin mainittu loisvaimo on tälle Sigfrid Karttuselle kertonut, jonka myös hänen vaimonsa aamulla näkemistään jäljistä on hänelle vahvistanut. Koska Erich Happoinen ja Karttusen vaimo, sekä loisvaimo joka on nyt jonkin aikaa sitten matkustanut Käkisalmeen 25 mailin päähän täältä, sekä Jöran Hynnisen leski joka on pessyt kuolleen, ja Erich Kinnunen joka kuulemma on nähnyt kun naisen aviomies on häntä lyönyt, ja hänen renkinsä Vassi Hökänpoika, ja Anders Leppänen Käsämästä, ja Eskil Härkäsen vaimo joka myös tietää jotakin kertoa, eivät ole nyt läsnä tai haastettuina, siirretään tämä asia seuraaville käräjille, jolloin nämä kaikki pitää haastaa paikalle ja täällä valalla vannoa että tässä kerrottu on totta, että saadaan selvitetyksi miten tämä vaimo oikein on kuollut. Siihen mennessä on aviomies löydettevä ja saatava tänne oikeuden kuultavaksi, jonka jälkeen asia ratkaistaan.

  

 Käräjät 12.3.1688 Tapposyyte

Ulassia Hartikainen Käsämästä pyysi, että kuultaisin todistajia, joita hän veljensä puolesta oli hankkinut esiin, siinä asiassa jonka Kyrölä Papunen, joka on kyseessä olevan Lars Hartikaisen vaimon veljen Michel Mägrän lesken edusmies, on viime talvikäräjillä tuonut esille, jonka mukaan Lars Hartikainen olisi viime vuoden Kaarinanmessun aikoihin niin lyönyt vaimoaan, että tämä olisi sen johdosta kuollut. Jonka jälkeen hän sitten olisi lähtenyt pakoon Venäjälle rajan yli, missä hän nyt oleskeli, mutta tämä hänen veljensä Ulassi haluaa alamaisesti anoa vapaata kulkuoikeutta hänelle, niin pian kun hän on saanut laillista todistusta todistajien kertomuksista. Esiin pyydettiin siis edellä mainitun Kyrilän sekä naisen sukulaisten puolustukseksi Erich Happoinen Käsämän kylästä, joka vannoi valan ja vakuutti, että kun hän Kaarinanmessun aamuna aikaiseen aamuhämärässä oli hevosen ja reen kanssa kulkenut omalta maatilaltaan kyseisen Ulassin ja Lars Hartikaisen maatilalle, maksaakseen takaisin lainaviljaerän, jonka hän oli näiltä Hartikaisilta lainannut, oli hän löytänyt kyseisen Lars Hartikaisen vaimon Annan makaamasta 9 askeleen päässä Hartikaisten talosta, kertoen lisäksi, että vainajan jalanjäljet näkyivät lumessa tulevan Sigfred Karttusen maatilan suunnasta joka on jonkin matkan päässä, eivätkä Hartikaisten suunnasta, jonne suuntaan nainen oli ollut menossa, ja oli tämä raahannut itseään 9 askelta matkalla siihen paikkaan jossa Happoinen oli löytänyt tämän mahallaan makaamassa. Silloin oli satanut jonkin verran lunta, eikä yhtään jalanjälkiä ollut näkynyt Hartikaisten talosta siihen paikkaan missä kuollut makasi, ja toinen jalka oli koukussa naisen alla ja toinen oli jalka oli suorana, eikä naisella ollut päällään muuta kuin rikkinäinen paita vaikka oli melko kylmää ja jäätynyttä.

 
Sitten todisti valalla Sigfrid Karttusen vaimo Margetha Peerintytär Turutar, että Olli Kärkkäisen vaimo Margetha nimeltään, jota silloin oli ollut Karttusten luona loisena, ja nyt kuulemma on kapteeni Gyllensprångin luona Käkisalmessa imettäjänä, oli sanonut Karttusen vaimolle, että Lars Hartikaisen vaimo oli tullut sinne hänen luokseen myöhään illalla ja ollut täynnä ja juovuksissa, kysellen että olisiko heillä ollut olutta myytäväksi, mutta oli Kärkkäisen vaimo vastannut, ettei heillä ollut olutta, ja silloin oli hän oli pyytänyt viinaa ja siis ostanut sitä kahden äyrin edestä Kärkkäisen vaimolta, ja sen heti juonut, ja oli tämä Margetha kertonut edelleen, että hän oli aamulla mennyt ulos katsomaan tämän jälkiä, niin on hän huomannut että tämä on mennyt pois heidän tilaltaan, ja on kaatunut 2 kertaa tiellä lumihankeen, koska silloin oli hieman satanut lunta, löytäen kuolleen makaamasta mahallaan, olleen päällänsä vain vanha paita eikä hametta, Sitten kun toiset naiset olivat pesseet ruumiin oli hän nähnyt, että tämän selässä oli ollut muutama sininen viiru, koska vainajan mies on lyönyt tätä kapealla niininarulla, siksi että hän on sillä tavalla juonut, ja hänellä on ollut pieni verinaarmu vasemman silmän yläpuolella, sanoen myös, että nainen on ollut suuri juoppolalli joka oli koko päivän juonut kaiken minkä hän oli saanut käsiinsä.

 
Lisäksi todisti valalla vannoen Jöran Hynnisen leski Caisa Andersintytär, että hän oli yksin pessyt vainajan ruumiin, ja löytänyt siitä 5 tai 6 sinistä viirua olkapäiden yli ja selässä, ja että vainajalla oli ollut pieni verinaarmu vasemman silmän kohdalla, eikä hän tiennyt oliko se tullut lyönnistä tai jos vainaja oli saanut sen matkalla kun hän oli kaatunut ja kuollut.

 Kuitenkin todisti valalla vannoen Erich Kinnunen, että kun hän oli päivä ennen Kaarinanmessu iltaa, iltahämärässä mennyt Hartikaisten luokse, oli vaimo tullut ulos talosta, ja hänen miehensä hänen jälkeensä jolloin mies oli ottanut pihalta löytämänsä niiniköyden joka oli pienen sormen levyinen ja 3 kyynärää pitkä suunnilleen, ja pitänyt sitä kaksinkerroin, tarttuen vaimoaan tukasta ja kiskoen sitä alaspäin, sekä lyöden tätä köydellä 5 tai 6 kertaa selän yli, jolloin tämä on myös saanut verinaarmun silmäkulmaan, samalla kun on kynsinyt kynnellä, sanoen mies samalla vaimolleen, että tästä saat siitä että kuljeskelet ja juopottelet, palaten Hartikainen sitten sisään taloon ja vaimon jäädessä seisomaan pihalle päällään ainoastaan huono paita eikä mitään alusvaatteita, jonka jälkeen kertoja oli mennyt tiehensä eikä tiennyt kertoa enempää.

 Sitten todisti Ulassia Hartikaisen renki Vassia Hökänpoika valalla vannoen, että kun hän päivänä ennen Kaarinanmessua oli aamulla lähtenyt metsään hakemaan ruista kasasta, oli nainen jo ollut humalassa, ja kun hän sitten illalla oli tullut kotiin, oli nainen silloinkin ollut humalassa, pyytäen tältä rengiltä silloin kun hän on ryhtynyt syömään illallista palan tupakkaa, jonka oli myös antanut tälle, jonka jälkeen nainen oli istuutunut  uunin reunalle, ja sen jälkeen kun hän oli latonut ruislyhteet riiheen on hän palanut takaisin tupaan, ja nainen on tullut alas uunilta ja pyytänyt lisää tupakkaa, jonka hän oli tälle antanut, jonka jälkeen renki oli mennyt ulos antamaan heinää hevosille ja sillä aikaa oli nainen mennyt ulos talosta, eikä hän tiedä minne tämä oli mennyt, kun väki oli jo käynyt nukkumaan, ja naisen aviomies Lars Hartikainen oli myös asettunut toisten mukana pitkäkseen lattialle, eikä sinä iltana eikä yönä enää mennyt ulos, eikä nähnyt naista enää elossa, sanoen ettei tiennyt enempää.

Anders Leppänen vakuutti myös valalla vannoen, että kun Ulassia Hartikainen oli lähettänyt hakemaan häntä ottamaan vainajan ruumiin talteen ja tarkastamaan sitä, oli hän huomannut, että tällä on ollut 5 tai 6 sinistä viirua selässä ja verinaarmu silmän yläpuolella, sekä myös että naisella ei ollut päällään enempää kuin huono paita sekä sukat ja kengät ja palttinamyssy päässä ja silloin oli erittäin kylmää. Hän oli myös nähnyt ne paikat jossa nainen oli 3 kertaa tiellä kaatunut kun tämä oli Karttusen luota kulkenut kotia kohti.

 Jöran Leppänen joka on loisena Bertil Huikurin luona vakuutti samalla tavalla kuin Anders Leppänen, kuitenkin lisäyksellä, että kun hän oli varhain aamulla ennen Kaarinanmessua tullut Hartikaisten taloon, oli hän jauhanut viljaa myllyrakennuksessa, jolloin hän oli keskustellut naisen kanssa, ja tämä oli ottanut lekkerin esiin jossa oli ollut viinaa ja sanonut, että sinä tulet liian myöhään koska kaikki viina on jo juotu, ja nainen oli antanut hänelle tupakkaa viinaan asemasta.

 Eskil Härkänen kertoo, että koska hänen vaimonsa Mari Jäsperintytär Martikainen on nyt sairaana vuoteenomana, niin hän on tullut tämän puolesta sanomaan, mitä tämä on kertonut hänelle, nimittäin että tämä ei ollut sen enempää kertonut hänelle, että tämä oli nähnyt kun Lars Hartikainen oli lyönyt vaimoaan pihalla Kaarinanmessuiltana. Lisäksi Eskil kertoi, että kuolleen tytär Maria Larsintytär, jo aikuiseksi kasvanut tyttö, oli silloin Kaarinanmessuaamuna aamuvarhaisella kukon kiekuessa ensimmäistä kertaa, tullut hänen luokseen ja kysynyt äitinsä perään, jos tämä olisi heidän luonaan, johon hän oli vastannut ettei ollut nähnyt tätä, jolloin tytär oli mennyt matkoihinsa kantaen päretulta kädessään.

 Viimein kertoi Arrendaattori, että Ulassia Hartikainen oli usein valittanut hänelle, että Lars Hartikaisen vaimo joi heidän viljansa krouvissa, pyytäen siksi, että siellä oleva krouvi pitäisi hävittää. Niin myös vakuuttivat kaikki todistajat, että vaimo oli ollut suuri kännikala ja juomari, joka humalassa monen vuoden aikana oli juopotellut, mutta viimeisten 3 vuoden yhtä mittaa. Kysyttäessä miten vanha tämä vaimo sitten oikein oli, vastattiin että hän oli ollut 15-vuotias joutuessaan naimisiin, ja sitten elänyt yhdessä miehensä kanssa 22 vuotta ja ollut 8 lasta tämän kanssa, kuitenkin elänyt epäsovussa sen takia että hän oli juonut niin paljon. Kysyttäessä miksi sitten aviomies oli paennut, koska kuitenkin näyttää siltä, että vaimo oli juonut itseään umpihumalaan ja sitten kaatunut tiellä ja nukahtanut ja jäätynyt kuoliaaksi, vastasi veli Ulassi, että tämä oli pelännyt, että hänet saatettaisiin vangita, vaikka hän ei ollut syypää vaimon kuolemaa, koska voidaan hyvin ajatella, että hän mielummin halusi olla vapaalla jalalla, kuin että hän antaisi pidättää itseään.

 

Käräjät 4.2.1690 Tapposyyte

Ulassi Hartikainen Käsämästä pyysi nyt niinkuin ennenkin, veljensä Lars Hartikaisen puolesta, että tämä voisi kerran, kun asia on niin kauan ollut vireillä, saada vapaus tulla Oikeuteen, selittämään itseään siinä asiassa koskien hänen vaimonsa kuolemaa, josta hän on syytettynä ja jota on vuosina 1687 ja 1688 viety pöytäkirjoihin, sanoen että hänen veljensä on yksinkertaisuudesta johtuen pysytellyt piilossa tämän asian johdosta, koska vaimo ei ole kuollut hänen kädestään, vaan oli kuollut juopuksensa vuoksi, koska tämä oli juonut itseään täyteen viinaa, ja sitten jäätynyt kuoliaaksi pellolla, niinkuin hän todistajien lausuntojen avulla pystyi todistamaan, koska myöskään hänen sukulaisensa ja omaisensa eivät vaadi mitään rangaistusta tapahtumien johdosta. Kun myös nimismies Johan Långilta kysyttiin onko hän yrittänyt tavoittaa Lars Hartikaista, ja hän kertoi että heti kohta kun ruumis vielä oli ollut talossa oli etsinyt tätä, ja nyt syksyllä kysellyt kylässä tätä, mutta ei ollut löytänyt tätä, vaan oli ymmärtänyt, että tämä oleskeli rajan takana. Siihen vastasi Ulassi Hartikainen, että kun hänen veljensä oli osoitettu olevan syytön, niin tämähän voisi itse tulla ja selittää asiansa.

 

Käräjät 2.3.1691

Esiin astui Lars Hartikainen Käsämän kylästä ja esitti Korkeasti Arvostetun Kuninkaallisen Hovioikeuden vapaakirjeen päivätty 13.9.1690, jossa Kuninkaallisen Majesteetin meidän kaikkein armollisimman Kuninkaan ja Herran toivomuksesta sekä viran puolesta hänelle ilmoitetaan kulkulupa saada vapaasti ja turvallisesti tulla Kihlakunnanoikeuden eteen ja asiansa, että olisiko hän 1686 lyönyt vaimoaan niin, että tämä olisi tästä kuollut, niin selittää ja sitten odottaa tuomiota sekä Korkeata Kuninkaallista Hovioikeuden Päätöstä siten, että mikäli hänen henkeään ei voitaisi säästää, hän voisi vielä sen jälkeen, kun kyseinen Päätös olisi hänelle ilmoitettu, neljäntoista yön ja päivän aikana hakeutua takaisin turvapaikkaansa, niinkuin samassa kirjeessä on ilmoitettu. Hän kertoi sen lisäksi olevansa aivan viaton asiassa, ja että hänen vihamiehensä Kyrölä Papunen tämän oli hänestä sanonut ja hänen päällensä saattanut, pyytäen että hänet kerta kaikkiaan tästä päästettäisiin ja vapautettaisiin, koska hän nyt niin kauan aikaa oli yksinkertaisuutensa vuoksi piileskellyt, eikä ollut  voinut tulla seurakunnan yhteisöön ja nauttia hyväkseen sen ehtoja.

 Siksi kyseltiin ensin Kyrölä Papusen perään että missä hän oli. Mutta hän ei ollut täällä. Arrendaattori Simon Hoppenstång sekä muutama lautamies kertoivat, että hän ei enää tämän asian vastustamiseksi tulisi tulemaan Oikeuden eteen, koska hän oli ainoastaan jotenkuten saanut vahvistettua mieliharminsa sillä, että hän oli tämän asian ensin tuonut Oikeuden tietoon, sekä aiheuttanut toiselle niin paljon enemmän hälyä ja mainetta, jota kukaan muu ei olisi tehnyt, koska kaikki vallan hyvin tiesivät että vaimo oli menehtynyt ei mihinkään muuhun kuin liikaan viinan juontiin, eikä ollenkaan aviomiehen Lars Hartikaisen lyönteihin ja mustelmiin, jota myös tämän vaimon Anna Mägrätarin oikeudellinen äidinveli Ondjo Leskinen nyt täällä läsnä vahvisti, ja kertoi hän myös katsastaneensa nämä mustelmat ja todenneensa niiden eivät olleet senlaatuisia että hän olisi niistä menehtynyt. Siksi hän ei myöskään voinut syyttää Hartikaista vaimonsa kuolemantuottamuksesta, koska he eivät myöskään niin huonosti olleet eläneet yhdessä, vaan hankkineet yhdessä 8 lasta, joista nytkään ei yksikään ollut vaivautunut paikalle tai halunnut syyttää tätä. Kysyttäessä josko vapaakirjeestä oltiin yleisesti tietoisia pitäjässä vastasi arrendaattori Hoppenstång jonka sen oli alunperin hankkinut, että siitä oltiin kyllä huolellisesti ilmoitettu, ja että Lars Hartikainen oli myös kohta ilmestynyt paikalle, niin että kaikki ihmiset pitäjässä hyvin tiesivät sen, mutta kukaan muu ei ollut nyt ilmaantunut tänne kuin vaimon eno Ondji, joka myös oli läheisin sukulaisista, lukuunottamatta lapsia, joista muutamat olivat jo laillisessa iässä, mutta joista kukaan ei ole aikaisemmin eikä nytkään ilmaantunut tänne valittamaan asiasta.

 Tutkittiin siis mitä tästä asiasta oltiin erityisesti vuoden 1688 talvikäräjillä viety pöytäkirjaan, ja todettiin ensiksi että Erich Hopponen, joka nyt ei ollut paikalla, oli kertonut, että hän aamun valjettua oli löytänyt naisen 9 askelta Hartikaisen talosta makaamasta kuolleena, ja että askeleet olivat tulleet Karttusen talon suunnasta jne. jota Lars Hartikainen kertoi silloin vasta saaneensa kuulla kyseiseltä Happoiselta, ajatellen ei mitään muuta, kuin että sen jälkeen kun hän oli kurittanut vaimoa illalla tämän juoppouden takia, tämä oli mennyt saunaan nukkumaan, ja siksi pahoittanut kovasti mielensä siitä että tämä olikin löytynyt kuolleena pellolta makaamasta ei kovin kaukana talosta. Siksi hän olikin nostanut vaimonsa Happoisen rekeen ja vienyt tämän taloonsa, antaen valmistuttaa kirstun tälle ja sitten 8 päivän kuluttua haudannut tämän Venäläisellä Hautausmaalla, sen jälkeen kun tämän sukulaiset eivät olleet löytäneet kuin muutama mustelma, joita hän oli aikaansaanut lyömällä pienellä sormenpaksuisella niiniköydellä, niinkuin myös vaimon edellämainittu eno Ondji kaiken vahvisti, että ruumis oli sillä tavalla tullut tarkastetuksi ja sen jälkeen se oli haudattu.

Kysymykseen oliko hän heti samana päivänä karannut niinkuin Kyrölä Papunen oli ilmoittanut, hän vastasi ettei hän heti ollut karannut, vaan vasta kun hän oli tajunnut että muut hänen vihamiehensä kylässä olivat sanoneet haluavansa ottaa hänet kiinni, niinkuin myös Kyrölä Papunen oli tehnyt, sen takia että hän ei ollut halunnut lainata tälle viljaa pyydettäessä. Ondji vahvisti myös, että he olivat kateellisuuttaan, siksi että hän ei ollut halunnut lainata kaikille. Sitten he ajattelivat että he olivat saaneet aihetta häntä vastaan. Myös arrendaattori Hoppenstång vahvisti, että nämä veljekset Ulassi ja Lars olivat menestyneet hyvin, ja että heillä oli kademiehiä, ja erityisesti suomalaiset talonpojat ympäristössä, siksi että he eivät aina lainanneet näille viljaa niinkuin nämä olisivat halunneet. Kertoi sitten Lars, että peläten tällaista hän oli yksinkertaisuuttaan lähtenyt Venäjälle, joka ei sijaitse niin kaukana täältä, noin 14 tai 15 vanhaa mailia Ilomantsin suuntaan. Mutta jos arrendaattori silloin olisi ollut kotona, näin ei olisi tapahtunut, koska hänellä silloin olisi ollut suojaa ja puolustusta tämän taholta tällaista mielivaltaa vastaan.

 Sigfrid Karttusen vaimo Margetha Turutar joka myös on poissa, on todistanut loismies Olli Kärkkäisen vaimon sanat, joka vaimo ei ole paikalla, eikä kukaan tiedä mistä tämän vaimon tavoittaisi. Sitten hän on nähnyt Anna Mägrätarin makaavan kuolleena ilman muita vaatteita päällään kuin vanha paita, ja että hän oli nähnyt hänen ruumiinsa ja muutama sininen raita selässä.  Jöran Hynnisen leski, myöskin poissa, oli pessyt ruumiin ja nähnyt että tällä oli 5 tai 6 sinistä viirua olkapäiden yli ja selässä ja pieni verinaarmu vasemman silmän yläpuolella. Erich Kinnunen samaten poissa, oli väittänyt nähneensä tämän Larsin lyövän vaimoaan pienellä sormenpaksuisella niiniköydellä 5 tai 6 kertaa.

 Renki Vassi joka myös nyt oli poissa, oli kertonut miten nainen oli tullut tupaan sen jälkeen kun häntä oli kuritettu ja pyytänyt palasen tupakkaa häneltä, mutta sitten myöhään illalla häipynyt eikä ollut tietoa minne, kun hän sekä Lars joka asuu yhdessä veljensä Ulassin kanssa, olivat menneet maate, eivätkä sitten enää nähneet häntä elossa. Anders Leppänen oli vakuuttanut, että Ulassi oli lähettänyt hakemaan häntä yhdessä muiden kanssa katsomaan sekä ottamaan talteen ruumiin, jolloin hän ei ollut nähnyt enempää kuin 5 tai 6 naarmua selässä ja verinaarmun vasemman silmän yläpuolella, ja ettei naisella ollut muuta kuin paita, sukat ja kengät päällään sekä palttinamyssy ja että jalanjäljet olivat näkyneet tulevan Karttusen maatilan suunnasta. Jöran Leppänen on vakuuttanut, että nainen oli aamulla saman päivänä jolloin tämä sitten sai piiskaa, näyttänyt hänelle viinalekkerin, jonka tämä oli juonut tyhjäksi.

 Eskil Härkänen on kertonut vaimonsa sanoneen tämän nähneen Larsin lyöneen vaimoaan pihalla illalla, ja että tytär sitten aamuvarhaisella on etsinyt äitiään päretulen avulla. Arrendaattori Hoppenstång sekä kaikki nämä todistajat ovat vakuuttaneet naisen olleen suuri juomari ja juoppolalli, joka humalassa monta vuotta ennen oli juonut tarpeeksi, mutta kolmena viime vuotena kaiken aikaa, että asiat eivät muuten voineet olla, kuin että tästä syntyi erimielisyyksiä heidän välilleen, että vaikka Lars Hartikainen on rauhallinen mies, niinkuin arrendaattori ja koko lautakunta tiesi todistaa. Sitten kysyttiin miksi nämä kaikki todistajat eivät nyt ole paikalla. Vastattiin että on pitkä matka ja keli on huono ja he varmasti arvelivat, että riitti kun he jo kerran olivat kertoneet kaiken minkä tiesivät ja olivat nähneet. Myöskään eno Ondjikaan ei kertonut mitään mitä täällä ei jo aikaisemmin oltaisi kerrottu. Kuitenkin jotta lisää tietoja asiasta saataisiin, käsittely siirretään ensi käräjille, jolloin nämä todistajat sekä kaikki muut joilla on jotakin tietoa tästä, pitää olla paikalla jonka jälkeen voidaan tehdä päätös.

 

Käräjät 9.10.1691 Tapposyyte

Sitten esiin tuli Lars Hartikainen Käsämästä ja Liperin pitäjästä ja pyysi ratkaisua asiassaan koskien vaimoaan, josta häntä syytetään että hän olisi jokin aika sitten lyönyt tämän hengiltä. Kysyttiin sen tähden Kyrölä Papusen perään joka ensimmäisenä oli saattanut asian tiedoksi. Mutta hän oli poissa nyt niinkuin edellisillä käräjillä. Ei myöskään ollut Ondji Leskinen nyt paikalla naisen lähimpänä sukulaisena, vielä vähemmän että täällä olisi ollut valittamassa Lars Hartikaisen vanhin poika Kuisma, josta kerrottiin, että hän nyt pyhäinmiestenpäivänä täyttäisi 16 vuotta ja oli jo naimisissa koska talossa oli puutetta väestä. Lars Hartikainen kertoi että hänellä oli ollut 8 lasta vaimonsa kanssa, joista 1 poika ja 1 tytär ovat kuolleet, ja heistä jotka elivät vanhin tytär ei ollut vielä valmis (den äldste dottern var oferdig ?), ja niinkuin muut 3 tytärtä ei ollut vielä naimisissa, ja että hänellä oli vielä yksi 10-vuotias poika, joista näistä kukaan ei ollut nyt paikalla. Kuitenkin Lars Hartikainen pyysi, että koska hänen todistajansa nyt olivat paikalla heitä kuultaisiin, ja hän siis saisi lopultakin selvyyttä asiassaan, mieluiten myös siksi että kuolemantapauksia saattaisi sattua hänen todistajiensa kohdalla.


Siksi päätettiin antaa hänen tuoda esiin ensin Erich Happoinen samasta Käsämän kylästä asumassa puoli virstaa hänestä, joka vakavan kehoituksen jälkeen todistaa totuudenmukaisesti niin että hän sen myöhemmin sen voisi valalla vahvistaa, vakuutti että oli 5 vuotta sitten Kathariinan päivän aamuna ollut tuomassa 7 kappaa ruista Ulassi Hartikaisen luokse, ja tullut aamuhämärässä sitä tietä joka kulkee Lars Karttusen maatilan ohi ja sijaitsee enemmän kuin parin muskettilaukauksen kantaman päässä Hartikaisten paikasta, jolloin hän oli löytänyt kuolleen makaamasta heti tien vieressä mahallaan, toinen jalka koukussa ja toinen suorana, ja pää oli ollut kotiin päin 9 askelta Hartikaisten mökistä, ja naisella oli ollut vain vanha risainen paita päällään, vanhat kengät ja rikkinäiset sukat ja myssy päässään, mutta ei kintaita, vaan kädet olivat olleet ojennettuina suoriksi. Kun hän tästä oli ilmoittanut talossa jossa väki vasta oli nousemassa, oli Ulassi, koska nämä kaksi veljestä asuvat yhdessä, heti lähettänyt viestin kylään jossa 11 naapurusta asustavat, ja suuri osa, eivät kuitenkaan kaikki, olivat saapuneet paikalle. Oli todettu että Karttusten ja Hartikaisten välissä nainen oli 2 kertaa kaatunut ja kieriskellyt lumessa, ja silloin oli ollut tulipalopakkanen ja lunta maassa, josta hän sitten neljällä jalalla oli ryöminyt 4 syltä siihen paikkaan jossa hän oli maannut kuolleena, jossa Happoinen oli nostanut naisen rekeensä ja vienyt taloon, jossa väki oli asettanut naisen olkien päälle lattialle, jonka jälkeen Happoinen oli mennyt pois. Hän sanoi myös että nainen oli 7 vuoden ajan juonut paljon viinaa ja ”aivan vallaton ollut juomaan” kuten hän asian ilmaisi, se tarkoittaa, ettei kukaan pystynyt pidättelemään naista tekemästä sitä.

 
Sitten Hartikainen toi esiin Sigfrid Karttusen vaimon Margeta Turutar, joka myös vakavan kehoituksen jälkeen todistaa totuudenmukaisesti jota hän myös valallisesti pystyisi vahvistamaan, vakuutti että Hartikaisen vaimo oli juonut hirveästi viinaa monena vuotena, ja että tämä myös silloin illalla oli ollut humalassa kun tämä oli tullut kotoa Karttusen loismiehen Olli Kokkoisen vaimon Margetan luokse, tämä oli tärissyt ja palellut ja oli ensin kysynyt että oliko Karttusen vaimolla olutta, mutta kun loisvaimo oli vastannut että kirkkoherra oli ollut siellä ja seurueensa kanssa juoneet kaiken oluen ja iltahämärässä matkustaneet pois,  oli loisvaimo halunnut kutsua tämän sisään tupaan, mutta tämä oli kysynyt oliko sisällä tuvassa miesväkeä, ja kun hän oli vastannut että Kokkonen oli siellä toisen miehen kanssa Karttusen tuvassa, tämä ei ollut mennyt sisään koska tällä ei ollut mitään päällään, vaan ostanut loisvaimolta ennakolla puolella markalla viina ja mennyt pois se mukanaan, niinkuin tämä loisvaimo oli kaiken kertonut hänelle. Mutta kun loisvaimo on aikaisemmin sanonut että hän myi viinaa vain 2 äyrin arvosta, niin hän on Käkisalmessa sen eräässä kirjoituksessa muuttanut puoleksi markaksi, mutta Karttunen on hukannut tämän kirjallisen todistuksen. Sitten Ulassi oli aamulla kutsunut Karttusen vaimon yhdessä naapurien kanssa paikalle katsomaan mitä pellolla oli tapahtunut niinkuin Happoinen edellä oli kertonut, ja sitten oli ruumis pesty ja siinä oli ollut muutama pieni sininen viiru ristissä ja sormen pituisia, ja yksi pieni oikeassa reidessä sekä pieni verinaarmu vasemman silmän yläpuolella, mutta ei mitään muuta verihaavaa ollut, vain kyseiset pienet mustelmat kuin nuoran iskujen jäljiltä. Muuten hän kertoi, että tämä Hartikaisen vaimo oli saanut elää niinkuin oli halunnut, oli pitänyt avaimet ja kaiken käsissään, kun taas Ulassin vaimo ei huolehtinut taloudenpidosta, eikä kukaan myöskään ollut kieltänyt häntä juomasta, eli siis siitäkään ei oltu pidetty mitään suurta meteliä.

 
Lisäksi Hartikainen toi esille loismies Erich Kinnusen, joka sen jälkeen että oli kehoitettu vakavasti todistamaan totuudenmukaisesti ja jota hän myös pystyisi valalla vahvistamaan, kertoi samana iltana tulleensa sinne, jolloin Lars Hartikainen ja sittemmin kuollut vaimo olivat tulleet vastaan tuvan ovensuussa, vaimo ensin ja Lars perässä, ja Hartikainen oli pyytänyt tätä menemään saunarakennukseen nukkumaan ja samalla ottanut vanhan niiniköyden joka oli maassa tuvan edessä, vetänyt naista alaspäin tukasta ja antanut tälle muutaman iskun, koska tämä oli silloin ollut täynnä ja juovuksissa, mutta nainen ei ollut mennyt saunaan, vaan sisään taloon taas ja uuninpankolle, jolloin Kinnunen oli mennyt pois. Hartikainen tunnusti menneensä poikansa ja rengin kanssa riiheen työstämään viljaa, eikä ajatellut muuta kuin että vaimo oli sillä aikaa saunassa nukkumassa vaikka hän olikin myöhemmin ymmärtänyt että vaimo oli mennyt naapuriin ja juonut lisää viinaa, jonka jälkeen on sitten ilmennyt että vaimo oli kuollut pellolle. Sanoi Lars, että hän oli ensin lyönyt vaimoa tuvassa pienellä venäläispiiskalla, koska tämä oli ollut ympäri humalassa eikä kyennyt tekemään töitä, työntäen tämän sitten pois ovensuusta ja pyytäen tätä menemään saunaan nukkumaan koska tämä kuitenkaan ei tehnyt mitään hyödyllistä, mutta vaimo oli murissut vastaan, silloin oli hän ottanut vanhan 3 kyynärää pitkän niiniköyden ja taittanut sen, koska oli ripustanut piiskan tuvan seinälle, pakottanut vaimon alas ja lyönyt sillä muutaman kerran ja sitten ajanut vaimon sisään saunaan jne.

 
Sitten edellämainittu Kinnunen todisti lisää ja sanoi seuraavana aamuna tulleensa taas paikalle ja nähnyt niinkuin Happoin tässä edellä on todistanut, mutta ei ollut pannut merkille mitään mustelmia, vakuuttaen myös että vaimo oli juopotellut kaiken aikaa, koska tällä myös oli avaimet joka paikkaan. Sitten esiintyi talonpoika Anders Löppöinen, jota myös pyydettiin todistamaan totuudenmukaisesti niin että hän voisi sen myöhemmin valalla vahvistaa. Vakuuttaen tulleensa sinne kun ruumis jo oli kannettu sisään, mutta oli nähnyt kaikki maassa olevat jäljet missä nainen oli kävellyt ja maannut, aivan kuten Happoinen tässä aikaisemmin oli todistanut, ja oli myös nähnyt ruumiin kun sitä pestiin ja nähnyt siinä muutama mustelma niinkuin aikaisemmin oli kerrottu, ja hän sanoi myös naisen olleen suuri juopporatti. Lars Hartikainen kertoi lisäksi että vaimo oli ollut 18-vuotias kun he olivat menneet naimisiin ja he olivat eläneet yhdessä 22 vuotta. Ja koska nyt kukaan syyttäjää suvusta ei ollut paikalla, joka olisi voinut kiistää todistajien lausuntoja, siirretään asia seuraaville käräjille, jolloin saadaan nähdä jos kukaan tulee paikalle, jonka jälkeen päätös asiassa voidaan julistaa.

 

Käräjät 8.2.1692 Tapposyyte

Esiintuli Lars Hartikainen ja pyysi että hänen todistajansa, joita hänellä oli paikalla kuultaisiin ja asia saataisiin päätökseen, koskien sitä mistä Kyrölä Papunen oli häntä syyttänyt, että hän Hartikainen olisi lyönyt vaimonsa hengiltä, joka Kyrölä nyt myös itse oli paikalla, sanoen että hän ei tiennyt asiasta sen enempää kuin mitä hän jo aikaisemmin oli sanonut ja mitä on viety pöytäkirjaan, koska hän itse asustaa 4 mailin matkan päässä Käsämästä, kuitenkaan mitään hän ei ole kateuden vuoksi ilmiantanut, koska hänellä ei myöskään milloinkaan ole ollut mitään riitaa Hartikaisen kanssa, vaan sellaisesta jokaisen kuuluu ilmoittaa, mutta enää hän ei halua tämän asian kanssa olla tekemisissä, eikä hänellä myöskään ole mitään todistajaa nyt eikä tule jatkossakaan tuomaan sellaista esille.

 
Esiin tuotiin siis edelliset todistajat joihin Lars Hartikainen oli vedonnut, nimittäin Erich Happonen, Margeta Turutar, Erich Kinnunen, Anders Löppöinen, myöskin Vassi Höiskänpoika,  silloinen Hartikaisten renki ja lois Käsämässä, sekä Jöran Löppönen samaten lois Käsämässä, jotka nämä kaikki vannoivat todistajavalan ja vakuuttivat todeksi kaiken joka on pöytäkirjoissa edellisiltä käräjiltä, mainiten lisäksi Jöran Löppönen, että kun Hartikaisen vaimo oli päivää ennen Kaarinanmessua jauhanut riihessä, oli hän mennyt sinne taas ottaaksen pois säkkinsä jonka hän oli puinut edellisenä päivänä ja jättänyt sinne, ja silloin nainen oli näyttänyt hänelle puolen kannun kokoisen viinalekkerin sanoen, että jos olisit tullut aikaisemmin niin olisit saanut viinaa mukaan mutta nyt tämä oli juonut kaiken.

 
Käsämäläisen Eskil Härkäsen vaimo Mari Jesperintytär Martikatar todisti valan jälkeen, että hän oli sattumalta tullut samana päivänä Lars Hartikaisen luokse, kun tämä oli muutaman kerran lyönyt vaimoaan ohuella köydenpätkällä, pitäen vaimosta kiinni ja sanoen, että tästä saat siitä että juopottelet, ja oli sen jälkeen Hartikaisen vaimo mennyt sisään tupaan, mutta Härkäsen vaimo oli mennyt takaisin kotiin. Tullen sitten seuraavana päivänä taas Hartikaisten luokse, sen jälkeen kun tytär aamuvarhaisella oli ollut heidän luonaan ja päretulen kanssa etsinyt äitiään, joka samana aamuna löydettiin kuolleena pellolla, ja kun hän tuli sinne, oli ruumis jo kannettu sisään ja hän oli nähnyt vain muutaman mustelman, mutta ei tiennyt miten monta, eikä hänellä ollut enempää todistettavaa.

 
Sitten kertoi Lars Hartikaisen vanhin tytär Maria, että kun hän yöllä oli kaivannut äitiään eikä tiennyt minne tämä oli mennyt, oli hän omasta aloitteestaan ottanut päretulta ja aamuvarhaisella mennyt Eskil Härkäsen luokse estimään tätä, mutta ei ollut löytänyt mitään täältä. Sinä päivänä tämä oli juonut paljon, koska hänen isänsä oli lyönyt tätä, mutta tytär sanoo että niistä lyönneistä äiti ei millään ollut voinut menehtyä, vaan muusta syystä, koska tämän jalanjäljet näkyivät tulevan Karttusen suunnalta, sen jälkeen kun tämä oli aamulla löytynyt kuolleena pellolta, eikä tällä ollut enempää päällään kuin huono paita. Edellämainitut Anders ja Jöran Löppönen vakuuttivat että niin pian kuin vaimo oli löytynyt kuolleena pellolta, niin oli Ulassi Hartikainen lähettänyt sanaa kaikille naapureille kylässä että he tulisivat katsomaan häntä, ennenkuin hänet siirrettäisiin, mitä he myöskin olivat tehneet ja nähneet kaiken niinkuin Happoinen oli todistanut jne. Jöran Hynnisen leski kerrottiin sittemmin kuolleen Pielisjärvellä, eikä Hartikaisella ollut esittää useimpia todistajia. Mutta vielä kysyttiin miksi Hartikainen sitten oli lähtenyt pakoon koska hän kerran sanoi olevansa viaton tämän kuolemaan. Hartikainen vastasi tehneensä sen yksinkertaisuuttaan pelosta, että muuten hänen naapurinsa, jotka olivat hänen vihamiehiään, olisivat ottaneet hänet kiinni ja vieneet hänet linnaan, jossa hän huolimatta viattomuudestaan olisi ehkä saanut kärsiä ja olisi ehkä kuollut nälkään. Myös arrendaattori Hoppenstång vahvisti, että suomalaiset talonpojat siinä kylässä, jotka olivat hänen kadehtijoitaan, olivat olleet aikeessa ottaa hänet kiinni.

 
Tämä asia annettiin lautamiehille, jotka kaikki yksimielisesti äänestivät, että koska tämä Hartikainen 1) ei ollut huonosti elänyt vaimonsa kanssa, vaan vaimo oli 2) ollut suuri juoppo joka pitkän aikaa oli juonut paljon viinaa, joka saattaa lyhentää eliniän, josta syystä Hartikainen oli 3) saanut aihetta nuhdella vaimoaan, mikä arvioidaan olevan kohtuullista, ja 4) kukaan kyseessä olevasta suvusta taikka lapset eivät syytä häntä vaimon kuolemantuottamuksesta, vaan vapauttavat hänet täysin, koska vaimolla 5) ei myöskään ole ollut mitään kuolettavaa haavaa, vaan 6) vakuutetaan että hän humalansa johdosta on kaatunut pellolle ja kuollut. Siksi he eivät voineet muuta kuin hylätä syytteet aviomiestä vastaan. Siksi myös tämä Lars Hartikainen tuomitaan täysin vapaaksi ja vailla vastuuta 2 Cap Högm.B ja 19 Cap Såram.B mukaan. Joka Korkeastiarvostetun Kuninkaallisen Hovioikeuden arvioitavaksi ja ratkaistavaksi mitä nöyrimmin lähetetään.

 
Kun Lars Hartikaisen syyte näin käytännössä oli kumottu, alkoi välittömästi arrendaattori Hoppenstångia ja virkamiehiä suuresti kiusannut juttu, jossa Hartikaisten myötävaikutus oli varmasti esivallalle tarpeen. 1600-luvun puhdasoppineisella ja kiihkoluterilaisella aikakaudella jolloin Pohjois-Karjalan ortodoksiväestöä erilaisin keinoin yritettiin pakottaa kääntymään valtionuskonnon kannattajiksi, oli varmasti kaikin puolin harmillista että löytyi nainen jo pyrki kääntymään päinvastaiseen suuntaan, siis luterilaisuudesta ortodoksiseksi. Hänet pyrittiin tekemään vaarattomaksi julistamalla hänet noidaksi.  Myöhemmin seuraa muita käräjäjuttuja jossa muun muassa Ulassi ja Lari ovat purkamassa yhteistalouttaan.

 

Käräjät 8.2.1692 Noituus

Arrendaattori Simon Hoppenstång ilmoitti erään vaimon, Anna Jesperintytär Martikaisen joka asui Särkijärvellä, syntynyt suomalaisesta isästä joka nyt hieman ennen joulua on kuollut, mutta venäläisestä (siis ortodoksi-karjalaisesta) äidistä täällä Liperin pitäjässä nimeltään Kylina Iljantytär, joka vielä elää, joka on antanut kastaa kaikki lapsensa, joita on ollut 7 meidän uskontomme mukaan. Tämä Anna on 9 vuotta sitten mennyt naimisiin miehen kanssa joka on venäläistä uskontoa, Olexi Sokkinen, populi, ja on hylännyt suomalaisen eli siis luterilaisen uskonnon niin pian kuin hän on mennyt naimisiin. Hän on myös noitunut Ulassi Hartikaisen pojanpojan Ivanin joka on 4 vuotta vanha, siellä kylässä, missä poika kaatuilee kouristuksenomaisesti, niinkuin hänelle arrendaattori Hoppenstångille siellä kylässä on kerrottu. Pyysi että tätä asiaa tutkittaisiin. Siksi käännyttiin Ulassi Hartikaisen puoleen kysymyksellä mitä hän tässä asiassa halusi sanoa, ja hän vastasi, että tämä hänen lapsenlapsensa oli muuttunut tällaiseksi kun se oli vuoden ikäinen, eikä se vieläkään ole kaikin puolin kunnossa, vaan silloin tällöin se on ikään kuin sillä olisi kaatumatauti, sanoen ettei hän tiennyt mistä lapsi olisi tällaisen taudin saanut. Silloin kertoi arrendaattori, että Ulassin poika Lari ja tämän vaimo olivat kertoneet hänelle, että kun he ovat olleet tämän naisen, Anna Martikaisen kanssa kaskeamassa, on Lari sanonut naiselle: ”Kun sinä aikanasi tulet toiseen maailmaan niin venäläiset eivät ota sinua vastaan, eivät myöskään ruotsalaiset, ja niin sinä jäät ulkopuolelle”, johon nainen oli heti vastannut: ”Kyllä sinä tästä vielä saat.” Sen jälkeen on hänen lapsensa tullut tällä tavalla sairaaksi, että se kaatuu ja heittelehtii ja vaahtoa tulee sen suusta.

 
Sitten esiin astui hovirenki Liperin hovista, Jöran Leppänen, ja kertoi että edellämainitun Ulassi Hartikaisen pojanvaimo Elina Paavilainen oli pyytänyt, että hän hankkisi tälle elävän hauen, mutta hän ei saisi käsitellä sitä paljailla käsillään eikä koskettaa sitä, jonka tähden hän sitten oli verkolla pyydystänyt hauen vuosi sitten kesällä. Kuitenkin kun hän on sen heittänyt haavista veneen pohjalle on hauki ponkaissut hänen paljaan jalkansa päälle. Sitten hän on sen laskenut haavissa rantaveteen Hartikaisen pojanvaimoa varten. Mutta jos tämä on sen sieltä vienyt pois omassa haavissaan hän ei ole tiennyt, ei myöskään nainen ole luvannut hänelle mitään palkkiota vaivasta. Mutta tämän jälkeen on Leppäsen lapsi, joka on tyttö, heti sairastunut ja kaatuilee 3, 4, 5, 6, niin jopa useimpia kertoja päivän aikana ja myöskin yöllä, tarkoittaen että Anna Martikatar on tämän tehnyt, koska myös arrendaattori on sitä mieltä, että Anna Martikatar ei ole pyytänyt haukea mitään muuta tarkoitusta varten. Anna Martikatar kieltää jyrkästi tämän, sanoen että hän ei ole noitunut ketään lasta. Seuraavaksi asetettiin esiin pyöreä kivi, jonka nostoväkikirjuri Nils Hentunen oli löytänyt naisen arkusta, jota tämä myös oli käyttänyt tällaisiin asioihin. Mutta nainen sanoi käyttäneensä kiveä lastensa hiljentämiseksi kun ne itkivät, mutta ei muuhun.

 
Edelleen esiin tuli Ulassi Hartikaisen poika Lari ja kertoi että kun yhdessä Anna Martikaisen ja muun työväen kanssa oli syksyllä 3 vuotta sitten ollut kaskimaalla leikkaamassa ruista, oli hän leikkimielisesti sanonut naiselle, että tullaan pystyttämään aita venäläisten ja suomalaisten välille, tarkoittaen sillä keskipalkkia, ja sinä et ole suomalainen etkä ole venäläinen vaan kun sinä tulet venäläiselle puolelle he tönivät sinua poispäin, ja samaten käy suomalaisella puolella. Mutta nainen ei ollut vastannut mitään. Kuitenkin sanoi jälkeenpäin hovirenki Jöran Leppänen kuulleensa eräältä Käsämässä asuvalta loismieheltä Gabriel Matinpojalta, joka myös oli ollut kaskimaalla yhdessä Leppäsen kanssa leikkaamassa kauraa, että Anna Martikainen on samana iltana kun he olivat yöpyneet metsämajassaan sanonut, että sinä tulet löytämään itseäsi luota sen joka tulee tönimään sinua. Näin Gabriel oli viime syksynä sanonut hänelle, mutta ei ollut nyt paikalla. Sen jälkeen todisti loisleski Anna Hansintytär Tolvatar vannottuaan valan, että kun vuosi sitten syksyllä oli mennyt Ulassi Hartikaisen luokse on myös Anna Martikainen ollut siellä tuvassa, jolloin Larin vaimo Olena Paavilantytär on sanonut Anna Martikaiselle, että miksi sinä oikein olet minua kutsunut, johon Martikatar on vastannut, että kyllä vielä kerran tulee sinun lihasi tuolla takana alapuolella olemaan kuihtunutta, enempää hän ei ollut keskustelusta kuullut.

 
Christer Härkäsen pojanvaimo Mari Larsintytär Korhonen vakuutti vannottuaan valan, että kun hän oli ajanut sikojaan pois Martikatarin kaskesta missä tämä oli kasvattanut pellavaa, oli myös Anna Martikatar tullut sinne ja sanonut ”jos et tee sikoina kollota niin hiiden väki nostaa heidän seipän nenään, ja pitää tulemaan tumps merkki kuin Hartikaisen pojanlapsen”, se tarkoittaa: ”jos et vahdi sikojasi, niin paholaisen väki nostaa heidät aidan päälle, tulee tapahtumaan merkkejä, niinkuin tapahtui Lari Hartikaisen lapsen kanssa”. Enempää hän ei ollut kuullut.

 
Lisäksi kertoi Lari Hartikaisen vaimo, että Anna Martikatar on kesällä vuosi sitten pyytänyt että hän hankkisi tälle elävän hauen. Mutta pelkillä käsillä ei siihen saanut koskea, niin tämä tulisi parantamaan hänen lapsensa, ja siksi hän oli pyytänyt Jöran Leppäseltä, että tämä hankkisi hänelle hauen, minkä Leppänen myös teki, ja jätti sen rantaan verkkoon joka kuuluu Leppäselle, jonka hauen Lari Hartikainen sitten sanoo hakeneensa kaukalossa täynnä vettä rannasta ja antanut sen vaimolleen, jolloin tämä nainen oli ottanut hauen ja mennyt saunaan joka oli ollut valmiiksi lämmitetty, pitäen sitten sairas lapsi ja hauki mukanaan lauteilla ja kylvettänyt lapsen, jonka jälkeen Lari oli kantanut saman hauen taas takaisin järveen edellämainitussa tuohikaukalossa, missä Martikatar oli kaatanut hauen joka edelleen eli järveen.

 
Mari Haatainen Käsämästä, loismiehen noin 18-vuotias tytär joka ei kuitenkaan vielä ollut käynyt ripillä, oli viime kesänä ollut piikana Ulassi Hartikaisen luona kertoi, että tämä Martikatar on viime keväänä Hartikaisten luona saunan etutuvassa sanonut Lari Hartikaisen vaimolle, sen jälkeen kun hän oli ensin tälle väittänyt, että Martikatar oli hänelle sanonut, jos et sinä ole ennen itkenyt minun takiani, niin tulet jatkossa kyllä itkemään, kun Larin vaimo oli tehnyt ristinmerkin lapsensa yli joka oli makuulla, pyhän uskon kolminaisuuden nimeen ja sanonut: ”Siunaa Herra Jeesus minun lapseni”, jolloin Martikatar oli sanonut: ”Älä siunaa Ruotsin Jumalan nimeen, ei Ruotsin Jumala sinua kuitenkaan auta”, mitä David Ilvosen vaimo joka nyt on poissa oli myös väittänyt, jota myös Lari Hartikaisen vaimo nyt Oikeuden edessä kertoi että Martikatar olisi sanonut, jota taas Martikatar kiisti, ettei hän mitään sellaista ollut sanonut. Silloin kertoi edellämainittu Jöran Leppänen lisäksi, että hänen lapsensa oli aivan kuten Lari Hartikaisen lapsi tullut sairaaksi, sen jälkeen kun hän oli pyydystänyt sen hauen, sillä kun hänen piti ottaa se hauki verkosta, se oli päässyt ponnahtamaan hänen jalalleen joka oli paljas. Koska kaikki eivät ole läsnä jotka tietävät enemmän ja voivat todistaa lisää, niin siirretään tämä asia seuraaville käräjille, joilloin myös kaikkien pitää olla läsnä, jonka jälkeen tuomio tässä asiassa voidaan langettaa.

 
Veijo Saloheimo kertoo lyhyesti tästä jutusta kirjassa Pohjois-Karjalan historia osa 2. Hän mainitsee: Asia lykkääntyi seuraaviin käräjiin, mutta ei liene ehtinyt saada päätöstään, sillä vuoden kuluttua kerrotaan Annan olevan kuolemansairaana.

 

Käräjät 13.3.1694 Yhtiön purku

Koska Ulassia Hartikainen Käsämästä ja hänen poikansa Lari Hartikainen vaimonsa Olena Paavilantyttären kanssa valalla vannoen vakuuttivat, ettei heillä ollut mitään rahaa taikka muuta omaisuutta mitä he siinä perinnönjaossa, jota hän Ulassia, veljensä Lars Hartikaisen kanssa on suorittanut viime syksynä, olisivat jättäneet ilmoittamatta, vaan ovat he kaiken tuoneet mukaan jakoon. Siksi Oikeus myöntää ettei Lars Hartikaisella ole mitään aihetta jatkossa esittää tällaisia vaatimuksia Ulassialle tai hänen pojalleen tai pojan vaimolle.  Samalla tavalla myönnetään aiheettomaksi Ulassin ja hänen poikansa ja pojan vaimon väitteet, että Lars Hartikainen olisi piiloitellut jotain heille kuuluvaa omaisuutta, koska hän on samalla tavalla valalla vannonut kantaneensa kaiken jakotilaisuuteen. Mutta 42 ruplaa tai 420 taaleria kuparirahaa laskettuna venäläisissä rahoissa sekä 100 taaleria kuparirahaa laskettuna hopeassa, jotka Ulassia on lukuisia kertoja antanut veljelleen Larsille silloin kun tämä oli pakosalla Venäjällä syytettynä taposta, samoin kuin hän myös siellä merihädässä antoi omaisuuden tuhoutua, tämä kaikki tulee huomioida laskettaessa Larsin osuutta perinnöstä, kuitenkin niin että mitä Lars Hartikainen on mukanaan takaisin Venäjältä pesälle suvainnut tuoda, jota hän arvoi noin  110 taalerin kuparirahan arvoiseksi, johon myös yksi hevonen ja jonkin verran lastia on sisällytetty, tulee summasta 520 taaleria vähentää.

  
Vuoden 1696 lopussa Pielisjärvellä puhkesi kapina. Vallitsi nälänhätä ja talonpojat saivat tarpeekseen verottaja Simon Affleckista, hyökkäsivät Pielisjärven hoveihin ja ryöstivät ne. Huhu levisi Liperiin että pielisjärveläiset olivat tulossa ryöstämään myös Liperin hovia, ja ehtiäkseen ensin liperiläiset itse ryöstivät oman hovinsa 25.1.1697. Ryöstäjät jatkoivat Kiteelle tarkoituksenaan ryöstää sikäläiset hovit, mutta kohtasivat Rasivaarassa Liperin ja Kiteen pitäjien rajalla sotaväkiosaston joka oli Käkisalmen linnasta lähetetty rauhoittamaan Pielisjärven aluetta. Arrendaattori Simon Hoppenstång oli matkoilla ja siksi tilanne ryöstäytyi  käsistä. Hoppenstångin poika ja veljenpoika liittyivät oppaiksi sotilasosastolle ja kapinaa ryhdyttiin tukahduttamaan verisesti. Sotilaat saapuivat 2.2.1697 Käsämään ja ottivat lautamies Ulassi Hartikaisen talon tukikohdakseen. Tapahtumia selvitettiin seuraavilla käräjillä.

 
Tästä legendaarisesta Pohjois-Karjalan kapinasta 1696-1697 ja Ulassi Hartikaisesta vanhemmilla ihmisillä oli seuraavanlaista perimätietomuistoa. Ensin minulle tarinan kertoi isäni Kalle Hartikainen syntynyt 1905 Saariniemellä ja vuodesta 1928 vaatturina Helsingissä. Liperissä puhkesi kerran kapina ja sotaväkeä lähetettiin paikalle. Kapina taltutettiin ja vangittuja rettelöitisijöitä tuotiin tuomarin eteen saamaan oikeutta. Tuomari tuomitsi näin. Tälle miehelle kahleet jalkoihin ja linnaan. Tälle pamppua ja sitten linnaan. Tälle pamppua ja sitten päästetään menemään. Tälle ei tehdä mitään, vaan päästetään menemään. Tämä mies viedään aidan taakse ja ammutaan. Se mies joka vietiin aidan taakse ja ammuttiin oli Hartikainen. Vanhaisäntä Käsämässä Aarne Puhakka syntynyt 1915 kertoi samasta tapauksesta näin. Täällä asui eräs Hartikainen, joka oli varakas mies ja liikemies, ”sellainen Venäjältä tullut mies”, jonka nimi alunperin oli Hartiamov, siitä se suomennettiin muotoon Hartikainen, sitten eräässä kapinassa kun syyllisille jaettiin tuomioita, niin tämä Hartikainen vietiin navetan taakse ja lopetettiin. Eino Hartikainen syntynyt Viinirannassa 1930, kaivosmies, ortodoksiseurakunnan nuoriso-ohjaaja, Viinijärven Sanomien päätoimittaja ja paikallinen sukututkija selosti myös tarinan. Hartikainen tapettiin aidan takana. Käsämäläinen isäntä Otto Karttunen s. 1918 kertoi että pikkupoikana hän ja koulukaverit hiipivät katsomaan Kanavaaran talon entisen navetan raunioita, sillä heidän mielestään se oli siinä missä Hartikainen oli tapettu. Karttusen mukaan Hartikainen vietiin navetan perälle ja lyötiin halolla päähän niin että kuoli. Tämä olisi tapahtunut hyvin kauan sitten, ”silloin fasistisena aikana”.  Jopa Veijo Saloheimon Pohjois-Karjalan historiassa osassa 2, tarina on tässä muodossa, Ulassi Hartikainen oli kapinan johtomiehiä, ja vietiin aidan taakse ja ammuttiin. Seuraavat käräjäpöytäkirjat 1600-luvulta kertovat aivan jotakin muuta. Ulassi Hartikainen ei suinkaan ollut kapinallisia, vaan viranomaisten puolella kun syyllisiä tuomittiin.

 
Käräjät 17.2.1697 Kapina

Vuonna 1697 helmikuun 17,18,19 ja 20 päivinä pidettiin vakinaiset talvikäräjät Liperin pitäjän rahvaan kanssa Hurnilanrannan kylässä. Läsnä olivat kruununkäskynhaltija Korkeastiarvostettu Olof Leistenius ja vain nämä 3 jotka istuvat Lautakunnassa: Ulassi Hartikainen Käsämästä, Ivan Kerkkänen Hurnilanrannasta, Petter Vänskä Papelonsaaresta. Tavallisuuden mukaan julkaistettiin Hänen Kuninkaallisen Majesteetin mitä armollisimmin julkaistu asetus lastenhoidosta, sekä myös Kuninkaallisen Majesteetin ohjeet koskien metsätulien käyttöä sekä palkollissäännöt, lisäksi Kuninkaallisen Majesteetin kielto saatavien ja velkojen ulosmittaamisesta.

 
Ja tiedusteltiin edellämainituilta lautamiehiltä, missä muut lautamiehet olivat, ja nämä vastasivat, että 2 olivat sairaina ja kolmas Petter Vartiainen asuen lähellä hovileiriä, on syytettynä osaanotosta kyseisen hovileirin 25 tammikuuta suoritettuun rosvoukseen. Siksi todettiin tämän pitäjän rahvaasta ei enempiä olevan paikalla kuin eräs Lars Hartikainen Käsämästä, kun taas yksi ja toinen syytön edellämainittuun rosvoukseen eli sellaiset joilla ei mitään osaa ja arpaa siihen ollut, edellämainituiden lautamiesten vakuuttelun mukaan, kuitenkin pelkäsivät ilmestyä käräjäpaikalle sen suuren röyhkeyden ja julkeuden takia, jota päinvastaisesti kuin Hänen Korkeastiarvostettu Kenttämarsalkka ja Kuvernööri Korkeasti Jalosukuinen  Otto Wilhelm von Fersen 11 tammikuuta antamat ohjeet Kommendatti Everstiluutnatti Jalosukuinen Mårthen Hästeskolle ja Ratsumestari Jalosukuiselle Mauritz Gessdorpille, että ulosmäärätty sotilasosasto joka käsitti Luutnantti Jalosukuinen Arendt Rejes ja 40 sotilasta sekä Korpraali Caspar Castor mukanaan 16 ratsastajaa, sekä Arrendaattori Simon Hoppenstångin siskonpoika Peter sekä poika Simon, molemmat 20-vuotiaita jotka tässä pitäjässä ovat ylittäneet toimivaltansa siten että lukuisia ryöväreitä heti kiinnioton jälkeen on heidän toimestaan laittomasti piinattu, sidottu kiinni, riisuttu vaatteet, ammuttu kuoliaaksi ja ruumiit on jätetty lojumaan koirien ja haaskalintujen armoille. Ovat myös edellämainitut Simon ja Petter ei kovin kauan sitten erään syyttömän, jolla ei ryöväreiden kanssa ollut mitään tekemistä ottaneet pappilassa kiinni ja ampuneet hengiltä. Esitti Arrendaattori Hyvinarvostettu Simon Hoppenstång nämä seuraavat jotka hänen kertomuksensa mukaan olivat syyllisiä ryöväykseen ja joita on pidätetty näinä päivinä, nimittäin lautamies Petter Vartiainen ja vaimo, Matts Kaakinen, Thomas Huovinen, Petter Rahonen, Anders Rahonen, Lars Tili, Erich Tili ja Michel Miettinen, mutta koska tätä asiaa ei kolmella lautamiehellä voida käsitellä, ja koska useat rikollisista, kuten Ilomantsin käräjäpäivillä jo kuultiin, oltiin jo toimitettu linnoitukseen, ja määrättiin Oikeus pidättäytymästä käsittelemästä tätä asiaa, koska aikomus on että Hänen Korkeutensa Kenttämarsalkka ja Kuvernööri tulee (Jumalan niin suodessa) 15 päivänä maaliskuuta ottamaan asian käsiteltäväksi. Sitäpaitsi on tiedossa että vielä 18 vankia ollaan Pielisjärveltä kuljettamassa linnoitukseen.

 

Käräjät 20.7.1697 Kapina, selostus lyhennettynä

Ja tuli sittemmin tutkittua uloskomennettun miliisin viime käräjillä 17 ja 18 helmikuuta väitetty julkeus ja röyhkeys rosvoukseen osallistujien omavaltaisessa kuoliaaksiampumisessa sen jälkeen kun heitä on asianmukaisesti pidätetty. Seuraa lista Käkisalmen linnoituksesta lähetetyn sotilasosaston päällystön ja miehistön nimistä.

 
Bertil Huikurin lesken Valborg Nissisen syytöksiin hänen miehensä sekä Gabriel Ruskan siskon Sophia Ruskan valitus hänen veljensä kuoliaaksiampumisesta. Tiedusteltiin luutnantilta miten oli asian laita talonpoika Bertil Huikurin ja loismies Gabriel Ruskan Käsämän kylässä molemmat 30 vuoden ikäisiä, kuoliaaksiampumisen kanssa. Luutnantti vastasi, että kun heitä oli mukana seuranneen hovin väen taholta nimetty täysimittaisiksi väkivaltamiehiksi ja sotilaiden avulla heidät oli pidätetty Käsämässä, niin hän oli antanut teloittaa muutamia varkaita heidän kiinniottonsa jälkeen lautamies Ulassi Hartikaisen luona tämän pellolla, nimittäin Gabriel Ruskan ampui sotamies Anders Skytte ja Bertil Huikurin ampui sotamies Hendrik Jaatinen. Lautamies Hartikainen kertoi näiden olleen mukana hovin ryöväämisessä, mutta mitä ja miten paljon he olivat ryövänneet ei ollut tietoa. Ja puolusteli luutnantti Reiter itseään kyseessä olevien ryöväreiden kuoliaaksiampumisen johdosta seuraavasti: Hän oli ollut pakon sanelemana käyttää tätä äärimmäistä keinoa, siksi että hänen mukanaan oleva miehistö oli hyvin vähäinen voima pakosalla olevien ryöväreiden määrää vastassa. Piti ottaa huomioon että siihen aikaan he olivat ryövärilaumojen välissä, joita oli pyssyillä, keihäillä ja jousilla aseistettuina hänen ympärillään, tämä sekä että pari päivää aikaisemmin Rasivaaran kylässä Kiteen pitäjässä 4 vanhan mailin matkan päässä Liperistä, eräs oli jousella ampunut kuoliaaksi ratsumiehen ja nuolella haavoittanut vakavasti sotilaan silloin kun ryövärit yrittivät hyökätä. Tällaista vahinkoa he saivat aikaan ratsuväen keskuudessa sekä heidän avukseen uloskomennettujen 16 sotilaan joukossa, jonka jälkeen kaikki pääsivät vahingoittumattomina karkuun avoimessa maastossa, mikä suuresti kasvatti  heidän murhanhimoaan ja jo aikaisemmin saavuttamansa rohkeuden niin suureksi luuloksi itsestään, että heillä oli halua ja aikomus tehdä miliisille vastarintaa. Mutta kun he käsittivät, että muutama ryöväri oli ammuttu kuoliaaksi he ovat pelosta hajaantuneet ja menettäneet aikaisemman varmuutensa, päinvastoin kuin heidän suunnitelmansa oli ollut jatkaa jo aloittamansa rosvoilut.

 
Luutnatti Reiter vakuutti että hän näillä kuoliaaksiampumisilla ei mitään muuta ollut yrittänyt saavuttaa, kuin saada nämä suuret metelöivät ryövärilaumat luopumaan pahoista aikeistaan, minkä hän myös tehokkaasti oli saanut aikaan, koska he saivat muuta ajateltavaa ja maa oli jälleen rauhoittunut ja tullut turvalliseksi, joskin monen henki ja omaisuus olikin menetetty siinä yhteydessä. Väitti hän lisäksi että hän ei mitään muuta Hänen Korkeutensa Paroni, Kenttämarsalkka ja Kuvernööri Korkeastijalosukuinen Herra Otto Wilhelm von Fersenin 11 tammikuuta antamalla käskyllä, jonka Kommendantti ja Everstiluutnantti Jalosukuinen Mårten Hästesko oli hänelle ilmoittanut, ollut ymmärtänyt kuin nämä siinä lausutut sanat: ja heidän pahat aikeensa estää, nujertaa, kuin että jotkut, tällä hyvin kaukaisella paikkakunnalla 35 mailin päässä, ja niin kaaosmaisena aikana, näistä lukuisista yhteenliittyneistä ryöväreistä, linnoituksesta mukaankuljetetulla ruudilla ampua hengiltä, jotta lukuisat muut ryövärit niin Liperissä kuin Pielisjärvellä saatettaisiin vangita ja toimittaa linnoitukseen. Lautamies Ulassi Hartikainen sekä muut lautakunnan jäsenet kertoivat, että sen jälkeen kun edellämainitut ryövärit olivat tulleet ammutuiksi oli rauha ja turvallisuus palannut maahan, ja silloin kun miliisi ei vielä ollut saapunut paikkakunnalle, olivat yhteenliittyneet ryövärit tehneet että heillä joilla vielä oli jotain varastossa olivat täysin vailla turvaa, ja olisivat väistämättä joutuneet kiertelevien ryövärijoukkojen väkivallan kohteeksi.

Esiintuli Sigfrid Karttusen leski Käsämän kylästä Margareta Turutar, jonka poika oli epäilty osallisuudesta rosvoukseen, mutta jota ei tämän pakoilun vuoksi ollut saatu tuomiolle, valitti hän äänekkäästi, että kun sotilaat ja luutnantti Reiher olivat olleet kyseisessä kylässä, olivat he vieneet pois kaiken hänen irtaimistonsa, jättämättä hänelle mitään, ja sen lisäksi lyöneet häntä paljastetulla sapelilla niin pahoin, että hänen on viikon ajan pysyttävä sängyssä, ja kertoi hän seuraavien esineiden viedyn häneltä: 2 tynnyriä ruista, 2 tynnyriä ohraa, 2 tynnyriä kauraa, 3 kattilaa, 2 kärpäsverkkoa, 23 kynärää karkeata palttinaa, 9 lammasnahkaa, 1 hanko, 2 auraa, 2 kirvestä, 1 viikate, 3 kelloa, 1 harava, 1 punainen hame, 8 villalapasta, 4 aluspaitaa, 25 nenäliinaa, 4 pari sukkia, 1 pellavapöytäliina, pellavaesiliina. Käteistä 20 taaleria kuparirahaa, 2 naisten myssyä, 1 kangaspakka. Lautamies Hartikainen kertoi, että lukuunottamatta viljaa ja kattilat, joita oli viety hovikartanoon, olivat muut tavarat kaikki sotilaiden käsissä, ja nimesi vaimo sotamies Lars Svarvare yhdeksi heistä jotka häntä olivat lyöneet, jota sotamies ei pystynyt kiistämään, ja kertoi ketkä muut olivat olleet hänen seurassaan.

 
Kuoliaaksiammutun Bertil Huikurin leski luetteli mitkä kaikki hänen tavaransa sotilaat olivat vieneet sekä ketkä miehet olivat olleet asialla. Sotamies Olof Pöllänen selvitteli että osa näistä tavaroista oli varastoitu lautamies Hartikaisen aitaan, ja loput oli viety arrendaattori Hoppenstångin luokse. Lautamies Hartikainen sanoi että tämä Pöllänen oli kuitenkin pitänyt erään kangaspakan jonka arvo oli 30 taaleria itsellään, mutta oli linnoituksessa luovuttanut sen hänelle, sanoen että tällä oli suuri vastuu kaikista tavaroista mitä tämä oli yhdeltä ja toiselta ottanut. Olof Karttunen Käsämästä valitti että vaikka hänellä ei ollut mitään tekemistä veljensä Larsin järjestämän hovileirin ryöstön kanssa, niin silti hän oli miliisin tullessa kylään menettänyt kaiken omaisuutensa, luetellen mitä tavaroita häneltä oltiin viety. Lautamies Hartikainen osoitti sormella sotamies Lars Linvävarea, ja sanoi että tämä oli eräs joka oli ollut asialla. Hartikainen sanoi että edelläluetelluista Karttusen tavaroista mitään ei ollut tullut hänen aittaansa, koska Olof Karttunen ei ollut ottanut osaa hovikartanon ryöstelyyn, ja hovikartanon väki tiesivät sen vallan hyvin. Brita Andersdotter Riihilahdessa valitti että luutnantti Reiher oli ulosmitannut viljat hänen aitastaan vaikka hän oli syytön. Lautamiehet vahvistivat tämän, tosin eräs naisen pojista oli ottanut osaa ryöstelyyn. Reiher sanoi varastoineensa ulosmitatun viljan osin Samuel Leskisen aittaan ja osin lautamies Hartikaisen luona Käsämässä. Reiher oli sitä paitsi jokaisessa yömajapaikassa kysynyt asukkailta oliko jotakin hävinyt sotamiesten ollessa paikalla, ottaen nimismies Hartikaisen ja Samuel Leskisen todistajikseen tässä, ja nämä vahvistivat että näin luutnantti todellakin oli tehnyt.

 

Käräjät 11.2.1699 Maariita

Lars Ulassinpoika Käsämästä ilmoitti Oikeudelle, että hänen setänsä lautamies Lars Hartikainen on eronnut tilasta, jota hän on isänsä Ulassi Hartikaisen kanssa asustanut, ja on samassa kylässä hankkinut itselleen kaksi muuta tilaa, joita kaksi tilaa setä todella asuttaa ja viljelee, ja vaikka setä siis on eronnut edellisestä tilastaan, niin on setä siitä huolimatta Johan Hoppenstångin luvalla vallannut itselleen puolet edellisen tilan niityistä.  Hartikainen ei pystynyt niin ollen kieltämään, ettei hän tällä tavalla olisi puhunut ylitse Hoppenstångia lupaamaan hänelle sellaista mikä  on vastoin Lakia ja Kuninkaan Asetusta koskien tilojen hajoittamista, kuten tämä säädyttömästi tehty luovutus, koska ne maat jotka ovat kuuluneet jollekin tilalle aikaisemmin pitää kuulua sille tilalle jatkossakin. Joten nimismies Lars Hartikaisen ei pidä jatkossa kajota niihin niittyihin jotka kuuluvat hänen veljenpoikansa Lars Ulassinpojan tilaan, vaan tulee tyytyä niihin niittyihin jotka kuuluvat niihin kahteen tilaan jotka hän hallitsee ja joihin hänellä on oikeus.

 

Käräjät 13.6.1699 Valan vannonta

Alamaisesti ja kuuliaisesti noudattaen Korkeastiylistetyn Kuninkaallisen Hovioikeuden lähettämän Armollisen Käskyn päivätty 19.12.1698, jossa kehoitettiin Lars Hartikainen kotoisin Käsämän kylästä täyttämään häntä Korkeastiylistetyn Kuninkaallisen Hovioikeuden 5.3.1695 velvoittamana valalla vakuuttamaan, ettei hän ollut aiheuttanut vaimonsa Anna Mägättären kuoleman, joka nyt hänen osakseen tulee itsensä Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa kaikkein armollisimman asetuksen 30.10.1695 mukaan, sekä pohjautuen Korkeastiylistettyyn Kuninkaallisen Hovioikeuden tässä asiassa antaman Armollisen Käskyyn 22.12.1697 esittää, jonka hän kuuluen Venäläiseen Uskonkuntaan suoritettuaan ensin Ristinsuutelun, nyt sormet suorina Kirjan kannen Ristillä nyt seuraavalla tavalla vannoi:

 
Minä Lars Hartikainen vannon Jumalan ja Hänen Pyhän Evankeliuminsa kautta, että minä en millään tavalla ole aiheuttanut minun vaimoni Anna Mägättären kuoleman, enkä minä käsieni kautta ole en iskuilla enkä lyönneillä enkä muullakaan tavalla nopeuttanut hänen kuolemaansa, vaan että hän ilman minun syytäni täysin juovuksissa paloviinasta on monien kaatumisten jälkeen pellolla jäänyt makaamaan palatessaan kotiin naapurin Sigfrid Karttusen luota, ja on siinä samassa paikassa yöllä paleltunut kuoliaaksi, niin Totisesti kuin Jumala minua auttakoon Henkeen ja sieluun.

 
Tämä suoritettu vala täten lähetetään syvimmällä nöyryydellä Korkeastiylistetylle Kuninkaalliselle Hovioikeudelle.

paluu päävalikkoon