Opiskelen Lapin Yliopistossa luokanopettajaksi ja toissa keväänä tieni vei Pohjois-Tansaniaan, Arushan kaupunkiin suorittamaan kuukauden mittaista opetusharjoitteluani. 

Koulu, jossa opetin, oli valtion ylläpitämä ala-aste, jossa oli noin 60 oppilasta. Koska kaikki oppilaat olivat kuuroja,
opetuskielenä oli viittomakieli.

Olen aiemmin Suomessa ollessani suorittanut viittomakielen opintoja ja sitä kautta kieli ja kuurojen maailma olivat minulle tuttuja.

Harjoittelujaksolla opetin 5. ja 7. luokille matematiikkaa ja englantia sekä kerran viikossa uskonto koko koululle (!) yhdessä. Kuukauden harjoittelun aikana minulla olisi pitänyt olla oma ohjaava opettaja, mutta ensimmäisen päivänä opettaja näytti luokkani ja häipyi sen jälkeen omille teilleen. 

Oppilaat sitä vastoin olivat aivan ihania ja kuukauden jälkeen olin menettänyt sydämeni Afrikalle ja näille pienille kuuroille ihmeille.

Kun harjoittelun jälkeen palasin Suomeen, koin selkeän kutsun palata
Tansaniaan takaisin.

Tein seuraavat neljä kuukautta ahkerasti töitä ja säästin matkakassaa, jotta voisin palata maahaan syyslukukaudeksi eli jouluun asti. Kun nyt jälkeenpäin mietin tuota aikaa, on helppo huomata, että Herra antoi voimaa kaiken sen työn kanssa. Nyt jälkeen päin mietittynä tuo työmäärä tuntuu hurjan suurelta!

Kun lopulta koitti heinäkuu, olin saanut tarvittavan matkakassan kasaan ja oli minun aikani astua lentokoneeseen lähipiirin epäilyistä huolimatta.
Vaikka olin tekemässä elämäni suurinta matkaa ja kokemus oli tavallaan ”hyppy tuntemattomaan”,koin sydämessäni rauhaa ja luottamusta siitä,että Herra on johtanut tieni meneväksi juuri näin ja sain jatkossakin jäädä
Hänen huolenpitoonsa. Tuo tunne kantoi ja myös vahvistui matkan aikana.

Jatkoin työtäni samalla koululla opettaen nyt 4. ja 5. luokkia. Pääasiassa
vastuuaineinani olivat englantia, matematiikka ja uskonto mutta opetin
paljon myös käsitöitä ja ns. kansalaistaitoa. 

Elämä koululla oli jotenkin karua mutta toisaalta jotenkin niin viehättävää! Koulu oli valtion ylläpitämä, joten opetuksen taso ja välineistö eivät olleet kehuttavia eivätkä oppimistuloksetkaan sen vuoksi hyviä. Oppilaat sitä vastoin olivat kuuliaisia, kilttejä ja oppimishaluisia ja todella arvostivat opetusta.
Kerran yksi oppilas tokaisi tunnin päätteeksi:
”Nyt ei mennä mihinkään välitunnille! 
Opeta meille lisää englantia, opeta!”.

Koska tällä matkallani olin maassa pidempään, ehdin nähdä paremmin maan kulttuuria ja arkea. Vietin vapaa-aikani paikallisten ystävien kanssa ja siten pääsin näkemään tansanialaista elämää läheltä. 

Välillä itkin ilosta, kun koin niin suurta onnea saadessani olla Jumalan käytössä ja opettaa.
Välillä itkin surusta, kun kulttuurin varjopuolet olivat silmieni edessä
enkä voinut tehdä mitään niiden muuttamiseksi (esimerkiksi oppilaiden
fyysinen kurittaminen koulussa). Vähitellen opin jossain määrin
tasapainottelemaan tällaisten asioiden kanssa, mikä totta kai kasvatti
minua.

Olin suunnitellut oleskelevani Tansaniassa viisi kuukautta eli jouluun asti
mutta jossain vaiheessa kypsyi ajatus jatkaa opetustyötä kevääseen asti.
Lopulta palasin Suomeen yhdeksän kuukautta myöhemmin eli viime huhtikuussa.
Loppuaikana koin selkeäsi, että minun oli aikani palata Suomeen ja jatkaa opintojani täällä. Paluu sujui siis helpommin kuin olin kuvitellut ja uskon senkin olevan osoitus Jumalan huolenpidosta.

Aikani Tansaniassa on kokonaisuudessaan jotenkin ihmeellinen kokemus. Sain tuona aikana kokea niin paljon, että sitä on vaikea kuvata sanoin. Sen tuntee vain sydämessä. Ensinnäkin on ollut suuri Jumalan yllätys huomata, että Afrikalla on niin erityinen paikka minun sydämessäni. Itse en ollut ikinä keksinyt tai haaveillut mistään sellaisesta! Koen, että minun kutsuni on tehdä viittomakielityötä ja opettaa kuuroja lapsia, ja sitä kutsua haluan myös jatkossa seurata.

Toisaalta ymmärrän, että tuona aikana sain juurtua Jumalaan syvemmin ja kasvaa kristittynä. Nyt on kuitenkin aika opiskella vielä pari vuotta, rukoilla asian puolesta ja katsoa, josko Herra vielä jossain vaiheessa johtaa tieni sinne takaisin. 

Olen saanut Jumalalta niin paljon, että haluan olla jakamassa sitä edelleen.

”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Matt.10:8

Julkaistu 25.8.2009