|
Meidän poppoo löytyy Tampereen naapurikunnasta
Lempäälästä, pienestä Säijän kylästä.
Matkaa Tampereen keskustaan kertyy vajaa 25 km, joten sijainti on meille just passeli -
lähellä, mutta kuitenkin riittävän kaukana ja syrjässä. Vanhalla pikkutilalla
riittää koirille peltoa ja metsää juosta viitisen hehtaaria.
Vanha pikku talo sen sijaan on vähän vaiheessa, mutta ehkä vielä joskus
saadaan ihmisiäkin miellyttävään kuntoon
(pihapiiriä
kesällä,
talvella ja
ilmasta käsin -
projektia siis riittää).
Koirien kanssa itse nautin eniten pitkistä metsälenkeistä ja ulkonaolosta ihan vain katsellen,
kuinka onnellisia nuo ovat painaessaan pitkin peltoja ja lotratessaan ojissa.
Siitä, että saavat illalla käpertyä kainaloon nukkumaan.
Tarkkaavaisista silmistä ja hännänhuiskeesta mukana päivän hommissa.
Erinäisten harrastusten parissa viihdymme myös. On kiva nähdä kuinka nuo nauttivat
kaikesta tekemisestä ja yhdessä touhuamisesta. Ensisijaisesti harrastamme omaksi iloksi
ja siksi, että harrastaminen kehittaa suhdetta mukavasti, samoin kuin tuo esiin
koirien ominaisuuksia. Kyllä meihin silti kisoissakin törmää, pitäähän taitoja pyrkiä
myös virallisesti mittaamaan
edes jossain määrin. Näyttelyissä harvemmin; lähinnä haluaisin nähdä näyttelyt
jalostustarkastuksellisessa asemassa ja siksi pyrimmekin suosimaan erikoisnäyttelyitä
ja erikoistuomareita.
Kasvatustyö ja muu aktiivisempi toiminta on vähintäänkin toistaiseksi taka-alalla.
Tällä hetkellä haluan lähinnä keskittyä nauttimaan niistä harrastuksen hyvistä puolista,
osa-alueista, joiden joukosta löytyy mukavan rento ilmapiiri ja jotka tuottavat hyvää
mieltä.
Viimeistään vastoinkäymisten myötä oppii arvostamaan jo ihan sitäkin, että nuo rakkaat
otukset ovat olemassa ja terveitä.
Jokaisesta koirasta löydät lisää tietoa koirien omilta sivuilta. Muistoissamme-osion
kautta löytyy myös historiaa, ensiaskeleitani briardien, ja ylipäätään koirien, parissa.
Pentuja-osiosta puolestaan löytyy hieman osviittaa kasvatusperiaatteistani ja hiukan
muitakin yleisempiä ajatuksia aihepiiriin liittyen. Toivottavasti viihdyt sivuilla -
mikäli sinulla on kysyttävää, kommentoitavaa, mitä vaan, kuulen mielelläni.
|