Etusivu

Toro

Esittely

Tulokset

Videot

Kuvat

Blogi

Linkit

Vieraskirja

 

Olen Tiina Saaranluoma ja asustelen Etelä-Pohjanmaalla, Karijoella. Saman katon alla majailevat avopuoliso Risto ja urosrottweiler Manouman Mammutti Manfred alias Toro.

Kotonani on aina ollut koiria nöffeistä bichon friseehen =) En ole kuitenkaan koskaan yhdenkään koiran kanssa lenkkeilyä kummempaa harrastanut. Muutettuamme yhteiseen kotiin Riston kanssa ajatus ihan oman koiran hankinnasta tuli ajankohtaiseksi. Ensin pähkäiltiin rotua ja sitten kasvattajaa ja taas hieman rotua... kyseltiin, katseltiin ja ihmeteltiin....

Ajatus muhi melkein kaksi vuotta kunnes rattaat laitettiin pyörimään toden teolla. Marraskuussa 2006 mentiin katsomaan rottweilereiden käyttöominaisuustestiä, jossa siten tutustuimme Nivalan Johannaan. Mikäli emme ennen sitä olleet vakuuttuneita siitä, että olimme oikeilla jäljillä niin sen tapaamisen jälkeen kyllä olimme =) Sen jälkeen kaikki onkin ollut yhtä hullun myllyä, aika meni puuduttavan hitaasti ja toisaalta kauhean nopeasti. Maaliskuussa ajelimmekin jo kotiin Koskenpäästä pieni musta mytty kyydissä.

Nyt tässä ollaan parin vuoden ajan elelty yhdessä hieman vaihtelevalla menestyksellä ja täytyy kyllä sanoa että olen ihan myyty! Joka päivä opin jotain uutta ja välillä tulee hakattua päätä seinään niin että tuntuu...

Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan =)

© 2007 Tiina Saaranluoma