|
|
Wanhan Kaltimon Ihalaiset |
|
||
|
|
Wanhan Kaltimon Ihalaiset asettuivat taloksi Kaltimojärven
rannalle Ilomantsiin, Enon Vanhaan Kaltimoon 1710 -luvulla. Ihalan tila oli
kruununtila, kuten tuohon aikaan oli tyypillistä. Tilan omisti kruunu ja talonpoika
viljeli tilaa veroa vastaan... Mikäli veronmaksu häiriintyi liikaa,
vaihdettiin talon isäntä... Isännyys ei aluksi ollut itsestään selvyys, eikä
se välttämättä periytynyt isältä pojalle... Ihalan tila jakaantui
vuosien varrella useaan kertaan... Aluksi sisäisesti, koska tilojen jakaminen
oli kielletty. Isojaon jälkeen ja kun tilojen jakaminen taas sallittiin, tila
jakautui lukuisiin erisuuriin osiin ja 1900 –luvun alkuun mennessä suurin osa
tilan osista oli vaihtanut omistajaa suvun ulkopuolelle... Vain Notkon tila
oli enää yhtäjaksoisesti suvun hallussa... Nyttemmin tilan osia on palannut
suvun jälkeläisten haltuun avioliitojen ja maakauppojen myötä... Tilan historiaan
liittyy luonnollisesti myös tilan asukkaat ja sieltä maailmalle ponnistaneet
sekä heidän jälkeläisensä. Sukututkimukseen olen koettanut löytää tilalla
asuneet ja heidän jälkeläisensä mahdollisimman kattavasti. Työ on
luonnollisesti edelleen kesken, sukututkimus ei ole koskaan täysin valmis... J Olen hakenut myös Heikki Ihalaisen ja Susanna Sutisen
kaikkia esivanhempia, joten tulosteita löytyy molempiin suuntiin,
esivanhempiin ja jälkeläisiin. Kuulutko sukuun?
Mikäli epäilet ja haluat selvittää asiaa, otathan yhteyttä! |
|
||
|
|
|
|
|
|
|
|
Saatavilla olevia
tulosteita |
|
|
|
|
|
Sukututkimustuloste on A4-kokoinen
nidottu tuloste. Se sisältää sukutaulujen lisäksi mm. Ihalan tilan historian,
koosteen suvun vanhoista valokuvista ja tutkimuksen suvun esivanhempien
asuinpaikoista. Tutkimuksessa on mukana yli 600 henkilön tiedot. Tämän tulosteen edellinen versio on
loppunut ja uuden version kasaaminen on nyt meneillään. Mikäli epäilet
tiedoissasi olevan päivitettävää, otathan pikaisesti yhteyttä! Voit myös
ilmoittaa etukäteen kiinnostuksesi tulosteeseen. Sukutulosteen välituloste on nidotty A4 –tuloste tulostuspäivän
päivitystilanteesta. Tulosteessa on siis sukututkimustulosteen sukutaulut
päivitettyinä. Esivanhempien taulu on sukupuu Wanhan Kaltimon Ihalaisten esivanhemmista.
Sukupuuhun on löydetty tähän mennessä yli 50 henkilön tiedot, pisimmillään
päästään 8 sukupolvea taaksepäin. Tulosteen saa A4 tai A3 –kokoisina...
A4:sessa fonttikoko on vielä luettavissa, mutta erittäin pientä... Tutkimus on vielä osittain kesken, tuloste
on siis tämänhetkinen tilanne... Esivanhempien sukututkimuksen välituloste on nidotty A4 –tuloste
tulostuspäivän päivitystilanteesta. Ihalan tilan isännät ja jakautuminen vuosina 1710-luvulta
1900–luvun alkuun on vähintään A3-kokoinen kuvaus isännistä ja tilan
omistussuhteiden muutoksista. Ihalan tilan jakokarttakopio vuodelta 1904 on kopio kauniista käsin
piirretystä jakokartasta, jossa näkyvät Ihalan, Selkolan, Norkon ja Jussilan
tilat rajoineen. Henkilökohtainen sukutaulu on esivanhempien sukupuu halutusta henkilöstä
(koetista) taaksepäin. Tulosteen koon minimikoko määräytyy sukupolvien määrän
mukaan siten, että teksti on luettavaa... Yleensä tilanpuuteen takia koetin
sisaruksia ei saa mahtumaan samaan tulosteeseen... Kuva-aiheet voit valita
itse omista tai suvun vanhoista kuvista... Tyypilliset tulostekoot ovat
10-kuvasta A3:seen... |
|
||
|
|
Esivanhempien taulu |
Henkilökohtainen sukutaulu |
||
|
|
Ihalan tilan jakokartta vuodelta 1904 |
Ihalan tilan isännät ja jakautuminen |
|
|
|
|
Mikäli kiinnostuit
jostakin tulosteesta, olethan yhteydessä osoitteeseen
sukututkimus(at)elisanet.fi. |
|
||
|
© Timppa 2012 |
|
|||