Saatanan Satelliittien julkaisut

KANE

″Eihän tämmöisestä voi olla pitämättä!″
- Jukka Laine, kvaak.fi

Kane albumisarja kertoo entisestä maagikosta ja satanistista, Bruce Kanesta, joka on pitkän aikaa koittanut pysyä erossa likaisesta menneisyydestään, mutta palattuaan New Yorkiin, lähtee liikkeelle tapahtumasarja, joka suistaa hänen elämänsä jälleen raiteiltaan.
Tästä herkullisesta tapahtumasarjasta laukaistiin vuonna 2006 käyntiin Bruce Kanen tarinat kokoamalla ensimmäiset viisi tarinaa albumiin Kane: Kotiinpaluu. Tämä kunnianhimoinen projekti sai osakseen hyvän vastaanoton lukijoilta, ja näin mahdollistui koko 25-osaisen tarinakokonaisuuden julkaisu kolmessa eri albumissa.

Seuraavana vuonna ilmestyi toinen osa, Kane: Menneisyyden synnit, joka kokosi yhteen jatkuvajuonisen tarinan osat 6-13. Albumissa sukelletaan syvemmälle Bruce Kanen menneisyyteen, ja lähdetään vinksahtaneelle road tripille halki Amerikan. Kolmas, ja vielä toistaiseksi nimeämätön, albumi ilmestyy syksyllä 2008. Se kokoaa yhteen loput osat, 14-25, ja nivoo tyylikkäästi yhteen aikaisempien albumien juonikuviot.

Sarjan käsikirjoituksesta vastaa Satelliittien toinen perustajajäsen Hannu Kesola, ja kuvitukseen on hänen lisäkseen osallistunut yhdeksän muuta lahjakasta nuorta tekijää. Monet heistä tekivät albumidebyyttinsä juuri Kanen Parissa.

Jos et vielä ole tutustunut tähän mustan huumorin täyttämään aikuisempaan makuun suunnattuun sarjakuvaan, niin tee se tilausosiossa. Mikäli olet kiinnostunut tavarasta mitä Vertigo tarjoaa (parhaina päivinään), niin Kane on ehdoton valinta sarjakuvahyllyysi.

Käsikirjoittaja:
Hannu Kesola (1-25)

Piirtäjät:
Jho (1, 6, 14-15)
Mikko Saarainen (2)
Hannu Kesola (1, 3, 8, 10-11, 19-20, 25+kannet)
Henri Joela (3, 12, 18 )
Ville Vuorinen (4-5, 22-23)
Tuukka Sinisalo (7, 21)
Sauli Jokinen (9)
Julia Riitijoki (13, 17)
Juho Sihvonen (19)
Ville Vainio (16 ,24)

LIHANIITTI

″1970-luvun eksploitaatiohengelle kunniaa tekevä yhteistyöhanke.″
-Sippo Mentunen, kvaak.fi

Lihaniitti näki päivänvalon vuonna 2006 nousten toiseksi Satelliittien lehdeksi Kaamion rinnalle, kun Henri Joela ja Hannu Kesola halusivat laajentaa ilmaisuaan myös kauhun ulkopuolelle. Lihaniitti sisältää kaksi jatkuvajuonista tarinaa; Rankamoottori ja Brutaliville.

Rankamoottori on mystinen toiminta-trilleri joka kertoo nopeatempoisen tarinan epäonnisesta ryöstöstä joka johdattaa onnenonkija Vincentin, petopunkkari Jimmyn sekä tämän naisystävän Mary-Annin,pieneen Sugar Hillin kylään. Peräänsä he saavat pari varsin omituista ammattitappajaa. Tähän eivät huolet lopu sillä seudulla riehuu myös rikoskonstaapeli Nailsin jahtaama mysteerinen murhaaja joka jättää jälkeensä epäilyttäviä humanoidi-nukkeja sekä utelias paikallinen kylän poliisi. Kaikkeen tuntuu kytkeytyvän pian myös outo tiedemies. Rankamoottori on kelpo lukemista, toiminnan, jännityksen ja exploitaation ystäville.

Brutaliville on puolestaan Kesolan käsialaa, ja siinä seurataan Brutaliville nimisen Arizonalaisen pikkukaupungin elämää 1950-luvun Amerikassa. Brutaliville on läpeensä mätä paikka, jota johtaa vahvalla otteella kaupungin yltiörasistinen pormestari. Jos luulet, että Syvän joen maalaisjunttila oli sairas paikka niin et ole nähnyt vielä mitään. Brutalivillessä et halua samaistua juuri kehenkään!

Lihaniitti ilmestyy verkkaisesti, koska se ei ole kummankaan herran pääprojekti. Tähän mennessä on ilmestynyt kaksi ensimmäistä osaa, ja koko sarja tullee käsittämään viisi osaa. Brutalivillen hahmoja on nähty nykyajassa myös Kanen tarinassa Brutaliville (Kane: Menneisyyden synnit).

Käsikirjoittajat:
Henri Joela (1-2)
Hannu Kesola (1-2)

Piirtäjät:
Henri Joela (1-2)
Hannu Kesola (1-2)

KAAMIO

″Kaamio on kustantamon epävirallinen lippulaiva ja harvinaisuus omakustannepuolellakin, kauhuun lajityyppinä keskittynyt antologiajulkaisu.″
- Sippo Mentunen, kvaak.fi

Kaamio on Satelliittien ensimmäinen ja edelleenkin ilmestyvä julkaisu. Alkunsa se sai keväällä 2005, samoihin aikoihin kuin koko Saatanan Satelliitit sai alkunsa. Kaamio on kerran pari vuodessa ilmestyvä kauhuantologia, joka sisältää kauhutarinoita suomalaisilta hyvin alansa tuntevilta tekijöiltä.

Pienten haparointien jälkeen lehti löysi viimein kunnolla muotonsa, ja on tällä hetkellä arvostettu oman lajityyppinsä edustaja. Viimeaikoina Kaamiossa on ollut myös lyhyitä kauhunovelleja ja elokuva-arvioita.


Kansitaide:
Jarkko Rintee (1-4)

Tekijät:
Henri Joela (1-4)
Hannu Kesola (1-4)
Ville Koskivirta (1-4)
Timo Ratamaa (2-4)
Jaakko Mäntysaari (2-4)
Tuukka Sinisalo (2, 4)
Pekka Mäntysaari (1)
Jani Pellonpää (4)
Tohtori Saatana (4)

DIRTY AMERICA

Dirty America on oneshot julkaisi, joka sai alkunsa vuonna 2006, kun Hannu Kesola sai idean käsikirjoituksesta, jolla hän halusia jälleen nostaa hattua vanhoja ″roskaelokuvia″ kohtaan. Tarinasta tuli Dirty American ensimmäinen osa, The Evil that Men Do, jota hän aluksi lähti itse piirtämäänkin, mutta lopulta pyysi apua aiemminkin yhteistyötä kanssaan tehneeltä Jani Pellonpäältä. Näin Kesola sai keskittyä rauhassa Kanen toisen osan viimeistelyyn.

Lehdestä piti siis alunperin tulla yksitarinainen, mutta tammikuussa 2008 Kesola sai idean vielä toisesta samanhenkisestä tarinasta, josta syntyi tarina Tosiystävät. Kesola tarvitsi piirtäjäksi nopeaa tekijää ja kääntyi Sauli Jokisen puoleen, joka lupasi tarinan valmistuvaksi samaan aikaan toisen tarinan kanssa, ja näin 48-sivuinen tuplajulkaisu oli tosiasia.

Dirty America kuvaa Kesolan mielenkiinnon kohdetta, amerikkalaista elämäntapaa, ja sitä, kuinka helposti asiat voivat suistua elämän nurjalle puolelle, jopa parhaiden ystävysten kesken. Vahva exploitaatiohenki on tässäkin julkaisussa läsnä, joten jos samansuuntaiset elokuvat kiinnostavat, on Dirty America julkaisu juuri sinulle!

Käsikirjoittajat:
Hannu Kesola

Piirtäjät:
Jani Pellonpää (The Evil that Men Do)
Hannu Kesola (The Evil that Men Do)
Sauli Jokinen (Tosiystävät)