Mittelspitz
Mittelspitz kuuluu
saksanpystykorvien viisijäseniseen perheeseen, joista se on keskimmäinen kokonsa
puolesta ja historiallisesti se alkuperäisin ja vanhin rotu. Mittelspitz oli alun
alkujaan maatilojen ja käsityöläisten vahtikoira.
Luonteeltaan mittelspitz on
seurallinen, uskollinen, valpas ja ystävällinen. Se tulee toimeen toisten koirien ja
lasten kanssa. Mittelspitz saattaa suhtautua vieraisiin hieman epäluuloisesti, mutta sen
ei kuulu olla arka eikä aggressiivinen.
Vartioiminen haukkumalla kuuluu
mittelin tehtäviin, mutta ylimääräistä haukkumista ei pidä suvaita.
Mittelspitz on hyvä harrastuskoira,
se on helppo kouluttaa ja on miellyttämishaluinen. Agilityyn ja tokoon rotu sopii hyvin.
Perinnöllisistä ongelmista
kannattaa mainita ainakin patellaluxaatio (polven sijoiltaan meno)ja Legg-Perthes(pari
tapausta raportoitu Englannissa) ja silmäsairauksista RD ja PRA. Onneksi sairastapaukset
ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.
Ulkonäkö: kettumainen pää ja
valpas, silmät parhaimmillaan pienehköt hieman vinot. Korvat ovat pienet,
kolmionmuotoiset ja tiiviisti asettautuneet. Mittelspitzin tulee kantaa tuuheaa
häntäänsä terhakkaasti selän päällä. Koiran liikkeet ovat tehokkaat, sujuvat ja
joustavat. Kaunis turkki kaksinkertainen, tiivis alusvilla pitää karkeamman
päällysturkin oikeaoppisesti pystyssä. Väri valikoimasta löytyy valkoinen, musta,
ruskea, oranssi, harmaa, oranssi-soopeli, kerma-soopeli, kerma, black&tan ja kirjava
(valkoinen päävärinä). Myös sinistä väriä tavataan.
Koko 30-38 cm
Valkoiset merkit muuten
yksivärisessä koirassa eivät ole toivottavia. Näyttelyissä erikseen arvosteltavat
rotumuunnokset ovat: Valkoinen, musta ja ruskea sekä muun väriset
Katso myös ROTUMÄÄRITELMÄ. |