pallo

Jaosto

Sulkapallojaosto on Tapanilan Erä ry:n A-jaosto. Toimimme Pohjois-Helsingissä Puistolan Palloiluhallissa. Jäsenmäärä on viime vuosina ollu noin 40 henkilöä sisältäen junioreita ja kilpapelaajia sekä kuntopelaajia. Jaosto kuuluu myös Suomen sulkapalloliittoon ja käyttää kilpailuissa lyhennettä TapErä.

Hallitus

Jaoston toiminnasta ja hallinnosta huolehtii jaoston syyskokouksessa valittu ja Tapanilan Erä ry:n syyskokouksessa vahvistama hallitus. Se päättää jaoston harjoitusohjelmasta ja kutsuu jaoston ohjaajat ja valmentajat tehtäviinsä. Tällä hetkellä hallitus toimii seuraavassa kokoonpanossa.

Puheenjohtaja

Pekka Hämäläinen

Rahasto- ja kilpailuvastaava

Tomi Weckström

Sihteeri

Esa Hurskainen

Kokoukset

Sulkapallojaoston tulee toimintasääntöjensä mukaisesti pitää vuosittain kevät- ja syyskokous. Äänioikeutettuja ovat jäsenvelvoitteensa suorittaneet 15 vuotta täyttäneet jäsenet. Jaoston kokouksissa on Tapanilan Erä ry:n johtokunnan jäsenillä ja vakituisilla toimihenkilöillä läsnäolo- ja puheoikeus.

Syyskokous

Syyskokous tulee pitää loka-marraskuussa siten, että sen hyväksymät esitykset voidaan valmistella Tapanilan Erä ry:n syyskokouksen päätettäviksi. Syyskokouksessa valitaan jaostolle puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä muut tarpeelliseksi katsottavat toimihenkilöt 2 vuotta kestäviksi toimikausiksi. Toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Syyskokouksessa jaosto hyväksyy esityksen seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. Kokouksessa hyväksytään jaoston toimintamaksujen suuruus.

Kevätkokous

Kevätkokous tulee pitää helmi-maaliskuussa siten, että sen hyväksymät esitykset voidaan valmistella Tapanilan Erä ry:n kevätkokouksen päätettäviksi. Kevätkokouksessa hyväksytään jaoston hallituksen laatima esitys jaoston toimintakertomuksesta esitettäväksi Tapanilan Erä ry:n kevätkokoukselle. Toimintakertomuksesta tulee ilmetä jaoston toimintakauden hallinto ja toimihenkilöt, tapahtunut valmennus-, ohjaus- ja kilpailutoiminta, toimikauden tärkeimmät kilpailu- ja muut tapahtumat ja kilpailumenestys.

Kiinnostuneita kaivataan mukaan

Jos olet kiinnostunut järjestötoiminnasta, niin kaipaamme juuri sinua mukaan jaostomme hallinnon hoitoon. Voit olla joko seuramme aktiiviijäsen tai vaikkapa vain paperihommien pyörittäjä.

Valid XHTML 1.1

Valid CSS!