Kolumnit

 
100 vuotta Forssasta

Jari Heinonen

jheinone@yfi.jyu.fi

puh. 040 - 7010199
Jari Heinonen

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta vanhan työväenpuolueen Forssan vuoden 1903 puoluekokouksesta, jossa työväenliike astui luokkataistelujen tielle, omaksui marxilaisen ohjelman itselleen ja lähti ratkomaan aikansa sosiaalista kysymystä. Tapahtumaa on juhlittu näyttävästi peräti kolmen puolueen voimalla peräkkäisinä viikonloppuina Forssassa.. Sosiaalidemokraattien juhlassa puheenjohtaja Paavo Lipponen sanoi, että ”sosialidemokraattinen sosialismi on tänä päivänä toteutunut hyvinvointivaltiossa. Sosialidemokratian perusarvot, tasa-arvo ja ihmisten yhteenkuuluvaisuus eli solidaarisuus, ovat muuttuneet lihaksi tässä rakennelmassa, inhimillisen kulttuurin tähän asti suurimmassa saavutuksessa”.

Ei käy kieltäminen, etteikö juuri Forssan tavoiteohjelman pohjalta olisi rakennettu tähän maahan ns. hyvinvointivaltio, kehitetty sosiaaliturvaa, koulutusta ja kulttuuripalveluja. Erityisesti tuo rakennustyö ajoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, 1940-80-luvuille. Mutta tietenkään hyvinvointivaltio ei ole vain sosiaalidemokraattien aikaansaannos. Maalaisliiton/keskustan ja SKP/SKDL:n merkitys suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa on vähintäänkin yhtä merkittävä. Tämän Lipponen unohti monopolisoidessaan vuosikymmenten saavutukset vain sosiaalidemokraateille. Itse asiassa oikeammin on sanoa, että Suomen kansan pääosa rakensi hyvinvointivaltion, ei mikään yksi puolue tai ryhmä.

Paavo Lipponen sanoi Forssassa, että SDP ei luovu sosialismistaan, hyvinvointivaltiosta, sen perusarvoista. Ja jatkoi, että sen sijaan sosiaalidemokraatit vastustavat päättäväisesti eriarvoisuuteen tähtääviä pyrkimyksiä. Tämä on sillä tavalla outoa puhetta, että juuri nimenomaan Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana 90-luvulla tätä suomalaista, laajalla pohjalla rakennettua pohjoismaistyyppistä hyvinvointivaltiota leikattiin oikein olan takaa. Suomen sosiaalimenot laskivat alle EU-maiden keskiarvon, työllisyysaste jäi valtavasti jälkeen muista Pohjoismaista, tuloerot kasvoivat yhtäjaksoisesti, erityisesti työn ja pääoman välinen tulonjako repesi yli kymmenellä prosentilla palkkatulojen tappioksi. Myös suomalaisten köyhyys, erityisesti lapsiperheiden köyhyys lisääntyi. Eli tapahtui sitä mistä työväenliikkeen veteraani Vappu Heinola ja pääluottamusmies Hannu Pullinen osuvasti taannoin kirjoittivat arvioidessaan Forssan kokouksessa pidettyjä puheita (Aamulehti 31.8.).

Erityisesti Suomen vertailu muihin Pohjoismaihin osoittaa, että kaikesta kansainvälistymisestä ja talouden globalisoitumisesta huolimatta kansallinen yhteiskuntapolitiikka on edelleenkin ratkaisevan tärkeää. Suomessa valittiin Paavo Lipposen johdolla 90-luvulla suurta rahaa suosiva linja, jonka tulokset näkyvät suomalaisen hyvinvointimallin leikkaamisena. Tässä mielessä Forssan kokous ja sen linjanvedot pikemminkin unohdettiin kuin että ne olisivat suunnanneet ratkaisevasti suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa.

Forssan ohjelman pohjalta työväenliike on saavuttanut vuosikymmenten aikana paljon, mutta erityisesti 90-luvun aikana paljon saavutuksista myös menetettiin. Olisiko siis jälleen aika kirjoittaa Forssan ohjelma uusiksi ja aloittaa uudestaan hyvinvointimallimme kehittäminen?  Ympärillämme lisääntyvä sosiaalinen hätä, aikamme sosiaalinen kysymys näyttäisi edellyttävän tällaisia linjavalintoja.

Jari Heinonen

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalipolitiikan professori.

takaisin KOLUMNIT -hakemistoon