Tmi Silverweiss

etusivulle


RunoGalleriaa
siivittää 
"Ihmeellinen" -kuvanäyttely.


Kuvat itse suunniteltuja
ja P Peltosen kuvaamia.

Runot ovat kummunneet
kuvista, kertoen
feminiinisen sielusta.

Lisää runoja linkistä:

Tuovi Koivunen
Kalevalaista tunnelmaa

"Näin laulaja lauleli hiljakseen,
ja aamu se tulla taisi,
Mut Sofian soittoa
kaikuvaa,
ei kukaan kuulla soisi,
Yhä seisoi vaan
varjollaan,
ja silmänsä sinessä siiryttää
yön hijaisen, 
humun honkien,
ja Suomeni soiton utuisen.

Niin soittaa vaan,
ikikaksosiaan,
tuo hurman korkea kukka,
mutta soittajaa
ei tunne ainutkaan,
vaikka pakahtua on sydän rukka,
sen sanon vaan
ikiainiaan,
se Luojamme laulua mahtavaa
soittajan kanteleesta kaikkuvaa,

Onni oksilla on,
onni hongiston,
käy kukkaan puiden lehvästön,
sitä kuule ei kukaan sydämetön.

7.2.2008

Sanoin ja kuvin maailman kauneus kukkii.
Kukkikoon mielesi sopukat....

Mik' on kauneimmin valaissut elämäntieni?
Ei suosio, kiitos - vain hymyily pieni.
                                      -V.A. Koskenniemi

Minä tahdon maljani tyhjentää,
kun ensi leivoset laulaa,
kun koivut on hiirenkorvallaan
ja vuorilla virrat pauhaa.

Ja tahdon ma lauluni lahjoittaa,
kun ensi joutsen soutaa,
kun kukka on puussa ja kukka on maassa
ja lehdot leikkihin joutaa.  
                                        -Eino Leino-



Valoa hiljaista talvisen taivaan,
kultaisen katseen timanttitaikaan,
sekoittuu hetkinen unta,
Ken on nähnyt timanttikeijun, lumisen kiteen ja pakkasen paneman hentouden heinän,
se tietää Sydämen lämpimän seinän,
ja Sielumme valkoisen valon, 
ja Pohjolan taivaiden yhteyden kajon,
siintää se mielemme sopukoissa,
kadonneen talven rapakoissa.
                                                23.1.2008





Pienenä pilkkuna taivaalla näin,
sinisyyden kajossa tähdelläin,
Tyttären pienen ja herttaisen,
Taivaamme sinipiikasen,
Mitäpä Taivas vilkuttaa,
ja Universumin Äiti pilkuttaa,
Pukua uutta ja tummenevaa,
kajoa sinen sielujen maan,
Nosta jo huntu Tytär maan,
ja kohota sielusi valkeaa,
Sen jo tietää ainut maailmain, 
onni ja valo on minun ain.
                                              23.1.2008




Mistäpä minä sen tietäisin,
millainen on taivas keijujen,
Minä vain uneksin untani,
alla on maa ja yllä rakkauteni,
Mistäpä keiju sen tietäisi,
milloin on aika uusia kirkkautesi,
mistäpä keiju sen ottaisi,
minkä maa saat olevan uskossasi,
Keveää vain jatka untasi,
luovu ja irroita siipesi,
huomaat jo heti sillä hetkellä,
uusi on pukusi polku tällä retkellä.
                                              23.1.2008





Moitittu Runotar

Ne sanoi liioin sun laulavan 
ja ett' olet alaston liian
ja että sun ei sovi lempiä
mua lemmellä sinipiian.

Näät, tyttöni, aika on toinen nyt
kuin ennen sun emosi mailla,
kun kummuilla karjoja paimensit
ja huiskit huolia vailla.

Ei riitä ne kumpujen riemut nyt,
ne on riemuja karjapiian,
nyt passeja vaativi Pantheon
ja arvoja akatemiian.

Joko jouduit sa, tyttöni, allepäin?
Me emme siis huoli heistä!
Mut salli mun sentään varottaa
sua vaanivan surman teistä.

Yks surma suurin on tielläsi sun:
elä irralla esteetikoista!
Niin maistuvan marjan jos nähdä he saa,
voi sattua yhtä ja toista.

Ja suurikin kriitikko asettaa
voi sulle vaikean vaalin:
kas, olla pappeja Astarten
myös voivat ne papit Baalin.

Niin sinisten silmien edessä
voi tietehet unohottua:
ja monenkin Mefiston pohjalla
on hyljätty vain don Juan.

                   Eino Leino, Kootut teokset

Minä olinko se piika pikkuinen,
se toisinto satujen Lumikkien,
Minä olinko se keittiön Tuhkimo,
ja läheisyyden prinssini tunsinko?
Mitä sadussa koskaan kertonut en,
olen aina ollut hyvin todellinen,
minä kuurasin, hoivasin auttaen,
mutta näkikö kukaan naisen sen?
Kun sisaret maan mua kadehtii,
minä kysyn aina uudestaan,
etkö nähnyt jo silloin taakse sen,
mitä taivas kuiski takaa olemuksien,
että kaikille Tytöille kuulu se,
valtakunta Taivaan ja prinssipuoliso.
Älä pukeudu enää rääsyihin,
vaan Tytärten taivaan käätyihin.
                                                23.1.2008






Minä pukeudun tänään kukkasiin,
ja valoon ja tuuliin raikkaisiin,
minä istun, istun ja uneksin,
minne aikani minä hukkaisin?
Minä valoa kierrän ajatuksiin,
ja uusia nauhoja sydämiin,
Minä maljani nostan Talon tyttären,
ja maani minä muutan sinisen,
Minä annan ääneni laulaa taas,
ja sanoja, sanoja kuulkaa maas,
sillä sieluni huntu on valkoinen,
ja nimeni Rakkaus pehmeyden.
Minä uneksin puutarhassa istuen,
ja näen kaikessa yhteyden sielujen,
Minä rakastan kaikkien Sydäntä,
ja olen vain sielujen yhteyttä.
                                                23.1.2008

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin."
                                              Eino Leino

Nuori Jouko

Sinäkö sanelet yöstä,
sinä auringon sikiö,
laulaja laveasuinen
kantama Kalevan kansan?

Mitä tiedät yöstä sinä,
joka et tuntenut ikinä
pyydettä tulipunaista,
rakkautta rajattomuuden,
hiilen hiiltävän paloa,
kaiken kaunihin menoa?

Kävit tietäs kuin sokea
jumalitten johtamana,
istahdit ilokivelle,
kukukit käkösiäsi,
laulelit, mitä sinulle
lauloi suuret armo-luojat!

Haa, te päivän liedot lapset,
mitä te tiedätte elosta
niiden, joill' on tahdon taisto
vasten valtoja elämän,
jotka syy on synnyttänyt,
rikos tehnyt rikkahiksi,
tuska tuimiksi takonut,
murhe musta seppelöinyt!

Tiedä, laulaja lavea,
se on seppel yhtä Pyhä
kuin omakin otsalehtes
antama Auringon jumalan,
sulotarten suutelema!

                                     Eino Leino, Kootut teokset

Olen Rakkaus äitini ommelten,

sinivalkoisten ja kultaisten, 
minä hopeaa neulon ja ompelen,
ja Kuuttaren kultaa käyn kutreillen,
Minä ompelen uudet vaatteet sen,
mikä on Tytärten uusien taivaiden.
Minä Sisaret puen purppuraan, 
ja maan lapset puhtaan valkeaan.
Minä Tuhkimo lienen hetken vain,

Kun tuntea Äitini hellyyden sain,
sen opin jo nuorena olessain,
ikikosmista oppia ammentain.
                                                23.1.2008

Minä olen henki tuuletarten,
ja puhallan puissa alastomien,
Minä välkyn sinettä sielujen,
ja huntuni nostan oksillen,
Minä rakastan tuulta johdattaa,
läpi metsäin, puskien, varvikkojen,
Minä vettä nostan lähteestäin, 
ja laulan pisaroissa sateiden,
Minä tanssin luomakuntien aamussa,

ja vehreää on se ikikaikkeudessa.
                                                23.1.2008






Kuoleman Kannel

"Mut jos mua tyttö sä rakastat,
niin vie minut Metsolaasi!
Me heitämme maailman herjan tään
ja etsimme elomaasi,
ja minä olen sun
ja sinä olet mun
ja me elämme onnea unhotetun.

Me tahdomme kaiken sen unhottaa,
mikä maailmassa on väärää,
mikä sydämet sykkivät eroittaa
ja ihmisten onnen määrää,
mik' on likaista,
mik' on lokaista
sekä orjantappura-okaista.

Me tahdomme kaiken sen unhottaa
ja meitä ei kukaan muista.
Sun taattosi Tapion linnan luo
majan teemme me pienistä puista,
ja vuotehen mesinukkaisen,
sen päälle peittehen kukkaisen.

Ja viikot ne vierivät hiljalleen
ja päivä seuraa toistaan.
Mut kauvaksi kuusien lomitse
tuli illoin tuvasta loistaa.
Ja kulkija, ken 
luo majan sen
yöss' eksyvi, löytävi lämpöisen.

Hän löytävi lieden lämpöisen 
ja huuruvan hutun, mi maistaa.
Mut kun hän on käynyt nukkumaan
ja kuutamo sisähän paistaa,
niin herää hän sävelhyminään 
hän kuulee ja koettavi sydäntään.

Hän kuulevi laulun kummallisen
kuin kuoleman kannel soisi,
eikä se häntä säikytä,
vaan on kuin tuttua oisi,
se soittavi vaan, mitä kodistaan
hän sai sekä unohti matkallaan.

Se soittavi rauhaa maailmaan
ja se silmihin utua seuloo,
se yhtehen yön ja päivän soi
ja hämärän huntua neuloo,
yli linnojen, yli töllien,
ja ylitse kruunujen kultaisten.

Ja silloin prinssit ja prinsessat
ne silmänsä kiinni painaa
ja ajatus lentävi aurinkoon,
joka valoansa kaikille lainaa,
niin hyville, kuin pahoille,
niin köyhille kuin myös rikkaille.

Ja on kuin lamput ne linnoissa
niin heikosti liekuttaisi,
ja alla sammalkatonkin
sydän särkynyt hoivan saisi,
Ja on kuin ois,
surut, riemut poiss'
ja elämä kaukana karkelois.

Ja ihmiset tuumivat itsekseen:
Mikä on tuo laulu kumma?
Miks kullan kiilto kalpenee
ja hopean hohto on tumma?
Miks herkut nää
kaikki pöydälle jää?
Mit' tää on? Miks meitä väsyttää?

Ja äidit ne laulavat lapsilleen: 
Hussa, hussa, lulla,
oi, nuku mun nuppuni kultainen,
ei ees' ole elämä sulla,
vaan Tuonen maat
hyvät, autuaat;
siellä silmät auki sa uinua saat.

Ja mies, joka tahtoi mullistaa
maan kaiken juuriltansa,
hän äkkiä seisoo ja hämmästyy:
On poissa valtio, kansa,
poissa toimi ja työ,
ei kenkään myö,
ei kenkään osta. On maailman yö.

Näin laulaja lauleli hiljakseen,
käden tervehdyksehen tarjos.
Mut Tellervo selin hän seisoi vaan
ja hän kädellä silmänsä varjos.
Yö hiljainen.
Humu honkien.
Ja sitten muuta ma muista en.

           Eino Leino, Kootut teokset (Hiihtäjän virsiä)

Lapin tarkka

Tuikkii tähdet pääni  päällä:
ilta lie vai aamu täällä?
Kulkee mailla kukkalemut:
syksyn lie vai kevään kemut?
Häilyy kuutamossa huntu:
elämän vai tuonen tuntu?
Kova kaikuu kannel ajan:
alkavan vai lopettajan?

Kysyn tuota, tunnen, tutkin,
katson noidan kaukoputkin,
katson vanhat, katson nuoret,
Miss' on helmi heimon surun?
Tuolta täältä löydän murun.
Nää on ehjää enkä pohjaa.
hetken oikku kansan ohjaa.

Puhuu tähdet päällä pääni:
Auringon on kuultu ääni.
Kesää kohti kuljetahan, 
puhki takatalven pahan.
Elämään on miete mielten
kautta kuolon pihtipielten
Alkamaan on auki rata
Suomen valtaa valoisata.

Yhä tutkin, etsin tuota
Suomen suurta valtavuota.
Eikö saa jo ilmi sana,
Lapin loihtu laajempana?
Tummempana Turjan mahti,
vankempana vuorten vahti?
Rohkene jo Suomen rotu,
omaan vapauteensa totu?

Puhuu tähdet päällä pääni:
vapauden on kuultu ääni.

Ilta meill' on muukalainen,
aamunkoitto kotimainen.
Täyttyy vuosisatain takaa
kansan haave, harras, vakaa:
olla herra oman tuvan,
tuohon luoda oman luvan.

Kevähästä kertoo taivas.
Maa, mik' on sun syksyvaivas?
Kohti länttä, kohti itää
Suomen suuren seistä pitää!
Kesken kahden viereaan verta
tohdi itses olla kerta!
Kahtianne kalvan hurma
tai on tullut Suomen surma!

Huokaa maasta Mannun henki:
Tunnen opetuksen senki.
Oli aika unelmoida,
ois nyt tehdä, oisi voida.
Olla verin, olla vastoin,
mitä taatot hengen taistoin.
Suora oisi suunta ajan,
vaan on Suomen sielu hajan.

Yhä tutkin, etsin, kysyn.
Epäilyksen läsnä pysyn.
Miss' on suomalainen aate,
on kuin yllä lainavaate.
Missä suomalinen veri,
siinä ajan henki eri.
Turhaan katson kansan pohjaan.
Oman tieni itse ohjaan.
 
                      Eino Leino, Kootut teokset

"Olin uni pitkä tuhatvuotinen, 
ja lempeys prinsessa Ruususen,
Aamu kun alkavi Auroran,
tanssii ruusujen ritarit miekkojen,
satapäin ja urheiden poikien,
niin iloitsee vapautus viattoman,
Olin kultaisen taivaan hohtava laps,
ja yöttömän yön luon valkeaks,
Niin kunnia kantaa minua,
kuin kuningas ja kuningatar aarretta,
kun hämärän seitti jo poissa on,
ja uni on uneksittu unhohon,
minä rusotan ruusukot poskillain,
ja hymyä huulten hallitsevain,
Minä olen herännyt prinsessa,
ja taivaiden valotytär Aurora,
minä olen valo keskellä päivien,
ja valkoakaasia kaikkien puutarhojen.
                                                23.1.2008



Kevätkeijuna laitan jo varpahillein,
kevätkukkani kuvat nauhoittain,
Ja siipeni säteillen suoristan,

ja kutrini kultaiset kuivatan,
Annan peilini maan sisarkasvoille,
ja ikikasvoni taivaan kaksosille,
Katson lähtehen silmistä sinistä,

nostan aatosta verhojen lomasta,
sinikeijut ja vihreät vehmaakot,

otan omaksi keväässä, ikionnessa,
silloin kun aika on keskipäivässä.
                                                23.1.2008

6.1.2001

“Where is hill, and where is land,
where is shining understand,
where is green the after growth,
where is future Crystal-mode,
Now is now will  ever be,              

Fathers  Fathers, Son as seen,
Miles of timing goes away,
Wales of greenish and mortal days,
Golden rays and lilac rose,
Me and mind after the growth,

 Is this Land in Fathers Hand,
Going  future overland,
Is this day and ancient days,
now and ever looking same
Ask my Mother or ask my Father
Where are beings understand,
Crystalline the braining storm,
Now the open Earth and more

This is way the New of Light,
This is beings crystalline,
This is Father’s Glorious Will,
This is the Son’s Loving Light.”

                             Spirit of Wales

Kuutamolla

Kuuhut halki usva-yön,
kutoo kumman helmivyön,
noin läpi mieleni utuisen
kudot, neiti, kummat sillat, -

sillat maasta taivahalle,
Kiitos, kiitos kirkkahalle
yön valjun valostajalle!
Virkkaa neiti vienoin äänin:

"Utu on enne aamun koiton.
Koska päällä metsän puiden
väikkyvät punaiset hunnut,
silloin mieles kuu katoopi,
osahansa onnellisna.

Noin ällös sanele, neiti!
Ennen olkoon yö ikuinen
kuin päivä sinua ilman."

                             Eino Leino, Kootut teokset




Luojan Leipä

Kiesus Karjalan Jumala
tuo oli karjan kaitsijana
ruman Ruotuksen talossa.
 
Ruoja Ruotuksen emäntä
pani konttihin evästä,
viisi leivän viipaletta,
kuusi suolaista kaloa,
leivät harmaassa homeessa,
kalat kaikki vuoden vanhat.

Kenpä kontin kantajaksi?
Kultaruusu, Ruojan tytär.
Virkahti kiveltä Kiesus:
"Miksi tuot minulle näitä?"

Lausui kaunis Kultaruusu:
"Eväät on emon panemat,
itkut immen vierittämät."

Kysyi Karjalan Jumala:
"Mitä itket, miesten lempi?
Puikutti punainen Ruusu:
Osoa inehmon itken,
koko kohtalon kovuutta."

Mursi Luoja leivänkyrsän,
pani palasen kannikalle.
Siis kera pitoihin käyös!

Nyrpisti nenäänsä Ruusu,
toki kuuli käskijätä,
söi palan hyvillä mielin,
toisen miellä mielemmällä,
palat on parhainta nisua,
kalat kaikki vastasaadut.
ihmetteli itseksensä.
Jo kysyikin Kiesukselta.

Hymähti hyvä Jumala:
"Niin on laatu Luojan leivän.
Min osoa inehmon itkit,
sen mehustit särvintäsi,
minkä kohtalon kovuutta,
sen sulostit suupaloja,
alla taivahan sinisen,
armo-luojan atrialla."

Juoksi, joutui kohin kotia,
ei ikinä isonnut Ruusu.

                             Eino Leino, Kootut teokset





Epilogi.  Sähkön sävel

Tuntematonna ma maailmat ohjaan,
korkeudet, syvyydet sydämien pohjaan,
taivaasta taivaaseen, tähdestä tähteen;
maass' olen, ilmassa, aallossa lähteen,

Ei ole paikkaa mulla, ei aikaa,
nimeäni kaikkeuden kanteleet kaikaa;
muut ovat monet, minä olen yksi,
mua eivät muut saa määrritellyksi.

Laki olen laulava halki elon laineen,
Henki olen hehkuva kautta kaiken aineen,
Äly olen ääretön, Järki olen jylhä,
Voima olen ehdoton, Pyhä, yksi, ylhä.

Turha mua tutkia maisin mainesanoin;
tieni ma vallitsen säkenöivin vanoin.
Lyön: siellä tähtitarhat syttyy ja sammuu.
Käyn: siellä aamun-karjat kultasarvet ammuu.

Saatan ma heilua päällä kesäheinän,
painua läpi vuoren paatisen seinän,
räiskyä silmästä rakastavan naisen,
singota unelmista urhon kuolevaisen.

Otan usein yömajan ihmisten tuntoon,
useammin päivämajan päähän ja kuntoon,
satun sinisalamana, tartun takaraivoon,
juhlat jumal-aattehen isken ihmisaivoon,

Kauneus on kaapuni elävitten eessä,
kirjokaari merkkini pilvissä, veessä.
Tuon jos tunnet, suurtuu sun sydämesi pieni,
käy sen kautta huikaisten sädekirkas tieni..

                                   Eino Leino, Kootut teokset

Tähdet

En tiedä, kauvanko elellyt lien
minä Metsolan mesimailla.
Mut syntyi hiuka mun sydämessäin 
kuin oisin ma jotakin vailla.

Meni päivä, kaks,
yhä kummemaks
kävi pääni ja mieleni tummemmaks.

Minä satuin Tapion etehen
ja lausuin: "Tee mulle sukset!"
Mun mieleni palaa kotihin,
ovat ahtahat linnasi ukset.
Mun tyttöni vien
minä päähän tien,
vaikka tielle sille ma vaipuva lien!

Teki Tapio sukset ja varoitti:
Toki poikani matkalla muista,
kun ilta alkavi hämärtää,
maja laittele laakson puista
niin tiivis ain,
ett' taivahain
ei tähtöset lävitse tuikkine vain!

Se Tapio peijakas puijasi!
Tuon huomasin sitten vasta.
Mut kanssa kaunihin Tellervon
me läksimme Metsolasta.
Yöks tehtihin 
maja tiivis niin
ja majassa makeesti nukuttiin.

Ja nukuttu ois kai vieläkin,
jos ei olis erhe tullut:
Tein kerra ma majani kiireessä,
joka ei niin tiivis ollut.
Kun heräsin,

Ma säikähdin, -
yö yll' oli tähdin tuhansin.

Ei kenkään voi sitä aavistaa,
mitä tähdet ne pienet haastaa,
kun niitä ääneti katselee
mies yksin miettivä maasta.
Mua itketti
mua hävetti -
ja sitten mua myös suututti.

Ne kertoivat tarua muinaista,
miten isänmaall' on hätä,
miten vieraan miekalla lyötihin
ja ristillä maata tätä.
Mut kansa nouskuin teräsjous
ja sotapurret massa sous.

Mut tähtien simät ne hämärtyy.
Jo katkesi kansan jousi,
ja vesillä Suomeni sorjan tään
vain sorron haahdet sousi.

Käsi vierahan
oli ohjissa maan.
Savut hiljaiset korvesta kohosi vaan.

Taas tähden ne tuikkivat kiivaammin.
Jo korven kansa nousi
ja kautta Suomeni sorjan tään
taas Suomen purret sousi.
Maat, kunnahat
jo kukkivat.
Helavalkeat vuorilla leimuavat.

Ken tohtii ne valkeat sammuttaa?
Ken ryöstää soihtusi sulta?
Ken kurja uhata uskaltaa
tään kansan pyhää tulta?
Miks itkette
oi, tähdet te,
mitä mietitte, miksi te pelkäätte?

Ulos juoksin. Yö oli haihtunut,
puut punasi aamurusko.
Pois sammui soihdut tähtien,
mut mull' oli uusi usko.
Ja kun katsahdin,
niin huomasin,
että kodin jo nurkilla olinkin.

Minä huusin ja hurjana riemastuin.
Mut kun minä katsoin taaksi,
oli poissa mun metsäni morsian 
ja maja oli mennyt maaksi.
Kaikk' untko?
Sen tiesin jo.
Toki kiitos kaikesta, Tellervo?

                            Eino Leino, Kootut teokset

11.6.2003
"Nimetön päivä,
kadonnut eilinen,
näkemätön huominen,

siellä Minä olen,
missä ei kukaan kuule,

ei tiedä, ei tunnista,
vain yksi tietää ja ilmentää,
Jumala Kristuksessa,

siellä Minä olen.
Olen Minä."



Pieni rukous

Tunnen elämän tuoreen tuulahduksen edessäni ja avaan ikkunani päästääkseni sen kokonaan sisään.

Minä rakastan elämää. Minä rakastan uutuuden suurta seikkailua joka alkaa jokaisen aamun koittaessa.

Minä olen täynnä uskoa siihen että sieluni korkeimmat tarkoitukset ja pyrkimykset elävät mukana maailmassa ja että siellä vaikuttaa omaani suurempi viisaus, joka tuo minulle uusia asioita. Minä avaudun niille. Minä avaan itseni uusille ihmisille ja uusille kokemuksille.

Minä sanon kyllä kaikelle mitä maailmankaikkeus minulle tuo. Minä sanon kyllä elämälle. Minä sanon kyllä rakkaudelle.

Minä olen rakkaus ja hyväksyminen. Minä olen antautuminen runsauden virralle. Minä olen.

Sano kyllä uusille seikkailuille!  - Carrie

Pieni rukous tälle päivälle

Tänään olen syvästi tarkkaavainen.  
Tarkkaan huolellisesti.  Kuuntelen huolellisesti. Olen avoin ja vastaanottavainen sille mitä kaikkialla ympärilläni tapahtuu.

Näen kaikkialla ympärilläni mahdollisuuksia, jotka tuikkivat kuin timantit. Olen avoin elämän puhtaalle ja kirkkaalle tuikkeelle, uutuuden hehkulle joka loistaa jokaisessa hetkessä.

Olen rentoutunut ja valmis vastaamaan ja toimimaan. Olen avoin ja vastaanottavainen.  Olen täynnä uskoa siihen että tämä hetki sisältää kaiken sen mitä sen tarvitseekin sisältää ja että olen riittävän vahva ja kykenevä olemaan osa sitä.

Olen valmis elämälle. Olen minä.
                                                  Carrie Hart

Pieni rukous

Minä olen voimakas ja kykenevä ja pystyn käsittelemään kaiken mitä elämä tuo eteeni. Minua ympäröi apua joka puolelta.

Uskoni itseeni vahvistaa minua. Uskoni kaikkeen apuun, jota minua varten on olemassa, tekee minut vielä voimakkaammaksi. Minä olen osa joukkuetta ja tunnen suurten joukkojen voiman ja vahvuuden rinnallani.

Minä olen halukas kulkemaan eteenpäin sitoutuen ja luottaen. Jokainen haaste vahvistaa minua. Jokainen este vahvistaa päättäväisyyttäni. Jokainen takaisku opettaa minulle miten kulkea eteenpäin ja uskoa.

Minä uskon syvästi itseeni ja apuun jota minulle on varattuna. Rakkaus ja sisäinen rauha tekevät minut vielä voimakkaammiksi. Minä olen.

            "Usko syvästi itseesi."   Carrie
 

Pieni rukous huomispäivälle

Kehoni on täydellisesti rentoutunut. Hengitän syvään ja sallin puhtaan ilman ravita kehoani.

Juon puhdasta vettä ja nautin ravitsevaa ruokaa. Liikun keveästi ja voimakkaasti. Tunnen olevani syvässä yhteydessä kehooni, jokainen liikkeeni on sulava ja täynnä hiljaista voimaa.

Puhdistan mieleni ja kuuntelen olemisen syvää hiljaisuutta. Kutsun hiljaisuuden elämään itsessäni niin että voin liittyä syvästi maailman-kaikkeuden olemukseen.

Liu'un syvälle ja tunnen tämän yhteyden. Olen tyyni ja hiljainen, kuitenkin syvästi  ja tarkkaavaisesti läsnä. Olen rauha ja yhteys. Olen nyt täydellisesti keskittynyt. Minä olen.
                                                          Carrie Hart

Pieni rukous

"Minä toivon että voit täyttää itsesi säteilevällä ilolla yksinkertaisesti siitä 
että olet elossa."
                                     Carrie

Pieni rukous 

Tänään avaudun kaikella mitä on ja mitä voisi olla. Tänään kirkastan katseeni elämään ja näen ympärilläni olevat mahdollisuudet, auringossa kimaltaen. Tänään sallin itseni nähdä omien mahdollisuuksieni rajattomat horisontit, tietäen että kykenen tekemään ja olemaan mitä tahansa tahdon tehdä ja olla.

Minä olen syvästi rakastettu. Rakkaus, huolenpito ja opastus ympäröivät minua, ja minä olen kaiken sen arvoinen.

Minä avaudun kaikelle mitä olen. Minä olen voimakas ja kykenevä. Minä olen yhteydessä elämän sykkivään virtaan. Minä olen rauha ja rakkaus. Minä olen.

"Toivon että näet maailman sädehtivän itsellesi."

- Rakkautta ja rauhaa,   Carrie

Suuri puutarha

Me olemme kaikki kodittomia vaeltajia ja kaikki me olemme sisaruksia.
Alastomina, repaleissa kuljemme, reppu selässämme, mutta mitä omistavat ruhtinaat meihin verrattuna?
Ilmojen halki virtaavat meille aarteet, kullassa arvioimattomat. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enemmän tiedämme olevamme sisaruksia.
Meillä ei ole muuta tekemistä muun luomakunnan kanssa, me vain annamme sille sielumme.
Jos minulla olisi suuri puutarha, kutsuisin sinne kaikki sisarukseni. Jokainen ottaisi mukaansa suuren aarteen.
Kun ei meillä ole mitään kotimaata, me voisimme tulla kansaksi. Me rakennamme
muurin puutarhan ympäri, että ei mikään maailman ääni saavuta meitä.
Hiljaisesta puutarhastamme anamme maailmalle uuden  elämän.

Suomentanut Uuno Kailas




Enkelituuli
Kun huolten pino kasvaa etkä nousta jaksa,
kutsu enkelituulta kanssas hengittämään.
Saat olla ihan hiljaa ja ihmetellä
miten kevyttä ilo on hengittää.

Sillä sinulle on mitattu iloa
yhtä paljon kuin enkeleille.
Kun enkelituuli puhaltaa,
tulee tilaa lempeydelle.

Kun sun elämäs on kipeää suorittamista,
kutsu enkelituulta kanssas levähtämään.
Saat olla ihan hiljaa ja ihmetellä,
miten tärkeää on välillä hengähtää.

Sillä sinulle on mitattu iloa
yhtä paljon  kuin enkeleille.
Kun enkelituuli puhaltaa,
tulee tilaa keveydelle.

Nouse huoltesi ylle, niin näät selkeämmin,
kutsu enkelituulta sua ympäröimään.
Saat olla oma itses' ja ihmetellä
miten hellää elämä on hengittää.

Sillä sinulle on mitattu iloa
yhtä paljon kuin enkeleille.
Kun enkelituuli puhaltaa,
tulee tilaa eheydelle.

                                           Tuula Kristiina

Ilon enkeli
Ilon enkeli saapuu matkalaukkuineen,
sanoo: ”Tässä olen!”. Tulee jäädäkseen.

Tuo mukanaan hohtavaa valoa,
merensinistä, vaaleanturkoosia
ja täyttää sillä sinut kokonaan.

Miten kaunis valo on!
Miten hohtava se on!
Kuin merenvaahtoa,
kuin usvaa kesäaamun.

Hän avaa matkalaukkunsa hellävaroen,
nostaa sieltä puvun valkohohteisen.
Se on täynnä elämäniloa,
merensinistä, vaaleanturkoosia,
Siihen auttaa sinua pukeutumaan.

Uusi pukusi on kaunis!
Miten hohtava se on!
Kuin merenvaahtoa,
kuin usvaa kesäaamun.

Ja hän tarttuu käteesi hellävaroen,
sanoo: ”Tässä olen.” Tulee jäädäkseen.

Olet täynnä elämäniloa,
merensinistä, vaaleanturkoosia
ja luottaa voit elämään kokonaan!

                                     Tuula Kristiina




"Ystävä on hän,
joka työntää sinut matkaan kun epäröit,
rohakaisee kun emmit,
luottaa kun et itse luota.

Ystävä on hän,
joka näkee, mihin pystyt,
haastaa hyviin muutoksiin ja
auttaa tunnistamaan oman tiesi.

Ystävä on hän,
joka kysyy oikeitä kysymyksiä,
jotka ohjaavat eteenpäin,
kun pelkäät menettäneesi suunnan.

Ystävä on hän,
joka toivoo sinulle vain parasta,
uskoo unelmiisi ja
antaa siivet lentää niitä kohti."



Prayer is not an old woman's idle amusement. Properly understood and applied, it is the most potent instrument 
of action"
                 - Mahatma Gandhi


"Yhä liikkuu Henki täällä,
mitä ei voi silmin vajain nähdä,
siitä unta nähkää.
Aina uuden aamun eteen
luojakämmen tuutii tähkää,
Aina sataa tulvateteen
lastut arkinrakentajain.
Lienet eläin taikka puu,-
kaikin soluin, sydämin usko, tahdo
jotakin, niin se kerran tapahtuu!

                                   Lauri Viita