Kauhava Amek

Kauhavalla Amekkeja oli 14 kpl: Kallio Toni, Kasari Juha, Kujala Jouni, Koskiahde Timo, Mäkilaine Ville, Norolampi Tomi, Palomäki Jani, Pelto-Aho Jukka, Pilbacka Tomi, Pohjola Heikki, Saari Jarno, Siili Arto, Talasmäki Tommi ja Tutti Tomi. Tällä porukalla Kauhavalla oli todella mukavaa ja niinpä olemme päättäneet pitää yhteyttä yllä. Olemme joka kesä tavanneet jossain päin Suomea.


Ensimmäinen illanvietto oli silloin 17.7.1995 kun pääsimme lähtemään kotiopäin. Kaikki muut olivat paikalla paitsi ei-pohojalaanen Tutti joka lähti valmistautumaan rankkaan TJ-risteilyyn Helsinkiin. Saunottiin, painittiin ja jopa kuulemma heitettiin tikkaakin. Joka tapauksessa oli niin hauska keikka että ajateltiin järjestää seuraavana kesänä uusi samanlainen. Kuulemma tapahtumasta on kuvakin mutta se on kai jossain X-files arkistossa. Yritän saada sen tänne joskus.




Kauhava Amek II/94 meeting Ilmajoella 1996.

Koko porukka oli koolla paitsi Kasari ja Tutti. Lisäksi kuvasta puuttuu Koskiahde joka nukkui autossaan... Epämääräistä kohellusta ja hauskanpitoa oli tuonakin iltana.



Ja perinne jatkuu!

Seuraavana kesänä 97 jo perinteeksi muodostunut kesäjuhla uusittiin taas Ilmajoella. Paikalla oli kaikki paitsi Kallio, Pohjola, Saari ja Tutti. Kujala tosin puuttuu kuvasta, hän leikki herra X:ää (tosin ei ollut ainoa väsynyt sinä iltana....) Kasarilla oli muuten uusi maastopyörä, joka lienee nykyään jo korjattu... :)




Menkijärven grillikatoksella

Kokoonnuimme Alajärven Menkijärvelle (Kauhavan välittömässä läheisyydessä), Ilmailukerhon mökille 15.8.1998 muistelemaan menneitä ja haistelemaan tulevia. Paikalla olivat kaikki lukuunottamatta Mäkilainetta, Tuttia, Palomäkeä, Norolampea ja Kasaria. Päivämme alkoi klo 14.00:00 kokoontumisella Kauhavan Sotilaskotiyhdistyksen ylläpitämässä kahvilassa. Sotkuun pääsemisessä oli allekirjoittaneella vaikeuksia, kai kuva oli jaettu portille. :) Sotkusta siirrymme moottorimarssilla Menkijärvelle. Menkijärvellä saunottiin ja pidettiin hauskaa. Tutustuimme lentokenttään konkreettisesti istuskelemalla lennonjohtotornin päällä nauttien olutta. Seuraavana, kalpeana aamuna pääsimme tutustumaan Alajärven ilmailukerhon omistuksessa olevaan Draken-hävittäjään. Hauskaa oli taas kerran.




Kesällä -99 kokoontumispaikkana oli Norolammen kesämökki Lehtimäellä. Paikalla saunottiin, uitiin uima-altaassa (?) ja muisteltiin menneitä. Paikalta saapui mukava joukkio amekkeja, joukosta puuttuivat Tutti, Saari ja Koskiahde. Reissu oli tekemisen arvoinen!




Laituri kovalla koetuksella

Millennium meeting kesällä 2000 järjestyi 29.7. Pitopaikkana Kuorasjärvi Nurmon ja Alavuden rajalla. Laiturin kantavuus oli koetuksella, samoin kaivopumpun paineenrajoittimen hienosäätö... Paikalla olivat Kallio, Kasari, Kujala, Mäkilaine, Palomäki, Pilbacka, Siili ja isäntämme Talasmäki. Saunonta, paini ja kuulumiset tuli käytyä läpi vanhaan malliin.




OPrikassa illan pimetessä

Armon vuonna 2001 Kauhavan porukka kokoontui Kurikassa, OPrikassa. Meno ei ollut niin väsynyttä kuin kuvasta voisi päätellä. Paikalle saapuivat kaikki paitsi Koskiahde, Pelto-aho, Pohjola, Saari ja Tutti.




Illan viileyttä Kuorasjärvellä

24.08.2002 kokoonnuimme jälleen Kuorasjärvellä nauttimaan syyskesäisestä illasta. Paikalle pääsi vain 6 taistelijaa, mutta se ei menoa haitannut.


Kuorasjärvellä

2003 kokoonnuimme jälleen Kuorasjärvellä


Kuorasjärvellä

Kuorasjärven maasto sai kuullakseen taas taistelun melskettä kun puolisotilaallisen kurssimme Kauhavan osasto kokoontui. Itse olin estynyt pääsemästä ko. harjoituksiin mutta kuulemma hylsyjä oli syntynyt ilman Siiliäkin.


Kuorasjärvellä

2005 kokoonnuimme jälleen Kuorasjärvellä


Kuorasjärvellä

Jälleen kerran, Talasmäki isännöi jo perinteeksi muodostunutta tapahtumaa Kuorasjärvellä. Tapahtuman ajankohtana oli 19.08.2006 ja savusaunaa tuli koestettua edellisvuoden tapaan. Turbot, hevosvoimat ja vääntö tuli puitua melkein painimalla, Norolammen vyö taisi myös kokea karun kohtalon. Ei tullut hyvä grillaamalla.


Räyskälässä

01.09.2007 kokoonnuimme Kauhava AMEK II/94 Air Show 2007 tapahtumaan Räyskälässä. Ohjelmassa oli normaalin saunomisen ja hylsyjen tuoton lisäksi purjelentoa, lentomestarina toimi Alik Pohjola. Hienoa hommaa vaikka sää ei oikein lentotoimintaa suosinutkaan. Teimme myös exqn paikalliseen nähtävyyteen, Keppanakellariin. Navigaattoreiden reittivalinnoista ja melkein amek-joukkueella lastatun BMWn maavarasta oli myös keskustelua.



Kuvat (c) Toni Kallio, Tommi Talasmäki, Jani Palomäki, Arto Siili