©  Sakari Hildén

Kansallisromantiikka

Romantiikka oli alunperin saksalainen ilmiö. Edetessään eri maihin se sävyttyi kunkin maan oman kulttuurin mukaan ja muuttui kansalliseksi romantiikaksi. Kansalliset pyrkimykset tulivat esille erityisesti maissa, jotka olivat aiemmin olleet poliittisesti muista riippuvaisia. Kansallisuusaatteet esiintyivät eri aikoina maailman eri puolilla, ja kansallisromantiikkakin tulee esiin jo yhtäaikaa varsinaisen romantiikan kanssa 1800-luvulla tai toisaalla vasta 1900-luvun alussa. Tietoisuus oman maan kansallisen kulttuurin arvoista vaikutti siihen, että kansanmusiikkia kartoitettiin tieteellisesti.

Kansallisromanttisen musiikin tyylipiirteitä ovat yleisromanttinen, mutta kansallisen tunteen värittämä sävelkieli, joka perustuu esim. kansansävelmien käyttöön tai kansallisten aiheiden valitsemiseen sävellysten pohjaksi. Musiikki oli monissa maissa osa kansallisuustaistelua (Sibelius: Finlandia). Kansallisromantikko pyrki usein vaikuttamaan musiikilla ihmisten asenteisiin, kun yleisromantiikalle riitti "taide tunteen vuoksi".

    Kansallisromanttisia säveltäjiä:
    Venäjä: Glinka, Musorgski, Rimski-Korsakov, Tšaikovski, Rahmaninov
    Tšekkoslovakia: Smetana ja Dvorak
    Espanja: Albéniz, Granados, de Falla
    Ranska: Franck, Englanti: Elgar, Norja: Grieg, Suomi: Sibelius

Venäjä

Venäläinen musiikki oli 1800-luvulle asti jokseenkin ulkomaisten, muualla Euroopassa koulutettujen säveltäjien varassa. Mihail Glinka (1804–57) oli venäläisen klassisen musiikin perustaja ja ensimmäinen syntyperäinen venäläinen säveltäjä, joka saavutti maailmanmaineen. Glinka, kuten maanmiehensä yleensäkin, sai paljon vaikutteita kansanmusiikista. Hänen teostensa rohkea soinnunkäyttö ja vuolaat melodiat inspiroivat muita venäläissäveltäjiä, ja hänen orkesteriteoksensa vaikuttivat ratkaisevasti venäläiskansallisen sinfoniamusiikin syntyyn.

Kuunneltavaa | Glinka: Alkusoitto oopp. Ruslan ja Ljudmila

Glinkaa seurasi 1860-luvulla edistyksellinen venäläinen viisikko, "uusvenäläinen koulu": Mili Balakirev, Aleksandr Borodin, Cesar Cui, Musorgski ja Rimski-Korsakov. Näistä Balakirev oli ainoa, joka oli saanut todellista musiikkikoulutusta – viisikko oli oikeastaan joukko innokkaita harrastelijoita, joiden tavoitteena oli matkimisen sijaan omaleimaisen venäläisen musiikin luominen.

Musiikin romantiikan eksotismi

Romantiikan ajatteluun, myös musiikkiin, kuului kaukokaipuu. Venäläisen musiikin eksotismi ilmeni mm. itämaisten ja sellaisiksi ajateltujen vaikutteiden käyttönä. Musiikissa esim. pentatoniikka, "kiinalaiset" melodiat, kromatiikka, lehdykkäsoittimien ja lyömäsoitinten käyttö olivat tällaisia piirteitä.

Polovetsialaiset olivat turkkilaisia paimentolaisia, jotka kävivät sotaa nykyisen Ukrainan aluetta hallinutta prinssi Igoria vastaan. Aleksandr Borodin (1833–87) sävelsi aiheesta oopperan Prinssi Igor, ja siihen sisältyvät kuuluisat Polovetsialaistanssit. Teoksen viimeistelivät Glazunov ja Rimski-Korsakov. Rimskiä itseään innoittivat mm. Tuhannen ja yhden yön tarinat.

Kuuluisat esimerkit Länsi-Euroopasta ovat Puccinin oopperat Turandot (Kiina), Madama Butterfly (Japani) ja Lännen tyttö (Amerikka); myös Ravelin espanjalaisaiheiset teokset.

Nikolai Rimski-Korsakovista (1844–1908) tuli orkestroinnin mestari ja linkki venäläisen musiikin 1900–luvulle: hänen oppilaitaan Pietarin konservatoriossa olivat mm. Prokofjev ja Stravinski. Rimskin musiikkia leimaa väriloisto ja soittimien virtuoosinen käyttö. Hänen tyylinsä on näyttävimmillään Šeherazada -sarjassa (1888), joka perustuu Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Rimski-Korsakovin värikkäästä orkesterityylistä saivat vaikutteita mm. ranskalaiset Debussy ja Ravel.

Kuunneltavaa | Rimski-Korsakov: Šeherazada

Modest Musorgski (1839–81), joka oli kiinnostunut Venäjän historiasta, kirjoitti yhden mestariteoksista: oopperan Boris Godunov. Pianoteos Näyttelykuvia on tunnettu myös Ravelin ja meillä suomalaisen Leo Funtekin orkestroimana (1922).

Pjotr Tšaikovski oli kansainvälisemmin suuntautunut ja ehkä mm. siksi nousi 1800-luvun jälkipuoliskon tunnetuimmaksi venäläiseksi säveltäjäksi. Merkille pantavaa on, että muut venäläiset säveltäjät eivät kuitenkaan arvostaneet hänen työtään. Myös Sergei Rahmaninov (1873–1943) saavutti mainetta pianosävellyksillään, varsinkin virtuoosisilla konsertoillaan.

Pjotr Tšaikovski  (1840–93)

Tšaikovski teki maansa musiikin kansainvälisesti tunnetuksi. Hän on musiikin historian tunteellisimpia, suorastaan sentimentaalisimpia säveltäjiä. Tšaikovskin sävelkieli on usein dramaattista, joskus leikillistäkin, mutta ei sen sijaan erityisen "venäläistä". Hänen keskeiset sävellyksensä ovat kuusi sinfoniaa, viulu- ja pianokonsertot, oopperat Jevgeni Onegin ja Patarouva sekä baletit Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä ja Prinsessa Ruusunen.

Suurista venäläisistä balettisäveltäjistä Tšaikovski oli ensimmäinen. Hänen musiikkinsa melodinen intensiteetti ja loistelias soitinnus ovat ylittämättömät. Baletit on sävelletty yhteistyössä koreografi Marius Petipan kanssa, ja ne ovat ensimmäiset tanssia varten tehdyt vakavat sävellykset Gluckin oopperabalettien jälkeen.

Kuunneltavaa | Tšaikovski: Sinfonia n:o 6 h-molli

Kuudes sinfonia (1893), Pateettinen, on Tšaikovskin teoksista ehkä kaikkein dramaattisin. Säveltäjä itse totesi, että kuudes sinfonia merkitsee hänen tuotantonsa huippua ja ettei hän ole rakastanut mitään teostaan yhtä paljon. "Elämä, rakkaus, pettymys, kuolema" pelkisti Tšaikovski sinfonian sisällön. Kuten edeltävissä sinfonioissa, säveltäjä taistelee tässäkin vastaan uhkaavaa kohtaloa, joka voitti hänet 11 päivää ensiesityksen jälkeen. Itsemurhahuhu alkoi kiertää ja lisäsi sinfonian suosiota.

Jean Sibelius  (1865–1957)

Johan (Jean) Julius Christian Sibelius oli ensimmäinen maailmanmaineeseen kohonnut suomalainen säveltäjä. Erityisesti orkesterisäveltäjänä hän kuuluu musiikinhistorian huomattavimpiin; kaikessa omaperäisyydessäänkin hänen sinfoniansa ja sinfoniset orkesterirunoelmansa ovat tärkeitä välittäjiä siirryttäessä klassisesta ajattelusta kohti modernismia. Lisäksi Sibeliuksen tuotannolla on historiallinen merkitys Suomen poliittiseen ja kulttuurilliseen itsenäistymiseen johtavassa kehityksessä. (Ks. "Sibelius ja politiikan tuulet", lyhennelmä V. Murtomäen artikkelista.)

Sibelius eli vanhan ja uuden maailman rajalla. Nuorena hän tapasi vanhan Fredrik Paciuksen ja Wienissä opiskellessaan Beethovenin viulunkorjaajan. Runebergin klassinen romantiikka oli hänen nykypäiväänsä. Hänen ensimmäinen sinfoniansa valmistui kuusi vuotta Tšaikovskin kuudennen ja 15 vuotta Brahmsin neljännen jälkeen. Hänen elämänsä loppuvuosina Stockhausen teki jo kokeilujaan ja sähköiset sävellykset olivat arkipäivää.

Jean Sibelius syntyi 8.12.1865 Hämeenlinnassa. Poikavuosinaan hän opiskeli pianon- ja viulunsoittoa, ja tuolloin syntyivät myös ensimmäiset sävellykset. Pääosan elämästään hän oli vapaa säveltäjä, minkä osittain mahdollisti 1897 myönnetty vuotuinen valtion taiteilijaneläke. V. 1892 Sibelius solmi avioliiton Aino Järnefeltin kanssa; vuodesta 1904 perhe asui Järvenpään Ainolassa, jonka puutarhaan 20.9.1957 kuollut Sibelius haudattiinkin.

Merkittävin osa Sibeliuksen tuotantoa on kirjoitettu orkesterille. Ensimmäinen suurmenestys oli solisteille, kuorolle ja orkesterille sävelletty moniosainen sinfoninen runoelma Kullervo (1891–92) (Kullervo-sinfonia). Sitä seurasi lukuisa joukko maineikkaita ohjelmallisia sävelrunoelmia: mm. Satu (1892), Lemminkäis-sarja (1893–96), Finlandia (1899) ja lopuksi Tapiola (1926).

Sävellykset kuvaavat hyvin Sibeliuksen luomiskausia. Kullervo-sinfonia aloitti kansallisromanttisen kalevalaisen kauden, jolle oli ominaista täyteläinen orkesterin sointi ja suomalaisena tunnettu yleissävy. Pohjolan tyttärestä ja 3. sinfoniasta voidaan katsoa alkaneen kypsyyskauden, jolloin Sibeliuksen orkestrointi seestyi ja musiikin ilme kävi "yleispätevämmäksi". Myöhäisemmissä töissä kuvastuvat uudet mannermaiset virtaukset: Aallottarissa impressionismi, 4. sinfoniassa sekä myöhäiskauden omaperäisessä ja syvällisessä Tapiolassa taas yleinen modernismi.

Eri aikoina saamistaan vaikutteista huolimatta Sibelius säilytti teoksissaan voimakkaan persoonallisen sävyn, minkä vuoksi häntä on varsin vaikea sijoittaa mihinkään uudemman sävellystaiteen tyylilajiin. Tämä käy ilmi myös Sibeliuksen tuotannon tärkeimmästä alueesta, seitsemän sinfonian sarjasta, joka ulottuu ensimmäisen sinfonian (1899) klassis-romanttisesta perinteestä neljännen (1911) muotoratkaisujen kautta seitsemännen sinfonian (1924) keskittyneeseen yksiosaisuuteen. Loistelias ja vaikuttava viulukonsertto (1903/1905) jäi Sibeliuksen ainoaksi konsertoksi.

Hyvin suosituiksi ovat tulleet monet Sibeliuksen pienimuotoisista orkesterikappaleista. Osalla niistä on perustana kuvaelmiin ja näytelmiin kirjoitettu musiikki; tällaisia sarjoja ovat mm. Karelia-sarja (1893), Historiallisia kuvia I (1899), kansallisen protestihengen sävyttämä kuvaelmamusiikki, johon kuului myös Finlandia, ja Kuolema (Arvid Järnefelt, 1903), johon sisältyi mm. kuuluisa Valse triste.

Varsinaiseen musiikkidramatiikkaan, oopperaan, Sibelius ei yhtä kokeilua lukuun ottamatta juuri puuttunut. Wagnerin musiikki, jota hän kuuli opiskellessaan Berliinissä 1890–91, saattoi hänet lähinnä hämilleen, ja Ring-sarja sai hänet luopumaan ajatuksesta säveltää oma kalevalainen oopperansa – "neito sai jäädä torniinsa" (Jungfrun i tornet, 1896).

Sibeliuksen kamarimusiikkiin sisältyy monia kauniita lyyrisiä kappaleita pianolle, viululle ja pianolle sekä sellolle ja pianolle. Syvähenkinen jousikvartetto Voces intimae (d-molli, 1909) kuuluu säveltäjän parhaisiin teoksiin.

Laulusäveltäjänä Sibelius oli hyvin merkittävä. Hän sävelsi enimmät yksinlaulunsa ruotsinkielisiin teksteihin (esim. Var det en dröm, Demanten på marssnön, Flickan kom ifrån sin älsklings möte, Svarta rosor). Säveltäjän kuoroteosten tekstit ovat, päinvastoin kuin yksinlaulujen, merkittävältä osin suomenkielisiä ja usein kalevalaiseen runouteen pohjautuvia, kuten Rakastava, Sortunut ääni, Venematka sekä Kiven runoihin kirjoitetut Sydämeni laulu ja Metsämiehen laulu.

Kuunneltavaa | Sibelius: Tapiola, viulukonsertto d-molli,
Finlandia, Valse triste

    Tapiola
    Tapiola on Sibeliuksen tuotannon keskitetyin teos. Siitä puuttuvat suuret melodiat, joita esiintyy hänen kaikissa muissa pääteoksissaan. Teos rakentuu alussa esiteltävästä muutaman sävelen pituisesta h-säveltä kiertävästä aihelmasta. Kaikki myöhemmin seuraava on johdettu tästä. Tapiola on säveltäjän yksinäisen sisäisen maailman musiikkia. Sibelius samastuu teoksessa suomalaiseen luontoon ja etsii pohjoisen metsän ikuisuutta symbolisoivan, samansävyisyydessäänkin rikkaan äänimaiseman kautta ilmaisua sisimmille äänilleen. Sävellys avautuu samaan aikaan sekä sonaattimuodon että muunnelmaperiaatteen sovelluksena.

    Viulukonsertto
    Kansainvälisillä konserttilavoilla eniten esitetty suomalainen sävellys on Sibeliuksen viulukonsertto. Se kuuluu tärkeimpiin viulukonserttoihin yhdessä Beethovenin, Brahmsin ja Tšaikovskin teosten kanssa. Sibelius haaveili viuluvirtuoosin urasta, mutta vastasi haasteeseen säveltämällä konserton, joka on vain taitavimpien soittajien hallittavissa. Luodakseen sooloäänen ja orkesterin välille tarpeellista vastakohtaisuutta Sibelius käyttää hänelle muutenkin luonteenomaista tummaa orkesteriväritystä.

Jean Sibeliuksen tuotanto tuli pääosin tunnetuksi ja arvostetuksi heti, varsinkin kotimaassa, missä hänellä jo varhain oli kansallisen merkkihenkilön asema. Jatkuvasti on käynnissä Sibeliuksen vähemmän tunnetun tuotannon uudelleenarviointi; mm. kamarimusiikki on saanut laajempaa arvostusta vasta viime vuosikymmeninä. Sibelius-kirjallisuuden alueella perusteoksen aseman on saavuttanut Erik Tawaststjernan (1916–93) perusteelliseen lähdekartoitukseen pohjautuva, mm. säveltäjän päiväkirjoja hyödyntävä monumentaalinen viisiosainen elämäkerta. Teossarjassa luodaan laajojen musiikkianalyysien lisäksi psykologisesti tarkkanäköinen ja uskottavan inhimillinen muotokuva suuresta säveltäjästä.

Tällä hetkellä Sibelius elää vahvaa nousukautta sekä maailman musiikkiyleisön että tutkijoiden kiinnostuksen kohteena, ja hänen musiikkinsa on leviämässä laajemmin myös sellaisiin maihin kuin Saksa ja Ranska, joissa se ei ole aiemmin nauttinut yhtä suurta suosiota kuin Pohjoismaissa tai anglosaksisessa maailmassa. Sibeliuksen teoksista valmistetaan parhaillaan kriittistä kokonaisjulkaisusarjaa Jean Sibelius Works. Internetiin on avattu laajat Sibelius-sivut, www.sibelius.fi.


www.sibelius.fi
Internet |
Sibelius-museo, Turku

jatkuu

©  Sakari Hildén