kissa Näillä sivuilla esittelen maalauksiani. Olen maalannut akryyliväreillä enemmän tai vähemmän satunnaisesti yli parikymmentä vuotta ja melko intensiivisesti suunnilleen vuoden 1998 jälkeen. Monet maalaukset ovat saaneet aiheensa Tampereelta. Usein meitä vaivaa kotipaikkasokeus: kuvaamisen arvoisia kohteita haetaan Seinen tai Välimeren rannoilta, mutta huomaamatta jää Tammerkosken rantojen eksotiikka. Tai sitten kuvataan sadan vuoden takaista maalaisidylliä, jota tekijä ei ole koskaan nähnytkään, mutta näkemättä jää rakennetun kaupunkiympäristön asfaltinhalkeamista versova viidakon alku. Mielelläni maalaan katusoittajia, urheilijoita ja muuta torikansan omaa kulttuuria.

Kaikki kuvat eivät kuitenkaan ole yksinomaan kauniita. Todellisuus on nähtävä niin kuin se on. Kaikki kuvat eivät aukea samalla avaimella. Jotkut sisältävät jänniä tai hassuja yksityiskohtia, jotkut voivat jäädä häiritsemään, ne ehkä jopa järkyttävät ja sitten joukossa on kuitenkin niitä yksinkertaisesti vilpittömän kauniita kuvia. Todellisuus on laaja-alainen ja minä yritän seurata mukana.

Risto Latva


Useimmat lataukset ovat 30-50 k, joten hitailla modeemiyhteyksillä on varauduttava jonkin verran odottamaan. Lähes kaikki maalaukset perustuvat valokuviin. Useimmat maalaukset ovat kehystämättömiä, mutta yleensä paperi on liimattu pohjapahviin. Maalausten hintahaarukka on 500-2000 euroa.


Maalaus Miten maalaan akryyliväreillä

How to paint with acrylic colors (in English)

Kuvan kulku

start






Muita hyviä taiteilijoita

(Linkkejä ulos)

Petri Niemelä
Näin juuri (maaliskuu 2007) muutaman Niemelän teoksen Hämeenpuistossa Kuvan ikkunalla. Heti napsahti: näissä on sitä aitoa maalaamisen tuntua, joka nykytaiteesta on usein kadonnut. Nukkujan sommitelma täysin epätasapainossa, täysin epätavallinen ja siti täysin perusteltu.

Johannes Heinonen
Keväällä 2006 näin muutaman Heinosen työn erään taidekaupan ikkunalla. Heinosen verkkosivuilla on laaja valikoima hänen töitään niin satiirin kun rehellisen kauneudenkin ystäville.

Mikael Huhtala
Muutama vuosi sitten näin Huhtalan töitä Metsossa. Piti panna nimi mieleen, koska tekijällä on selvästi oikea ote maalaamiseen.