Marilyn Whirlwind

Marilyn on Joelin salaperäinen ja varsin vähäpuheinen vastaanottoapulainen. Marilyn on taitava tanssija ja lisäksi hän kasvattaa strutseja maatilallaan. Miesten suhteen Marilyn on tarkka ja jäi kerran kiinni etsiessään Joelin potilaskansioista sopivaa poikaystävää. Enrico Ballati, kiertävän sirkuksen "lentävä mies", sai Marilynin sydämmen sykkimään tosissaan, mutta Marilyn ei kuitenkaan suostunut lähtemään Cicelystä Enricon mukaan.

Elaine Miles
SYNTYNYT: 7. Huhtikuu 1960 — Pedleton, Oregon, USA
Elaine kasvoi Washingtonin osavaltiossa Umatilla-heimossa. Reservaatissa hän oppi monia perinteisiä Intiaanien taitoja. Elaine on myös palkittu tanssija. Ennen rooliaan Marilyninä, Elainella ei ollut lainkaan kokemusta näyttelemisestä. Koekuvauksiin hän lähti vain äitinsä tueksi, joka haki Marilynin roolia, mutta tuottajat ja ohjaaja tykästyivät kuitenkin Elainen olemukseen ja huumorintajuun ja antoivat Marilynin roolin hänelle! Kaikesta huolimatta Elainen äitikin on nähty Villissä Pohjolassa — Marilynin äitinä. Vuonna 1995 Elaine nimettiin tittelillä "America's Celebrity Indian of the Year in 1995".
VILLIN POHJOLAN JÄLKEEN:
Elaine on esiintynyt mm. elokuvissa "Mad Love"(1995) ja "Smoke Signals"(1998, yhdessä Cynthia Gearyn kanssa) sekä tv-sarjassa "The Rez"(1996). Elaine on myös nähty erityisesti Intiaaneille suunnatussa kuntoilu-videossa "RezRobics". Vuonna 2002 Elaine esiintyi jälleen Cynthia Gearyn kanssa samassa elokuvassa "The Business Of Fancydancing".

IMDB - Elaine Miles
Native American Celebrities Database
Elaine Milesin haastattelu