Sigma AF 90mm f/2.8 Macro

Ensimmäisen, ja samalla toistaiseksi ainoan, kamerani ostin vuonna 1991. Valintani oli tuolloin Nikon N6006 eli eurooppalaisittain F601. Ensiksi mainittu merkintä selittyy sillä, että ostin kamerani USA:sta ja siellä kamerarungoilla on yleensä toisenlainen tyyppimerkintä kuin vastaavilla Euroopassa myytävillä kameroilla.

Pari ensimmäistä vuotta kuvasin Nikkorin 35-135mm f/3.5-4.5N zoom-objektiivilla. En koskaan ollut täysin tyytyväinen sen piirtokykyyn. Niinpä alitajunnassani oli aina pieni kaiherrus siitä, että kiinteäpolttovälinen objektiivi saattaisi olla sittenkin parempi.
Vaikka em. Nikkorissa oli ns. makro-asento sillä ei kuitenkaan päässyt suurempaan suurennussuhteeseen kuin 1:4. Tuo suurennossuhde ei vielä ole todellisella makroalueella, joten tietty halu oikeaan makro-objektiiviin jäi kaihertamaan mielen syövereihin.

Ikävä kyllä makro-objektiivit olivat opiskelibudjetilla elävälle melkoisen kalliita. Eritoten Nikkorin 60 mm ja 105 mm f/2.8- valovoimaiset makrot ovat uutena niin kalliita, että moisista ei voinut kunnolla edes haaveilla.

Eräs objektiivi, mikä minua kiinnosti käytettynä oli Nikkorin manuaalitarkenteinen Micronikkor 55mm/2.8. Eräässä liikkeessä moisen näinkin käytettynä 1990-luvun alkupuoliskolla hintaan mk 1200. Itse asiassa olisi pitänyt ostaa pois, sillä tuo objektiivi on erittäin tarkkapiirtoinen. Kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä ruotsalainen Foto-lehden numeron 12/92, jossa tämä Micronikkor sai erinomaiset testitulokset. Se voitti testissä neljä Leican mukana olleesta viidestä M-ja R-sarjan normaaliobjektiiveista. Eri lehtien testejä kannattaa aina lukea kriittisesti, mutta testi osoitti kuitenkin 55 millisen Micronikkorin olevan varsin korkealaatuinen objektiivi. Näitä 55 millisiä Micronikkoreita näkee käytettyjen hyllyillä perin harvoin. Ilmeisesti omistajat ovat perin tyytyväisiä ostokseensa.
Se, miksi jätin 55 millisen Nikkorin ostamatta johtui osaksi siitä, että tuo 55 millinen objektiivi vaatii loittorenkaan PK-13 yltääkseen suurennossuhteeseen 1:1:een. Tiedossa oli siis lisäkustannuksia jos mieli 1:1- suurennossuhteeseen. Sekin saattoi päätökseeni vaikuttaa, että tuumailin tuolloin tarvitsevani makro-objektiivissa AF-ominaisuutta. Käytäntö on osoittanut, että automaattitarkennusta ei makro-objektiivissa välttämättä tarvitse. Manuaalitarkennus on makroalueella kaikkein kätevin tapa tarkentaa.

Vuosi oli 1993 kun näin viikonlopun Helsingin Sanomien myyntipalstalla myynti-ilmoituksen, jossa myytiin kahta objektiia. Toinen oli MF Nikkor 50mm f/1.4 ja toinen Sigma AF 90mm f/2.8. Molemmissa objektiiveissa oli varsin kohtuullinen hintapyyntö.
Soitin siltä istumalta myyjälle ja sovimme, että lähden käymään myyjän kotona. Hetkeä myöhemmin olinkin jo paikan päällä ja tarjottavana ollut Sigman makro-objektiivi vaikutti uudenveroiselta. Sen kummempia asiaa kauemmin pohtimatta ladoin rahat pöydälle ja totesin olevani mk 1200,- köyhempi. Mukana tuli lähilinssi, jolla päästään kuvaussuhteeseen 1:1, ilmanhan Sigma kykenee vain 1:2:een.
Itse asiassa tuon 50 millisenkin objektiivinkin olisi voinut ostaa, sillä kyseessä oli korkealaatuinen objektiivi kohtuulliseen hintaan.

Heti objektiivin ostamisen jälkeen marssin Helsingin Etelärantaan ottamaan muutamia kuvia laituriin kiinnitetystä purjealuksesta. Näiden diojen kehityksen jälkeen olin ällikällä löyty; tiesin voivani odottaa hyvää jälkeä Sigmalta, mutta kuvien terävyys oli vallattomasti parempi kuin zoomilla kuvaten, jota olin siihen asti käyttänyt. Minusta tuli kerrasta kiinteäpolttovälisten objektiivien ystävä. Olin epäilemättä tehnyt hyvän ostoksen.
Arvaatte varmasti mikä operaatio tämän jälkeen oli tehtävä? Zoomini meni myyntiin, sillä epäilin josko sitä koht´silleen tulisin käyttämään. Kamera-lehden ilmaisen ilmoituksen avulla se menikin heti kaupaksi myyjä- ja ostajaosapuolta tyydyttävään hintaan.

Tiesin odottaa Sigman 90 milliseltä makrolta hyvää suorituskykyä, sillä minulla oli arkistossa saksalaisen Fotomagazin- lehden testitulos numerosta 10/1990. Siinä Sigmalle oli annettu arvosana Prädikat Super, joka ei käännöstä suomenkielelle tarvinne.

Sigmassa on runkoputkessa AF-rajoitin, jolla kyetään estämään se, että automaattitarkennus pääsisi sahaamaan edestakaisin äärettömästä minimitarkennusetäisyyteensä. Tuo rajoittimen kääntäminen tuntui alusta lähtien suhteellisen krantulta, ja niinpä se väsyi käytössäni muutaman vuoden jälkeen. Rajoittimen pieni kuula ja jousi lennähti paikoiltaan pois, ja niinpä olen lukinnut rajoittimen teipillä full-asentoonsa. En koskaan ole vaivautunut viemään sitä huoltoon tämän vian takia, vaikka em. kuula ja jousi tallessa ovatkin. Kyseessä on mitä ilmeisemmin tyyppivika, sillä olen kuullut vastaavasta kohtalosta toiselta harrastajakollegalta.
Käytännössä tuo rajoitin on aivan hyödyllinen ominaisuus jos objektiivia käyttää automaattitarkenteisena. Käytännössä Sigma on käytössäni lähes poikkeuksetta kameran kytkin käsitarkennetoiminnolle käännettynä. Miksikö? No, Sigman AF on niin hidas ja eteen- ja taaksepäin sahaava, että käsitarkenteisena 90 millistä Sigmaa on kaikkein mukavin käyttää.

Olen käyttänyt omaa Sigmaani paitsi makrokuvauksessa myös tavallisessa henkilö- ja kaupunkimaisemakuvauksessa. Sigma on polttoväliltään juuri sopiva esimerkiksi kasvokuviin.

Suodinkierre on 52 millinen. Tästä ominaisuudesta olen kiitollinen, sillä oma Nikkor 50mm AF f/1.8N- objektiivissani, jonka ostin seuraavana vuotena, on sama kierrekoko. Niinpä sama pyöröpolarisoiva suodin sopii molempiin optiikoihin. Polarisoivat suotimet ovat niin kalliita, että niitä ei huvikseen arsenaaliin osta. Cokinin A-sarjan suotimet riittävät kooltaan näihin kahteen objektiiviin hyvin ja hinta on edullisempi kuin isommassa P-sarjassa. Silti jos nyt tekisin valinnan päätyisin mitä todennäköisemmin P-sarjan suotimiin, sillä A-sarja aiheuttaa kulmien tummentumista jo 24 millin laajakulmassa.

Tarkennusrengas Sigmassa on liian kapea. Leveyttä sillä on vain kuusi milliä! Tuo edustanee sitä 1980-luvun loppupuoliskon teknologiauskoa, jolloin ajateltiin automaattitarkennuksen syrjäyttävän kaiken tarpeen manuaalitarkenteisuudelle.

Apertuurirenkaassa on selvät askellukset puolen aukon välein.

Olen nyt omistanut tämän objektiivin 9 vuoden ajan. Olenko siis tyytyväinen ostokseeni? Ehdottomasti, mk 1200 ei tästä objektiivista ollut paha hinta. Suosittelen mielelläni tämän Sigman hankintaa jos hankintabudjetti on pieni. Parilla sadalla eurolla tällainen kannattaa ehdottomasti korjata liikkeen hyllyltä pölyjä keräämästä jos kohdalle moinen sattuu. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, että em. tarkennusrajoitin on kunnossa ja että mukana seuraa 1:1 suurennossuhteen mahdollistava lähilinssi. Omaan Sigmani mukana ei tullut vastavalosuojaa, mutta ilmeisesti tehtaan toimitukseen se aikanaan kuului mukaan. Erikseen ostettuna se olisi maksanut nelisen vuotta sitten mk 150,- .

Uutena tätä objektiivia ei enää mistään saa. Turha edes alkaa etsiä, sillä Sigman uudempi 105mm f/2.8 EX Macro on sikäli parempi, että se skaalautuu suoraan ilman lähilinssejä 1:1:een. TechnikDirektistä sen on saanut noin 400 euroon, joka ei tuosta putkesta ole paha hinta. Yksi hyvä vaihtoehto on myös Tamronin vastaava objektiivi, joka on em. Sigman kanssa saanut erinomaiset arvostelut. Valitset sitten kumman tahansa, et ainakaan pahasti mene metsään.

Yksi huomio vielä: AF-versiona tätä objektiivia on tehty Sigmaa, Minoltaa, Nikonia ja Canonia varten. Pentax tästä listasta puuttuu jostain kumman syystä.

Tekniset tiedot:
linssiryhmiä: 9
linssielementtejä: 9
näkökentän leveys: 27 astetta
minimiaukko: 22
minimitarkennusetäisyys: 32cm (22cm)
suurennusaste: 1:2 (1:1 lähilinssin avulla)
filtterikierteen halkaisija: 52mm
ulkoiset mitat: 74.5mm (halk.), 62.5mm (pituus)
paino: 390 grammaa.

Teksti: Petri Leppänen / 19.1.2003