FILMIT

Negatiivifilmillä on varsin helppo kuvata. Valotusvaraa negatiivifilmeissä on laajasti. Kelvollisia vedoksia saa hyvällä filmillä aikaiseksi vaikka valotus olisi epäonnistunut merkittävästikin. Käytännössä valotusvara on hyvällä negatiivifilmillä -1EV-+3EV, ts. asiallisen kuvan saa vielä aikaiseksi filmillä, jota on valotettu aukon verran liian vähän tai kolmisen aukkoa liikaa. Negatiivifilmi siis sietää mieluimmin ylivalotusta kuin alivalotusta.

Värilliset negatiivifilmit ovat kehittyneet viime vuosina merkittävästi. Erityisesti herkempien ASA400-luokan filmien laatutaso on noussut selvästi. Sitä myydäänkin yhä enemmän entisen suosikin ASA200:n sijaan. ASA100:n filmien myynti on merkittävästi vähentynyt ja saatavuuskin on heikko. Ainakin zoom-pokkareissa ASA100- filmit ovat liian hitaita, jotta niillä tulisi käsivaralta kuvaten suomalaisessa kaamoksessa onnistuneita kuvia.

Negatiivifilmillä saatava kuvien laatu riippuu oleellisesti kuvan valmistajan työn laadusta. Joillakin kuvanvalmistamoilla laatutarkkailu ei ole riittävällä tasolla. Kuvien värit ja terävyys eivät välttämättä ole kohdallaan edes parhaimmalle kuvapaperille valmistettuna. Tällaisessa tapauksessa kannattaa pyytää maksutta uudet kuvat. Eri kuvavalmistajia kannattaa kokeilla. Valitettavasti työn taso ei ole samassakaan liikkeessä aina tasainen.
Värifilmeissä yleisin kehitysprosessi on C-41, jota käyttävät muutamat mustavalkofilmitkin.

Diafilmit ovat oivallinen tapa kokeilla sitä mihin oma kamerakalusto pystyy. Kehityksen tuloksena syntyy valmis kuva ja kuvien laatua huonontavaa vedostusvaihetta ei tarvita.
Diafilmi on varsin tarkka valotuksen suhteen. Latitudia tässä suhteessa on käytettävissä keskimäärin vain -1/3-+2/3 aukkoa. Jotkut diafilmit ovat valotusvaransa suhteen kitsaliaampi kuin toiset. Monien kuvaajien suosikki Fuji Velvia on tässä suhteessa verrattain tarkka valotettava. Filmin muut ominaisuudet ovat kuitenkin syynä sille, että se on niin suosittu kuin on. Velvia ei sovellu hyvin kirkkaassa päivänpaisteessa tehtävään kuvaukseen. Eritoten valkoisten pintojen tarkka toisto kovassa valaistuksessa on Velvian kompastuskivi. Sen sijaan pilvipoudalla ja hämärissä filmin sävyskaala ja rakeen koko ovat niin hyvät, että sen ominaisuuksia on vaikea voittaa.
Diafilmeistä kullekin kuvaajalle löytyy oma suosikki kuhunkin vallitsevaan olosuhteeseen. Jotkut kuvaajat pitävät hillitystä värisävystä, toiset taas suosivat voimakkaimpia värejä. Omat filmisuosikit löytää vain itse kokeilemalla.

Diafilmi on oivallinen väline sille, joka aikoo myydä kuviaan. Diakuvien myyminen mm. lehtiin julkaistavaksi on huomattavasti helpompaa kuin paperikuvien.

Diafilmiä pääsee kokeilemaan edullisesti. Edullisimmat ASA100- diafilmit maksavat kehityksineen noin 8 euroa. Lisäkuluja tulee kuvien kehystämisestä ja dialippaista. Lasiton kehys maksaa noin 6 senttiä kappaleelta. Parhaiten diakuvien katselu onnistuu diaprojektorilla, joiden hinnat alkavat noin 150 eurosta ylöspäin. Tosin monet eivät koskaan investoi diaprojektoriin vaan katselevat kuviaan suurentavan luupin avulla valopöydän päällä. Asiallisten luuppien hinnat alkavat noin 40 eurosta.
Useimmissa diafilmeissä käytetään E-6 kehitysprosessia. Kodachrome- filmit ovat tässä kuitenkin poikkeus. Ne kuljetaan erityiskehitykseen Sveitsissä sijaitsevaan Kodakin keskuskehittämöön. Kodachrome- filmien kehittämiseen menee aikaa noin 1½ viikkoa, joten aivan kiireisimmille tämä filmityyppi ei sovi. E-6 onnistuu monissa valokuvalaboratorioissa jopa alle tunnissa.