ARKISTOIDUT 1
(arkistointipäivämäärä: 15.1.2005)

Tämän sivuston verkkainen päivittämistahti johtuu monesta seikasta. Ensinnäkin päivittäinen työ vaatii oman veronsa; kotitöiden jälkeen aikaa harrastustoimintaan ei juuri enää jää. Toiseksi, Windows XP:n päivitysyritys SP2:lle tuhosi samalla Dreamweaver-ohjelman kovalevyltä ja samalla koko sivuston. Onneksi Macromedian DW salli uuden asennuksen ja rekisteröinnin. Sivustosta olin ottanut varakopion CD-R:lle, joskin jouduin jonkun html-tiedoston vetämään käsiteltäväkseni ISP:n palvelimelta.
Nyt tarkoituksenani on töiden ohella laatia uusi perus-html:ään pohjautuva sivusto säätiölle, jolle työskentelen. Sen parissa työtä tulee riittämään, sillä alasivuja tulee kohtalaisen paljon. Työnantaja tuskin tietää kuinka suuresta urakasta on kyse, sillä sivuston laatiminen jää pitkälti vapaa-ajan varaan. Työpaikalla ei niin rauhallista hetkeä ole, että näin paljon aikaa vaativan työn suorittamiseen olisi. Flashiä sivustoon ei tule, korkeintaan hieman animaatioita ja Javaa. Jälkimmäistä kohtuullisessa määrin, jotta vanhat selaimet eivät kaadu. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toimimattomat sivustot.

By the way; Topfoto on alentanut jälleen analogisten järjestelmäkameroiden hintoja. Siinä on AC:llä taas tekemistä.

Puolitoista viikkoa sitten asensin Windows Service Pack 2:sen, tai itse asiassa homma jäi yritykseksi, sillä SP2:n asentamisen jälkeen kone ei suostunut enää pysymään käynnissä. Windowsia käynnistettäessä kone sammutti itsensä ja käynnisti sen jälkeen ikiliikkujan tavoin itsensä sammuttaen koneen puolen minuutin päästä uudelleen. Tätä jatkui kymmeniä kertoja ennen kuin uskoin, että kone ei tästä enää toivu.
Lopulta jouduin asentamaan Windowsin varalevykkeeltä koneelleni uudelleen ja samalla menetin kaikki tiedot kovalevyltä. Mielessäni ajattelin Microsoftista vähemmän yleviä. Tähän koneeseen en SP2:ta aio yrittää enää asentaa, sillä HP ei anna tuotetukea ennen 06/2002 myytyihin koneisiin.

Photokina 2004 oli ja meni. Itseäni Photokina kiinnosti lähinnä Nikonin tuotteiden osalta, sillä kuvaan itse Nikonin analogisella järjestelmällä. Valitettavasti minun täytyy sanoa, että Nikonin julkistukset olivat pettymys. Ainoa uusi filmikamera oli F6, mitä harvempi edes kaipasi. Mihin jäi F85? F80:n julkistuksesta on pian 5 vuotta ja uutta kansankameraa olisi jo kaivattu. Kaikki eivät vielä halua hankkia digiä, sillä niiden ominaisuudet hintaan nähden eivät ole vielä täysin tyydyttävät.

MV-filmien valmistajilla menee huonosti. Nyt samaan sarjaan Ilfordin ja Agfan kanssa on joutumassa Forte. Se käyt parast'aikaa neuvotteluja rahoituslaitosten kanssa toimintansa jatkamisesta. Tuotanto on tietääkseni pysähdyksissä. Kodak on tällä hetkellä varmin MV-tuotteiden valmistaja ja mitään varmuutta ei ole, etteikö sekin lopettaisi MV-tuotteidensa tuotantoa.

Nikon F6 on esitelty. PDF-tiedosto on saatavissa tästä. Digikuvaajille D2X on niinikään julkistettu 16.9.2004.
Katso täältä omat jorinani F6-rungosta.

Topfotossa (http://www.topfoto-online.de/) Nikon F5 on poistomyynnissä. Tämä saattaa vihiä siitä, että Nikonilta esitellään ammattilaisille tarkoitettu uutuus Photokinassa.

Kysyin muutama päivä sitten Suomen Kodakilta Kodachrome 64- diafilmin huonosta saatavuudesta. Kodak ilmoitti lyhyesti, että filmiä on saatavana ainakin Helsingin Kameragalleriasta, Runeberginkatu 46 Helsinki. Liike tuntee myös nimen Optotek.

Kehystin kymmenkunta kuvaa kirjahyllyyn laitettavaksi. Valokuvat kannattaa laittaa esille eikä pitää niitä kaapissa nipuissa. Sieltä niitä ei tule katsottua. Monesti ensitilauskuvat vaan ovat niin huonosti tehtyjä, että vasta itse levelsit ja kontrastin säätämällä digitaaliseen tiedostoon alkaa saada sitä, mitä haluaa. Oma dia-/negaskanneri olisi tarpeen. Dioistakin saisi tehtyä huokealla kunnollisia paperikuvia.

Kävin kehityttämässä muutaman diafilmin. Homman hoiti näpsästi helsinkiläinen JP Fotoprocess Tarkk’ampujankadulla. JP ei ole hinnaltaan halvin, mutta kyseessä onkin ammattitaitoinen ammattilaboratorio. JP:llä kehitetyissä filmeissä ei ole koskaan ollut minkäänlaisia naarmuja. Kaikkien liikkeiden kohdalla asiat eivät ole yhtä onnellisesti.

Hämmästelen monesti kuinka vaihtelevia kuvaustulokseni ovat. Eräässä filmissäni, minkä olin kuvannut toukokuisessa Suomenlinnassa erittäin raa’assa valossa, ei ollut yhtään kelvollista kuvaa. Silloin kun kuva on valon kannalta pielessä, kuvalla ei ole kuin dokumentaarinen- tai hailakka muistoarvo. Arvelen, että tämä Suomenlinnan filmini saattaa jossain vaiheessa maistaa Fiskarsin saksien purevuutta. Toisaalta taas jossakin filmissä yli puolet kuvista oli niin hyviä, että niitä voisi käyttää jossakin julkaisussa. Ihmeellistä on siis tämä onnistumisprosentti. Sanottakoon silti, että jos diafilmissä on 2-3 onnistunutta kuvaa, kuvaaminen on jo henkistä tyydytystä antavaa.
Totesin jälleen kerran näistäkin filmeistä, että kesällä kannattaa käyttää polarisoivaa suodinta. Taivas saa kummasti siitä lisää puhtia. Toisaalta on sanottava, että jos valo näyttää huonolta paljain silmin, ei se paremmalta näytä filmillä. Jos maisemia aikoo kuvata, ylösnousu kukonlaulun aikaan on enemmän kuin suotavaa. Onneksi syksy on jo käsillä ja valo alkaa suosimaan taas kuvaushommia. Jalustan käyttö tosin alkaa olla enemmän kuin suositeltavaa.

Ostin uuden kehitystankin Aseman Kuvapisteestä. Espanjalainen AP-kehityspurnukka kahdella spiraalilla varustettuna maksoi vain 8,50 euroa. Minulla on vanha kehityspurnukka täysin samanmallinen ja olen todennut sen hyväksi. Niinpä ostin mahdollista tulevaa tarvetta varten varatankin. Hinta oli niin edullinen, että tilaisuus totisesti kannatti hyödyntää. Ainakin kinofilmillä nämä AP:n spiraalit ovat helposti ladattavissa. Spiraalit on säädettävissä myös keskikoon filmeille. Joku kuitenkin kertoi eräällä nettifoorumilla, että AP:n spiraalit eivät keskikoossa ole mukavimmat käyttää. AP valmistaa runsaasti muitakin valokuvaukseen liittyviä tuotteita, mm. dialippaita, diakehyksiä (hyvä, että Gepelle löytyy kilpailija), filmiä kaseteille lataava sähköllä toimiva laite (paino kevyet 35 kiloa – tarkoitettu ammattimaiseen käyttöön), kuvakehyksiä jne. AP myy myös filmiä Novo-nimellä. Tuotevalikoimassa on värinegaa, diaa sekä mv-filmiä. Novo-sarjan filmeillä ei käsittääkseni ole suomalaista maahantuojaa. Eipä AP silti itse tuota filmiä tee. Alkuperäistä filmin valmistajaa AP ei ilmoita.
AP:n kotisivut löytyvät osoitteesta: http://nou.apphoto.es/index_nou.htm

Tyttäreni syntymäpäivän kunniaksi teetin kutsukortit jpg-tiedostosta Helsingin Ateneuminkujan Tunnin Kuvassa. Työn laatu oli erittäin hyvä. Kuvan värit olivat kohdallaan ja tulosteen jälki oli erinomaista. Tunnin Kuva teki kuvat korkealuokkaiselle Agfa Sensatis- paperille.
Kuvatiedostoa muokatessani olin rajannut kuvaa korkeussuunnassa siten, että 10x15- paperille kuvan ylä- ja alaosaan olisi jäänyt tyhjää tilaa. Mainitsin asiasta jättäessäni kuvat ja kerroin myyjälle, että asia on aivan hyvä näin. Tunnin Kuvan työntekijä kuitenkin teki pyytämättä normaalia pidemmän vedoksen, jotta ylä- ja alareunan tyhjä osa saatiin pois. Kuvan pituudeksi tuli täten 16,6 cm. Tämä oli mahdollista sen takia, että kuvapaperi on koneella rullalla eikä arkkeina. Tunnin Kuva, Ateneuminkuja: suoritus oli erinomainen! Suosittelen kokeilemaan Tunnin Kuvan digitaalipalveluja.

Lähetin Suomen Kodakille tiedustelun, onko Kodachrome 64 filmi vielä myyntiohjelmassa. Sen saatavuus on ollut viime viikkoina heikohko. En sitä tosin ole monesta paikasta etsinyt – ehkä kyseessä on ollut huonoa tuuriakin. Katsotaan, vastaako Kodak kyselyyni.

Ihan piruuttani pistin Nikonin kansainvälisten sivujen kautta kyselyn, aikooko Nikon esitellä syyskuussa uuden filmirungon – Photokina kun lähestyy vauhdilla. Suomen Nikonilta tuli heti seuraavana aamuna ympyräpyöreä vastaus, luonnollisesti. Nikon ei perinteisesti paljon mainosta uutuustuotteitaan etukäteen. Yleensä tavaraa on saatavissa hetimiten kun tuote on julkistettu. Poikkeuksen tähän käytäntöön on tehnyt digituotteet, kuten esim. D70 sekä salamalaitteet SB-800 ja SB-600.

Saksalainen AC-Foto on laskenut Nikon F80-rungon hintaa. Uusi hinta on nyt 359 euroa (TD:llä 362 euroa). Näyttää entistäkin todenäköisemmältä, että F80 korvautuu pian uudella mallilla.
AC-Foto myy alennuksella myös Canon 10D- mallia: 1299,00. Canon 10D+BP-511: 1355,00 euroa. Viime päivinä moni onkin kaupannut omaa 10D:tään kovalla kiireellä. Omaa kalustoa haluttaisiin realisoida kovalla kiireellä, sillä digikameroiden elinkaari on lyhyt, ja Canoniltakin pukkaa lähiaikoina uutta mallistoa Kölnin messuilta syyskuun lopussa. Ostajaehdokkaitten kannattaakin olla nyt tarkkana ostostensa suhteen. Tarjonta on runsasta ja liikaa ei käytetystä tavarasta kannata maksaa.

Olen postittanut viime viikkojen aikana kolme Kodachrome 64 filmiä kehitettäväksi Kodakille. Kodak tekee näille kehityksen Sveitsissä. Filmit ovat palautuneet noin kahdessa viikossa, mitä pidän melkoisen nopeana toimintana.

Keväällä ostin TTL-toimintoon pystyvän orjasalamalaukaisimen, Nikon SU-4. Kokeilin vasta heinäkuun lopussa, miten laite toimii käytännössä. Hienosti! Kodachrome 64- filmillä valoitukset olivat oikein onnistuneita. Nikonilla tuntuu nämä salama-asiat olevan hyvin hanskassa. Sain niin onnistuneita dioja, että kuvaushommat alkoivat innostaa uudella tavalla.

Heinäkuun lopussa lähdin perheen kanssa Hankoon. Ajatuksena oli viettää siellä mukava päivä; perhe piknikillä ja minä kuvaamassa sillä välin. Sää ei kuitenkaan meitä suosinut. Heti kun tulimme Hankoon, taivaalta alkoi tulla vettä. Siitä huolimatta otin sitkeästi muutaman kuvan.
Sadealueen näyttäessä verrattain kattavalta päätimme lähteä Tammisaareen – matkan varrella kun mukavasti oli. Tammisaaressa olimme vain parikymmentä minuuttia ja vettä alkoi tulla sielläkin. Taas tuloksena oli vain muutama kuva.
Tämä reissu oli kuvauksen kannalta lähinnä onneton, mutta muuten iloisen mielen puolesta onnistunut.

Elokuun alussa vietimme päivän Tallinnassa. Helsingistä Nordic Jetin pika-aluksella matka vei Tallinnaan 1h 40min. Palasimme Viking Linen Rosella. Hinta oli edullinen, aikuisilta koko reissu 35 euroa ja lapset ilmaiseksi. Halpaa lystiä siis.
Kameraa en Tallinnaan muutaman tunnin takia vienyt. Lapsista huolehtiminen vie huomiokyvyn niin totaalisesti, että kuvaaminen tällaisissa olosuhteissa on mahdotonta. Ehkä kuitenkin syksyn mittaan siellä voisi käydä ihan kuvaamassakin(?)

Aiemmin jo kirjoitin siitä, että Nikon N6006-rungon takakannen salpa murtui. Nykyään kantta pitelee kiinni teippi. Viime viikonloppuna olimme Särkänniemessä ja otin mielestäni mukavia tilannekuvia perheen touhuista. Ilma oli kuuma. Niinpä illalla huomasin, että teipin liima oli lämmön vaikutuksesta antanut periksi. Takakansi oli enemmän raollaan kuin olisi ollut väliksi. Arvelen, että nämä kuvat saivat valoa vähän liiankin kanssa. Täytyy viedä Eirin tarjouskehitykseen, niin rahallinen menetys ei ole ainakaan suuri. Harmittaa silti jos kuvat todella menivät pilalle. Ainoana reseptinä tähän ongelmaan on uusi runko. Haluan edelleen filmirungon. Digirungot ovat laatuunsa nähden minusta vieläkin liian kalliita; sitä paitsi mustavalkofilmien kanssa on mukava läträillä.

Pari viikkoa sitten melkein ostin Nikon F4-rungon runsailla lisukkeilla. Kyselin myyjältä, mistä runko ja tilpehöörit ovat peräisin. Luonnollisesti haluan varmistua siitä, että tavara on laillisilla teillä ja että myyjällä ylipäätään on oikeus myydä tavarat. Myyjä päätti olla myymättä minulle. Taisi pelästyä moisia kysymyksiä….

Nyt tuumailen tuon kameraostokseni kanssa aivan rauhassa pari kuukautta. Katsotaan, minkälainen runko Nikonilta on tulossa Photokinasta syyskuun lopussa. Toisaalta pähkäilen F4- ja F100- runkojen välillä. F5- runkojen hinnat ovat käytettyinäkin hieman liian kalliita minun pussilleni. F100+MB15-lisäosa pitäisi lähteä noin 600 euroon ja F4 ripauksen alle 400 euron. Liikkeet myyvät yleisesti F4:sta noin 500 euroon ja silloin rungossa on jo liikkeen EU-säädösten mukainen takuu. Ei siitä pitkä aika ole kun uudet F4-rungot maksoivat kaupoissa yli 15.000 markkaa. Filmivehkeiden hinnat ovat laskeneet roimasti, mutta nyt hinnat näyttävät vakiintuneen.

Citymarketissa on vielä elokuun loppuun asti tarjous kinofilmin kehittämisestä hintaan 4,99 euroa. Vedokset saa ilmaiseksi 24 kuvaan asti. Tästä ylimenevistä vedoksista veloitetaan 10 senttiä kuvaa kohti. 36 kuvan filmi kehitettynä ja vedoksiksi tehtynä maksaa siis 4,99+1,20=6,19 euroa. Hinta ei siis ainakaan muodostu esteeksi. Miten on laadun laita?

Citymarket teettää kuvat Eirillä. Eirin kuvien laadusta on joskus kuulunut valituksia, mutta on syytä pitää mielessä, että Eiri on maassamme suurimpia kuvavalmistamoja. Tavaraa kulkee läpi massiivisia määriä, ja aina asiakkaan filmitkään eivät ole moitteettomia.

Teetin Citymarketissa kaksi filmiä kuviksi heinäkuussa. Filmit jätin kehitettäväksi ja vedoksiksi tehtäviksi kahtena eri kertana. Miten Eiri pärjäsi?
Ensimmäisestä filmissä tehdyt kuvat eivät olleet täysin tyydyttävät. Yhdessä vedoksessa oli lähellä kuvan keskustaa voimakas vertikaalinen raita. Epäilin pahinta ja päätin katsoa negatiivia. Negatiivissa oli siinäkin raita. Luupilla katsottuna emulsiopuoli näyttää vaurioituneen murtumalla. Taitoskohdan läheisyydessä näyttäisi olevan myös kemikaalikeskittymiä. Näitä voi omatoimisesti yrittää poistaa Ilfotol-käsittelyllä, mutta menestys ei ole taattu. Tällaista vauriota negatiiville ei saisi tapahtua oli kuvien valmistushinta mikä tahansa.

Ensimmäisen filmin vedoksissa oli niissäkin huomautettavaa. Kahdessa vedoksessa on yllättävä ongelma: vedokseen oli osittain tullut mukaan kahden valotetun negatiiviruudun välinen alue. Alue näkyy kuvan päässä kolmisen milliä leveänä mustana raitana.

Ensimmäisen filmin vedokset jäivät hieman liian tummiksi. Käyttämäni negatiivifilmi oli Fuji Press 800, mitä olin ylivalottanut kontrastin loiventamiseksi +1.0EV, joten tämä ei selitä vedoksien lievää tummuutta. Herkkiä värinegatiiveja kannattaa muutenkin ylivalottaa kuvausvaiheessa kohtuudella. Näin tehden rae ei kuvia vaivaa. Tämä Press 800- filmi on osoittautunut todella rakeettomaksi. Negoista tai kymppikuviksi tehdyistä vedoksista ei rae kerta kaikkiaan näy. Todella erinomainen filmi, minkä hintakaan ei ole paha, noin 6 euroa.

Yleisarvosanaksi ensimmäisen filmin kuvatyölle antaisin 6/10. Erityisen moitittavana pidän yhdelle negatiiviruudulle sattunutta vauriota.

Hakiessani ensimmäisen filmin kuvat jätin samalla toisen filmin kehitettäväksi. Tämän filmin kehitys ja vedostus oli laadultaan moitteeton. Käytössäni oli sama Press 800, minkä olin senkin valottanut +1,0EV yli nimellisherkkyyden.

Tässä toisessa filmissä ei ollut mitään edellisen filmin kokemia ongelmia. Tämän filmin antama myönteinen kokemus suorastaan yllyttää käyttämään Citymarketin kuvatarjousta uudelleen. Vedoksien laadusta annan arvosanaksi 9/10. Erityisen myönteisenä pidän vedoksien terävyyttä.

Tämä lyhyt kokeilu Eirin kuvatyöstä antoi vahvistusta aiemmille kokemuksilleni. Työn laatu riippuu tuurista – itse asiassa liian paljon. Ensimmäisen filmin kokemia virheitä ei saisi sattua. Tämä viittaa puutteelliseen laaduntarkkailuun. Toisaalta toisen filmin käsittelyssä ei löytynyt moitteita.

Eirin tarjouskuvat valmistetaan ohuehkolle Konica- paperille. Vedoksien mukana tulee luettelokuva.

Päivänä muutamana sitten lainasin paikallisesta kirjastosta mielenkiintoisen kirjan. Kirjan nimi on ”Aikavalotuksia. Valokuvausalan tarinoita aikalaisten kertomina”. Kirjan aineiston kokoajina ovat toimineet Tapio Laine ja Asko Vivolin. ISBN 951-98796-0-9.
Kirja on mainiota luettavaa. Siinä on mielenkiintoisia kertomuksia kaupallisesta toiminnasta valokuvausalalla sodan jälkeisessä Suomessa. Tuolloin valokuvausalan tarvikkeiden tuonti oli lisensioitua ja vaihtotaseen pitämiseksi siedettävänä ulkomaankauppa oli tarkoin säädeltyä toimintaa. Kansalaisten kiinnostus valokuvaamista kohtaan oli todellista, ja käytännössä kaikki, mitä saatiin myytäväksi, myytiin alta aikayksikön.

Moni lähti fotokauppiaaksi ilman kokemusta alalta. Myyntiä oli helppo kasvattaa vuositasolla jopa kymmeniä prosentteja, koska käytännössä kysyntä oli suurempaa kuin tarjonta. Osaamattomampikin myyjä saattoi pärjätä alalla mainiosti ja kehittyä myyntityössä aikaa myöden alan ammattilaiseksi.

Mielenkiintoinen luku kirjassa on Suomen Canonin Henry Nurksen kirjoittama luku siitä, miten Canon valtasi Suomessa ammattimarkkinoita 1970- ja 1980- lukujen taitteessa. Canonilta tuli tuolloin markkinoille F1N- kamera ja samalla perustettiin ammattikuvaajien sielujen valloittamiseen tähtäävä Canon Professional Services- palvelu, eli CPS. Huoltopäiväkeikat asiakkaan luokse välineistön huoltamiseksi kuuluivat palveluun.

Tuohon aikaan Nikon oli vielä hallitseva merkki lehtikuvaajien parissa. Luonnonkuvaajien keskuudessa Canon alkoi valloittaa alaa. Canonia käyttivät mm. Hannu Hautala ja Seppo Keränen. Luontokuvausta ei tuohon aikaan vielä kunnioitettu nykyiseen tapaan; luontokuvaajia ei pidetty kuvauksen ammattilaisena vaan eräänlaisina piilokojuissa kyyhöttäjinä.

Suomen Canon otti käyttöön aktiivisen markkinointitaktiikan lehtitalojen suuntaan. Lehtitaloja alettiin käydä läpi talo talolta. Tamperelainen Aamulehti oli 1980- luvun alussa eräs näistä ”valloituspaikoista”. Aamulehdessä oli 8-9 lehtikuvaajaa. Jokaisella kuvaajalla oli kaksi runkoa ja näihin kunnioitettava määrä objektiiveja. Canon sai kaupat aikaiseksi ja kauppasumma oli Suomen oloissa merkittävä.

Aina Canonin markkinointi ei täysin onnistunut. Uusi Suomi- lehdelle saatiin kalusto jo myytyä, mutta lehden kuvaajien vastustus Canonia kohtaan oli kova. Niinpä lopulta Uuden Suomen kuvaajat palasivat takaisin vanhaan merkkiinsä, Nikoniin.

Canon on kilpaillut pitkään aktiivisesti myös tulevien lehtikuvaajien sieluista. Ymmärtääkseni Canon on tarjonnut Lahden muotoiluinstituutissa lehtikuvausta opiskeleville kaluston käyttöön opiskelujen ajaksi veloituksetta ja tuo kalusto on valmistumisen kynnyksellä tarjottu lunastettavaksi haltijansa omistukseen vaatimattomalla summalla. Perinteisesti Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevat ovat kai olleet enemmän Nikonin käyttäjiä.

Joka tapauksessa, suosittelen tämän kirjan lukemista. Itse luin sen neljän päivän aikaan lähes ahmien. Erittäin mielenkiintoinen kirja, ja herroille Laine & Vivolin täytyy antaa täysi tunnustus siitä, että sodanjälkeisen Suomen valokuvausta koskevat tarinat on saatu koottua yksien kansien sisään näin mielenkiintoisella tavalla.

Heinäkuisen päivän kunniaksi lähdimme koko perheen voimin Porvooseen. Vaimo ja lapset viihtyivät ostoksilla ja leikkipuistossa, joten sain keskittyä lähes häiriöttä valokuvaamiseen.

Sää oli suosiollinen; taivaalla oli jonkin verran tummia pilviäkin, ja ne lisäävät kuvissa kummasti elävyyttä.

Olen Porvoossa kuvannut jo pari-kolme kertaa aikaisemminkin, mutta wanhan kaupunginosan puolelta tuntuu aina löytyvän uutta kuvattavaa. Tällä kertaa kuvasin Kodachrome 64- diafilmille. Moinen filmi maksaa Anttilassa kehityksine ja kehystyksineen alle 12 euroa, mitä en pidä ollenkaan pahana hintana. Filmin mukana tulee kehityspussi. Siinä ei muuten postimaksua ole maksettu valmiiksi kuten Fuji tekee Sensiansa osalta. Monikohan on unohtanut liimata 65 centin merkin kuoreen? Kodachrome -filmien kehitys tehdään Sveitsissä, joten kolmisen viikkoa kuvien saamiseen saattaa pahimmillaan mennä.

Kodachrome ei ole kiireisen kuvaajan valinta. Normaalit E6-filmit ovat huomattavasti sähäkkäämpiä kehityttää. Ammattilabrassa E6- filmin kehittäminen onnistuu jopa tunnissa.

Aiempien kokemusteni mukaan Kodachrome 64 ei sovellu kovinkaan hyvin henkilökuvaukseen. Iho saattaa sillä kuvaten näyttää sinertävältä. Maisemakuvaukseen se soveltuu hyvin; valotuslatitudi on laajempi kuin Fuji Velvialla ja Kodachrome toistaa sekin erinomaisen terävästi.

Kodacrome-diat toimitetaan asiakkaalle ohuissa diakehyksissä. Niitä eivät kaikki diaprojektorit kakistelematta syötä, mutta omalla halpis-Leicallani ei siinä suhteessa ole ollut vaikeuksia. Hyvin nielee jopa tavallisista kelkoista.

Filmiä Porvoon reissulla kului kaksi rullaa. Kuva-aiheita löytyi yllättävän paljon. Valotuksen haarukointia en tehnyt. Mittaan valotuksen pääasiassa pistevalotuksella, sillä pidän sitä vaikeissa olosuhteissa luotettavampana kuin monilohkomittausta tässä alkeellisessa järjestelmärungossani, Nikon N6006.

Filmin vaihto oli normaalia hitaampaa, sillä takakannen lukitussalpa tässä kamerassa murtui kuukausi sitten. Sittemmin olen pitänyt lukituksena leveää teippiä. Ja hyvin pysyy kiinni.
Joku amerikkalainen turisti kylläkin katsoi ihmeissään, mitä oikein tein kun kädessäni oli teippirulla, kamera ja sakset....

Wanhasta Porvoosta saisi hyvin aikaan mainion kuvateoksen. Aiheena voisi olla vaikkapa neljä vuodenaikaa, eli Porvoo kuvattaisiin eri vuodenaikoina. Kysymys kuuluu, mistä moiselle saataisiin varakas kustantaja? Kuvateokset harvoin myyvät niin hyvin, että työ olisi taloudellisesti kannattava.
Kuvaformaatteina 35 millisen kinojärjestelmän ja digit saisi kuitenkin unohtaa. Minimivaatimuksena olisi 120- rullafilmi tai laakafilmi. Varsinkin jälkimmäisellä kuvan laatu alkaa olemaan jo sitä luokkaa, mitä kunnollinen kuvateos vaatii.

Vanha filmirunkoni, Nikon N6006 – Euroopassa tunnettu nimellä F601, väsyi kesäkuun lopussa. Kameraan iski sen tyyppivika, eli takakannen lukitussalpa murtui. Hassua sinänsä, että tuo salpa on tehty muovista. Syy moiseen löytyy valmistuskustannuksista; metallinen salpa kiinnitysratkaisuineen muoviseen takakanteen olisi ollut kertaluokkaa kalliimpi.

Googletus aiheen parista kertoi, että kanteen on saatavissa metallisalpa, minkä hinta on noin 30 euroa ilman työn osuutta. Voin helposti kuvitella, että työn osuus nostaa hintaa vielä noin 40 eurolla. Käytännössä korjauskustannus kokonaisuudessaan lienee noin 60-70 euroa.

Moista summaa en kuitenkaan tähän runkoon enää aio investoida. Runko kun on ollut minulla käytössä jo 13 vuotta ja 2 kuukautta, eli tämä runko on jo hintansa haukkunut (aikanaan maksoin tästä rungosta 1800 markkaa). Verrattain paljon olen tällä rungolla kuvannut - ehkä enemmän kuin valmistaja on tarkoittanut, harrastelijarunko kun on kysymyksessä. Kerran olen tämän rungon tiputtanut puolentoista metrin korkeudelta asfalttiinkin – kameran runkoon ei tullut kuin pieni naarmu. Tässä suhteessa olen nikonisti: arvostan kestävyyttä ja luotettavuutta korkealle. Nikon tuntuu tekevän kameratarvikkeensa lujiksi. Tämä takakannen salvan murtuminen on minulla ensimmäinen vika, mikä Nikon- merkkisiin tuotteisiin minulla on koskaan tullut.

Mutta eipä pääse tämä runko vielä eläkkeelle. Ei tosiaankaan. Lukitussalvan murtuminen ei estä kameran käyttöä, sillä juuri tällaisia tilanteita varten on keksitty teippi. Bilteman 37 milliä leveä kirkas teippi pitää tätä nykyä kameran kantta lujasti kiinni. Olen todennut, että homma toimii. Luonnollisesti filmin vaihto on entistä hitaampaa, mutta kansi pysyy luotettavasti kiinni ja valovuotoja ei ole. Kieltämättä hommassa on nuukan miehen tuntua, mutta eihän tässä varusteilla ole tarkoitus pröystäillä.

Ammattilaisella moiseen teippailuun ei tietysti olisi aikaa, mutta eipä tässä ammattilaisia ollakaan – satunnaisia harrastelijoita vain.

Sunnuntaina 11.7.2004 kävin perheen kanssa Pirttimäen ulkoilualueella. Otin mukaan kameran ja Nikkorin AF 28mm/f2.8- objektiivin. Evääksi rungolleni otin Fuji Press 800- värinegatiivifilmiä. Vähäisempikin herkkyys tietysti kesäolosuhteissa olisi riittänyt, mutta näitä Press 800- filmejä sattui jääkaapissa olemaan ”ylimääräisiä”. Ei muuta kuin käyttöön vain.

Kuvia tulikin otettua lapsista leikkipuuhissaan Pirttimäen leikkialueella täysi rullallinen, eli 38 kuvaa tästä 36-kuvan filmistä irtosi. Olen sitä mieltä, että lapsista ei voi koskaan ottaa liian paljon kuvia. Lapset kasvavat niin nopeasti, että iloiset hetket kannattaa tallentaa kuviksi mahdollisimman usein.

Vaimon päivystäessä lapsia tein vielä muutaman kilometrin lenkin metsän siimeksessä. Metsä oli niin vihreänä, että kokemus oli mieleen jäävä. Ilmat ovat olleet niin sateiset, että en ole eläissäni nähnyt metsää niin runsaan vehreänä. Kokemus kerrassaan. Karhuja ei tullut vastaan, mutta hyttysiä oli senkin edestä.

Syy, miksi kuvaan nyt heinäkuussa C41- yhteensopiville filmeille on se, että ainakin Espoon Ison Omenan Citymarketissa on kuvakehityksen erikoistarjous: 24- kuvan filmin kehitys maksaa 4,99 euroa ja vedoksista ei oteta maksua. 36- kuvan filmien tapauksessa kehitysmaksu on sama, mutta 24- kuvan vedoksien ylittävästä määrästä joutuu maksamaan 10 senttiä kuvaa kohti. Sanoisinko, että halpaa on.

Citymarket käyttää kuvavalmistajanaan Eirikuvaa. Laadultaan vedokset eivät ole erityisen hyvät, mutta koevedoksina ne välttävät paremmin kuin hyvin. Negoja Eiri ei ole minulta koskaan pilannut, ja sehän on se tärkein seikka.

Keväällä ostin AC-Fotosta Nikon SU-4 orjasalamaohjaimen. Vieläkään en ole käyttänyt sitä tositoimissa kertaakaan, ainoastaan laitteen toimivuus on tullut todettua. Synkän talven pimeimmissä hetkissä tälle silti tulee vuorenvarmasti käyttöä. Silloin sisäkuvauksiin voi käyttää aikaa enemmän. Tosin tahtia voi hieman haitata se, että perheessämme on reilun vuoden ikäinen tarmokas nuori mies, joka ravistelee jalustaa esimerkillisellä tarmolla jos salamalaitteen moisen päälle pystyttää. Kuvaamisesta ”ukko” pitää kovasti; sulkimen räpsähdys saa aikaan makoisat hörötykset.

Lapsien touhujen tallentamiseen videokamera on sekin oiva väline. Perheessämme vaimo innostui videoinnista viime joulukuussa ja osti Sonyn minidv- videokameran. Sillä perheen pienimpien touhuja on tullut tallennetuksi monet kerrat. Tuo Sonyn TRV-22 tekee erinomaista jälkeä, liekö syy Carl Zeissin nimeä pitelevässä linssissä. Minidv- nauhat ovat myös halpoja. Tunnin kasetti maksaa alle neljä euroa ja se siten kuvaaminen on todella halpaa lystiä.

Muistan kun olen itse ensimmäisen kerran käyttänyt videokameraa joskus 1980- puolivälin jälkeen. Kameran tallennusvälineenä oli VHS-kasetti ja kamera oli niin suuri, että sitä pidettiin olkapäällä. Nämä nykyiset videokamerat mahtuvat kämmenen sisälle ja kuvan laadussa ei ole moittimista. Digitaalisen tallennusformaatin ansiosta kasetteja voi kopioida ja editoida laadun mitenkään kärsimättä. Hauskaa puuhaa ehdottomasti tuo digivideointi. Itse silti olen enemmän innostunut tavallisesta valokuvauksesta. Siinä on minulle aivan tarpeeksi haastetta.

Fujin kehitykseen lähettämäni Fuji Sensia 100- filmi tuli kehityksestä runsaassa viikossa. Nopeaa toimintaa.
Kerta toisensa jälkeen petyn Sensian laatuun. Väritoisto ei ole niin hyvää kuin aina siltä odotan; eritoten valkoinen tahtoo palaa puhki. Tulee mieleen digikameran ominaisuudet - aivan kuin Sensiassa olisi diafilmiksi todella kapea valotuslatitudi.
Enpähän vähään aikaan taas osta Sensiaa. Minä en kerta kaikkiaan pidä filmin ominaisuuksista. Monasti väitetään, että Sensia 100 olisi samaa tavaraa kuin Fuji Provia 100F. Voin vakuuttaa, että näin ei todellakaan ole. Edellä mainituissa filmeissä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Teimme koko perheen voimin risteilyn Ruotsiin. Silja Symphony'llä on tullut matkustettua useammankin kerran ja laiva jaksaa viehättää kerta toisensa jälkeen. Hieno laiva kerrassaan.
Tälle reissulle en ottanut mukaan kuin vaimon vanhan pokkarin. Se kelpaa perhehetkien kuvaamiseen vallan mainiosti, vaikka Fuji DL-500 Wide vinjetoi kulmista 28 millin polttovälipituudella kohtuullisen selvästi.
Tällaisella perhematkalla järjestelmäkameran raahaaminen on oikeastaan turhaa. Kun mukana on lapsia, matka tehdään heidän jaksamisensa mukaan. Nyt ei tullut edes mieleen lähteä wanhan kaupungin suuntaan, sillä mukulakivetyksellä on hankala edetä lastenvaunujen kanssa. Niinpä päädyin nauttimaan matkasta ilman aikomuksia valokuvaamiseen. Pokkarilla tuli otettua vain kahdeksan ruutua värinegafilmille.
Onnistunut reissu, kertakaikkiaan.

Fagervikin ruukkialue on tutustumisen arvoinen paikka.Kävin siellä kesäkuun alkupäivinä ja kohde on mainio paikka harrastekuvaamiseen.
Fagervik on kuvaajalle mielestäni antoisampi kohde kuin Fiskars. Fiskarsissa käsityöläistoimintaa löytyy vielä tänä päivänäkin ja monelle käsityöläisammatin harjoittajalle siellä tehtävät metallityöt ovat leipäpuu. Rikastumaan moisella osuustoiminnalla ei pääse, vaikka turisteja Fiskarsissa kohtuullisen paljon käykin.

Fagervik poikkeaa Fiskarsissa siinä mielessä, että siellä ei ole minkäänlaista käsityöläistoimintaa. Kuitenkin kuvausmielessä Fagervikin vanhat ruukkirakennukset ovat erittäin mielenkiintoisia. Sanoisin, että Fagervik on kuvaajan kannalta parempi kohde kuin Fiskars.

Kesäinen Helsinki on luonteva ulkoilutuspaikka kameralle. Tein eteläisen Helsingin rundin, ts. kävin kuvaamassa Kauppatorilla, Espalla ja siitä eteenpäin reittini kulki pitkin Kaivopuiston rantoja Olympiaterminaalin kautta Senaatintorille. Vaikka toukokuu on viime hetkillään, Ursulan lähistöllä olevissa puissa ei kaikissa ollut lehti vielä lopullisissa mitoissaan. Viime viikkojen kylmät säät hidastivat kesän tuloa voimakkaasti toukokuun alun lämpimien säiden jälkeen.
Filmiä kului kohtuullisen paljon, noin 3 rullaa.
Kesäisin kuvaan paljolti dialle. Valoa on useimmiten runsaasti ASA100:n diafilmille – jopa polarisoivaa suodinta käytettäessä.
Kauppatorilla kuvasin toriostoksia tekeviä turisteja ja torikauppiaita. Käytin 28 millin polttovälillä varustettua kiinteää Nikkoria. Sillä kuvatessa tulee mentyä lähelle ihmisiä ja kuvan voima laajakulmalla kuvaten voimistuu suotuisalla tavalla. En tiedä, kuinka huonoja tai hyviä kuvia tuli otettua, koska kuvatut filmit ovat tällä hetkellä vielä jääkaapissa E6- prosessia odottamassa. Toivottavasti kuitenkin jotain käyttökelpoista filmille tarttui.
Ullanlinnanmäellä tulppaanit kukkivat kauniisti. Kuvasin muutaman ruudun tulppaaneista vastavaloon 90 millisellä Sigman makrolla. Valo kajasti mukavasti tulppaanin läpi. Jalusta ei ollut mukana, joten käsivaralta oli kuvattava. Käytin aukkoa f4.0, jotta sain taustan tasaisen vehreäksi. Saa nähdä, miten Sensia 100:lla tuo homma onnistui, sillä Provia 100F- filmit oli jo tuossa vaiheessa valotettu.

Monesti mietitään, onko kameravalmistajan oma objektiivi parempi kuin Sigman/Tamronin/Tokinan tai muun vastaavan valmistajan tuote. Se, mitä itselläni on kokemusta Nikkoreista ja Sigmoista, sanoisin, että optisesti Sigman putket eivät välttämättä ole yhtään huonompia kuin Nikkorit, mutta Nikkorit ovat rakenteellisesti lujempia. Mitenkä olen sitten päätynyt tähän tulokseen? Minulla on ollut kaiken kaikkiaan kolme eri Sigman putkea. Kaksi näistä olen ostanut käytettynä ja yhden uutena. Uutena ostamassani 70-300mm APO Macrossa ei ollut yhtään mitään vikaa, joten siitä Sigma saa täydet pisteet. Tosin etutulppa ei pysynyt koskaan kiinni, ei sitten millään. Sama vika tuntuu vaivaavan muitakin Sigmoja. Tuossa 90 millisessä makrossa ei pysy edes takatulppa kiinni – kerta kaikkiaan raivostuttava ominaisuus. Kameralaukussa irrallaan pyörivä takatulppa nostaa väkisinkin esille kysymyksen siitä, miksi Sigman on niin vaikea varustaa objektiivinsa asiallisilla suojatulpilla. Sen pitäisi olla kaikkein helpointa objektiivia suunniteltaessa.

Tuo Sigman 90 millinen objektiivi oli ehjä ostaessani sen käytettynä vanhemmalta herrasmieheltä. Tosin tarkennusalueen valintakytkin oli tavattoman hankalasti kytkettävissä jo silloin. Lopulta kytkin sitten hajosi; lukituskuula ja sen vastinjousi lähtivät kytkimen alta pois. Tuota vikaa en koskaan ole vaivautunut korjauttamaan, sillä lukitsin valintakytkimen haluamaani asentoon tavallisella teipillä ja homma toimii. Kyseessä on tyyppivika, sillä tästä viasta olen kuullut parilta muultakin samanlaista objektiivia käyttäneeltä.
400 millisen Sigman ostin senkin käytettynä. Jo ostovaiheessa huomasin, että objektiivissa on melkoisesti klappia. Pitkän putken etupää klappasi runkoputkeen nähden huomattavan paljon. Ostin sen kuitenkin yksityiseltä myyjältä kun hinta vaikutti sopivalta.
Ensimmäistä filmiä kuvatessani kuitenkin huomasin, että AF söi kamerasta uuden pariston voimat kertaheitolla. Tietyissä asennoissa objektiivin tarkennusrengas kangerteli voimakkaasti. Ei siis ihme, että tuore paristo oli yhden rullallisen jälkeen mennyttä kalua. Onneksi kamerarungon tarkennusmoottori kuitenkin kesti tämän veivauksen moitteitta. Tämän jälkeen käytin tätä objektiivia vain manuaalitarkenteisesti. Sen verran kuitenkin asia ihmetytti, että soitin hetimiten myyjälle ja kysyin, oliko tämä moista vikaa huomannut myymässään putkessa. Tämä kielsi moista koskaan huomanneensa. Asiasta jäi tältä osin hieman huono maku.

Itse kuvasin tuolla optiikalla vajaan vuoden ja myin sen sitten eteenpäin. Itse kerroin ostajakandidaatille tarkennuksen kangertelevan, mutta esimerkkikuvia näytettyäni hän päätti objektiivin kuitenkin ostaa. Myin sopivalla hinnalla.
Missään em. Sigman optiikoissa ei ole ollut epätyydyttävää kuvan laatua. Sigmat ovat painineet siinä suhteessa selvillä vesillä. Mutta sen verran kokemuksia minulla Sigmoista on, että todella koviin olosuhteisiin Sigmoja ei ostaisi. Nikkoreissa minulla ei ole koskaan ollut pienintäkään vikaa. Nikkorit vakuuttavat rakenteellisella lujuudellaan aivan eri tavalla kuin Sigmat. En usko, että itse enää ostaisin Sigmaa. Poikkeuksen voisi muodostaa korkeintaan 105mm f2.8 EX macro tai 70-200 EX HSM. Näiden optisista ominaisuuksista on kuulunut paljon hyvää. Samoin 28-70mm f 2.8 EX vaikuttaa optisesti erittäin hyvältä. Kuitenkin näidenkin optiikoiden lujuuteen kannattaa suhtautua tietyin varauksin. Lujaan ammattikäyttöön vaikeissa olosuhteissa niitä ei ole tehty.
Sigmojen paras kohderyhmä ovat harrastelijat, joiden käsissä rakenteelliselle lujuudelle ei kohdistu tiukkoja vaatimuksia. Tämä on minun mielipiteeni ja täysin subjektiivinen sellainen perustuen kapeaan otantaan Sigman mallivalikoimasta.

Kirkossa tulee käytyä harvoin. Suomalainen ei tavallisesti harjoita uskontoaan samalla tavoin kuin esim. amerikkalaiset. Nämähän käyvät tunnollisesti kirkossa joka sunnuntai - ainakin maaseudulla tapa on verrattain yleinen. Suomalaiset käyvät kirkossa lähinnä jouluisin. Mitenköhän olemmekin maallistuneet näin totaalisesti?
No, joka tapauksessa tällä viikolla kävin kirkossa. Kohteenani oli Tapiolan kirkko ja siellä Esa Kivivuoren näyttely 15 näkemystä Tapiolan kirkosta.
Osasin odottaa Kivivuorelta hyviä kuvia, ja tässä en pettynytkään. Kuvasarjan teossa oli selvästi käytetty aivonystyröitä ja aikaa asian vaativalla tavalla.
Suosittelen näyttelyssä poikkeamista. Huonomminkin aikaansa voisi käyttää.
Esa Kivivuoren arkkitehtuurikuviennäyttely Tapiolan kirkolla 4.-30.5. Kirkko avoinna arkisin klo 8-21 ja viikonloppuisin klo 8-18.

Suomenlinna on helsinkiläisille kuin keidas keskikaupungin välittömässä läheisyydessä. Matka lautalla Kauppatorilta Suomenlinnaan kestää vajaan vartin, joten siellä kannattaa käydä ainakin kerran kesässä nauttimassa merellisestä idyllistä.
Tällä kertaa vierailin Suomenlinnassa toukokuun alun helteisessä säässä. Suomenlinnassa vallitsevaa ilmaa viilentää tehokkaasti kylmä meri, mutta erittäin hyvin tarkeni. Ottivatpa jotkut rannalla jo aurinkoakin.
Tällä kuvausreissulla mukanani olivat kaikki objektiivini (28mm/2.8, 50mm/1.8 ja 90mm/2.8). Raahasin mukanani myös jalustaa, vanhempaa ja kevyempää kahdesta omistamastani Slik- jalustasta. Raahaaminen alkoikin jossain vaiheessa tuntua sopivalta sanalta. Olin jo ennen saareen tuloa kävellyt repun, kameralaukun ja jalustan kanssa useamman kilometrin ja otsalle nousi jo pienoinen hiki. Harrastuksen vuoksi toki pitää uhrautua. ;)
Käytännössä tarvitsin vain yhtä polttoväliä; 28 millinen oli täyskäytössä. Jalustaa en käyttänyt joka kuvassa. Sen pystyttäminen hidastaa kuvausta tuntuvasti ja kuvakulmiin saa ilman jalustaa paremmin vaihtoehtoja. Tosin eräs kuva olisi jäänyt ottamatta ilman jalustaa käyttämäni pienen aukon, f16, takia. Kun polarisoiva suodin riipaisee tehollista aukkoa pari pykälää pois, jalusta alkaa olla tarpeellinen väline haluttaessa varmistaa kuvan ehdoton terävyys.

Kuvia tuli tällä reissulla otettua tosi vähän. Valo oli liian raakaa, sillä olin liikkeellä päiväsaikaan. Iltasella valo olisi ollut paljon suotuisampi - tosin tiesin tämän etukäteen. Filmiä kului vain reilu rullallinen. Kuvia tuli otettua vain muutamasta paikasta. Jossakin kohteessa haarukoin valotusta todella tarkkaan kolmannesaukon välein. Jonkin verran kuvaamista häiritsi se, että joku muukin oli keksinyt Suomenlinnan olevan viihtyisä paikka kesän kynnyksellä. Pari kuvaa jäi populaation takia ottamatta.

Kustaanmiekan tuntumassa oli hyvä pitää evästauko. Tosin Viking Linen alus pyyhälsi juuri salmen läpi kun olin asettautunut rannalle välineistön kanssa. Tuossa salmessa tulee yllättävän kovat peräaallot ja niitä kannattaa varoa. Olen nähnyt joskus takavuosina kun rannalla olleet ihmiset suistuivat mereen Silja Serenaden ajettua salmen läpi. Niinpä heti kun näin Vikingin pyyhältävän salmeen vetäydyin muutaman metrin taaksepäin. Arvelin, että vesi on liian kylmää yllätyskylpyyn.

Kevät Suomenlinnassa on tänä vuonna viikon, pari normaalia aikaisemmassa. Puissa on lehti muualla kuin aivan rannan tuntumassa. Kylmä vesi jäähdyttää rannan välittömässä läheisyydessä ilmaa tehokkaasti.

Takavuosina ostin Practical Photography- lehden aina heti sen ilmestyttyä. Practical Photography- lehteähän veti vuosikaudet William Cheung, itse asiassa hän oli lehteä kustantavan yrityksen palveluksessa parikymmentä vuotta.
Kolmisen vuotta sitten Practical Photography- lehden palveluksessa ollut Daniel Lezano lähti PP:stä ja hänestä tuli Photography Monthly- lehden päätoimittaja. Nyt wanha parivaljakko on jälleen yhdessä; myös Will Cheung on siirtynyt Photography Monthly'ä julkaisevan yhtiön palvelukseen. Toukokuun numero on ensimmäinen, missä Cheung on uuden lehden parissa. En ole pariin vuoteen ostanut ainuttakaan fotolehteä, mutta nyt taidan tehdä poikkeuksen. Lezano ja Cheung ovat melkoinen parivaljakko valokuvauslehteä tehtäessä.

Vapaapäivän kunniaksi otin vapauden tehdä pienen kävelyretken pääkaupunkimme maisemissa. Reittini kulki rautatieaseman kautta Liisankadulle täydentääkseni vajennutta TX- varastoani ja sitä kautta Pohjoisrantaa pitkin Hakaniemeen. Sieltä jatkoin Kallion kautta kiskojen toiselle puolelle Töölönlahden pohjoisosaan. Kierros täydentyi Oopperatalon ohitse Finlandia-talolle ja siitä kohti Kamppia. Päämääräni oli Lasipalatsi, missä Bettina Rheimsin (s. 1952) näyttely Retrospective on esillä vielä 2.5.2004 asti.
Kävelyretkellä mukanani on kameravarustus, mutta mitään ihmeempiä kuvan aiheita en keksinyt. Töölönlahden maisemissa jonkin verran tuli kuvattua.

Lasipalatsissa Rheimsin näyttelyssä oli todella vähän väkeä. Arkisena iltapäivänä useimmat ovat vielä töissä ja niinpä hetki oli kannaltani otollinen näyttelyyn tutustumiseksi. Näyttelyissä on turhauttavaa käydä jos kuvia saa katsella ihmiskilven takaa. Kerrankin tilanne oli se, että henkilökuntaa oli paikalla enemmän kuin maksavaa yleisöä.
Bettina Rheimsin kuvat olivat tutustumisen arvoisia. Parhaiten mieleeni jäi ensimmäiseksi näkemäni kuva: autistinen, sokea poika soittamassa pianoa mustavalkoisessa kuvassa. Kuva oli erittäin onnistunut ja sikäli poikkeava Rheimsin tuotannosta, että normaalisti hänen pääaiheensa ovat naiset ja useimmiten vielä vähissä asusteissa. Rheims myös kuvaa nykyään pääasiassa värikuvia, joten sikälikin tuo varhaisemman kauden mustavalkokausi kiinnitti parhaiten huomiotani.

Mustavalkokuvien jälkeen vahvin sarja oli kuvasarja ”vahvoista naisista”. Kuvakokoelma oli tältä osin laadultaan tasainen ja voimakas.
Eläinkuvat oli sarja, minkä järkevyyttä en ymmärrä. Eläinkuvat olivat vielä makaaberisti täytetyistä eläimistä – ehkäpä koko idea olikin siinä. Täytettyjä eläimiä on ainakin helpompi kuvata kuin alati liikkeessä olevia otuksia.

Mielenkiintoinen sarja oli myös androgyyneistä nuorista kuvattu sarja. Sarja kertoi aikuistuvista nuorista, joille oma seksuaalinen identiteetti oli vasta selviämässä. Sattumalta Rheims oli löytänyt kuviinsa tuolloin varhaisnuoren Kate Moss’in kuviinsa. Tuosta kuvasta ei vielä olisi osannut päätellä, että Moss’ista tulisi huippumalli.

Mielestäni Kristus-aiheinen kuvasarja Jeesuksen vaiheista ei ole onnistunut. Kuuleman mukaan Bettina Rheims olisi halunnut kuvata tämän osion Israelissa, mutta kuvasi ne lopulta Kanarian saarilla. Itse asiassa kuvista ei mitenkään olisi erottanut, vaikka ne olisi kuvattu vaikka Ranskassa.

Parhaan käsityksen näyttelystä tietenkin saa käymällä katsomassa kuvat itse. Lasipalatsi on auki ti-su klo 11-20.30. Liput maksavat 5 euroa. Salomonkatu 15, 2. krs, 00100 Helsinki.

Hietaniemen maastot ovat kelvollista aluetta valokuvaamiseen.  Niinpä tein pienen kävelyhetken eräänä aamupäivänä tuonne Helsingin helmeen. Huhtikuu oli jo ylittänyt puolenkuun ja olipa Hietsun rannalla yksi tosi optimistikin jo paikalla; auringonotto simmareissa on kyllä hieman yltiöoptimistista kesän odottelua.

Hietsun uimarannalta Lapinniemen sairaalaan päin kulkee mainio rantakaistale, jota on mukava kävellä. Parista joutsenesta otin toistakymmentä mustavalkokuvaa 90 millin objektiivilla. Niitä oli helppo kuvata jopa reilun metrin päästä, sillä nämä urbanisoituneet joutsenet ovat kesyjä kuin mitkä. Uljaita lintuja silti - hyvinkin kuvaamisen arvoisia.

Hietaniemen hautausmaa on tutustumisen arvoinen paikka. Alue on varsin laaja, eli jos alueeseen haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa varata 3-4 tuntia aikaa. Jokin näissä hautausmaissa on sellaista, mikä vetää itseäni kuvausmielessä paikalle: onko kysymys ajan pysähtymisestä vai olemassaolon syvemmän merkityksen miettimisestä vai mistä, on sinänsä kiinnostava kysymys. Ihmiset eivät kuitenkaan siinäkään suhteessa ole tasa-arvoisia, että kaikilla olisi samankaltainen viimeinen leposija: asemansa elämässä hyvin varmistaneet ovat taanneet itselleen komeat lopulliset leposijat hautuumaallakin.

Hietaniemi on paikka, mistä löytää niin Paasikiven, Rytin kuin Kekkosenkin haudat. Levätköön maamme isät levollisesti kauniilla hautausmaalla.

Valokuvausmielessä Hietaniemi on hieman samantyyppinen kuin Helsingin ortodoksinen hautausmaa. Komeita patsaita riittää tallennettavaksi filmille tai muistikortille.
Itselläni aamupäivän sessiossa kului yksi filmirullallinen TX:ää. Jääkaappi onkin nyt TX:stä tyhjä, joten varastoja täytyy siltä osin täydentää.

 Ostin AC-Fotosta Nikon SU-4 TTL-salamaohjaukseen kykenevän orjalaukaisimen. Tulen lähikuukausina kertomaan, mitä mieltä olen laitteesta . Muutaman päivän omistajuuden aikana en ole ehtinyt kuin kerran kokeilla laitetta kylmiltään - lähinnä tarkistaakseni, että se ylipäätään toimii.
AC-Foton asiakaspalvelu on erittäin hyvää. Tilausvahvistus tuli heti tilauksen jälkeen ja lähetysaikataulusta informoitiin heti kun väki tuli liikkeeseen töihin.

Kävin heti perjantaina 16.4.2004 aamupäivällä Kuva 2004- näyttelyssä. Aamupuolella väkeä oli verrattain vähän, mutta jo kello 11 kieppeillä väkeä oli selvästi enemmän. Epäilemättä osa oli käymässä ruokatunnilla.

Lippua ei tarvinnut, sillä ennakkoilmoittautumalla Wanhan sataman www-sivuille oma nimi löytyi ennakkoilmoittautuneiden listasta. Myös Kamera-lehden mukana lippu tuli ilmaiseksi, samoin Pikseli-lehti antoi tilaajilleen samaisen edun. Pro-Rajalassa näitä kutsulippuja oli vielä neljännesmetrinen pino jäljellä perjantaina keskipäivän jälkeen.

Nämä messut kuuluivat mielestäni tynkämessujen sarjaan. Ainoa osasto, missä oli todella paljon tavaraa, oli Pro-Rajalan osasto. Fotoykkösellä tosin oli Canon 300D-sarjan kameroita seinustalla parimetrinen pino. Reppujakin oli esillä kohtalaisesti. Fotoykkösen Fredan päässä oleva liike muuten elää viimehetkiään, sen toiminta lopetetaan.

Kodakin osastolta sai vielä aamutuimalla Kodak BW400CN-filmin ilmaiseksi. Hetken päästä kulhollinen filmejä oli jaettu, ainakaan niitä ei enää esillä näkynyt. Tuon C41-väriprosessissa kehitettävän filmin taidan itse kehityttää E6- prosessissa. Kenties tuloksena on vaikka mustavalkodioja.... Toivottavasti kehittämöni ei rokota kovin paljon ylimääräistä moisesta crossikehityksestä.

Pikseli-lehti jakoi messulla kävijöille uusinta lehteään näytenumerona. Samoin Kamera-lehden osastolta sai mukaansa ilmaisen näytekappaleen, tosin vanhemmista numeroista.
Suomen Nikonin osasto oli tynkä. Valitettavasti näin on todettava, ilmeisesti näytteilleasetteluun ei oltu paneuduttu riittävän tosissaan. Ainakaan minun silmiini ei osunut D70- mallia. Esitteetkin olivat vähissä.
Canon- tuotteista oli jaossa 180-sivuinen esite. Toki vain pieni osa sisällöstä on kameratuotteita, sillä toimistotekniikka on Canonin pääbusiness.

Houkutuksia tällaisilla messuilla osuu aina silmään. Itse ostin uuden jalustan - Slik Pro 700DX ja vakiona mukana tullut kinopää. Moinen paketti maksoi vain 125 euroa, mitä pidän varsin edullisena näin tukevasta jalustasta. Samalla ostin kympillä tehtaan oman kantolaukun tälle jalustalle, hinta 10 euroa. Eipä sitäkään kalliiksi voinut moittia. Myyjänä oli Pro-Rajala.

Yleisilmeeltään nämä messut olivat kovin digi- ja ohjelmistopainotteiset. Filmikameroita ei paljon näkynyt. Mieleen jäi lähinnä Canonin EOS30V, mikä näyttää näin wanhan kalkkiwaarin silmissä oikein hyvältä.

Seuraavilta messuilta (tuleeko lähivuosina?) toivoisin laajempaa tuotevalikoimaa. Nyt ammattilaitteiden edustajia digijärkkäreitä lukuunottamatta ei paljon näkynyt. Paljon on kuvausala viime vuosina muuttunut. Digitekniikka on vallannut harrastajien parissa alaa todella tukevasti ja kotimaiset valokuvaustarvikealan liikkeet ovat jyrkässä muutosvaiheessa. Internetin kautta suomalaiset alan harrastajat ostavat suuren määrän tarvitsemistaan tarvikkeista mm. Saksasta. Moisessa hintakilpailussa alan kotimainen pienyrittäjä on todella ihmeissään.

Kävin Lauttasaaressa ulkoiluttamassa kameraa. Lauttasaarta en kovin hyvin tunne, koska Helsingin keskustassa asuessani eräitä vuosia sitten Lauttasaareen ei tullut oikein koskaan poikettua.
No, Lohiapajanlahden tuntumassa joitakin kuvia tuli otettua. Tuskin mitään mestariteoksia.
Lauttasaari ei ole mielestäni harrastajakuvaajalle erityisen kiinnostava kuvausmatkan kohde. Liian vähän kuvattavaa - sellainen fiilis itselleni tästä reissusta jäi. Tulipa sekin nähtyä valokuvausmielessä.

Perjantaina 16.4.2004 alkaa Wanhassa Satamassa Kuva 2004- tapahtuma. Täytyy käydä katsomassa minkälaista välineistöä en ole arvannutkaan tarvitsevani. Toki jokin heräteostos täytyy tehdä jos halvalla saa. Monopodi voisi olla hauska lisävaruste, ja miksei uutta kameralaukkuakin voisi harkita. Mutta ilman näitäkin pärjää vallan mainioisti. Joskus tarvikkeiden ostamisen suunnitteleminen on niin hauskaa puuhaa, että siitä ei aikuinenkaan mies voi joskus välttyä. Tosin täytyy puolustautuakseni todeta, että jos kaikki valokuvauksen harrastajat olisivat yhtä nuukia ostamaan harrastukseen liittyviä varusteita, tässä maassa ei olisi ainuttakaan kamerakauppaa pystyssä. Itse käytän harrastukseeni todella vähän rahaa.

Seurasaari on harrastajakuvaajalle käynnin ansaitseva paikka. Niinpä kävin näin huhtikuun alun kunniaksi muistelemassa tuttuja polkuja - kameran kanssa tietty.
Mukanani oli objektiivit 28mm/f2.8, 50mm/f1.8 ja 90mm/f2.8. Etukäteen oli nytkin vaikea arvioida, mikä objektiiveistani saisi eniten käyttöä osakseen. Tällä kertaa kävi niin, että 90 millisellä en kuvannut ainuttakaan ruutua, 50 millisellä kuvasin muistaakseni neljä ruutua, ja 28 millinen oli täyskäytössä. Yhteensä kuvasin kaksi rullallista TX:ää ASA viisisatasena. Täytyy katsoa, josko vielä tänään kehittelisin ne pois pyörimästä. Filmi kun kannattaa kehittää mahdollisimman pian. Ja onhan se mukavampaakin, että kehittää filmit samantien pois kun niitä tulee kuvattua. Jos edessä on parikymmentä rullaa filmiä, jotka tarvitsisivat kehityksen, siinä saattaa tulla äkkiä melko epätoivoinen olo. ;)

Seurasaaressa mukanani ei ollut ollenkaan jalustaa. Pitkiä kirkkoveneitä kuvatessani pimeähkössä venesuojassa olisin moista periaatteessa kaipaillut, sillä käytin yleisesti käsivaralta 1/15-1/30 sekunnin suljinaikoja. Tämä siitäkin huolimatta, että kuvasin pääasiassa aukolla f4. Syväterävyys ei tietenkään riitä pitkälle 28 millisellä optiikalla tällä aukolla, mutta blurrasin tarkoituksella osan kuva-alasta. Jalustasta ei sikäli olisi ollut hyötyä, koska sitä ei olisi juuri niihin kohtiin saanut tukevasti pystytettyä, mistä monet kuvat otin.

Oravakuvia halajaville Seurasaari on oiva paikka harjoitteluun; kurreja siellä suorastaan vilisee.
Lumet olivat Seurasaaressa jo vähissä. Huhtikuuta on menty jo kohta viikko eteenpäin, joten talvi on käytännössä takana.

Tätä kirjoittaessani (6.4.2004) Kolumbuksen verkkoyhteydet taas pätkivät tukevasti. Aamusella 512K ADSL- yhteys oli käytännössä hitaampi kuin vanhalla 56Kbps- yhteydellä. ADSL- modeemi oli sammutettava, että saisin toimivamman linjan. No, hetken yhteys jotenkuten toimikin, ja sitten yhteys katkesi kokonaan. Tulee väkisinkin mieleen, minkä takia oikeastaan maksan Elisalle 49 euroa kuukaudessa yhteydestä, joka totisesti jättää toivomisen varaa.
Toivon rajua hintakilpailua, jotta kansalaiset saisivat edullisemmin ADSL- yhteydet, ja myös sitä, että yhteydet myös toimisivat asiallisesti - siten, kuten niiden kuuluisikin toimia.

Kamera-lehti 3-4/2004 on kuulemma jo ilmestynyt. Siinä on artikkelini perinteisellä järjestelmäkameralla kuvaamisesta. Artikkelin kirjoitin jo viime vuoden puolella. Saa nähdä, koska itse saan lehden käsiini. Mielenkiintoista nähdä, mitä kuvistani Kamera-lehden toimitus on valinnut taittovaiheessa.

Kävin kuvausreissulla Helsingin ortodoksisella hautausmaalla. En ollut koskaan aiemmin käynyt kyseisen hautausmaan porttien sisäpuolella, mutta nytpä tuli sekin puute korjattua. Vieressä sijaitsevat Kaartin hautausmaa sekä Helsingin islamilaisen seurakunnan hautausmaa.
Ortodoksinen hautausmaa on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Kuvapotentiaalia riittää vallan mainiosti. Monen hautakiven yhteyteen on tehty taidokkaita pieniä patsaita. Ne saavat laukaisusormen syyhyämään voimakkaasti, sillä ne ovat erittäin kuvauksellisia. Itse kuvasin kaksi rullallista TX400- mustavalkofilmiä. Tämä filmihän tunnetaan myös nimellä Tri-X. Filmin peruskonsepti täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Ei mitenkään huonompi suoritus nykyisessä digimaailmassa...

Tummien kivipatsaiden yhteydessä valonmittaus on aina hieman hankalaa eritoten voimakkaassa kontrastikkaassa auringonpaisteessa. Itse käytin säännöllisesti, ja poikkeuksetta, pistemittausta. Mustavalkofilmien kanssa pyrin valottamaan reilusti varjojen mukaan, jotta varjoisistakin alueista saataisiin filmille tarvittavia yksityiskohtia. Lähipäivinä tulen näkemään tulokset kunhan vaan löydän sopivan ajan kehityshommille. Työ sinällään vie kaikkineen aikaa alle kaksi tuntia. Siinä ajassa on mukana jo kylppärin puhdistus, sillä mitään kemikaalijäänteitä kaakeleille tai lavuaariin ei lapsiperheessä saa jäädä. Eritoten tuo Rodinal on niin kovaa myrkkyä, että liian varovainen kehityskemikaalien kanssa ei voi olla.

Kuvausreissullani mukanani oli kolme kiinteäpolttovälistä objektiivia - 28mm f2.8, 50mm f1.8, ja 90mm macro f2.8. Etukäteen arvelin käyttäväni normaaliobjektiivia tällä kuvausreissulla eniten. Olin väärässä, sillä otin sillä vain pari ruutua ja nekin samasta kohteesta. Samoin 28 millisen käyttö jäi vähiin. Otin sillä muistaakseni vain neljä kuvaa. Kaikki muut kuvasin 90 millisellä optiikalla.
Automaattitarkennusta en käyttänyt ollenkaan. Näin hidastempoisessa kuvauksessa moiselle ei ole tarvetta. Tuo 90 millinen makro on vielä niin hidas tarkentumaan AF:llä, että sitä ei automaattitarkenteisena ole järkevä käyttää. Silti pidän tuosta Sigman 90 millisesta makrosta varsin paljon - se tuottaa tavattoman skarppia jälkeä. Ja jos optiikkaa piirtää terävästi, kukapa ei sellaisesta objektiivista pitäisi.

Viime viikon loppupuolella myin viikon sisään jo toisen objektiivini pois. Nyt oli myyntivuorossa Sigman 70-300 APO Macro NAFD f4-5.6. Tänä vuonna Samba-karnevaalit jäänevät väliin, sillä tuota objektiivia käytin juuri tuon tyyppiseen tapahtumakuvaukseen. Muuten Sigman käyttö jäi viime vuosina todella vähiin.

Toisaalta tulevan kesän sambat voisi hyvin kuvata laajakuvaobjektiivilla. Nikkor AF28mm f2.8 voisi tässä hommassa olla kelpo kakkula. Nyt voisi kuvata enemmänkin yleisöä kuin itse esiintyjiä.

Olen erittäin tyytyväinen Kodak Tri-X 400TX- filmin käyttäytymiseen kehitettynä Rodinalilla. Käytän Tri-X:ää viisisatasena ja 1+50- vahvuisella Rodinalilla raekoko on yllättävän pientä.
Luonnollisesti mustavalkofilmejä käytettäessä pitää muistaa wanha hokema: Expose for the shadows, develope for highlights. Jos varjoalueet jäävät valotetuiksi vajaasti, yksityiskohtia näistä varjoalueista on turha hakea. Niinpä valotus tulee mitata varjoalueiden mukaan eikä kuten diafilmejä käytettäessä, eli huippuvalojen mukaan.

Vielä 1980- tultaessa järjestelmäkamerat myytiin useimmiten 50 millisen normaaliobjektiivin kanssa. 1990- luvulla oikeastaan missään järjestelmäkamerassa tätä normaaliobjektiivia ei enää tullut mukana. Zoomeja pidettiin kaikkivoipaisina ja kykenevinä tekemään sen, minkä kiinteäpolttovälinen normaaliobjektiivikin.
Yksi kuitenkin tästä ajattelumallista puuttui, nimittäin se, että vielä 1990- luvun alussa halpojen zoomien piirtokyky ei ollut erityisen hyvä. Lisäksi niiden valovoima ei ollut suomalaisessa kaamoksessa kummoinen.
Normaaliobjektiivin piirto on yleisesti tavattoman hyvä, se on hinnaltaan halpa, rakenteeltaan kevyt ja valovoima on yleensä tasoa f1.7-1.8. Kalleimmissa normaaliobjektiiveissa valovoima on tätäkin parempi, yleensä f1.4.

Nyt näyttää siltä, että vanha kunnon normaaliobjektiivi on kokenut uuden renesanssin. Näyttää siltä, että ainakin Canonilla on normaaliobjektiiveissa suoranaisia toimitusvaikeuksia.
Valokuvauksen harrastajat ovat ymmärtäneet normaaliobjektiivin järkevyyden. Se kannattaa omistaa, vaikka omistaisikin jo ns. normaalizoomin. 50 millisen piirto ja valovoima ovat niin hyvät, että wanha tonni muinaismarkkoja kannattaa uhrata näin käyttökelpoisen optiikan hankkimiseksi.

Kaikki ylistys ja gloria wanhalle kunnon 50 milliselle kiinteäpolttoväliselle optiikalle!

En ole koskaan ollut ns. kamerafriikki. En kerää kameroita tai niihin kuuluvia varusteita pelkästään omistamisen ilosta. Joitakin objektiiveja olen ostanut ja myynyt koekäytön jälkeen eteenpäin.
Tänään 23.3.2004 postitin AF Nikkor 24mm f2.8 harrastajakollegalleni, joka moista kaipaili. Omistin tuon objektiivin vuoden ajan ja suhteellisen vähän sillä tuli kuvattua. Alussa muutama rulla sen kanssa kului rattoisasti uutuuden viehätyksen merkeissä, mutta sitten käyttö jäi vähemmälle. En oikein koskaan tullut sinuiksi tuon 24 millisen optiikan kanssa.
Käytön vähäisyyteen osaltaan syy oli se, että puoli vuotta tuon 24 millisen objektiivin ostamisen jälkeen minulle kehkeytyi oivallinen mahdollisuus ostaa erittäin edullisesti 28 millinen AF-Nikkor. Tähän jälkimmäiseen optiikkaan miellyin huomattavasti sutjakkaammin. Jotenkin kuvakulman löytäminen sen kanssa oli paljon helpompaa kuin 24 millisellä. Tosin juuri muutamaa viikkoa ennen kuin myin 24 millisen kuvasin yhden mv-rullallisen melkoisen oivallisin tuloksin. Kokemukseni myötä sanoisin, että 24 millinen kuvakulma vaatii tiettyä harjaantumista ennen kuin sen joustavan käytön oppii.

Omalta osaltani pyrin minimoimaan omistamani kaluston määrän. Nyt minulla on jäljellä 28-, 50-, 90 milliset kiinteät optiikat sekä 70-300 zoomi. Tuon zoomin ehkä vielä myyn pois jos sen joku haluaa ostaa.
En myy tuota Sigma 70-300mm APO Macro Zoomia f4.0-5.6 sen takia, että se olisi jollain tavalla huono optiikka. Myyn sen pois sen takia, että käytän sitä vuosittain vain pari kertaa. Toinen käyttökerta on Marimekon muotinäytös, jossa olen joinakin vuosina käynyt kuvaamassa, ja toinen kuvaustapahtuma on Helsingissä kesäkuussa vietettävät Samba-karnevaalit. Näissä tapahtumissa Sigman 70-300 on lähes erinomainen. Objektiivi tuottaa skarppia jälkeä ja värimaailma on rikas. Jotain hyötyäkin noista kuvista on ollut. Marimekon kuvat ovat olleet Marimekossa katseltavana ja Kamera-lehti on ostanut Samba-kuvia juttuni kera. Ei näillä kuvilla silti rahoiksi tehdä, joten harrastuspuolella tämä kuvaus edelleen saa pysyä. Ei tästä ammatiksi olisi ainakaan minun tapauksessani. Kuvaaminen on hauskaa kunhan sitä ei tarvitse tehdä perheen elannoksi.
Huonona puolena tuolla 70-300mm Sigmalla on oman N6006- runkoni kanssa hidas automaattitarkennus. N6006 tuli markkinoille vuonna 1991 ja automaattitarkennukset ovat kehittyneet noista ajoista todella paljon.

Käytettyjen kameratarvikkeiden hinnat ovat tulleet viime kuukausina pöyristyttävän paljon alaspäin. Viime keväänä ostin käytetyn Nikon SB-28 salamalaitteen heräteostoksena hintaan 315 euroa. Nyt samoja salamalaitteita on saanut yksityisiltä myyjiltä jopa 200 euron hintaan. Loistava hinta-laatusuhde kerta kaikkiaan!
Samoin analogisten kamerarunkojen hinnat ovat syöksykierteessä. Canon EOS3- runkoa on myyty jopa 500 euroon. Saman hintaryhmän Nikon F100- kameroita on myyty laajemmalla hintavälillä, 600-1000 euroa.
Nyt on filmiä käyttävillä kuvaajilla hyvä sauma ostaa hyviä runkoja edulliseen hintaan. Digirunkojen hintojen painuessa vieläkin alaspäin yhä useammat kuvaajat ostavat digi-ihmeen ja uutuuden viehätyksen ollessa vielä päällä vanhasta filmirungosta halutaan päästä eroon.

Valokuva.net on paikka, jossa itse vietän paljon aikaa. Käyttäjämäärä valokuva.netissä on huomattavasti pienempi kuin digicamera.netissä, mutta keskustelut keskittyvät kohtalaisen hyvin valokuvaukseen ja kuviin. Sopivasti keskustellaan myös valokuvausvälineistä. Digi- ja filmikuvaajat keskustelevat tässä foorumissa sulavasti keskenään, toisin kuin esim. Jippiin ylläpitämässä valokuvausfoorumissa, jota ei voi ihmettelemättä seurata.

Viime aikoina minua on alkanut ihmetyttämään, mistä syntyy ja nousee voimakas merkkiuskollisuus. Eritoten tämä merkkiuskollisuus - ellei peräti merkkiuskonto - esiintyy Canon- ja Nikon- merkkisten kameroiden omistajien keskuudessa. Ei toki kaikilla kuvaajilla; pikemminkin kysymyksessä on erittäin pieni, mutta äänekäs- ja itseään voimakkaasti esille tuova joukko.

Mielestäni syytä merkkivouhkaamiseen ei ole. Molemmat em. kameramerkit ovat hyviä kapistuksia kuvien ottamiseen. Oman kameramerkin kritiikitön ylistäminen tuntuu itsestäni erikoiselta - mitä enemmän omaa kameraansa käyttää, sen enemmän siitä todennäköisesti pitäisi löytyä parannettavaa.

Pari yhteystietoa käyttämistäni alan liikkeistä:

Erinomainen hinnasto netissä on Telefotolla, Liisankatu 9, 00170 Helsinki.
Liikkeen Pasilan toimipistettä ei kuulemma enää ole.
Telefotoa voin suositella hyvän palvelun omaavana liikkeenä. Hinnat ovat joissakin tuoteryhmissä vertailukelpoiset Saksan nettipuotien kanssa.
Telefotolla ei monia tuotteita löydy suoraan hyllystä, mutta pienen odottelun jälkeen liikkeestä löytyy hyvin laajat tuoteryhmät kuluttajan saataville.
Kannattaa tutustua hinnastoon osoitteessa http://www.telefoto.fi

Diafilmini - ne harvat, mitä kuvaan - kehitytän Helsingin Ullanlinnassa, JP Fotoprocess. Kyseessä on korkealaatuinen ammattivärilaboratorio, jonka työn laatuun voi luottaa. Osoite on Tarkk'ampujankatu 14, 00150 Helsinki. Puh. 041-4361400.
JP Fotoprocessilla ei vielä ole nettisivuja; liikkeen asiakaskunta taitaa löytää perille hyvin viidakkorumpujen kautta, joten liekö nettisivuille tarvettakaan.