Yleistä, mutta mielenkiintoista... - Poliisien kesäkoti

Go to content

Main menu:

Yleistä, mutta mielenkiintoista...

Poliisien kesäkoti (tunnetaan myös nimellä Poliisien maja) sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa Länsiulapanniemellä aivan Itämeren rannalla. Etäisyyttä linnuntietä pitkin on rautatieasemalle vain 5,5 km. Ympäristö on mitä rauhallisin, sillä alue on kaupungin puistoaluetta.

Poliisien kesäkodin omistaa Helsingin poliisilaitoksen kesäkotiyhdistys r.y., joka on perustettu vuonna 1950. Ensin yhdistys rakensi Länsiulapanniemeen rantasaunat ja vuonna 1954 yhdistys alkoi rakentaa nykyistä kesäkotia, joka valmistui vuonna 1958. Taloa rakentamassa oli rakennnustaitoisia poliisimiehiä sekä myös vapaaehtoisia vankeja. Voit tutustua tarkemmin paikan historiaan Historiikki -sivulla.

Kesäkodilla voi järjestää yksityistilaisuuksia joka lähtöön - nimestään huolimatta - ympäri vuoden. Niiden järjestäjinä toimivat tietysti poliisit itse mutta myös yksityiset henkilöt, yritykset, yhdistykset, laitokset, kaupunkien virastot jne.

Alueella on kaksi vuokrattavaa tilaa:

Päärakennuksessa voi järjestää esim. häät, sukujuhlat, syntymäpäivät, kesäjuhlat, kokoukset, koulutusta, erilaiset yritystilaisuudet jne. Yhdistyksemme vuokraa tilat ja asiakas järjestää paikalle haluamansa pitopalvelun, orkesterin ym. ohjelman sekä huolehtii koristelusta, jne. Tilaisuus voi olla henkilömäärältään 1-180.

Erinomaisen sijaintinsa lisäksi talon yhtenä plussana on se, että tilat ovat avarat ja yhtenäiset - eli kaikki juhlavieraat mahtuvat hyvin isoon juhlasaliin ja näkevät toisensa. Ks. pohjapiirros sivuhakemistosta.

Saunarakennuksessa nautitaan elämästä merenrantamaisemissa. Saunarakennuksessa on kaksi saunatilaa: iso puoli on sopiva 15 hlölle (max 20) ja pieni puoli 10 hlölle (max 12). Saunoissa pääset kokemaan jotain perinteisen hienoa entisajan meininkiä: puulämmitteiset kiukaat ja ulkona puuceet. Pienen puolen sauna lämpenee löylykuntoon noin tunnissa, iso puoli puolessatoista tunnissa.

Kesästä alkutalveen saakka laiturilta pääsee mereen uimaan. Aurinko paistelee mereltä päin, sillä ranta on suoraan etelää kohti.

Talvellakin voi tulla saunomaan ja sopivaa vilvoitusta voi löytää lumihangessa kieriskelemällä. Missä muualla voit sen tehdä aivan Helsingin keskustan tuntumassa. Illan pimeydessä voit päästä näkemään loistavia valoelämyksiä, kun laivat seilaavat sopivan kaukana rannasta upeissa valaistuksissaan. Talvella meren jäädyttyä yhdistyksemme ei ylläpidä avantoa.

Juhlatilojen ja saunojen varaukset: katso sivua "Varauskalenterit".

Taloon voi tulla tutustumaan pääsääntöisesti maanantaisin klo 19.00, mikäli talossa ei ole silloin tilaisuutta. Soita (puh.nro varauskalenterisivulla) ja sovi tutustumiskäynnille tulosta aina etukäteen kesäkodin isännän/emännän kanssa. Hän ei ole paikalla, ellei kukaan ole ilmoittanut tulostaan etukäteen. Tervetuloa!

Saunaan tutustumisia emme järjestä, mutta saat erittäin hyvän käsityksen saunatioista tutustumalla 360° panoraamakuviin. Ks. galleria.


Yhdistyksen hallitus ja muut toimihenkilöt
Dennis Pasterstein, puheenjohtaja
Monica Storrank, rahastonhoitaja
Jari Jeulonen
Jyrki Mäkikokko
Riitta Lappalainen
Pekka Höök
Leena Saastamoinen
Petri Ylönen
* * * * * * * * * * * *
Heikki Kallio, sihteeri
* * * * * * * * * * * *
Talon emäntä ja isäntä: Ritva ja Marko Korpi-Kyyny (varaukset ja tiedustelut)
 


Varajäsenet
Juha Riitakorpi
Mikko Siponen
Tuula Kreander
Antti Leppilahti
Kari Lintilä
Päivi Nevalainen

Back to content | Back to main menu