SISÄLLYS

1 Välimerkit sekä muut tekstin merkit

1.1 Piste
1.2 Pilkku
1.3 Puolipiste
1.4 Kaksoispiste
1.5 Yhdysmerkki ja ajatusviiva
1.5.1 Yhdysmerkin käyttötavat
1.5.2 Yhdysmerkki ja välilyönti
1.5.3 Ajatusviiva
 ja rajakohta- eli ääripääilmaukset
1.6 Lainausmerkit
1.7 Puolilainausmerkit

2 Numerot

2.1 Perus- ja järjestysluvut
2.2 Jaksotus luvuissa ja puhelinnumeroissa
2.3 Sijamuotojen merkintä lukuihin

3 Iso ja pieni alkukirjain

4 Lainasanojen oikeinkirjoituksesta

5 Lyhenteet

6 Yhdyssanoista

7 Viittaussuhteista tekstissä

7.1 Metateksti
7.2 Konnektorit
7.3 Ongelmallisia viittaussuhteita – pronomineista

8 Kursiivi ja lihavointi korostuskeinoina

9 Taulukot ja kuviot

10 Tekstin viimeistely: asettelu ja tavutus

Pekka Pälli 2005

Välimerkit sekä muut tekstin merkit
 Piste | Pilkku | Puolipiste | Kaksoispiste | Yhdysmerkki ja ajatusviiva | Yhdysmerkin käyttötavat | Yhdysmerkki ja välilyönti | Ajatusviiva  ja rajakohta- eli ääripääilmaukset | Lainausmerkit | Puolilainausmerkit 

Numerot
Perus- ja järjestysluvut | Jaksotus luvuissa ja puhelinnumeroissa | Sijamuotojen merkintä lukuihin

Iso ja pieni alkukirjain | Lainasanojen oikeinkirjoituksesta | Lyhenteet

Yhdyssanat

Viittaussuhteista tekstissä
Metateksti |  Konnektorit | Ongelmallisia viittaussuhteita – pronomineista

Kursiivi ja lihavointi korostuskeinoina | Taulukot ja kuviot | Tekstin viimeistely: asettelu ja tavutus

Piste on virkkeen päättävä välimerkki. Virke on yhden tai useamman lauseen muodostama kokonaisuus, joka päättyy pisteeseen.

Erityistapauksia:

·         Pistettä ei merkitä otsikoiden eikä myöskään muiden irrallisten omalle rivilleen kirjoitettujen ilmausten perään.

·         Tutkielmien, kirjojen ja muiden painotuotteiden lukujen (esim. sisällysluettelot) jäljessä ei myöskään käytetä pistettä.

1 Johdanto
1.1 Tutkimusaihe
1.2 Tutkimusaineisto ja sen käsittely
1.2.1 Haastattelut
1.2.2 Lomakekyselyt
1.3 Teoreettinen viitekehys

·         Pistettä ei tule virkkeen loppuun enää toista kertaa, mikäli virkkeen päättää lyhenne, jossa on piste.

Ostin kaupasta omenoita, perunoita, hilloa, maitoa jne.

·         Pistettä käytetään kellonajoissa (klo 12.30) sekä lyhenteissä. Useat lyhenteet kuitenkin kirjoitetaan pisteettä. Näitä pisteettömiä lyhenteitä ovat:

– sisälyhenteet (esim. klo (kello), tri (tohtori))

– isokirjaimiset lyhenteet (EU) sekä lyhenteet, jotka ovat muuttuneet isokirjaimisista pienikirjaimisiksi (atk)

– mittayksiköiden lyhenteet ja tunnukset (vrk, t)

– lyhenteet oy, oyj, ry ja ky  (tosin tällaisissa tapauksissa ratkaisevaa on, miten yritys tai yhteisö vakiintuneesti lyhenteen kirjoittaa)

Suomen kielessä pilkutuksen lähtökohtana voi pitää sitä, että virkkeen eri lauseet erotetaan toisistaan pilkuin. Lähtökohdan ymmärtäminen vaatii virkkeen ja pää- ja sivulauseen käsitteiden selventämistä.

Virke koostuu lauseista, ja vähimmillään se voi olla yksi päälause. Päälause on ymmärrettävissä itsenäisenä kokonaisuutena. Sivulause sitä vastoin ei voi esiintyä yksin. Sekä sivu- että päälauseessa – siis kaikissa (täydellisissä) lauseissa – on predikaattiverbi.

Sivulausetyypit ovat konjunktiolause, relatiivilause ja kysyvä sivulause. Konjunktiosivulause alkaa jollakin seuraavista (alistus)konjunktioista

·         Että, niin että, jotta, koska, kun, kunnes, ennen kuin, jos, vaikka, joskin, kuin, niin kuin, ikään kuin, joten

Relatiivilause alkaa joko joka- tai mikä-pronominilla tai jollain niiden taivutusmuodoista. Kysyvä sivulause alkaa joko kysymyssanalla tai -ko- tai -kö-liitteisellä sanalla.

Sivulause erotetaan päälauseesta pilkulla.

Yleensäkin pilkun käytön perussääntö on se, että samassa virkkeessä olevat eri lauseet erotetaan toisistaan pilkulla. Esimerkki:

Pilkutus on tärkeä keino, jolla jaksotetaan tekstiä, ja pilkutuksen osaaminen vaatii ymmärrystä siitä, miten virke jakautuu lauseisiin.

Esimerkkivirkkeessä yllä on neljä lausetta, jotka siis on erotettu pilkuin. Ensimmäinen lause on päälause, jota seuraa jolla-sanalla alkava relatiivinen sivulause. Ja-sanalla alkava kolmas lause on päälause, oma lauseensa, joka erotetaan pilkuin sekä edeltävästä lauseesta että seuraavasta, neljännestä lauseesta, joka puolestaan on sivulause.

Pilkutuksen erilaiset tapausryhmät esitetään seuraavassa.

• Päälauseiden välille ei tule pilkkua, jos niitä yhdistää rinnastuskonjunktio (ja, sekä, sekä – että, -kä, eli ,tai, joko – tai, vai, mutta, vaan) ja niillä on yhteinen lauseenjäsen.

Kurssi alkaa syyskuussa ja suoritetaan kokonaan verkossa (Yhteinen osa: subjekti kurssi.)

Ennusteen mukaan talouskasvu hiipuu loppuvuonna ja maailmanmarkkinahinnat pysyvät nykyisellä tasolla. (Yhteinen osa: adverbiaali ennusteen mukaan.)

Vastaavasti pilkkua ei tule myöskään tapauksiin, joissa päälauseita yhdistää rinnastuskonjunktio ja yhteisenä osana on ensimmäisen tai toisen persoonan pääte tai passiivin tunnus.

Päätin lähteä kotiin ja unohdin opiskelijat luentosaliin. (1. persoonan tunnus yhteinen.)

Opiskelijat tuotiin luennolle ja heille annettiin rauhoittavia. (Passiivin tunnus yhteinen.)

• Mikäli päälauseilla ei ole yhteistä lauseenjäsentä, pilkku merkitään perussäännön (virkkeen eri lauseet pilkutetaan) mukaisesti.

Martti katseli ikkunasta ulos, ja minä leikkasin juustoa.

Kesäkuussa ei ole opetusta, eivätkä opettajat pidä vastaanottoja.

• Pilkkua ei käytetä samanlaisten sivulauseiden välillä, jos sivulauseita yhdistää rinnastuskonjunktio (ja, sekä, sekä – että, -kä, eli ,tai, joko – tai, vai). Erityisesti ja-sana yhdistää usein kahta sivulausetta siten, että konjunktio voidaan jättää poiskin. Myös mutta- ja vaan-sanat voivat toimia rinnastajina.

Tiedän, että pilkkusäännöt voivat olla vaikeita ja että vain harvat osaavat kaikki säännöt.

Hän on kirjoittaja, joka taitaa pilkkusäännöt mutta joka silti rikkoo niitä.

• Kolmannessa persoonassa olevilla päälauseilla tulee olla rinnastuskonjunktion lisäksi jokin yhteinen sana. Jos kolmannessa persoonassa olevilla päälauseilla on yhteinen tekijä, se jätetään usein toistamatta.

Opiskelijat saapuivat aamulla luennolle ja lähtivät vasta myöhään illalla.

• Huom.! Saman tarkoittaminen ei riitä; yhteisen lauseen osan pitää olla sama kummassakin lauseessa, jotta pilkku jätettäisiin pois. Pilkullisia tapauksia olisivat siis seuraavat:

Opiskelijat saapuivat aamulla luennolle, ja he lähtivät vasta illalla.

Kirja käsittelee uuden talouden mekanismeja, ja se on ollut valtava menestys.

• Kolmannessa persoonassa ja eri persoonissa olevilla päälauseilla voi olla yhteisenä lauseen osana myös useamman sanan jakso tai koko sivulause. Seuraavassa esimerkissä yhteinen osa molemmille lauseille on Kyselyn mukaan.

Kyselyn mukaan opiskelijat halusivat lisää vapaa-aikaa ja toimintaedellytykset koulussa koettiin heikoiksi.

• Konjunktion kuin edelle ei tule pilkkua, ellei se aloita täydellistä eli predikaatillista sivulausetta. (Tosin sanoen: ellei se aloita vertailua) Vastaavasti käyttäytyvät niin kuin ja kuten.

Professori Kuha onnistui opetuksessaan paremmin kuin edellisellä luennolla.

MUTTA
Asiasta ovat keskustelleet useat huippututkijat, kuten Kaarlo Kuha (2004), Peter Pike (2004) ja Iines Lahnala-Perch (2005) (Kuten aloittaa täsmentävän lisän, siksi pilkutus.)

• Koska lauseenvastikkeessa ei ole predikaattiverbiä, ei lauseenvastiketta pilkuteta. Seuraavissa esimerkeissä lauseenvastikkeet on lihavoitu:

Kirjoittaessaan tutkimusta hän huomasi metodin puutteet.

Voidakseen ymmärtää talouden logiikkaa on paneuduttava muutamiin yleisiin lainalaisuuksiin.

• Mikäli lauseenvastike on virkkeen keskellä tai lopussa lisähuomautuksen oloisena, sen voi erottaa pilkulla muusta lauseyhteydestä.

Kirjoitus on, sanoakseni sinulle suoraan, kieliasultaan kelvoton.

• Rinnasteisten lauseen osien välissä käytetään pilkkua, ellei lauseen osia yhdistä jokin rinnastuskonjunktio.

Opiskelijan pitää ruokaa saadakseen esittää ote opintorekisteristä, ateriahakemus sekä opiskelijakortti.

• Kahden määritteen välissä käytetään pilkkua, mikäli määritteet ovat keskenään rinnasteisia eli määrittävät kumpikin itsenäisesti pääsanaa.

Otan kolmannenkin, hyvän oluen. (Vrt. Otan kolmannenkin hyvän oluen tarkoittaisi siis sitä, että olut, johon viitataan, saattaisi olla vaikkapa seitsemäs…)

Asiaa käsiteltiin edellisillä, Suonenjoella pidetyillä neuvottelupäivillä.

Esimerkkilauseen merkitykseen kuuluu se, että ’edelliset neuvottelupäivät järjestettiin Suonenjoella’. Sama ilman pilkkua: Asiaa käsiteltiin tai ei käsitelty mahdollisesti muillakin neuvottelupäivillä, sillä ko. tapauksessa edelliset-sana viittaa vain Suonenjoella pidettyyn tilaisuuteen. Sillä ei ole merkitystä ’ylipäänsä edelliset neuvottelupäivät’.

•  Rinnasteisten titteleiden välissä käytetään pilkkua

Professori, filosofian tohtori Kuhalle tuli kiire päästä ulos luentosalista.

Lisähuomautuksen oloiset osat erotetaan muusta virkkeestä omaksi osakseen joko pilkuin tai ajatusviivoin.

Professori Kuha, tunnettu tutkija, syöksähti pois ahdistavasta opetustilanteesta.

Professori Kuha – tunnettu tutkija – syöksähti pois ahdistavasta opetustilanteesta.

• Jos lauseiden rajalla on kaksi konjunktiota peräkkäin, niiden välissä ei käytetä pilkkua. (Esim. ja että, ja kun, mutta kun, mutta jos, ja vaikka, että jos jne.) Lauseiden rajalla voi olla myös kaksi- tai kolmisanaisia konjunktioryhmiä (ennen kuin, aivan kuin, paitsi jos, sen jälkeen kun jne.). Yleensä pilkku merkitään tällaisissa tapauksissa konjunktioiden eteen.

• Sanaparin mitä – sitä yhteydessä käytetään pilkkua. Pilkku merkitään ennen sanaa sitä. Parit milloin – milloin, jotkut – jotkut, yhtäältä/toisaalta – toisaalta, osaksi – osaksi pilkutetaan vastaavasti. Pilkku tulee myös sanojen saati ja vieläpä edelle.

• Sellaisten vakiintuneiden rinnastusten, kuten puuta heinää, pari kolme, neljä viisi, välille ei tule pilkkua.

• Viikonpäivän ja päivämäärän väliin ei tule pilkkua: Johtoryhmä kokoontuu torstaina 4.8.

• Jos virkkeen lauseet ovat hyvin lyhyitä, niiden väliltä voi halutessaan jättää pilkun pois.

• Jos virkkeen aloittaa demonstratiivipronomini se tai ne, jota selitetään relatiivilauseella, voi demonstratiivipronominin  ja relatiivipronominin väliltä jättää pilkun pois.

Se mitä sanoit, hämmensi minua

Ne jotka tietävät vastauksen, eivät sitä kerro.

Puolipiste on kohtalaisen harvinainen välimerkki, jolle kuitenkin on joskus varsinkin asiatekstissä käyttöä. Nimensä mukaisesti sille voi ajatella sellaisen käyttötarkoituksen, että se sopii paikkoihin, joissa piste olisi liikaa ja pilkku liian vähän. Jos yritetään hakea tarkempaa määritelmää, puolipisteelle voi mieltää saman merkityksen kuin on konjunktiolla sillä. Puolipisteen jälkeen seuraa – aivan kuten pilkunkin jälkeen – pieni kirjain.

Kaksoispisteen yleisin käyttötarkoitus tekstissä on, että sen jäljessä perustellaan tai selitetään jotain. Mikäli kaksoispisteen jälkeinen perusteleva osa on vain yksi lause, aloitetaan lause pienellä kirjaimella. Mikäli taas perusteleva osa käsittää useamman virkkeen, aloitetaan kaksoispisteen jälkeinen virke isolla kirjaimella.

Professori Kuha ryntäsi pihalle: hänen oli kerta kaikkiaan pakko päästä ulos luentosalista.

• Kaksoispistettä käytetään niin ikään luettelojen ja esimerkkien edellä.

Käsillä olevan tutkielman johdanto koostuu kolmesta luvusta: aiheen valintaa ja taustaa esittelevästä luvusta, tutkimuskysymykset-luvusta sekä aineistoa käsittelevästä luvusta.

• Seuraavanlaisissa tapauksissa kaksoispistettä käytetään havainnollistavan täsmennyksen edellä. Virkkeen lopussa ei käytetä kysymysmerkkiä, koska päälause ei ole kysyvä[1].

Avainkysymys on: millä tavoin meidän tulisi valmistautua palveluiden ulkoistamiseen yrityksessämme.

• Yhdyssanan osien rajalla samojen vokaalien välillä (tasa-arvo).

•  Hahmotusapuna silloin, kun sana on epätavallinen ja vaikea hahmottaa (esim. pop-opisto ~ popopisto, tango-ilta ~ tangoilta). Tutut ja vain kohtalaisenkin tavalliset sanat taas pyritään kirjoittamaan yhdyssanaksi ilman yhdysmerkkiä (leasingauto, charterlento); näissä yhdysmerkin käyttökin on tosin sallittua.

• Yhdyssanan sisältäessä erisnimen (Martti-niminen, Jokke-koira, Suomi-tietous, pikku-Matti, lama-Suomi).

• Tapauksissa, joissa yhdyssanan jälkiosa jollain tapaa nimetään (turvallisuus-käsite on ’käsite nimeltä turvallisuus’, turvallisuuskäsite taas ’turvallisuuteen liittyvä käsite’).

• Kun yhdyssanan alkuosa on genetiivimuotoinen (Ruotsin-matka,
  Ranskan-lähettiläs; kuitenkin voidaan kirjoittaa joko Ruotsin-laiva tai ruotsinlaiva).

• Rakennusten nimissä (Finlandia-talo, Nokia-sali).

• Sellaisissa paikannimissä, joissa myös yhdyssanan perusosa on erisnimi (Itä-Suomi, Länsi-Uusimaa; myös henkilönnimet Anna-Maija, Yli-Paavola, Hackman-Penttilä).

• Numeron, merkin tai kirjaimen sisältävissä sanoissa (14-vuotias, C-duuri
   y-kromosomi, e-oppiminen, tuotto-%).

• Yhdistämään lyhenne yhdyssanan osaksi  (DI-koulutus, MM-kisat,
  tv-ohjelma).

• Osoittamaan rinnasteisen yhdyssanan rinnasteiset osat (viritin-vahvistin).

• Poiston merkkinä (etu- ja sukunimi).

• Jotkin yritykset kirjoittavat nimensä tahallisesti kirjoitussääntöjen vastaisesti (Sampo Pankki, KuljetusLaitinen). Nimet voi kirjoittaa oikeinkirjoitussääntöjen mukaisesti (Sampo-pankki, Pakkaus-Laitinen).

• Edellä olleissa tapauksissa yhdysmerkki kirjoitetaan siis ilman välilyöntejä.
   
•  Jos yhdyssanan määriteosana on sanaliitto (kaksi yhteen kuuluvaa sanaa), tulee ennen yhdysmerkkiä välilyönti: Aku Ankka -lehti , Pro Finlandia -mitali, pro gradu -tutkielma, avaimet käteen -periaate
   
• Muistisääntö: jos yhdyssanan määriteosassa on välejä, tulee väli myös ennen yhdysmerkkiä. Ellei välejä ole, kirjoitetaan yhdysmerkki kiinni määriteosaan: Pohjois-Karjala-projekti, A4-kokoinen, 2–4-vuotiaat.
   

• Yhdysmerkkiä eli lyhyttä viivaa ei enää nykyään käytetä ajatusviivana eikä myöskään rajakohtailmausta osoittavana viivana. Sitä ei myöskään tulisi käyttää luetelmaviivana (ns. ranskalaisena viivana).
   

• Huomautus: Yhdysmerkki on nimenomaan lyhyt viiva. Yleisesti käytetyistä tekstinkäsittelyohjelmista Word kuitenkin automaattisesti pidentää viivan ajatusviivapituiseksi (ks.1.5.3). Tähän auttaa se, että jälkeenpäin ottaa viivan pois ja kirjoittaa sen uudestaan.

• Rajakohtaa tai ääripäitä osoittaa yhdysmerkkiä pidempi viiva, useimmiten ns. endash-pituinen ajatusviiva. Se kirjoitetaan ilman välilyöntejä:

20.–24.12, Suomi–Ruotsi-maaottelu, sivut 240–270, vuosina
1970–1982

• Ns. emdash-pituista viivaa näkyy käytettävän harvemmin. Sekin on kuitenkin kelvollinen myös rajakohtailmauksiin: sivut 240—270.
   
• Välimerkkinä käytetyn ajatusviivan molemmin puolin tulee välilyönti.

Tämä on – kuten näkyykin – esimerkki ajatusviivan käytöstä.

• Ajatusviivaa käytetään myös luetelmaviivana, samassa tehtävässä kuin esimerkiksi pallukkaa luettelomerkkinä tässä asiakirjassa.
   

• Pidemmän viivan (endash-pituisen) saa koneelta ulos helpoiten painamalla Ctrl+- tai esim. yhdistelmällä Alt+0150. Vielä pidempi viiva on näppäinyhdistelmä Alt+0151. Viivoja saa myös tekstinkäsittelyohjelman valikosta lisää merkki.

Lainausmerkeillä osoitetaan, että jokin ilmaus on lainattu jonkun puheesta tai tekstistä. Lainausmerkeillä voi myös osoittaa, että jokin sana eroaa esimerkiksi tyyliltään muusta tekstistä tai on jossain muussa merkityksessä kuin mitä yleisesti ymmärretään. Tällainen on usein turhaa lainausmerkkien käyttöä. Huonoa käytäntöä edustaisi seuraava:

En ole varma, ”sopivatko” lainausmerkit tähän. Kuka sen ”tietää”? Täytyisi varmaan ”kysyä” joltain ”kielenhuoltajalta”.

• Huom.! Suomessa lainausmerkit kaartuvat samaan suuntaan ”näin suomessa”, “epäsuomalainen tapa”. Sama pätee puolilainausmerkkeihin.

• Puolilainausmerkkejä tarvitaan harvoin, oikeastaan vain kahdessa tapauksessa:

Niillä osoitetaan lainatun jakson sisäinen lainaus

Sanoit silloin: ’Olet mäntti’, etkä täsmentänyt väitettäsi”, tiukkasi professori Kuha vaimoltaan.

Niillä ilmaistaan tieteellisessä tekstissä jonkin sanan tai pidemmän ilmauksen merkitys.

Ymmärtää-verbin merkitys voi olla myös ’arvostaa’.

Lauseessa Tänään sataa varmasti vettä on merkitys ’puhuja pitää todennäköisenä’.

Yleensä kymmentä pienemmät kokonaisluvut kirjoitetaan kirjaimin, ellei kysymys sitten ole matemaattisesta tai tilastollisesta tekstistä. Lisäksi tasaluvut sata, tuhat ja miljoona kirjoitetaan numeroin, jollei haluta erityisesti korostaa, että kysymyksessä on täsmällinen luku.

Arabialaisessa numerojärjestelmässä numerot 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 ja 0 vastaavat peruslukuja. Järjestysluku voidaan osoittaa kahdella tapaa:

• Liittämällä . (piste) numeron perään:

4.       57.

• Liittämällä järjestysluvun tunnus luvun perään (100:s). Näin tehdään lähinnä silloin, kun järjestysluku joutuu virkkeen loppuun viimeiseksi.
   

• Mainituista pisteen käyttö on siis yleisempi tapa. Lisäksi joissakin yhteyksissä käytetään tapaa merkitä järjestysnumero roomalaisin kirjaimin (esim.: IV (= neljäs))

Syyskuun 11. merkitys (Syyskuun yhdennentoista merkitys)

Kuhan sijoitus hiihtokilpailussa oli 28:s.

Kuhan vaimo nousi 27:nneksi.

Pitkät, neli- tai useampinumeroiset luvut jaksotetaan niiden hahmottamisen helpottamiseksi. Jaksottimena käytetään yleiskielessä välilyöntiä, liikekielessä joissakin virallisissa yhteyksissä pistettä. (Esim. sekeissä tms. käyttöyhteyksissä, joissa on mahdollista, että välin paikalle lisättäisiin ylimääräinen luku.)

3 000 kilometriä, 1 700 haastateltavaa, 5 280 473 asukasta

• Puhelinnumerot jaksotetaan sarjoihin seuraavan mallin mukaan. Huomaa, että vain suuntanumerot on tapana merkitä sulkuihin

(09) 123 4567 (lankapuhelinnumero)

050 123 4567 (matkapuhelinnumero)

0800 123 456 (yritysnumero)

+358 9 123 4567 (kansainvälinen merkintäsuositus, kansainväliseen jakeluun)

Numeroon liitettävä sijapääte otetaan vastaavan lukusanan viimeisestä taipuvasta osasta. Luvuissa 11–19 viimeinen osa on taipumaton, joten se on sama kaikissa sijamuodoissa. Tällöin sijapääte otetaan toista‑osaa edeltävästä osasta.

Peruslukujen sijamuodon merkintä

Järjestyslukujen sijamuodon merkintä

·         Huom.! Numeroon lisätään sijapääte vain, jos viereinen sana ei ole samassa sijamuodossa.

Kaikilla 13 opiskelijalla oli sama tenttitulos.

Pelasin lottoa 30 eurolla.

• Isolla kirjaimella aloitetaan virke. Kaksoispisteen jälkeisestä isosta kirjaimesta on omat sääntönsä (ks. 1.4)
   
• Isoa alkukirjainta voidaan käyttää kunnioituksen ja kohteliaisuuden merkkinä: esim. Isä, Poika ja Pyhä Henki, Jumala, Hän, Luoja, Rouva Tasavallan Presidentti, Sinä, Te.
   
• Isoa alkukirjainta käytetään erisnimissä. Jos erisnimi koostuu kahdesta osasta, yleensä vain ensimmäinen osa kirjoitetaan isolla. Esim. Pyhä raamattu, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Helsingin kauppakorkeakoulu.
   
• Huom. Järjestöjen, oppilaitosten, lehtien yms. nimet on rekisteröity mahdollisesti poiketen tästä käytännöstä. Niinpä: Helsingin Sanomat, Matemaattisten Aineiden Opettajien liitto.
   
• Pienellä alkukirjaimella kirjoitetaan (yleensä) yleisnimet. Yleisnimiä ovat mm kielten nimet ja erisnimistä johdetut sanat:

suomen kieli, suomi (kielen nimenä), suomalainen, suomalaisuus, savolainen

• Pienellä kirjoitetaan myös kuukausien, viikonpäivien, juhlien sekä historiallisten tapahtumien ja aikakausien nimet:

tammikuu, sunnuntai, joulu, vappu, keskiaika, renessanssi, jatkosota

Kielessämme on yleislainoja, joiden voidaan katsoa mukautuneen lähes täysin suomalaiseen äännejärjestelmään. Lisäksi on erityislainoja, jotka nekin ovat mukautuneet kieleemme siten, että ne kirjoitetaan ääntämyksen mukaan. Ongelmallisimman alueen kirjoittajalle muodostavat ns. sitaattilainat, jotka ovat selviä vieraan kielen sanoja. Tavallisimpia niistä ovat henkilön- ja paikannimet, mutta etenkin tieteellisissä teksteissä yleisiä voivat olla vieraskielisinä termeinä mm. menetelmien nimitykset. Myös monien alojen – esimerkkinä tietotekniikka – sanastossa on sitaattilainoja, joille ei ole olemassa suomenkielisiä vastineita.

Sitaattilainojen oikeinkirjoitukseen liittyy muutama yleisohje:

• Mikäli sana (kirjoitettaessa) päättyy vokaaliin, taivutuspääte lisätään suoraan sanaan: Kävin Ouagadougoussa, juoksin maratonin New Delhissä, mies poltti Marlboroa.
   

• Ongelmallisissa tapauksissa sanan ääntöasu ratkaisee. Tällöin päätteitä liitettäessä noudatetaan suomen vokaalisoinnun periaatetta. Sanat, joissa viimeisenä vokaalina on takavokaali (a, o, u) vaativat myös taivutuspäätteeseensä takavokaalin, ja vastaavasti etuvokaalit (ä, ö, y) vaativat päätteeseensä etuvokaalin. Pääte on etuvokaalinen, jos sanassa on vain vokaaleja e ja i.

Cannesin, Cannesia, Cannesista

Jersey, Jerseyn, Jerseyä, Jerseyyn

Poe, Poen, Poeta, Poehun

Voltaire, Voltairen, Voltaireä, Voltaireen

• Lähinnä englantilaisiin, takavokaalisina kirjoitettaviin nimiin liitetään pääte kirjoitusasun mukaisesti, vaikka ne äännettäisiin etuvokaalisina (eli ä:hän tai ö:hön vivahtavasti)

Lake Placid, Lake Placidia

Lakers, Lakersia

• Jos sana päättyy sekö kirjoitettaessa että äännettäessä konsonanttiin, ennen päätettä kirjoitetaan sidevokaali i.

Työskentelen Nokia Mobile Phonesissa

Jackille tuli kiire New Yorkiin.

Kävitkö Ranskan-matkallasi Versaillesissa?

• Myös englantilaisiin heittomerkkiin päättyviin sanoihin liitetään sidevokaali i.

Menin oluelle Stags’iin

Mennään hotelli Kantarellis’iin

• Jos sana päättyy kirjoitettaessa konsonanttiin, mutta äännettäessä vokaaliin, ennen päätettä kirjoitetaan heittomerkki.

Bordeaux, Bordeaux’ssa, Bordeaux’hon

Camus, Camus’n

Jos ei tiedä vieraan kielen ääntämistapaa, voi sanat kirjoittaa sidevokaalin i avulla

Lyhenteitä on syytä käyttää harkiten; usein niiden käyttö on kirjoittajalle itselleen selvää, mutta niiden tulkinta ei aina ole yhtä selvää lukijalle. Tyyliin liittyvä seikka on se, että asiatekstissä lyhenteitä pyritään välttämään, sillä lyhenteet ovat aina tyyliltään jonkin verran arkisia. Esimerkiksi valtioiden, yritysten tai järjestöjen lyhenteitä ei tulisi käyttää virallisissa asiakirjoissa.

• Muut kuin yleisesti tunnetut lyhenteet on tekstissä selitettävä, kun ne esiintyvät ensimmäisen kerran:

Kriittinen diskurssianalyysi (CDA) on menetelmä, jonka suosio on kasvanut 1990-luvulta alkaen. CDA:n päätarkoituksena on– –

• Tavallisin tapa muodostaa lyhenteitä on jättää sanan lopusta osa pois. Tavanomaisia ovat esimerkiksi seuraavat:

puh. (puhelinnumero), maist. (maisteri), esim. (esimerkiksi), milj. (miljoona)

• Usein toistuvat lyhenteet voivat olla vielä lyhyempiä

m (metri), p. (puhelinnumero)

• Sanaliittojen loppulyhenteissä jätetään sanojen väliin välilyönti, yhdyssanoissa lyhenteen osat kirjoitetaan yhteen.

kauppat. maist.

toim.joht.

• Koostelyhenteet muodostetaan koostamalla lyhenne sanan kirjaimista. Tavallisia tällaisia ovat mm. vrt. (vertaa) ja ks. (katso)
   

•  Sisälyhenteet muodostetaan sanan alusta ja lopusta ja mahdollisesti keskeltä otetuista kirjaimista. Niiden jälkeen ei tule pistettä: klo, tri, Tre, Hki, nro
  (Vanhastaan tavattiin kirjoittaa n:o, mutta kaksoispiste on lyhenteissä jäänyt vähitellen pois käytöstä. Koska ilman kaksoispistettä lyhenne sekaantuisi partikkeliin no, on lyhenteeksi muodostunut nro.)

Yhdyssanat ovat monille kirjoittajille ongelmallisia, ja kokenutkin kirjoittaja joutuu usein pohtimaan kysymystä "yhteen vain erilleen". Säännöstö ei ole lainkaan aukoton, ja monesti kirjoittaja joutuu turvautumaan omaan intuitioonsa.

Ongelmallisuus kuitenkin "saisi" koskea lähinnä hankalia erikoistapauksia, esimerkiksi mahdollista sanaliiton vakiintumista/muuttumista yhteen kirjoitetuksi termiksi. Jos et näe syytä kirjoittaa yhteen tai huomaa mitään outoa esimerkiksi seuraavissa: informaatio teknologia, pääkaupunki seutu tai seminaari esitelmä, on valitettavan vaikea kohentaa kirjoitustaitoasi pelkällä oikeinkirjoitussääntöjen kertauksella.

Pitkälti onkin kyse kielen hahmottamisen tajusta; yhdyssanat ovat niin yleisiä suomen kielessä, että kukaan ei voi jokaisen sanan kohdalla pysähtyä pohtimaan mahdollista sääntöä siitä, kirjoitetaanko sana yhdyssanaksi vai sanaliitoksi. Seuraavassa esitetään pikainen kertaus muutamasta perussäännöstä.

• Tapaukset, joissa substantiivia edeltää toinen nominatiivimuotoinen substantiivi, kirjoitetaan aina yhteen. Nominatiivimuodon voi korvata myös s-loppuinen yhdyssanamuoto.

informaatioteknologia, hoitokoti, kermaviili, ukkosilma

• Samalla logiikalla myös yhdysmerkkiä vaativat tapaukset ovat yhdyssanoja

Peugeot-auto, Juhana-herttua, Braun-hammasharja (ks. myös 1.5.1)

• Ilmaukset kuten tyttörukka, poikaparka, äitikulta jne. kirjoitetaan yhdyssanoiksi, (mutta ne voidaan tulkita huudahduksissa, joissa kumpaakin osaa painotetaan, myös sanaliitoiksi)

• Jos adjektiivi edeltää substantiivia, on yleensä kyseessä sanaliitto (pitkä matka). Sääntö pätee niihinkin tapauksiin, joissa adjektiivi on taipumaton (aika lailla, koko paljon, viime kädessä)

• Jotkin adjektiivin ja substantiivin yhtymät ovat kuitenkin vakiintuneet sillä tavoin yhtenäisiksi käsitteiksi, että ne kirjoitetaan yhteen (kevytmaito, omakuva, tosiseikka)

• Genetiivimuotoisen substantiivin ja sitä seuraavan substantiivin muodostamat liitot ovat usein vaikeatulkintaisia, ja monissa tapauksissa sekä sanaliitoksi että yhdyssanaksi kirjoittaminen on mahdollista. Ratkaisevaa useimmiten on se, onko kokonaisuus vakiintunut yhdeksi termiksi ja vaihtuuko merkitys kirjoitustapojen mukaan.

äidinkielen opetus tai äidinkielenopetus, öljyn tuonti tai öljyntuonti (huom. kuitenkin Suomen öljyntuonti)

• Joissakin tapauksissa kiteytyminen on niin syvällä, että yhdyssanaksi kirjoittaminen on katsottava jotakuinkin ehdottomaksi: kananmunat (vrt. viiriäisen munat ei niin kiteytynyt)

• Käsitteellisiä kiteytymiä ovat myös esim. illanvietto, linnunlaulu, kallionkieleke

• Tällaisten tapausten kiteytymisastetta voi maistella esim. kokeilemalla, miten sana painottuu. Jos paino on vain ensi tavulla (linnunlaulu), on yhdyssana looginen vaihtoehto. Jos taas molemmat osat painottuvat (linnun laulu), on kyse sanaliitosta. (Vrt. Linnun laulu häiritsi (yhden tietyn), linnunlaulu häiritsi (yleisesti))

• Paikannimet käsitetään yleensä yhdyssanoiksi: Biskajanlahti, Kanariansaaret. Jos jälkiosa on erisnimi tai yhdyssana, nimet kirjoitetaan sanaliitoiksi: Atlantin valtameri.

• Kielten nimet ovat sanaliittoja: suomen kieli

• Jos genetiivimuotoisen yhdyssanan alkuosana on erisnimi, käytetään yhdysmerkkiä: Venäjän-matka.

• Kahden samassa sijassa olevan substantiivin rinnastukset ovat sanaliittoja: mullin mallin, aamuin illoin, alun perin.

• Nominatiivi- tai genetiivialkuiset yhdysadjektiivit kirjoitetaan yhteen. Näin silloinkin, kun jälkiosana on -inen-loppuinen adjektiivi, joka voi olla myös taipumaton.

jääkylmä, moniosainen, jokavuotinen, viimeaikainen

• Genetiivialkuisissa yhdysadjektiiveissa on enemmän vaihtelua: yhteen kirjoitetaan yleensä ne, joissa alkuosana on pronomini tai lyhyt adjektiivi (senhetkinen, samanpainoinen).

• Jos infinitiiviä tai partisiippia edeltää määrite, kirjoitetaan ilmaus tavallisimmin sanaliittona.

lukuun ottamatta, huomioon ottaen, varteen otettava, merkille pantava, niin sanottu

MUTTA
Yhdyssanoiksi tavataan katsoa tapaukset, joissa merkitys on erikoistunut

asiantunteva, asiaankuulumaton, luotaantyöntävä, ennennäkemätön, ohimennen, vastaansanomaton

• Jos -minen-johdosta edeltää adverbiaali, on tavallisimmin kyse sanaliitosta

kotiin jääminen, maalle muuttaminen, yhteen sovittaminen (kuitenkin esim. työn ja perheen yhteensovittaminen)

MUTTA
maallemuutto, kotiinjäänti jne.

• Yhdysverbit kirjoitetaan yhdyssanoiksi: ylläpitää, laiminlyödä.

• Päin kirjoitetaan yhteen sitä edeltävän lyhyen adverbin kanssa (pidemmät ovat rajatapauksia). Erilleen päin kirjoitetaan sitä edeltävästä pronominista tai substantiivista

  altapäin, ylöspäin, sielläpäin, sinnepäin

  edeltäpäin tai edeltäpäin, alhaalta päin tai alhaaltapäin

  kotiin päin, teillä päin, Helsingissä päin
   

• Kaksitavuiset alkusointuiset vahvistussanat kirjoitetaan yhteen jälkiosansa kanssa: upouusi, supisuomalainen, ypöyksin.

• Tuiki ja ani kirjoitetaan erilleen pääsanastaan: tuiki tavallinen, ani harvoin.

• Pronomini ja sitä seuraava postpositio kirjoitetaan erilleen: sen takia, sitä paitsi, muun muassa.

Hyvän asiatekstin perusvaatimus on, että tekstin viittaussuhteet ovat selviä. Ylipäätään hyvän tekstin ominaisuus on se, että teksti on sidosteista, lauseet kuten kappaleetkin liittyvät toisiinsa muodostaen kokonaisuuden, jonka myös lukija tunnistaa kokonaisuudeksi.

Hyvän sidosteisen tekstin laadinta vaatii siis jatkuvaa pohdintaa sen suhteen, miten teksti muodostaa kokonaisuuden. Erityisen tärkeää ja hyödyllistä on varsinkin tekstin viimeistelyvaiheessa lukea omasta tekstistään siinä esitettyä ajatuksenkulkua – ulkopuolisen silmin. Itselle asia voi olla selvä, mutta tekstin tulisi pyrkiä sellaiseen eksaktiuteen, että ajatuksenkulun punainen lanka välittyisi myös lukijalle.

Pitkälti tekstin sidosteisuus onkin sitä, miten asioita yhdistellään toisiinsa, missä järjestyksessä asioita esitetään, mitä kerrotaan, mitä kerrataan ja korostetaan, mitä jätetään kertomatta ja lukijan päättelyn varaan. Kaikkiaan sidosteinen teksti toteuttaa logiikkaa, joka on lukijalle (läpi)näkyvä.

Sidosteisuutta toteuttavat kuitenkin myös tietyt kielen keinot. Tässä yhteydessä puututaan niistä muutamiin seikkoihin, erityisesti niihin, jotka tuottavat monille kirjoittajille päänvaivaa.

Metatekstillä tarkoitetaan sellaista ainesta, jonka avulla kirjoittaja kommentoi omaa tekstiään. Tieteelliselle tekstille tyypillistä metatekstiä edustaisivat esimerkiksi seuraavat ilmaukset:

AIKAAN JA JÄRJESTYKSEEN LIITTYVÄ METATEKSTI
Seuraavaksi tarkastelen….
Kuten edellisessä luvussa totesin…
Esitän vielä muutaman huomion…
Kolmessa ensimmäisessä luvussa tarkastelen…

TEKSTIÄ KOMMENTOIVA METATEKSTI
On syytä korostaa…
Esittämäni huomautus koskee…
Tämä ei tarkoita…

TEKSTIÄ JAKSOTTAVA METATEKSTI
Ensinnäkin, toisekseen, toiseksi, yhtäältä, toisaalta…

SIIRTYMÄÄ OSOITTAVA METATEKSTI
Esittämäni kritiikki johtaa pohtimaan…
Merkityksen käsitteen monitulkintaisuudesta johtuen on syytä käydä vielä erikseen läpi käsitteen filosofinen tausta...

Konnektoreiksi kutsutaan ilmauksia, jotka kytkevät yhteen tekstin eri osia. Konnektorien avulla siis osoitetaan tekstissä esitettyjen ajatusten (loogista) liittymistä toisiinsa. Konnektoreina voi konjunktioiden (ja, että, koska, mutta, vaikka…), adverbien (siis, siksi, kuitenkin) ja postpositioilmausten  (sitä vastoin, sen lisäksi, tämän johdosta…) lisäksi käyttää lukuisia erilaisia keinoja Yksittäinen virkekin, jopa kokonainen kappale, voi toimia konnektorina.

Pyri kirjoittaessasi myös konnektorien käytössä vaihtelevuuteen ja tarkkuuteen. Konnektorit eivät ole tyhjiä täytesanoja, vaan niillä on sekä tekstiin itseensä että tekstin ulkopuolelle viittaavia merkityksiä.

Varsinkin pronominit ovat tekstin tekijälle usein ongelmallisia viittaussuhteidensa kannalta. Viittausten ongelmat saattavat johtua siitä, että kirjoittaja ei halua toistaa pronominin korrelaattina olevaa sanaa, vaan kokee, että se (sana) syystä tai toisesta pitää korvata pronominilla. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan selvyyden vuoksi toisto – esimerkiksi pikemmin kuin sanan se käyttö, on monesti paikallaan. Toinen ongelma on, että vieraiden kielten mallin mukaisesti sanoja kuten tämä, nämä, se, tuo, ne jne. käytetään ikään kun painottavassa asemassa.

• Huonoja esimerkkejä:
  
  Diskurssianalyysiin liittyy teoreettisesti sosiaalinen konstruktionismi. Se juontaa juurensa 1950-luvun alkupuolen kielitieteeseen…
  
  Se-pronominin viittaussuhde on epäselvä: kumpi juontaa juurensa, konstruktionismi vai diskurssianalyysi.
  
  G. H. Mead tunnetaan sosiaalibehaviorismin teoriasta. Tämä teoria on vaikuttanut…
  
  Esimerkissä siis tämä-sana on täysin turha.

Myös persoonapronominien viittausten kanssa on oltava tarkkana.

Relatiivipronominien joka ja mikä viittaussuhteet ovat nekin usein hankalia. Nyrkkisääntönä voi pitää mielessä, että joka viittaa (yleensä) vain sitä edeltävän lauseen viimeiseen sanaan tai lausekkeeseen, mikä taas koko lauseeseen.

• Vertaa seuraavia esimerkkejä
  
  Professori Kuha kiljui naama punaisena opiskelijalle, joka aiheutti hämmennystä luentosalissa
  
  Professori Kuha kiljui naama punaisena opiskelijalle, mikä aiheutti hämmennystä luentosalissa.

Ensimmäisessä opiskelija aiheutti hämmennystä – professorin kiljunta on siis ymmärrettävää. Toisessa taas se, että Kuha kiljui, aiheutti luentosalissa hämmennystä.

Kursiivia käytetään usein asiatekstissä korostuskeinona. Sillä voidaan nostaa tekstistä esiin tarkasteltava sana tai lause, tai sillä voidaan muutoin typografisesti merkitä jokin osa korosteiseksi. Kielitieteellisessä merkintätavassa kursiivilla merkitään kielellinen aines.

Typografisista syistä on syytä välttää pitkien kokonaisuuksien kursivointia. Jos esim. jokin osa tekstistä on jo muutoin typografisesti korostettu, esimerkiksi sisennetty ja pienennetty riviväliä ja kirjasinta, ei kyseistä tekstin osaa ole enää syytä kursivoida.

Lihavointia käytetään erityisesti otsikoissa ja lyhyissä ingresseissä. Usein sitäkin käytetään keinona korostaa esim. tärkeitä käsitteitä (vrt. tämä teksti). Tällaiseksi keinoksi lihavointi sopii yleensäkin tieteelliseen tekstiin sekä myös muihin teksteihin. Korostuskeinona se on kursiivia vahvempi. Sitä on syytä käyttää maltillisesti, koska paljon käytettynä se luo tekstiin typografista sekavuutta.

Tekstin alleviivausta ei asiatekstin nykytypografiassa kovinkaan paljoa käytetä (paitsi esim. verkkotekstissä linkkien merkitsemisessä) – vanhastaan konekirjoitusstandardissa alleviivauksella oli sama merkitys kuin kursiivilla ja lihavoinnilla.

• Taulukot esittävät numeerista ainesta. Ne on numeroitava ja otsikoitava. Perinteisen typografisen tavan mukaan taulukon otsikko on ennen taulukkoa, otsikko on pienempi kuin leipäteksti ja sana taulukko on kapiteelilla[2]. Huoliteltuun ulkoasuun kuuluu sekin, että myös taulukoissa ja kuvioissa kirjasintyyppi ja ‑koko suhteutetaan muuhun tekstiin.
   
• Kuvio puolestaan on yhteisnimitys havainnollistavalle ei-esittävälle graafiselle materiaalille (tyypillisesti esim. diagrammit ja käyrät). Kuvioiden otsikot sijoitetaan perinteisen tavan mukaan kuvion alapuolelle. Otsikoiden sijoittelussa on kuitenkin nykyisin paljon vaihtelua.

• Nimitys kuva on varattu valokuville ja esittäville piirroksille.
   

• Kaikki tekstissä olevat taulukot ja kuviot on myös sanallisesti selvennettävä. Näin siitä huolimatta, että niiden tulisi olla niin selviä, että lukija saa käsityksen niiden esittämästä tiedosta myös ilman sanallista selvennystä.
   

• Kuvioihin ja taulukoihin on merkittävä sellaiset laskennalliset seikat, joiden perusteella lukija voi saada käsityksen esim. mahdollisesta tilastollisesta merkitsevyydestä.

Tekstin ulkoasuun pätee muutama yleinen sääntö:

• Palsta ei saisi olla liian leveä. Esim. A4-paperin leveys on 21 senttimetriä: tekstin luettavuuden kannalta sopiva palstaleveys on tällöin n. 12–15 senttiä.
• Paperilla luettavana pidettävän tekstin fonttikoko on vähintään 10 pistettä. Esimerkiksi tutkielmiin sopiva kirjasinkoko on 12 pt (Times tai vastaava kirjasin), esim. kirjoissa tavataan käyttää hieman pienempää kokoa.
• Fonttikoon ja rivivälin suhteen voi pitää nyrkkisääntönä sitä, että riviväli on kaksi tai kolme pistettä enemmän kuin fonttikoko. Oletusasetuksena esim. monissa taitto-ohjelmissa on erona kaksi pistettä.
• Asiateksteissä (kuten liikekirjeet, viralliset asiakirjat, tieteelliset tekstit) pitäydytään yleensä helppolukuisissa fonteissa: Times ja sen johdannaiset ovat suosituimpia. Neutraaleina kirjasimina käytetään usein myös ”väkäsettömiä” sans serif -kirjasimia, esim. Arial.  Sans serif -kirjasimia käytetään erityisesti verkkoteksteissä.
• Joihinkin tarkoituksiin tavoitellaan kirjoituskonemaista tyyliä tasalevyisellä fontilla, esim. Courier (tavoitteena selkeys).
• Hyvä on käyttää yhdessä kirjoituksessa vain pientä määrää fontteja. Esimerkiksi tieteellinen teksti tulee yleensä hyvin toimeen vain yhdellä fontilla – kokoa vaihdellaan. (Otsikot isommalla, esimerkit ja lainaukset sisennettynä ja pienennettyä.)
• Perinteisen suomalaisen kirjoitusasun mukaan kappaleet – paitsi ensimmäinen kappale – sisennetään. Yleiseksi on kuitenkin hiipinyt vanha konekirjoitusstandardi, jossa kappalejako tehdään rivinvaihdolla. (Tällöinkään tietenkään ensimmäistä kappaletta ei sisennetä.)
• Oletusarvona monissa tekstinkäsittelyohjelmissa on ns. liehupalsta, jolloin vain tekstin vasen reuna on tasattu. Esim. kirjojen, lehtien ja myös tutkielmien huoliteltuun ulkoasuun kuuluu kuitenkin molempien reunojen tasaus, jolloin teksti on myös tavutettava