Yleistä

Tämä osa kotisivuani sisältää kirjoittamiani teoksia, jotka julkaisen muidenkin nähtäville. Avaa valitsemasi pdf uudessa ikkunassa.

Shinruy & Henget

Genre: Kevytfantasia

27.10.2007
Ensimmäisenä aloitan Shinruy & Henget kirjasta, jota kirjoitin vuosina 2002-2003, eli yläasteen viimeisen vuoden aikana. Tyyli on tästä johtuen hieman lapsellinen, mutta jos olet samanikäinen tai nuorempi kuin tuolloin olin, niin voi olla ihan mielenkiintoinen lukukokemus, jos fantasia kiinnostaa. Julkaisussa on ainostaan luvut 1-6 hieman muokattuna. Lukua 7 olin joskus aloitellut, mutta jätin sen kesken. Tämän vuoksi tarina ei koskaan päässyt päätökseensä, vaan jäi hyvin alkuvaiheille. Juoni oli kuitenkin jo päätetty, mutta minulla ei ole tällä tietoa aikomusta jatkaa kirjoittamista tämän projektin tiimoilta. Mieluummin keskityn teoksiin, jotka yhä kiinnostavat itseäni ja ovat asteen verran aikuismaisempia.

Shinruy & henget 1-6 [pdf]

Sisäinen hirviö

Genre: fantasia

27.10.2007
Toisena teoksenani julkaisen lukiovuotenani 2004 kirjoittamani lyhyen äidinkielen aineen. Tyylillisesti se lienee hieman parempi kuin Shinruy & henget, mutta luettuani sen en siltikään ole tyytyväinen tyyliin enkä myöskään juonen perusmaisuuteen. Kyseessä on kuitenkin lyhyt fantasiatarina, joten eiköhän sen kerran voi lukea läpi.

Sisäinen hirviö [pdf]

Vihreä Rubiini


Genre: arabityylinen fantasia

16.12.2007
Tämäkin kuuluu esikoisteoksiini kouluajoilta. 9-luokan äidinkielen aine, joka onnistui erittäin hyvin. Lyhyt, hieman yli sivun pituinen satu on saanut vaikutteita Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Tarina Vihreästä rubiinista kertoo miehestä, joka aikoo varastaa ainutlaatuisen rubiinin sheikin palatsista.

Vihreä Rubiini [pdf]

Kolme Kohtaloa

Genre: arabityylinen fantasia

27.12.2007
Kolme Kohtaloa on itse asiassa toisen lukio vuoteni koeaine, josta sain arvosanan 9 (tätä versiota on hieman paranneltu alkuperäisestä aineesta). Se on kirjoitettu arabityylisesti Tuhannen ja yhden yön satujen tapaan. Kyseessä on surullinen ja aikuismaisempi teos kuin aikaisemmin julkaisemani. Tarina sisältää sekä rakkautta että petosta. Vaikka käytin nimiä Aziz ja Aziza, joiden nimet ovat käytössä myös Tuhannen ja yhden yön saduissa, eivät nämä henkilöt ole samat.

Kolme Kohtaloa [pdf]

Lohikäärmekivet

Genre: Fantasia/(sci-fi)

24.2.2008
Tämä taitaa olla ensimmäinen alusta loppuun asti kirjoittamani pidempi kirjallinen tuotos. Se on kirjoitettu ennen kuin aloitin Shinruy & Henget projektiani. Tuotos on valmistunut vuoden 2002 aikana, ja tarina kertoo pahasta velhosta nimeltä Lordne Dust, jonka vain valitut voivat yhteisvoimin päihittää. Tarina soveltunee parhaiten 4.-9. luokkalaisille. Tästä on myös tehty laudalla pelattava roolipeliversio, joka löytyy projektit-osiosta. Katsasta se, jos "kynä/paperi"-roolipelit kiinnostavat.

Lohikäärmekivet [pdf]

Elämä kirotulla planeetalla

Genre:Sci-fi, (kyberpunk)

21.12.2008
Ensimmäinen kirjoituskilpailu johon osallistuin oli NOVA 2008, ja osallistuin tällä tarinalla. Olen tosin jälkikäteen muokannut loppuratkaisua ja tekstiä.

Elämä kirotulla planeetalla [pdf]

Etusivulle