Ponien kuvaaminen on onneksi aika helppoa. Ainakin helpompaa kuin pienten lasten tai lemmikkieläinten kuvaaminen, sillä ponit eivät liiku mihinkään!

Miksi poneja pitäisi kuvata? Ensinnäkin monet keräilijät (kuten allekirjoittanut) tykkäävät pitää ponikokelmaansa netissä näytillä. Toisekseen poneista kannattaa olla kuvat siinä vaiheessa kun niitä myy eteenpäin. Potentiaalisesta ostajasta on varmasti mukavampi nähdä poni kuvassa ennen ostopäätöstä. Ja kolmanneksi, ponit ovat oivallisia kuvauskohteita, koska ne ovat (yleensä) nättejä ja monesti poseeraavassa asennossa, eli niistä saa hyviä sommitelmakuvia.

 

 

Tausta

Mikäli haluaa saada ponsita mahdollisimman selkeän ja terävän kuvan (esim. myyntikuvan), tausta kannattaa valita huolella. Taustaksi käy vaikkapa iso valkoinen paperiarkki tai vaalea pyyhe- tai tyynyliina. Taustamateriaalin kannattaa olla mahdollisimman sileä, ettei kamera hämäänny yrittäessään tarkentaa esim. froteepyyhkeen moniin eri nyppylöihin. Epätasaista taustaa vasten saattaa tulla epätarkka kuva. Tämäkin toki riippuu kamerasta ja sen asetuksista, mutta pääsääntöisesti taustan kannattaa olla tasainen, ja lisäksi vaalea ja mattapintainen: vaalea siksi, että ponin värit erottuisivat (tummat taustat tekevät ponista liian vaalean), ja mattapintainen siksi ettei salamavalo tee kuvaan heijastumia. Nyrkkisääntönä on: mitä vaaleampi poni, sitä vaaleampi tausta.

Poneja voi myös mainiosti kuvata ulkoilmassa. Auringonvalo on oivallinen valaistus.

 


Baby Cherries Jubilee kuvattuna vaaleaa ja mustaa taustaa vasten.
Huomaa ylivalottuneisuus oikeanpuolimmaisessa kuvassa.

 

 

Ryhmä- ja tunnelmakuvat

Mikäli haluat monta ponia samaan kuvaan, kannattaa huolehtia siitä, että jokainen poni näkyy kuvassa eikä jää toisten taakse piiloon. Voit vaikka rakentaa pieniä tasoja kirjoista ja laskea tasojen päälle puhtaan vaalean tyynyliinan. Kuvatessasi tapahtumakuvia, esim. poneja joulukuusen ympärillä, kannattaa katsoa tarkkaan, että jokainen yksittäinen poni on aseteltu paikalleen ennen kuin nappaa kuvan.

 

 

Tunnelmakuvissa (esim. kynttilänvalo tai hämärä) on oltava tarkkana. Kamera on hyvä olla laadukas, ja sen asetuksiin kannattaa säätää mahdollisimman suuri ISO-herkkyys eli valoherkkyys. (Monissa digikameroissa on valmisohjelma yökuvaukselle.) Kynttilänvalokuvista voi tulla hienoja, mutta ne voivat myös tärähtää, jolloin niistä ei saa juuri mitään selvää. Kameran laatu ratkaisee paljon!



 

Kuvan perusmuokkaaminen

Oletetaan nyt että kaikilla on digikamera. Jos käytät filmikameraa, korvaa sana "ladannut" sanalla "skannannut".

Kun olet ladannut kuvasi tietokoneelle, niitä kannattaa yleensä hieman muokata. Huoneenvalossa kuvatut kuvat saattavat tarvita hieman lisää kirkkautta ja/tai kontrastia, ja kuvista kannattaa rajata turhat reunat pois.

Esimerkkinä Whizzerin valokuvaus:

1.
Tältä kuva näyttää ilman mitään muokkausta. Hiukan sekavaa, vai mitä?
2.
Rajataan kuva: leikataan ylimääräiset reunat pois. Muista jättää tarpeeksi tilaa ponin ympärille, ettei kuvasta tule liian ahdas. Yleensä eteen ja yläpuolelle jätetään n. puolitoista kertaa niin paljon tilaa kuin taakse ja alapuolelle.
3.
Lisätään kuvaan kirkkautta ja kontrastia.
4.
Lisätään kuvaan terävyyttä. Valmis!

Voit lisätä kuvaan myös erikoisefektejä, jos haluat - vaikkapa hienot reunat. Myyntikuvissa kannattaa kuitenkin välttää kaikkea ylimääräistä.

 

Niksejä

Jos kuvaat esittely- tai myyntikuvia, ponit kannattaa aina kuvata suoraan sivultapäin - ei ylä- eikä alaviistosta. Varsinkin digikamerat tuppaavat suurentamaan kuvan keskellä olevia alueita voimakkaasti. Niinpä jos kuvaat ponin esim. yläviistosta, tuloksena voi olla varsin isopäinen ja pienijalkainen poni.


Vasemmalla: Hiukan hullunkurinen perspektiivi.
Oikealla: Tämä on tylsempi, mutta selkeämpi.

Jos haluat, voit puunata ponin ensin: putsaa se, kampaa karvat ja asettele harja ja häntä kauniisti. Katso ettei harja peitä silmiä tai symboleita.

Kokeile ottaa ponista kuvia hieman eri perspektiivistä. Aavistuksen verran etuviistosta kuvattu voi joskus olla paremman näköinen kuin pikkuisen takaviistosta kuvattu poni, ja joskus toisinpäin.

Salaman välähdys heijastuu monien ponien pinnasta tai sitten ylivalottaa kuvan. Välttääksesi tämän ota kuva noin 1-1,5 metrin päästä.

 

 












Sivuston kuvat ja tekstit:
© Myrskytär (ellei toisin mainita)