4. vuosi (1985-86)





Baby Ponies with Beddy-Bye Eyes

Näiden varsaponien erikoisuutena ovat silmät, jotka ovat auki ponin ollessa pystyasennossa ja sulkeutuvat kun ponin laittaa makuulle. BBE-sarjaan kuului kaksi maaponia, kaksi pegasusta ja kaksi yksisarvista, ja kaikilla niillä oli ennestään tuttu tai samana vuonna julkaistu emo. Jokaisen varsan mukana tuli pikkutavaroita, kuten ruokalappu, ksylofoni, vaippalaatikko ja vaipp(oj)a, tuttipullo, ankka-vetolelu, BABY-kaulakoru, lautanen ja lusikka. Paketissa oli myös syöttötuoli, vaunu tai leikkikehä.

Euroopassa julkaistiin neljästä näistä varsasta versiot, joilla oli normaalit silmät. Näitä kutsutaan NBBE-poneiksi (Non-Beddy-Bye-Eyed).





Flutter Ponies


Huom! Joillakin kuvien poneista on custom-siivet. Vain Rosedustin siivet ovat aidot.

Flutter-ponit olivat erikoisia poneja: ne olivat kooltaan aikuisen ja varsan puolivälissä, ja niiden sirot kehot ja pitkät, hoikat jalat tekevät niistä aivan kuin eri lajin poneja. Flutter-poneilla on hienot, läpinäkyvät, hohtelevat siivet, jotka on kiinnitetty niiden selkään. Siipien välissä on nappi. Kun nappia painaa, siivet liikkuvat ylös ja alas. Niin kauniita kuin flutterien siivet ovatkin, ne yleensä tapaavat irrota ja/tai katketa ja sitä myöten joutua hukkaan.
Jokaisen flutterin mukana tuli kukkakampa, metallinkiiltoinen hiusnauha sekä tarra.

 




Individual Ponies

Nelosvuonna tuli kaksi uutta Sundancea: so soft Sundance sekä Baby Sundance.

So Soft Sundancen kehoa peittää pehmoinen nukkaturkki. Muuten se on samanlainen kuin edellisvuoden versio. Sen mukana tuli jälleen Megan-nukke sekä tarvikkeita, mm. suitset, harja, kampa sekä pehmotarra, johon oli kuvattu Sundance ja Megan yhdessä.

Baby Sundance on tehty BBE-tyyliin, eli sillä on avautuvat ja sulkeutuvat silmät. Sen värit ovat samat kuin emollaan. Baby Sundancen mukana tuli Meganin pikkusisko Molly. Paketissa oli myös suitset ja hiusnauha
ponille.

 



Playset Ponies

Tämän vuoden kaikki leikkisettien ponit olivat BBE-silmäisiä babyponeja samassa posessa. Ponit tulivat seuraavien leikkisettien mukana:
- Baby Cuddles: Baby Buggy (samanlainen kuin edellisvuonna)
- Baby Sleepy Pie: Pony Purse
- Baby Half Note: Baby Bonnet School of Dance
- Baby Tiddly Winks: Lullabye Nursery (samanlainen kuin edellisvuonna)




Party Gift Pack

Yum Yum
Best Wishes
Party Time
Celebrate
Baby Frosting

Party Gift Pack oli iso paketti, joka sisälsi tarvikkeet ponijuhlaan sekä viisi ponia: flutter-ponin, aikuisen pegasuksen, aikuisen maaponin, vauvameriponin uimarenkaineen sekä yksisarvisvarsan. Poneilla tuli mukana juhlahattu. Paketissa oli niiden lisäksi mm.:

- kuuteen palaan jaettu kakku, joista jokaisessa palassa oli irrotettava kynttilä
- kuusi sinistä pientä lautasta
- yksi iso sininen lautanen koko kakkua varten
- kuusi keltaista mukia
- Kiinnitä ponille häntä -peli
- lakana, jossa lukee "It's a party"
- juhlavaipat Baby Frostingille
- vihreä/pinkki muovinen ilmapallo
- koristeellinen lahjapaketti
- 5 kutsukorttia poneille
- yksi iso kutsukortti
- 5 hiusnauhaa
- harja ja kampa
- tarra, jossa on ponin kuva.






Pretty 'n Pearly Baby Sea Ponies

Vauvameriponeja, joiden kehoa peittää helmiäislakka. Tähän sarjaan kuului kaksi jo ennestään tuttua ponia (Surf Rider ja Sea Shimmer). Jokaisen meriponin mukana tuli omanlaisensa uimarengas. Huomaa, että ponien evien merkkiväri on sama kuin niiden harjan väri.




So Soft Ponies

Ensimmäisessä so soft -sarjassa oli enemmän poneja kuin muita poneja koko nelosvuonna yhteensä. Useat So Softit olivat jo aikaisemmilta vuosilta tuttuja poneja, esim. Lickety-Split, Posey ja Heart Throb, mutta mukaan liittyi myös kirjava joukko aivan uusia ponihahmoja. Euroopassa So Soft -sarjasta julkaistiin muutamia nukattomia variantteja. Näitä kutsutaan NSS- eli Non-So-Soft-poneiksi tai Movie Star -poneiksi.

Kuten ponien nimikin kertoo, So Soft -ponien kehoa peittää pehmeä nukkaturkki. Symbolit ja silmärajaukset kajastavat turkin takaa. Kavionpohjien tekstit sen sijaan eivät näy nukan alta. Aikaa myöten turkki tapaa kulua pois, etenkin kavionkärjistä, korvankärjistä ja kyljiltä, ja siksi so softeja on aika vaikea löytää aivan virheettömällä turkilla.

Kaikkien So Softien mukana tuli harja/kampa, hiusnauha sekä tuoksuva tarra.



 

Euroopassa julkaistiin muutamista SS-poneista versioita, joilla ei ollut nukkaturkkia. Näitä kutsutaan NSS- eli Non-So-Soft-poneiksi.




Twinkle-Eyed Ponies

Twinkle-Eyed-ponit olivat erikoisia: ne olivat muuten kuin mitä tahansa poneja, mutta niiden silmät olivat säihkyvät jalokivet. Silmiä peittää helmiäislakka, joka saa ne säihkymään valossa. Jokaisen twinkle-eyed-ponin harjaksissa on neljää eri väriä. Kaikkien näiden ponien mukana tuli harja/kampa, hiusnauha sekä tuoksuva tarra.


< Year 3 | Year 5 >

Takaisin ponien sarjoihin

 














Sivuston kuvat ja tekstit:
© Myrskytär (ellei toisin mainita)