Dancing Butterflies


Dancing Butterflies saapui ruostemöhnäisenä ja likaisena. Silmät olivat kuluneet, hännässä oli ruostetta, häntäprikka oli enää pelkkä ruskea möntti ja sisäpuoli oli täynnä ruostelikaa. Poni haisi myös homehtuneelle, vaikka hometta ei ulkoisesti näkynytkään. Kuvat eivät edes kerro pahinta. Poni näytti aika kaamealta, mutta ei toivottomalta.


Kuvia ennen huoltoa:




Huolto

Ihan ensiksi irrotin ponilta pään. Se piti tehdä kaukana kasvoista, koska poni oli sisäpuolelta ihan töhkäinen, enkä halunnut ruostepölypilveä naamalleni. Poni karistikin melkoiset kasat ruostemössöä sisuksistaan. Häntäprikka oli ruostunut muodottomaksi köntiksi, joka ei tahtonut
mitenkään irrota hännästä.

Seuraavaksi DB pääsi pesulle. Upotin sen kuumaan tiskiveteen ja annoin sen liota hetken aikaa. Hankasin ulkopuolen puhtaaksi sienellä, sisäpuolen hammasharjalla. Ruostetta jäi silti vielä. Se tiesi kloriittikylpyä. Pesun jälkeen upotin ponin vesi-kloriittiseokseen ja annoin sen lillua siellä tunnin verran. Kun nostin sen viimein pois, ruostemömmöt olivat historiaa.

Ponin liotessa kloorissa puhdistin hännästä ruosteet Patapatalla. En saanut kaikkea ruosteväriä pois, mutta suurimman osan, ja se riitti minulle.

Ponin harja tarvitsi hoitoa kloorin jälkeen. Levitin karvoihin hoitoainetta ja sain niistä hiukkasen pehmeämmät. Sitten laitoin harjaan ja häntään papiljotit ja jätin ponin kuivumaan. Nyt Dancing Butterflies näytti jo paljon paremmalta! Edessä oli enää silmien korjaaminen ja kenties karvojen silittäminen.


Kuvia välivaiheista:

Silmät korjattiin Game Colorin mustalla. Se oli helppo operaatio, sillä vain silmien mustissa osissa oli kulumaa. Kuivuttuaan poni oli valmis koottavaksi.


Kuvia valmiista ponista:

 

Takaisin
















Sivuston kuvat ja tekstit:
© Myrskytär (ellei toisin mainita)