Irene, ensimmäinen Fimo-kustomi
Olin jo pidempään pyöritellyt mielessäni ajatusta kustomista, johon ymppäisin massasta siivet. Sitten sain idean: tekisin lohikäärme-poneja, joilla olisi sekä siivet, sarvet, että häntä!
Pohjien piti olla G3-poneja. Niihin idea toimisi hyvin. Sainkin Horsmalta pari Sew-And-So:ta, joista saatoin lähteä värkkäämään kustomeita. Nämä ompelijattaret olivat loistokunnossa, mutta ne saattoi kustomoida huoletta, sillä Sew-And-So on todella yleinen poni. Laitoin toisen syrjään uutta inspiraatiota varten ja aloitin kustomoimaan toista. (Ja sitä paitsi en viitsinyt tehdä useaa saman asentoista ponia samaan kustomisarjaan.)
1. päivä: 11.12.2007
Ensimmäinen homma oli valmistella poni: nykiä siltä häntä ja harja pois. Se kävi yllättävän vaivalloisesti, sillä ponin pään sisään oli pursotettu niin valtava paakku liimaa, etten meinannut saada harjaa kokonaan irti ollenkaan. Pari haiventa jäi törröttämään siitäkin huolimatta että liotin liimaa kiehuvassa vedessä.Sitten tein rautalankapohjat siiville, sarville ja hännälle. Kiinnitin rautalangan poniin seuraavasti: pistin nastalla reiän paikkaan, johon muotti kiinnitettäisiin, työnsin rautalangan pään reiästä sisään (vikkelästi, sillä reikä menee nanosekunnissa umpeen) ja taivutin langan kiinni ponin sisäpuoleen. Rautalangan taivuttelu oli melkoisen kimuranttia puuhaa ja sormetkin se rikkoi. Joka tapauksessa poni oli nyt valmis saamaan massakerroksen niskaansa.
Kuvan ottamisen jälkeen rautalankakehikkoon lisättiin
vielä kolmannet siipisormet.
Ennen kuin ehdin edes avata massapakettia, kuulin että G3-ponin jalan magneetti kannattaa poistaa ennen massan (ja ponin) kovettamista uunissa. Magneetti vissiin kuumuu sitten niin paljon että saattaa sulattaa jalan. Hienoista väkivaltaa käyttäen väänsin magneetin irti ponin koivesta ja nakkasin sen menemään jättäen magneetin muovisuojan paikalleen.
2. päivä: 12.12.2007
Mitä? Foliota? Pitäisikö rautalangat päällystää vielä foliolla? Keuhkoistani kumpusi syvä huokaus, kun luin tuon suosituksen. No, tästä piti tulla hyvä kustomi, joten parempi sitten että teen pohjankin kunnolla. Ei kun kauppaan foliota ostamaan. Samalla kävin hakemassa lisää maalia ja massaa, kun ei noista Fimon pikkupaketeista ole yksin kappalein mihinkään.
Iltapäivällä homma jatkui taas. Foliokerroksen jälkeen poni sai massat päälleen. Siivet tuottivat hankaluuksia, mutta selvisin niistä jokseenkin kunnialla. Häntä oli helppo, samoin sarvet. Fimo oli yllättävän riittoisaa: semmoinen yksi 56 g:n paketti riitti melkein koko poniin! Ja minä tyhmä kun ostin niitä varmuudeksi vielä 5 lisää...(Rakkaat ystävät, olkaa niin kilttejä ja kumauttakaa minua kalloon seuraavan kerran kun saan päähäni tehdä kustomin jolla on selässä suomuja - siis yksitellen massasta tehtyjä suomuja. Niiden väsääminen oli yhtä painajaista.)
Odotin vähän mielenkiinnolla, miltä poni näyttäisi, kun ottaisin sen uunista. Kauhukuvat uuninpellille lätäköksi sulaneesta ponista kummittelivat mielessäni. Helpotus oli suuri, kun totesin siinä käyneen samalla lailla kuin keitettäessäkin: muovi vain pehmeni hiukan. Vaikka jalat olivat pitkän aikaa melkoisen löperöt, koni ei onneksi kaatunut missään vaiheessa. Se olisi tiennyt taas uutta massausta.
Illalla maalasin ponin kropan. Tähän löytyi juuri sopiva maalikin: Game Colorin Tinny Tin. Se on ruskeaa, joka kimaltelee kivasti. Siipiin jäi vielä isot valkoiset aukot, sillä siipikalvoista tulee vihreät. Silmätkin ovat vielä maalaamatta. Poni sai kullanvärisiä suomuja selkäänsä, lapoihinsa ja naamaansa, ja selkäharjakin kimaltelee kultaisena.Karvojen pitäisi saapua piakkoin, joten pääsen laittamaan harjaksia toivottavasti jo huomenissa.
Hitto että minua pelottaa laittaa tuota päätä takaisin paikalleen sitten kun olen saanut ponin harjan valmiiksi. Olen ihan saletti, että sarvet menevät rikki!
3. päivä: 13.12.2007
Vihreä maali ostettu. Tuossa Game Colorin tummanvihreässä on aina joku tehdasvika: maali sakkaantuu purkin pohjalle liisteriksi ja neste nousee pinnalle. Se pitää aina sekoittaa tikulla ennen kuin sillä voi maalata mitään.Jouduin maalaamaan siipien vihreän osan 5-6 kertaa, koska maali on todella ohutta. Kuin vesiväreillä olisi lätrännyt. Sittenkään tulos ei ollut kympin arvoinen, tuskin edes kahdeksikon. Mutta olkoon. Tuolla maalilla en saa parempaa.
Ponin maalipinta valmistui illalla kokonaan. Nyt on ripset ja siivetkin maalattu. Enää karvoja vaille. ;)
Karvat eivät ole vielä tulleet. Toivottavasti saapuvat huomenna. Tämä pitäisi saada ennen joulua valmiiksi, koska tästä tulee joululahja.
4. päivä: 21.12.2007
Hieman venähti ponin valmistuminen, koska karvojen saapumisessa kesti niin kauan. Kaiken kukkuraksi olin tilannut Dollyhairista vahingossa Envyä, vaikka piti tilata Poison Ivyä. Envy on liian vaaleaa. Piti sitten pykätä ostoilomoitus Paratiisikartanolle. Onneksi sain karvat ajoissa.
Poni sai karvat päähänsä eilen ja tänään: eilen mustan ja tänään vihreän. Alun perin ponille piti tulla kolmea väriä harjaan, mutta päätin sitten karsia yhden värin pois, koska muuten siitä olisi tullut liian riemunkirjava. Harjasta tuli sitten musta vihreällä raidalla. Suunnitelmissa oli myös alun perin kihartaa karvat, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä. Harja oli suoranakin ihan näyttävän näköinen.
Maalipintaa korjailtiin vielä illalla, sillä se oli saanut kolhuja roottauksessa. Viimeisen silausten jälkeen "Irene the Dragon Pony" oli valmis kiipeämään lahjapakettiin.
Sivuston kuvat
ja tekstit:
© Myrskytär (ellei toisin mainita)