Kuulumisia, uutisia ja muita muistiinpanoja
Treeniblogi löytyy täältä
6.10.2008
Kauden päätavoite eli Jyväskylän erkkarin yhteydessä järjestetty rotumestaruustoko on nyt takanapäin ja taakse saa kyllä minun puolestani jäädäkin.
Kokemus oli vähintäänkin kamala. Tarkempi selostus löytyy jo blogista.
Tanhun mahanalus ja takapuoli ovat kuin ovatkin taas tulehtuneet eli löytyi siis hyvin järjellinen syy siihen, miksi Tanhu käyttäytyi kokeessa
kuten käyttäytyi. Yritämme kuitenkin sinnitellä ilman antibiootteja ja parannella ainakin tällä hetkellä lievähköltä karvatupentulehdukselta
vaikuttavaa vaivaa paikallishoidoilla (laimennettu betadine ja fuciderm). Aika kurjalta tuntuu, että joka kerta kun luulemme saaneemme yhden tulehduksen
kuriin, alkaa jokin toinen paikka krakaamaan.
9.8.2008
Kesän selkä näyttäisi taittuneen ja alamme pikkuhiljaa laskeutua kohti viileitä syyskelejä sekä pimeitä iltoja.
Tanhun ja Lukan kesä on kulunut mukavasti, ja olemme ehtineet käydä ihailemassa maisemia aina ulkomaita myöten.
Tanhun terveysrintamalle kuuluu taas kuitenkin hieman ikäviä. Kiimakiertoa kellontarkasti seuraileva karvanvaihto on antanut
odottaa itseään, ja tietäähän sen, mitä ahkeran uimisen ja paksun alusvillan sekoituksesta seuraa. Tällä hetkellä Tanhu parantelee
siis kivuliasta hot spotia, mutta on muutoin energinen ja pirteä itsensä.
Luka-herra on sen sijaan saanut tänä vuonna nauttia vaivoista ja tapaturmista vapaata loma-aikaa.
TOKO SM @ Oulu 8.-9.6.2008
Kävimme Tanhun kanssa pyörähtämässä Oulussa TOKO:n SM-kisoissa osana Savonlinnan palveluskoirayhdistys ry:n Jaettu Ilo -joukkuetta.
Joukkueemme sijoitus oli 20., mikä on mielestäni varsin kelpo tulos ensikertalaisille. Oma suorituksemme jäi pisteiltään varsin vaatimattomaksi,
mutta ne liikkeet, jotka onnistuivat, onnistuivat mielestäni erittäin mallikkaasti.
Suurkiitos ystävillemme Virpille & Taimi-briardille, Kaisalle & Julle-labbikselle, Ninnille & Kerttu-tervulle ja Sarille & Ossi-briardille,
kanssanne on ihana jakaa kisaamisen ilot ja surut.
Erityiskiitos myös Marjutille, joukkueemme tukipilarille kisapaikalla!
Alla Hertta Mikkosen loistavia kuvia kisojen tuoksinasta
7.4.2008
Tanhu kävi viime viikolla koiraurheiluhierojalla. Käsittelyssä kävi ilmi, että Tanhun selkä oli todella kipeä.
Jumit löytyivät kuitenkin aivan eri paikoista kuin mitä taannoinen eläinlääkärikäynti olisi antanut odottaa.
Juttelimme Suomalaisen Jaanan kanssa Tanhun selän tilanteesta ja syynäsimme myös helmikuussa otettuja selkäkuvia. Kuvista Jaana
ei löytänyt mitään poikkeavaa, mutta säännöllistä hierontaa/fysioterapiaa hän kuitenkin suositteli. Tanhun eripariset etu- ja takaraajat, pysty lantio sekä
korkealle kiinnittynyt häntä näyttäisivät yhdessä aiheuttavan sen, että selkä joutuu koiran liikkuessa melkoisen koville ja siksi kipeytyy.
Näillä tiedoilla jatketaan. Liikuntaa ei rajoiteta (paitsi vetolenkkien osalta), mutta hieronta/fysioterapia tulevat osaksi Tanhun normaalia arkea.
14.3.2008
Miunhaukut on saanut siistityn ilmeen.
