ESPOONKARTANO  Espoo Kauklahti, Kuninkaankartanontie

Espoonkartano, Esbogård (ns läntinen siipirakennus, joka valmistui 1797 ja sitä laajennettiin mm pylväskuistilla 1914-15.  Kuva MR 2009

Espoonktno_P1SP.jpg


Espoonkartanon oli perustanut Kustaa Vaasa 1556.  Maaherra Anders Henrik Ramsay - jonka isä, Märta Ramsayn veljen poika everstiluutnantti Aleksander Vilhelm Ramsay  oli SomeronIhamäen  kartanon omistaja 1707-62  - osti Espoonkartanon 1756. Hänen tyttärensä Sofia Lovisannaitua serkkunsa Otto Vilhelm Ramsayn kartano säilyi Ramsayn suvulla edelleen. Salon kartanon rouvalle, Elisabeth Aminoffille he kumpikin olivat kolmansia serkkuja (eli heidän isoisänsä isäAnders Erik Ramsay ja Elisabethin isoisän äiti, Märta Ramsay olivat sisaruksia). Heidän lapsistaan kaksi kaatui Suomen sodassa, mitä Sofia Lovisa "suri alati ja syvästi".

 Espoonkartanosta kotoisin olleista veljeksistä kertoo  J.L Runebergin  runo Matkamiehen näky Vänrikki Stoolin tarinoissa mm : " Ne kuvat, joita (vaimo ja palvelijansa) siinä katsoivat, ne kaksi Ramsay veljest olivat, he kasvoivat tään linnan katon alla. Lemulla toinen sortui kuolemaan ja toinen heti jälkeen Lapualla, ja kumpainenkin eestä synnyinmaan." . Kaatuneet veljekset olivat naimattomia ja heistä vanhempi Anders Wilhelm, s. 1777 oli majuri ja hänet surmasi Lemun kartanon luona käydyssä taistelussa 20.6.1808 "yksi rintaan osunut luoti, johon hän heti kuoli". Nuorempi veljeksistä luutnantti Carl Gustav, s. 1783 oli von Döbelnin adjutanttina ja kaatui Lapualla 14.7.1808. Hän oli noussut suojana olleen aidan takaa tarkkailemaan venäläisten asemia, kun vihollisen luoti oli hänet tavoittanut. Täten he olivat  kaatuessaan  jonkin verran vanhempia kuin Runeberg oli kuvaillut runossaan:  "...kuin kuoloon nuorna veljespari moinen maan eestä voittain oli lähtenyt, ykskolmatta kun vuotta oli toinen, yhdeksäntoista toinen täyttänyt".  (Svensk adelnsättartavlor VI, Stockholm 1931. Kansallisarkisto)

 Espoonkartanon v. 1756 hankkineen Anders Henrik Ramsayn puoliso oli Inkoon Fagervikintytär Maria Christina Hising, joka oli Salon Elisabet Aminoffin serkku tämän äidin kautta. Fagervikin Johan Wilhelm Hising oli ostanut Espoonkartanon 1751, mutta kuollut samana vuonna, minkä jälkeen perinnönjaossa 1756 kartano siirtyi tyttärelle Maria Christinalle.

  EspoonknoTW.jpg

Espoonkartano etelänpuoleisella puutarhan alueella olevan lammen takaa kuvattuna (kuva MR 2009)

 Alla Suomen sodassa 1808 kaatuneista Ramsayn veljeksistä lyöty muistoraha  (Lähde: Herrgårdar i Finland, Helsinki 1930, s 259. Kansallisarkisto)

    Ramsaytsp.jpg

Sofia Lovisa Ramsay oli syntyny Porvoon Jackarbyssä ja muuttanut sieltä isänsä hankkimaan Espoonkartanoon.

Espoonkartanon hankki uudelleen vuonna 1911 Ramsayn suvulle Taalintehtaan johtaja Aleksander Volter Ramsayn  pojista toinen, todellinen valtioneuvos  August Ramsay (1869-1943), joka oli siis Högforssin johtajan Volter Ramsayn nuorempi veli. Heidän isoisänsä, Dragsfjärdin Björkbodanomistaja, senaattori Karl August Ramsay (1791-1855)  oli Espoonkantanon aikaisemman omistajan Otto Wilhelm R:n veljen, maaherra Anders Johan Ramsayn (1744-1811) poikia.

August Ramsayn poika Fil. tohtori Henrik Ramsay  (1886-1951) toimi mm ulkoministerinä jatkosodan aikana  ja oli vankeudessa  sotasyylliseksi tuomittuna vv 1946-47.

Espoonkartanoa on hallinnut vuodesta 1909 sukuyhtiö Esbogård Aktie Bolag omistaen rakennukset ja maat sen ympärillä. (Lähteitä: mm Wikipedia) 


Korkeita vieraita: Espoonkartanossa on vieraillut mm Ruostsin kuningas Kustaa III ohikulkumatkallaan v 1775. Suomen sodan jälkeen kartanossa vieraili myös Venäjän keisari Aleksanteri I yrittäen hyvitellä kartanon rouvalle Sofia Lovisalle sodan aiheuttamia menetyksiä. Tämä kohteli kuitenkin keisaria tylysti ja kertoi aina taistelleensa Venäjää vastaan ja muttavansa Ruostsiin. Myös marsalkka Mannerheim oli nähty vieraana Espoonkartanossa.

Espoonkartano oli yksityiskotina 1980-luvun loppipuolelle saakka ja viimeksi siellä asui Henrik Ramsayn nuorempi tytär perheineen. Myöhemmin kartano on toiminut kokousten ja juhlien pitopaikkana. ( Kartanoita ja huviloita Keski-Espoossa. Keski-Espoo-seura ry. Keuruu 2003)

Espoonkartanon varhaisempaa historiaa

Espoonkartano muodostettiin 1556 yhdistämällä 12 Mankbyn ja Espoonkylän tilaa kuninkaankartanoksi. Kartano oli lääninvoutien alaisena 1500-luvun loppuun. Se läänitettiin v. 1608 Mauritz Wrangelille, mutta peruutettiin kruunulle 1614 ja annettiin 1619 vuokralle Jacob de la Gardielle ja 1625 Gustaf Hornille, joka viimeksi mainittu oli omistajana 1641-57. Hänen jälkeen kartanon omistajina oli: ed. tytär Agneta Horn, eversti Lars Cruusin (af Gudhem) leski 1658-72; ed. vävy, valtaneuvos Wabian Wrede 1673-1712 ja tämän leski Brita Cruus vuoteen 1716 asti; hänen tyttärenpoikansa kreivi Axel Wrede-Sparre 1717-52; kapteeni Johan Wilhelm Hisingin perilliset 1753-56; J.W. Hisingin vävy, maaherra Anders Henrik Ramsay 1757-82; hänen vävynsä, maaherra Otto Wilhelm Ramsay 1783-1806 ja tämän leski Sofia Lovisa 1816 asti; ed. poika, ruukinpatruuna Adolf Henrik Ramsay 1817-23; tämän lanko, kauppalaivankapteeni Anders Gustav Myrberg 1824-71: Artur Gustav Myhrberg 1871-1903; Uno Donner, insinööri  (professori Otto Donnerin poika ja Lohjan Kirkniemen isäntä v:sta 1928) 1903-04; Dagward von Wahlberg 1904-07; ed. isä, todell. valtioneuvos Ferdinand von Wahlberg 1907-09. Omistaja vuodesta 1909 Esbogård AB, joka 1914 lähtien todell. valtioneuvos August Ramsayn johtama perheyhtiö.

Kuninkaallista sukua ollut kreivi Jacob de Gardie oli Espoonkartanon vuokraajana 1619 alkaen. Hänen isänsä oli ranskalaissyntyinen ruotsalainen sotapäällikkö Pontus de la Gardie ja äiti kuningas Juhana III ja tämän avopuolison Kaarina Hannuntyttären tytär Sophia Johansdotter Gyllenhjelm.

Espoonkartanon ensimmäisiä omistajia vuodesta 1641 oli Gustaf (Kustaa) Carlsson Horn af Björneborg, Kankaisten Carl Henriksson Hornin poika (Lopen Ernst Johan Laurentzin isoisän isän, Arvid Christersson Björnramin pikkuserkku). Kustaa Horn oli kuningas Kustaa II Adolfin "oikea käsi" 30-vuotisessa sodassa kunnostautuen sankarillisesti mm. Breitenfeldin taistelussa 1631, (Topelius / Maamme kirja). 1651 kuningatar Kristiina antoi Hornille Porin kreivikunnan, johon kuului Porin kaupunki sekä yli 350 taloa Ulvilassa, Huittisissa ja Kokemäellä.

Kustaa Hornin kuoleman (1657) jälkeen Espoonkartano siirtyi tämän tyttärelle Agneta Hornille, joka oli juuri jäänyt leskeksi puolisostaan. Puoliso oli ollut eversti, vapaaherra Lars Jespersson Cruus af Gudhem (1621-56), jonka setä oli tilan aikaisempi haltija Jaakko de Gardie ja isän puolelta Lepaan sukua (isoäiti Lepaan tytär: Anna Björnsdotter till Lepas). Agneta Hornin jälkeen kartanon peri tämän tytär Brita Larsdotter Cruus puolisonaan kamariherra, maaherra Fabian Caspersson Wrede, joiden omistuksessa kartano oli vuosina 1673-1716. Fabian Wrede oli syntynyt Elimäen Peippolan kartanossa, joka kuului hänen isänsä (Casper Henriksson wrede af Elimä) läänityksiin. Fabian Wreden isoisä oli kuuluisa ratsumestari Henrik Wrede, joka taisteli Kaarle XI:n joukoissa, jolloin mm. erässä taistelussa puolalaisia vastaan 1605 kuninkaan hevonen ammuttiin ja hän itse oli vähällä joutua vangiksi. Tällöin "eräs liiviläinen aatelismies Henrik Wrede antoi hevosensa kuninkaalle, joka pelastui, mutta Wrede sai surmansa hänen silmiensä edessä. Kiitollisuudesta kuningas sitten lahjoitti Henrik Wreden leskelle Suomessa olevan Elimäen pitäjän, jossa ritarillinen Wrede-suku kauan hallitsi sukutilaansa Anjalan kartanoa". (Topelius / Maamme kirja)

Fabian Wreden ja tämän puolison kuoleman jälkeen v. 1717 Espoonkartano joutui heidän tyttärenpojalleen, ylikäskynhaltija, kreivi Axel Wrede-Sparrelle, joka vain harvoin kävi tilalla sen ollessa kartanonvoudin hoidossa. Kartano kärsi jo isonvihan aikoihin suuret vauriot ja joutui myöhemmin taloudellisiin vaikeuksiin ja myytäväksi, jolloin ostajaksi ilmoittautui Fagervikin (ym kartanoiden) herra, kapteeni Johan Wilhelm Hising. Tämän kuoleman (1751) jälkeen Espoonkartano oli Hisingin perikunnan hallussa vuoteen 1756 asti, jolloin kartanon omistajiksi tuli Hisingin tytär Maria Christina ja tämän puoliso Anders Henrik Ramsay.

Ala-Lemu, Kaarina

"Ala-Lemu, 8 km Turusta...Pa 75 ha. Slang ja Boos suvut olivat 1500-luvulla omistajina. V. 1618 oli Lemun niemi Arvid Hannunp. Stålarmin hallussa. Viimeksi Ala-Lemu on kuulunut Armfelteille" Suomen maatilat III, 1932. 

Muita vanhoja Ala-Lemun omistajasukuja ovat mm Boije-, Uggla- ja Walleen-suvut.

"Myös Alalemun kartanon mailla on nähtävissä merkkejä taistelusta, mm. rannassa olevat hautavallit. On myös puhuttu Ramsayn tammesta, joka olisi istutettu taistelussa kaatuneen majuri Anders Wilhelm Ramsayn kuolinpaikalle, mutta varsinaisesta kuolinpaikasta on liikkeellä kahdenlaista tietoa." (Wikipedia)

Ylilemu
"Kirjanpainaja Frenckellin omistaessa Ylilemun kartanon, maassamme syttyi Suomen sota. Suomen sodan taisteluja käytiin ympäri maatamme Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä. Ylilemussa käytiin 19.6. - 20.6.1808 Lemun taistelu. Taisteluun osallistuneista sotilaista kaiken kaikkiaan yli 400 sotilasta kaatui taistelussa. Ylilemun kartanon mailla kerrotaan olevan Lemun taistelussa kaatuneiden - sekä ruotsalaisten että venäläisten - sotilaitten hautoja, hautamuistomerkkejä ja tykinkuulia muistoina Suomen sodasta"  (lähde Wikipedia - Ylilemun kartano)

ELIMO, Pohjan pitäjä

Elimon säteriratsutila sijaitsi Pohjanpitäjänlahden keskivaiheilla länsirannan puolella. KapteeniCarl Gustav Aminoff oli ratsutilan haltija 1741 - 1768. Hänen sotilasuransa oli päättynyt 1765, minkä jäkeen hän piti vielä Elimon ratsutilaa kuolemaansa asti 1768. 

Hänen ensimmäinen vaimonsa Katarina Elisabet Zaarbrykken kuoli lapsivuoteeseen ja hänet on haudattu sukuhautaan Pohjan kirkkoon. Toinen vaimo Charlotte Licin on kuollut kotipitäjässään Hauholla 1758. Siellä (Hauhon Kesolla) oli myös syntynyt heidän tyttärensä Elisabet, tuleva Salon kartanon rouva. Kolmas vaimo oli Maria Christina Lepsen, joka kuoli 1766 ja haudattiin sukuhautaan Pohjan kirkkoon. Neljäs vaimo Maria Elisabet von Törne oli ratsutilan  omistajana Karl Gustavin kuoleman jälkeen vuoteen 1775 ja tämän jälkeen heidän tyttärensä Sofia, Kristina Lovisa  ja Ulrika Eleonora (k.1845) ; Kenraaliluutnantti Gustav Magnus Armfelt 1852 asti jne. (Svensk adelsättartavlor I, Stockholm 1931. Kansallisarkisto)

Elimot.jpg

Elimon kartano (Pohjan historia III, Pohja 1966,  sivu 336. Kansallisarkisto)

"ELIMO,  9 km Tammisaaresta... Omistaja V:sata 1916 vuorineuvoksetar Sophie v. Julin. Tila käsittää Elimon, Svedjebyn ja Norrgårdin tilat.Sen omistivat v. 1793 vapaasukuiset neidit Christina Lovisa, Ulrika Eleonora ja Sophia Gustafva Aminoff.  V. 1845 myytiin Elimo julkisella huutokaupalla,  jolloin ostajaksi tuli A.R. Malm. Hän siirsi kuitenkin kaupan kreivitäs Louise Armfeltille, joka puolisonsa G.M. Armfeltin kanssa oli Elimon omistajana vuoteen 1852. He lunastivat sen myös perintötilaksi.  Mainittuna vuonna tila siirtyi vuorineuvos John v. Julinille, jonka perillisiltä  paroni Knut v. Troil osti sen v. 1875. Hänen suvullaan oli Elimo vuoteen 1916...  Pinta-ala 900 ha...".  
(Suomen maatilat I. Porvoo 1931. Sivu 956).

V 1852  Elimon omistajaksi tullut John v. JulinForbusien kaukainen sukulainen, omisti myös samassa Pohjan pitäjässä sijainneen Fiskarsin tilan ja ruukin. Hänen kuoltuaan 1853 Elimo jäi hänen perillisilleen vuoteen 1875, jolloin sen on ostanut paroni Knut v. Troil.  V. 1916  Elimo on jälleen Julin-suvulla, jolloin sen omistajaksi on tullut vuorineuvos John v. Julinin miniä, vuorineuvoksetar Sophie v. Julin

Elimo4.jpg

Elimontien maisemaa, taustalla päärakennus ja osa vanhaa kivinavettaa (Kuva MR 2012)

Elimon herra, Carl Gustaf Aminoff oli syntynyt v. 1700 Inkerinmaalla, Venäjällä, mistä oli myös kotoisin hänen kaksi vanhempaa veljeään, Gregory Aminoff, s. 1696 ja Berndt Johan Aminoff, s. 1697. Heidän isänsä oli  everstiluuutnnantti Gregori Aminoff  (s. 1674), joka oli TenholanOvanmalmin virkatalon haltijana vuodesta 1698 kuolemaansa asti, eli vuoteen 1732.

 Vanhimman veljeksistä, Gregoryn ensimmäisestä avioliitosta ruotsalaisen Birita Wagenian kanssa syntyi v. 1724 Ruotsissa Carl Fredrik Aminoff. Tämän solmittua aikanaan toisen avioliittonsa Juliana Sofia Windingin kanssa, syntyi Ruotsin Taalainmaalla v. 1771 Gustaf Aminoff, josta tuli Suomen sodan päällikkö ja maaherra esiintyen myös J.L Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa.

Runossa Sotamarski kerrotaan mm:

1.     Rantsilassa riemu raikui, leiris oli juhlan vietto: voitost` oli Siikajoen tullut Cronstedtille tieto; eri seurueessa juotiin isänmaalle rakkahalle, onnen ensi koittehelle, palauneelle kunnialle.

2.     Yhdessäpä siinä nähtiin kaksi everstluutnanttia, ukot Christjernin ja Lode, kokeneita sankaria. Vertaisena näiden rinnall´ Aminoffkin istui siellä, piirin ympärille kertyi parvi nuorempia vielä.

Gustaf Aminoff  "oli vv 1808-09 sodan aikana Karjalan jääkärien päällikkönnä ja johti heitä kunniakkaasti, Revonlahden, Lapuan, Alavuden ym taisteluissa. Sodan jälkeen hän  jäi Suomeen, oli Savon ja Karjalan läänin maaherrana 1810-27" (Vänrikki Stoolin tarinat. Hki 1957. Tietoja runoissa mainituista henkilöistä)

 Kenraali (Gustaf) Aminoff omisti Salahmin rautaruukin ja masuunin Vieremällä Iisalmen pohjoispuolella 1830-luvun alussa sekä Linnaisten kartanon Ruovedellä. (Biografiakeskus)

 Tämä maineikas Suomen sodan päällikkö oli Salon kartanon rouvan, Elisabet Aminoffin serkun (Carl Fredrik Aminoff) poika.

Kolmas Inkerinmaalla syntyneistä veljeksistä oli Berndt Johan Aminoff  (1697-1779), luutnantti ja tilanomistaja mm. Kemiössä ja Bromarvissa. Hänen toisesta avioliitosta Anna Elisabet Giös`inkanssa syntyi Bromarvin Riilahdessa tytär Sofia Margaretha  v. 1737, joka avioitui Adolf Magnus Rotkirch`in kanssa. Heidän pojastaan, nimeltään  Adolf Fredrik Rotkirch tuli Somerniemen Palikaisten vävy ja omistaja naituaan v. 1791 kartanon tyttären Margaretha Elisabet Krabben

OVANMALM, Tenholan pitäjä.

Ovanmalmijärven lounaisrannalla sijaitsi Ovanmalmin kartano. Everstiluuutnnantti Gregori Aminoff  (1674-1732), Elisabet Aminoffin isoisä, oli tullut Ovanmalmiin pitämään virkataloa 1698. Hän oli Kaarle XII:sta joukoissa sotimassa Venäjää vastaan  ns Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvun alussa mm Narvassa, Vilnassa, Poltavalla. Joutui vankiksi Poltavan ratkaisevan taistelun ja tappion jälkeen Perevolotjnassa (nykyisen Ukrainan keskivaiheilla) 1.7.1709. Vapautui vankeudesta Venäjän Solikamskista (nykyisen Permin aluepiirissä, Volgan sivujoen Kaman varrella) 7.5.1722. 

Poltavan taistelun jälkeen "Venäläiset ottivat tuhansia vankeja, joista monet olivat hyvinkin korkeaarvoisia, kuten yksi kenraali ja kaksi kenraalimajuria. Kaarlen onnistui paeta noin 1 500 miehen kanssa nykyiseen Moldovaan, jota silloin hallitsivat ottomaanit. Hän vietti Turkissa viisi vuotta taivutellen sulttaania liittolaisekseen ennen palaamistaan Ruotsiin. Tässä hän onnistuikin ja marraskuussa 1710 Ahmed III julisti sodan Venäjän ja Turkin välille". (Wikipedia).

Vankeudesta palattuaan Aminoff  on kohdannut täysin rappiolle päässeen sotilasvirkatalon, jonka kunnostamiseen hänellä ei ole ollut varoja, mutta asunut talossa  vielä 10 vuotta kuolemaansa asti 1732. (Tenholan historia)

Ennen Aminoffia Ovanmalmin omistajana oli  mm. 1500-luvun lopussa Erik Tönnesson Wildeman, Käkisalmen linnan käskynhaltija, joka oli Anders Larssonin lankomies, eli hänen sisarensa Brita Tönnesdotter Wildeman oli Puotilan herran, Anders Larssonin puoliso ja hänen veljensä Arvid  Tönnesson Wildeman  oli  Pernajan Tjusterbyn omistaja.

1600-luvun omistajista on ehkä maineikkain Herman Fleming.
"Herman Fleming Hermannus (1619-73), Suomen kenraalikuvernööri 1664. Omisti Askaisten Louhisaaren ja Hermansaaren, Lohjan Kirkniemen, Taivassalon Järppilän, Inkoon Storramsjön, Tenholan Ovanmalmin sekä tiloja Frötunassa ja Värmdössä". (Ylioppilasmatrikkeli)

Ovanmalmin tila muodostettiin 1560-luvulla. Tila annettiin 1646 Henrik Sassille ”under Frälssävillkor” ja oli säterinä vuodesta 1665, palautettiin valtiolle 1691 ja muodostettiin säterivapaaksi valtion virkataloksi. Omistajia vuodesta 1564: Anders Sabelfana, käskynhaltija 1564-69; hänen veljensä Thomas Nilsson, k. ennen 1591 ja tämän leski Anna Matssdotter; hänen veljensä vävy Erik Tönnesson  (Wildeman) ”domhavande), k. n. 1599; Johan Sigfridsson, ratsumies – n. 1630; Henrik Sass, eversti, n. 1630-60;  Henrik Sass, everstiluutnantti, 1661-71; vapaaherra Herman Fleming, kenraaalikuvernööri, valtioneuvos, 1671-73 ja tämän perilliset -1691. - Sotilasvirkatalo. Haltijana: Klas Boije, ratsumestari 1692-97; Gregori Aminoff, everstiluutnantti 1698-1732 ja tämän leski Elisabet -1733; Johan Skragge, kapteeni, 1736-63 jne. (Säterier och storgårdar i Finland)

Ofvanmalm, Tenhola, 16 km Pohjankurun asemalta ja 18 km Tammisaaresta. Valtion virkatalo, jonka vuokraajat v:sta 1906 ovat Anders ja Anna Sandvik. Isännän suku on pitänyt sitä 95 v. Pinta-ala 341,14 ha". (Suomen maatilat 1931, I osa)

Ovanmalm.JPG

Ovanmalmintietä.  Päärakennus taustalla.  (Kuva MR 2012)

 

RIILAHTI (Rilax), Bromarv

Rilax, ennen Rijlax, 38 km Tammisaaresta ja 5 km Bromarvin laiturilta.  Riilahti mainitaan ensi kerran v. 1473. Pinta-ala 1552,25 ha.  (Suomen maatilat osa I,  1931).

Omistajia v:sta 1594Arvid Eriksson Stålarm, käskynhaltija, aluksi läänityksenä ja myöhemmin rälssinä 1594-1617; Axel Oxenstierna, kansleri, 1617-43; Anna Skoo (Hästesko), Karl  Körningin leski, 1643-45; heidän poikansa Erik Körning, ratsumestari, 1646-81; Axel Körning, luutnantti, 1682-91; hänen leskensä Anna Brand ja tyttärensä Ingeborg  - 1723; Hans Körning, Axel Körningin veli omisti kartanoa yhdessä tämän perheen kanssa 1682-1723 sekä yksin -1724; hänen perillisensä -1730; hänen tyttärensä Kristina Katarina, puolisonaan kapteeni Bernt Johan Aminoff, 1730-36 ja heidän perillisensä -1757; Fredrik Aminoff, ratsumestari, 1758-74; Adolf Hageman, asessori, 1774-76 ja hänen leskensä Katarina Charlotta -1781; hänen toinen miehensä Fredrik de la Chapelle, luutnantti, 1781-97  (kolme viimeksi mainittua ”under panträtt”); edellä mainitun F. Aminoffin poika, kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff 1798-1842; Adolf Aminoff, jalkaväenkenraali, 1842-84; Johan Fredrik Aminoff 1884-92. Vuodesta 1892 omistaja Johan Fredrik Adolf Aminoff ja vaimonsa Ulli, os. von Born. (Säterier och storgårdar i Finland, osa I, s. 55. Hki 1939).

Riilahti%20(300x185).jpg

Riilahden kartano 1920-luvulla. "Riilahden kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitteli Pehr Granstedt ja se on rakennettu 1803-1806. Kartanoa ympäröi samalta ajalta oleva englantilainen puisto". Kuva Welin Gustaf/ Museoviraston kuvakokoelmat.

Kapteeni Bernt Johan Aminoff, Salon Elisabet Aminoffin setä, oli Riilahden omistajana 1730-luvulla. Häntä seurasi poika, ratsumestri Fredrik Aminoff(omist. 1758-74) puolisonan Maria Elisabet Rotkirch, Olkkalan rouvan (Sofia Christina Rotkirch) sisar. Pojanpojasta Vilhelm Berndt Aminoffista tuli MaskunKankaisten omistaja ostettuaan tilan huutokaupalla 1846.  Toinen Pojanpoika,Johan Fredrik Aminoff  oli Rilaxin omistaja 1792-1842 ja oli mm. "Porin läänin jalkaväkirykmentin komentaja 1798, armeijankenraalimajuri 1799. Vapaaherra 1808. Suomen asiain komitean jäsen Pietarissa 1811. Salaneuvos 1811. Kreivi 1819" (Ylioppilasmatrikkeli) . 

Johan Fredrik A:n  kolmannesta avioliitosta Eva Matilda Bruncronan kanssa syntynyt Alexander Aminoff  (1811-86) oli Mietoisten Saaren kartanon herra ja tämän tyttärestä, Eva Mathilda Charlotta Aminoffista  (s. 1857 Mietoinen) tuli  Helsingin pitäjän Kulosaaren karttanon rouva puolisonaan pankinjontaja Johan Frans Andreas Galindo Cronstedt  Kulosaaren omistajina he olivat 1877-1907 yhdessä ja Eva Mathilda Charlotta leskenä vuoteen 1919.  (Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat  I, s. 384. Hki 1939)

Rilaxin omistajista Arvid Eerikinpoika Stålarm (1549–1620) toimi Suomen käskynhaltijana 1597–1599. Sitä ennen Stålarm otti osaa sotaretkiin ja toimi useissa eri tehtävissä, mm.Ivangorodin eli Iivananlinnan linnanpäällikkönä Viron itärajalla vuosina 1581–1582.  Johti Suomen Sigismundille uskollisia joukkoja Kaarle-herttuan sodassa Sigismundia vastaan. Stålarm joutui antautumaan ja tuomittiin kuolemaan Turun verilöylyssä 1599 ja joidenkin vaiheiden jälkeen uudelleen Lindköpingissä, mutta vältti teloituksen kummallakin kerralla. Stålarmin puoliso oli  Elin Hermansdotter Flemming, s. 1553 ja vanhemmat olivat linnanvouti Erik Arvidsson Stålarm ja  Beata Nilldotter Grabbe, Karjaan Grabbackan tytär, minkä myötä Stålarm omisti myös KarjaanGrabbackan. Lisäksi Tenholan Lindö oli Stålarmin omistama. Arvid  Stålarm oli Märta Ramsaynsukulainen Galle- ja Rabbe-sukujen kautta lähimpien yhteisten esivanhempien ollessa Måns Andersson Grabbe, k. 1520 ja Beata Andersdotter Boije af Gennäs. Märta Ramsayn isoisä (äidin isä), Klas Galle ja Arvid Stålarm olivat  keskenään  toiset serkut.

Iivananlinna, (Ivangorod) Narva

Iivananlinna, entinen linnoitus Venäjän puolella Narvajoen itäpuolella. Rakennettu venäläisten toimesta 1492. Nimi tulee suurirutinas Iivana III:lta (1440-1505). Pian valmistumisen jälkeen linnoitus vallattiin ja joutui hävityksen kohteeksi.  Linnoitus on vaihtanut haltijaa Ruotsin ja Venäjän sodissa useampaan otteeseen.  Seuraava käännekohta oli 1558, jolloin linnoitus siirtyi takaisin venäläisten hallintaan. Inkerin ja Käkisalmen valloitusten myötä ruotsalainen sotapäällikköPontus de la Gardie valtasi Iivananlinnan ruotsalaisille 1581.  Ruotsin sotavoimiin kuulunut ja Bromarvin Rilaxin herra Arvid Stålarm on ollut Iivananlinnan päällikkönä 1581-82.  Myöhemmin linnan käskynhaltijana ollut Kaarle Henrikinpoika Horn, Kankaisten herra, joutui luopumaan linnoituksesta 1590 venäläisten piiirityksen myötä jaTäyssinän rauhassa 1595 Iivananlinna palautui venäjälle.  Ruotsi valtasi sen uudelleen 1612, vaikka silloinen Iivananlinnan käskynhaltija Feodor Aminoff,  Ovanmalmin herran, Grogori Aminoffin isoisän isä puolusti urhoollisesti linnoitusta, mutta joutui piirityksen jälkeen antautumaan Ruotsin armeijan Evert Kaarlenpoika Horninjohtamille joukoille. Luovutettuaan linnoituksen päällikkyyden Feodor Aminoff siirtyi ruotsalaisten palvelukseen mukanaan poikansa ja muutamia kasakoita. Stolbovan rauhassa 1617 Iivananlinna alueineen liitettiin Ruotsin hallintaan. v. 1704 Pietari Suuri valtasi linnoituksen palauttaen sen takaisin venäläisille. (Lätteitä mm:Ivangorod_Fortress. History. Wikipedia).



Kankainen, Masku

Kankainen, ruots. Kanckas sijaitsee n. 1 km Maskun kirkolta ja 18 km Turusta vanhan Tku-Masku-tien tuntumassa. Pa n. 1120 ha v. 1932. Kartano on kuulunut alkuvaiheessa Diekn- ja Horn- suvuille. Kartano on perustettu 1400-luvun alussa Turun linnanpäällikkönä toimineen Klaus Lydekenpoika Dieknen toimesta. Tila periytyi hänen tyttärelleen Cecilialle ja tämän miehelle, joka oli Halikon Horn-sukua. Tämän jälkeen kartano kuului Horn-suvulle 1700-luvun vaihteeseen asti. Myöhempiä omistajia mm. Dettloff, Ribbing, Hasselbom-Fredenskiöld, Toll ja Aminoff suku. Kankainen oli Horn-suvun toinen kantatila Halikon Joensuun (Åminne) ohella. Maskun Horn-suku oli aateloituna Horn af Kanckas eroten näin Halikon Horn-suvusta, Horn af Åminne. (mm Suomen maatilat. Osa III)

Kankaisten perijä ja Hornien esivanhempi Cecilia Klauntytär Diekn oli myös Someron Långsjön Johan Ramsayn esivanhempi äidin puolelta Wildeman- ja Fleming-sukujen kautta seitsemännessä polvessa. Cesilian pojanpoika Henrik Klaunpoika Horn ritari ja valtaneuvos (n. 1512-95) oli Hornien tunnetuimpia edustajia, joka rakennutti Kankaisten kartanolle Suomen vanhimmaksi asuinrakennukseksi mainitun neliömuotoisen kivilinnan. ”Henrik Klaunpoika Horn oli 1500-luvun puolimaissa Suomen ehkä huomattavin mies; Herman Pehrinpoika Flemingin kanssa hän muodosti Turun linnassa vuosina 1556-63 Juhana-herttuan apuna toimineen neuvoston. Juhannuksen tienoilla 1556 Henrik Klaunpoika sai vieraakseen Kustaa Vaasan”.  (Kaj Dahl ja C.J. Gardberg: Suomen kartanoita. 1989, s. 25)

Henrik Klaupoika Hornin puoliso oli Elin Arvidsdotter Stålarm, kuuluisan sotapäällikön ja mm. Iivananlinnan päällikönä ja Suomen ylikäskynhaltijana toimineen Arvid Eeriksson Stålarmin  (1549–1620) täti ja lapsia oli mm. Kaarle, Anna, Göran, Karin, Kerstin ja Arvid, jotka kaikki jatkoivat merkittävissä asemissa Hornien mahtisukua. Tyttäristä Anna nai Louhisaaren Askaisten kartonon perinneen Lars Hermansson Flemingin, joka oli myös Turun linnan käskynhaltija. Karin avioitui luutnantti Hans Bjönssonin kanssa, joka oli kuuluisaa Lepaan sukua ja Tyrvännön Lepaan kartanon omistaja. Kerstin, eli Kristina, joka oli tullutNiemen säterin omistajaksi Erik XIV:n antamien lahjoitusten myötä avioitui 1) eversti ja Siuntion Sjundbyn herra Jakob Henrikinpoika Hästeskon kanssa ja 2) jäätyään leskeksi valtaneuvos Klas Åkeson Tottin kanssa saaden tämän toisen avioliiton myötä perillisen, Henrik Klasson Tottin, jonka puoliso aikanaan oli Sigrid Erikintytär Vasa ja poika kuuluisa sotapäällikkö, Kustaa II Adolfin luottosotilas, ”Pohjolan lumiaura” Åke Henriksson Tott.

Henrik Hornin pojista Arvid Henrikinpoika Horn (k. 1606) oli valtaneuvos puolisonaan Ingeborg Ivarsdr Stjernkors. Tyttären, Christina Hornin puoliso Torsten Stålhandske (1593-1644) oli kuuluisa ratsuväen kenraali ja hakkapelittojen päällikkö 30-vuotisen sodan aikana. Stålhandsken hakkapeliittarykmentissä palveli myös Someron Långsjön herra, majuri Johan Ramsay.

Henrik Hornin pojista Kaarle Henrikinpoika Horn, Kankaisten herra oli marsakka ja Narvan käskynhaltija. Hän joutui kuninkaan (Juhana III) epäsuosioon luovutettuaan hallinnassaan olleen Iivananlinnan ja muita alueita v. 1590 venäläisille piirittäjille ylivoiman edessä, minkä johdosta hänet tuomittiin kuolemaan, mutta armahdettiin viime hetkellä mestauspaikalla.  Sotien jatkuessa hän kaatui v. 1601 Pohjois-Latviassa ns. Burtniekin linnan taistelussa Sigismundin puolalaisia vastaan. (mm. Finlands historia II, Ekenäs 2001, s. 66 ja Wikipedia)

Tunnettu ja maineikas Kankaisten herra 1600-luvun alkupuolella oli myös Kaarlen poika, Evert Horn (1585-1615). Hän oli Ruotsin sotamarsalkka ja johti pääosin suomalaisista muodostettuja joukkoja useissa Ruotsin ja Venäjän välisissä taisteluissa Liivinmaalla ja myöhemmin ns. Inkerin sodassa valloittaen mm. Kaprian, Jaaman, Audovan ja Ivangorodinin (Iivananlinna) linnoitukset. Näin Kaaerle-isän komennossa ollut ja menetety Iivananlinnna palautui Evert-pojan johtaman valtauksen tuloksena takaisin ruotsalaisten hallintaan. Iivananlinnassa vastassa oli käskynhaltijanaFeodor Aminoff,  Ovanmalmin Grogori Aminoffin isoisän isä. ”Elokuun lopussa 1612 hän (Evert Horn) pääasiallisesti suomalaisin sotavoimin alkoi piirittää Narvajoen itäistä rantaa vartioivaaIvangorodia, joka joulukuun 4 p:nä nälän pakottamana antautui”.  1613 hänet nimitettiin Narvan ja Iivananlinnan käskynhaltijaksi. 30-vuotiana Evert Horn haavoittui kuolettavasti 30.7. 1615 ns. Pihkovan piirityksessä, mihin Ruotsin kuningas oli keskittänyt suuren, n. 8000 miehen sotajoukon, mikä ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.   ”Kuningas (Kustaa Aadolf) valitti syvästi suomalaisen sotasankarin ennenaikaista poismenoa”,   (Helge Pohjolan-Pirhonen: Suomen historia VII. Porvoo 1960)

Hornin veljeksistä toinen, Kustaa Kaarlenpoika Horn (1592-1657)  oli sotamarsalkka, kreivi ja vapaaherra, joka 30-vuotisessa sodassa oli Kustaa II Aadolfin lähimpiä miehiä kunnostautuen mm. Breidenfeldin taistelussa 1631. Topelius kirjoittaa: ”Nyt hän (Tilly) komensi voittoihin tottuneen jalkaväkensä  hyökkäämään ruotsalaisten vasemman siiven kimppuun ja tämän olisi hukka perinyt, ellei se olisi ollut niiin urhoollinen, niin hyvästi harjoitettu ja niin taitavan sotapäällikön kuin suomalaisen Kustaa Hornin johdossa. Hän ja hänen väkensä puolustautuivat sankarillisesti, kunnes kuningas lähetti hänelle apuaan”. (Z Topelius. Maamme kirja, s. 344)

Kartano Aminoffien omistuksessa

Aminoffeille Kankainen on kuulunut v:sta 1846, jolloin tilan osti huutokaupalla everstiluutn. Vilhelm Berndt Aminoff (1782-1857), jonka isä oli Lopen Salon kartanon Elisabet Aminoffin serkku, Bromarvin Riilahdessa syntynyt Johan Adolf Aminoff. Hän (Johan Adolf A.) oli sotilasurallaan mm. kapteenina Pielisen pataljoonassa ja omisti viinapolttimon Kuopiossa 1800-luvun alussa. (mm. Ylioppilasmatrikkeli)

Myöhemmin omistajina ovat olleet: ed. pojanpoika luutnantti Fredrik Aminoff 1857—92 sekä agronomi Karl Fredrik Aminoff 1901-18. V:sta 1918 vapaaherra Claes Aminoff s.1895, ainoa poika agrologi, fil.maist. Claes Fredrik Aminoff s. 1928. Vapaaherratar Ebba Aminoff o.s. Tollet s. 1891, k. 1945. (Suuri maatilakirja, osa I)

 

PUOTILA (Botila). Halikon pitäjä

Puotila, 1 km Halikon asemalta ja 4 km Salon kauppalasta. Omistaja v:sta 1905 rouva Anna Mörling (o. s. Plathin). V. 1456 Turun porvari Ragvald Suurpää lahjoitti tilan Puotilasta (»Potula by») Naantalin luostarille, jonka hallussa se oli v:een 1556. Perniön Pohjankylän herra Per Erikinp. (t. Laurinp.) sai Puotilan hoitoonsa 1573. V. 1581 Antti Laurinp. sai sen läänitykseksi. Tämän poika,Maunu, luovutti Puotilan huomenlahjaksi vaimolleen, Brita Henrikintyttärelle. Oltuaan välillä tämän toisella miehellä, Joakim Stutaeuksella se 1634 joutui Hannu Ramsayn jälkeläisille. 1652 oli tilan omistajana Juhana Bäck, Halikon kihlakunnan tuomariKustaa Grass ja sitten hänen tyttärensä, Katariina, joka oli toisen kerran naimisissa Erik Didronin kanssa. Katariina Grassin kuoltua 1716 tila joutui hänen pojalleen, Karl Didronille, joka kuoli 1763. Reduktiossa Kaarle XI aikana tila palautettiin kruunulle. KirkkoherraPentti Jaakko Ignatius osti sen verotilaksi 1803. Maunu Reinhold Armfelt osti Puotilan 1835 Viurilan kartanon yhteyteen. Myöhemmin on se, kuten useimmat Viurilan ulkotilat, myyty itsenäiseksi. Erotettu 23 tilaa, yht. 80,5 ha. Pinta-ala 202,2 ha. (Suomen maatilat III 1932).

Vuonna 1581 Puotilan läänitykseksi saanut Anders Larsson oli sotaeversti ja Tallinnan linnan käskynhaltija. Häneltä Puotilan peri poika Måns ja tämän leski Brita Henriksdotter. Oltuaan välillä tämän toisella miehellä, Joakim Stutaeuksella se joutui v.1634 Anders Larssonin tytär Elinan kautta vävylle, Someron Ihamäen (Hovilan) Hans Ramsaylle ja tämän jälkeläisille.

Vuodesta 1645 Puotilan omistajana oli Anders Larssonin pojan, Lars’in (Lauri Antinpojan) vävy everstiluutnantti Johan Bäck (k 1679), joka oli Larsin tyttären, Britan toinen puoliso. Britan ensimmäinen puoliso oli ollut Samson de la Motte (Till Lahis i Sääksmäki) ja heidän tyttärensä Margareta de la Mottepuolisonaan Halikon kihlakunnan tuomari Kustaa Grass olivat seuraavat Puotilan omistajat.

Puotilan vävy Johan Bäck oli Nuutajärven säterin omistajan, Carl Bäckin poika. Veli Carl Carsson Bäck peri Nuutajärven ja hänen puolisonaan oli Ebba Ramsay, Someron Pitkäjärven herran, Johan Ramsayn sisarpuoli. Heidän poikansa Hans Johan Bäck (1650-1701) peri seuraavaksi Nuutajärven ja hänen puolisonaan oli, Elisabet Grass, joka oli Puotilan herran, Kustaa Grassin tyttäriä. Heidän tyttärensä Elisabet Bäck avioitui Someron Pitkäjärven herran, Anders Ramsayn (Johan Ramsayn pojanpojan) kanssa.

Kustaa Grassin jälkeen Puotilan peri tytär Katariina Grass puolisonaan ensin ratsumestari Christian Silfverbögel (k. 1677) ja toiseksi luutnantti Erik Didron (k. 1699). Katariina Grassin kuoltua 1716 tila joutui hänen pojalleen, Karl Didronille, (k.1763). Hänen isovanhempansa olivat kapteeni Mikael Anton Didron ja Anna Ljuster, Someron Pitkäjärven kartanon rouva (toisen miehensä Hans Johansson Ramsayn kautta).

Maunu Reinhold Armfelt, joka osti Puotilan 1835 Viurilan kartanon yhteyteen oli kuuluisan hovimiehen (Kustaa III aikana) ja kenraalin Gustaf  Mauritz Armfeltin veljenpoika ja hänen isoisän isovanhemmat olivat Pernajan Isnäsin herra, kenraali Carl Gustav Armfelt ja Lovisa Aminoff, Elimon herran Carl Gustav Aminoffin 3. serkku.

Botila11.jpg

 Puotila (Botila), Halikko. (lähde: Säterier och storgårdar i Finland II, s. 454. Hki 1944, Kansallisarkisto)

Anders Larsson (n 1550-1613) sai myös Somerolta eliniäksi annetun läänityksen useaan taloon. V 1594 Halikon Puotilan kartanon herra Anders Larsson sai läänityksenä ”ikiajoiksi” Härkälän kylän tilat, jotka olivat jääneet autiotaloiksi niiden isäntien kuoltua ruttoon. Näistä autiotaloista Anders Larsson perusti Härkälän kartanon.  (Someron historia)

Anders Larsson, Puotilan herra kuten häntä pääkartanonsa Halikon Puotilan eli Botilan mukaan nimitettiin, oli kotoisin Ruotsin Itä-Götanmaalta. Hän oli aikansa  homattavimpia Ruotsi-Suomen sotapäälliköitä.

Anders Larsson allekirjoitti muiden Suomen aatelisten kanssa uskolisuudenvakuutuksen kuningas Sigismundille ja oli sotapäällikkönä Klaus Flemingin joukoissa. 

Nuijasodassa 1596-97 Anders Larsson johti lippukuntaansa Flemingin joukoissa useissa sotatapahtumissa, mm ns. Nokian retkellä, missä kovien yhteenottojen jälkeen nuijamiehet joutuivat perääntymään. ”Nuijamiesten mainittiin ehtineen kahden peninkulman päähän ennen kuin ratsuväki ryntäsi heidän jälkeensä. Takaa-ajoon osallistuivat Akseli Kurjen, Antti Boijen ja Puotilan Antti Laurinpojan lipustot sekä Knut Kurjen ja Iivari Tawastin komennossa olevat ratsumiehet, likimain 1200 huovia.” (Heikki Ylikangas, Nuijasota, s. 197. Keuruu 1996).

Nuijasodan aikana hänen kartanonsa Puotila poltettiin ja hänet itsensä vietiin vankina Tukholmaan Turun linnan jouduttua Kaarle herttuan käsiin 1597. Anders Larssonin onnistui kuitenkin paeta ja päästä Kaarle herttuan suosioon. Hänet lähetettiin 1603 Viroon, missä hän toimi Tallinnan linnan ja läänin käskynhaltijana. (Lähde mm Suomen Historia VII.  Helge Pohjolan-Pirhonen, Porvoo 1960

"Ei ole mahdollista selvittää tappioiden määrää , mutta Kaarle herttualle ilmoitettiin tappioiksi 300 miestä. Ratsumestari Vilhelm Spegel näyttäisi olleen kaatuneiden joukossa. Puotilan herra Anders Larssonia ammuttiin olkapäähän ja vatsaan, niin että hän putosi hevosen selästä ja jäi makaamaan vihollisten ympäröimänä. Hänen poikansa, joka näyttää olleen luutnanttina sotajoukossa, sai kuitenkin kahden miehen auttamana haavoittuneen viedyksi taistelupaikalta ja siten pelastetuksi. Hans de la Blanque, Pontus de la Gardien sukulainen, joka Juhani III hallituskautena oli jonkun aikaa ollut ylipäällikön sijaisena  Virossa, jäi haavoittuneena kentälle. Hän siirtyi toivuttuaan Sigismundin joukkoihin". (Nettiartikkeli: Toinen Puolan sota 1600 - 1629
I vaihe Sota Baltiassa 1600 -1618 Tausta | 1600 - 1605 | Kaarle IX loppukausi | 1611 - 1618)

Anders Larssonin puoliso oli Pernajan Tjusterbyn tytär Anna (Brita) Tönnesdotter Wildeman. Vävy, Hans Ramsay  piti Someron Hovilan ratsutilaa.  Heillä oli kolme poikaa, joista vanhin, Lars kaatui jo isänsä eläessä.

Puotilan herra Anders Larsson oli Lopen Salon kartanon rouvan Elisabet Aminnoffin  esivanhempia suoraan kuudennessa polvessa ja Räyskälän Kyttälän emännän Loviisa Ulrika Forbusin esivanhempia kahdeksannessa polvessa, mistä polku esivanhempiin  linkistä Forbus.




Viurila, Halikko

”Viurila, 3,5 km Halikon asemalta ja 5 km Salon kauppalasta. Omistajat v:sta 1893 kreivi Carl August Armfelt ja puolisonsa Juliane (o. s. Hoppe). Ollut isännän suvulla v:sta 1787… Pinta-ala 818,7 ha. ” Suomen maatilat 1932. Aikaisempia omistajia 1400-luvulta lähtien on ollut mm Fleming-, Slang-, Böckler- ja Cronstedt-sukuihin kuuluneita henkilöitä. Henrik Klasson Fleming (k. 1490) omisti toisen avioliittonsa kautta Viurilan puolisonaan Elseby Månsdotter till Viurila. Ensimmäinen puoliso oli ollut Valborg Jönsdotter Tawast. Avioliitosta Elsebyn kanssa syntynyt tytär Valborg Fleming peri Viurilan ja sen omistus siirtyi tämän toisen miehen, Håkan Tidemansson Slang, kautta Slang-suvulle. Seuraava omistaja oli heidän poikansa Erik Håkansson Slang (k. 1580), joka toimi mm. Halikon kihlakunnan tuomarina sekä Viipurin linnan voutina ja omisti myös Ala-Lemun kartanon Kaarinan kunnassa vuodesta 1557. Tämän veli, Bertill Håkansson Slang, Vehmaan Palkkisten herra ja Porvoon lääninvouti oli Lopen Salon kartanon Carl Gustav Laurentzin esivanhempi suoraan seitsemännessä polvessa.  

Erik Håkansson Slangin jälkeen Viurila siirtyi tyttärelle, Carin Slangille ja tämän miehen, ratsumestari Johan Böcklerin kautta tyttärelle, Christina Böcklerille ja edelleen tämän puolisolle Nils Andersson Mannersköldille. Seuraavia omistajia oli: ed. tytär Christina Mannersköld puolisonaan Otto Wellingk; ed. poika Otto Wellingk nuorempi; tämän tytär Ottiliana, puoliso Sven Lagerberg. Seuraava Viurilan omistaja oli ed. tytär Eva Margareta Lagerberg puolisonaan kreivi Carl Johan Cronstedt (1709-77), jonka serkku, majuri Johan Gabriel Cronstedt oli naimisissa Helsingin pitäjän Puotilan tyttären Hedvik Juliana Jägerhornin kanssa ja Puotilassa oli syntynyt heidän kuuluisa poikansa, Carl Olof Cronstedt (vanhempi), joka mm. oli voittoisan Ruotsinsalmen taistelun johtajia 1790 ja toimi Viaporin komendanttina vuodesta 1801.


Viurila2a.jpg

Viurilan kartanon rakennuksia. Talousrakennus on valmistunut 1840-luvulla ja päärakennus 1810-luvulla. Kuva MR 2016

  Viurila1.jpg

Cronstedtin jälkeen perilliset myivät kartanon 1780 Lauri Meldercreutzille. Tämä hukkui 1781, jolloin hänen isänsä, Joonas M. peri sen. 1787 Viurila myytiin kenraalimajuri Magnus Vilhelm Armfeltille (1725-95), joka jo aikaisemmin oli hankkinut asuinkartanokseen lähistöllä olleen Åminnen, eli Joensuun kartanon. Sitä ennen hänen ja puolisonsa (Maria Catarina Wennerstedt) asuinpaikkana oli ollut virkatalo Tarvasjoella, ns. Marttilan kapteeninpuustelli, jossa myös lapset, Gustav Mauritz ja August Filip olivat syntyneet ja kasvaneet. Vanhempi pojista Gustaf Mauritz Armfelt (1757-1814) peri Joensuun kartanon ja hänestä tuli kuuluisa Kustaa III:n hovimies, jalkaväenkenraali ja diplomaatti. Nuorempi veljeksistä, August Filip Armfelt (1768-1839) peri vanhemmiltaan Viurilan ja Vuorentaan kartanot 1803. Hänellä oli puolisonaan pikkuserkkunsa Johanna Fredrika Lovisa Taube, Tenholan Präskullan perijä ja hän oli Björnram-, Uggla-, Ehrnrooth- ja Taube- sukujen kautta Lopen Brita Helena Laurentzin 5. serkku. Seuraava omistaja oli edell. poika, Magnus Reinhold A. (omist. 1839-1845), joka omisti myös Halikon Puotlan kartanon 1835 lähtien ja sitten hänen poikansa, August. Magnus A. (omist. 1857-93). joka omisti myös Ala-Lemun kartanon 1894-1904. Sen jälkeen Viurilan omistajana oli ed. poika Carl August A (s. 1862) jonka jälkeenkin kartanon pito on säilynyt saman suvun hallussa.

Viurilan v. 1787 ostanut Magnus Vilhelm Armfelt polveutui Aminoff-suvusta. Hänen isoäitinsä Lovisa Aminoff, s.1685 oli Elimon Carl Gustaf Aminoffin 3. serkku. Armfeltien esivanhempi Erik Larsson oli saanut läänityksiä Inkerinmaalla ja aateloitu Armfelt-nimisenä 1648.  Magnus Vilhelmin isä Gustaf Armfelt omisti Lohjalla Laakspohjan kartanon 1732-56, minkä jälkeen se periytyi pojalle, Carl Gustaf Armfeltille ja oli suvun hallussa vuoteen 1797 asti. Isoisä, kenraali ja Pernajan Isnäsin herra Carl Gustaf Armfelt (vanhempi, s. 1666 Inkerinmaalla) oli Suomen sotajoukkojen ylipäällikkönä Suuren Pohjan sodan aikana mm kuuluisassa Napuen taistelussa helmikuussa.

Gustaf Armfeltin pikkuserkku, majuri Erik Johan Erikinp. Armfelt (s. 1694) omisti Westerkullan kartanon Helsingin pitäjässä 1738-66 ja tämän poika, kapteeni Carl Erikinp. Armfelt (s. 1717) tuli Nurmijärvan Kytäjän kartanon omistajaksi avioiduttuaan edellisen omistajan (Kustaf Wolfcrona) lesken (Helena Sofia Barck) kanssa v.1755. Tämän jälkeen Kytäjä pysyi Armfeltien omistuksessa vuoteen 1861 asti, jolloin sen ostivat Pohjan Åminnessa 1836 syntynyt Constantin Carlsson Linder puolisonaan kreivitär Marie Mussin-Puschkin.  (Lähteitä: Sumen maatilat 1932. Viurilan kartanon verkkosivut).



Tjusterby, Pernå socken

Tjusterbyn kartano sijaitsee Pernajanlahden länsirannalla. Sen pohjoispuolella on Tervik ja itäpuolella Sarvilahti. Yksityisomistuksessa. Omistajia 1400-1600-luvuilla: 

Björn Pedersson Diekn, eli Deken (tai Djäkn), linnanpäällikkö, 1404- ; Erengisle Björnsson Diekn, linnanpäällikkö, elossa vielä 1476; Märta Erengislesdr Diekn, naimisissa asemies Johan Flemingin kanssa, joka eli vielä 1514; Heidän tyttärensä  Anna Fleming, naimisissa linnanpäällikkö Olof Pedersson Lillen (Wildeman) kanssa n. 1535 asti; heidän poikansa Tönne Olofsson (Wildeman) linnanpäällikkö, k. 1584 ja tämän leski Brita Risbit -1591;  Arvid Tönnesson Wildeman (Viipurin) linnan käskynhaltija 1591-1617 ja tämän perilliset -1631; Johan Wildeman 1631-36; hänen veljensä Tönne Wildeman, asesseri, 1637-39; hänen sisarensa Ebba Wildeman, naimisissa valtakunnankamarineuvos Mans Mårtensson Palmin kanssa, k. 1666; hänen sisarentyttärensä mies Klas Rålamb, valtaneuvos 1667 -; hänen poikansa vph Åke Rålamb, eversti – 1680; vph Lorenz Creutz, maaherra, 1680-98 ja tämän leski Hedvik Eleonora Stenbock – 1729; hänen vävynsä Ernst Gustav von Willebrand, eversti, 1730-51 ja tämän leski Eleonora Maria  - 1753; Robert Muhl, kenraaliluutnantti 1753-60; hänen vävynsä, vph Otto Wilhelm De Geer,valtaneuvos 1760-69 jne. (Säterier och storgårdar i Finland. Hki 1939, s.617 sekä  E. Jutikkala:  Suomen kartanot ja suurtilat I  1939, s. 620.

Tjusterby%20(300x203).jpg

Tjusterbyn kartano. Ruotsalaisen arkkitehti C.J. von Heideckenin suunnittelema päärakennus valmistui 1859. Kuvan lähde: Museoviraston kuvakokoelmat.

1400-luvun lopulla säterin omistajaparina on ollut Johan Fleming puolisonaan Tjusterbyn perijä Märta Erengislesdr Diekn, joihin littyen Jully Ramsay kirjoitti. "Johan Fleming till Tjusterby... lefde 1514...   Gift 1:o med Märta Erengislesdotter, dotter af befallninsmannnen på Viborg, Erengisle Björnsson (Diekn, uradel) och Karin, som sades vara konung Karl Knutssons oäkta dotter" (Jully Ramsay. Frälsesläkter i Finland  intill stora offreden: Fleming, Taulu X)

Heidän tyttärensä Anna Fleming omisti Tjusterbyn yhdesssä puolisonsa linnanvouti Olof Pedersson Lillen (Wildeman) kanssa 1500-luvun alkupuolella. Ed. poika, Tönne Olofsson Wildeman oli Tjusterbyn seuraava omistaja. Tönne Olofssonin puoliso oli Brita Hendriksdotter Risbit ja heidän tyttärestä, Anna (Brita) Tönnesdotter Wildemannista, tuli Halikon Puotilan kartanon rouva Arders Larssonin vietyä hänet vihille v. 1563. Heidän tyttärestään Elin Andersdotter till Botila tuli ratsumestari Hans Ramsayn puoliso ja Someron Ihamäen, eli Hovilan  kartanon rouva 1600-luvun alkupuolella.

Isänsä jälkeen Tjusterbyn omistajaksi tullut Arvid Tönnesson Wildeman (n.1560-1617)  hallitsi ”laajaa aluetta ulottuen Porvoon itärajalta Viipuriin asti”.   Hän oli Viipurin linnan käskynhaltija ja oli mukana 1617 allekirjoittamassa Stolbovan rauhansopimusta, missä kuninkaan sotatoimien tuloksena Ruotsin valtakunnan laajeneminen itäosiltaan vahvistettiin käsittäen mm Käkisalmen läänin ja Iivananlinnan alueineen. Kartanon merkityksestä ja hyvästä maineesta omistajiensa ja sijaintinsa suhteen  kertoo myös kuninkaan vierailu.

”Toukokuusa 1614 Arvid Tönnenpoika Wildeman sai viiden päivän ajaksi vieraakseen nuoren Kustaa II Adolfin. Koko valtakuntaa johdettiin silloin Tjusterbystä, mikä käy ilmi siitä, että kuningas päiväsi kartanossa parisenkymmentä kirjettä”  (Kaj Dahl ja C.J. Cardberg: Suomen kartanoita, Tjusterby. Keuruu 2005, s.164).

Tönnen veli Arvid Olofsson Wildeman (1521-86) toimi mm. Viipurin linnanvoutina ja hänen puolisonaan oli Anna Margareta  Frille. Heidän tyttärensä, Margaretan puolisona oli Lars Mårtensson Creutz (1561-99), joka toimi Viipurin linnan käskynhaltijana viimeisinä elinvuosinaan. Margaretan ja Lars Creutzin tyttärestä Britasta tuli Mathias Forbesin puoliso ja Porvoon Jackarbyn omistajarouva 1600-luvun alkupuolella.  Brita Creutzin veli, maaherra ja eversti Ernst (Erengisle) Larsson Creutz omisti Sarvilahden ja Malgårdin kartanot Pernajassa. Tämän poika Lorenz Creutz  (1615-76), amiraali, valtiopäivämies oli Sarvilahden kartanon omistaja 1636-76. Hän ” kaatui Ölannin meritaistelussa Stora Kronan -laivan upotessa 1.6.1676” (Ylioppilasmatikkeli).

Lorenz Creutzin poika Lorentz Lorentzson Creutz (1646-98) oli Tjusterbyn omistaja 1680-98 ja omisti myös Pernajan Malmgårdin ja Sarvilahden. Lorenz Creutz nuorempi oli naimisissa ensiksi Ebba Maria Flemingin kanssa ja tämän jälkeen puolisona oli Hedvig Eleonora Stenbock (1664-1729), joka äitinsä puolelta oli De la Gardie- ja Gyllenhjelm-sukujen kautta Juhana III:n ja tämän partnerin, Catharina Hansdotterin jälkeläinen suoraan neljännessä polvessa. Tästä Creutzin ja Stenbockin avioliitosta syntynyt tytär Eleonora Maria Creutz puolisonaan eversti Enrst Gustav Willebrand olivat Tjusterbyn omistajia 1730-51 ja Eleonora Maria erikseen leskenä vuoteen 1753. Heidän pojanpoikansa Enrst Gustav Willebrand nuorempi (1751-1809) oli Jokioisten kartanon omistaja 1791-1809.





KIIRUU,  Somero Joensuu

Kiiruu2.jpg

Kiiruu kesällä 2012.  (Kuva MR)

Kiiruun tilalla oli viinapolttimo vuosina 1869-1887. Omistaja  G.A Löfgren ja Rva Helena Löfgren (Someron historia  s. 183). Someron ensimmäinen höyrysaha perustettiin Joensuun Kiiruun tilalle 1889, omistaja Kyrön Höyrysahayhtiö.



Leskeksi jäätyään (1897)  Helena Löfgren jatkoi tilan pitoa kunnes  myi Kiiruun  1/3 mantaalin kokoisen tilan  Pusulasta kotoisin olleille Anna ja August Fredrikssonnille 27.5.1907 tehdyllä kauppakirjalla  48 000 markalla. Lisäksi kauppaan kuului mm ehto, että "Ahola niminen maapalsta jää myyjälle, samoin nimismies Ståhlhammarille myyty maapalsta Joensuun sahan alueella ei kuulu kauppaan" sekä "Myyjän hevonen Freija on ostajan ruokittava 1.6.1908 asti, jota ostajat saa käyttää huokeassa ajossa, jota myyjä saa myös itse ajaa mielensä mukaan". (Tammelan tuomiok. pöytäkirjat. Kansallisarkisto)

Kiiruun emäntä, Anna Fredriksson ja Ruostelan emäntä Olga Maria Lindgren olivat sisaruksia, os Pettersson ja kotoisin Pusulan Kärkölän Syrjälän talosta. Isäntä August Fredriksson oli kotoisin Pusulan Hyrkkölän Röysti-nimisestä talosta.

”Vasta kun majatalonpito-oikeudet v 1915 uudelleen tarjottiin, otti Joensuun kievarin hoitaakseen August Fredriksson Kiiruun talossa… Joensuun kievarissa oli paljon matkustajia, toisinaan kymmenenkin päivää kohti. Vakinaisia kyytejä piti päivittäin suorittaa kaksi ja ylimääräisiä kolme, mutta talossa olikin 9 hevosta. Eniten oli kyytejä Ollilan ja Pitkäjärven majataloihin... Vielä 1922 puollettiin Joensuun majataloa Fredrikssonnille ja Pitkäjärven kievaria Vilhelmssonnille. Kievarilaitos hävisi Somerolta 1926. Joensuun viimeinen kievari oli kauppias Svenssonilla Yli-Akustin talossa". (Someron historia, s 346).

Kiiru.jpg

Kiiruun talo n v 1930. "Peltikattoinen 16 huonetta sisältävä päärakennus puusta v:lta 1880".  (Suomen maatilat 1931) . 

V 1910 Henkikirjat:   Somero Joensuu  Kiiruu: Omistaja Fredrik (August) Fredriksson s. 1870, vaimo Anna s. 1879. Lisäksi talon kirjoilla: hammaslääkäri tohtori Oskari Johansson, kauppias  Isidor Nikitin Afanasieff, kätilö Olka Korhonen, joutolainen Frans Andsten, itsellinen Edla Sohlman, torppari Juho Kallio.

V 1920 henkikirjat: Omistaja Fredrik Fredriksson, vaimo Anna. Lisäksi: nimismies Juho Oskari Lahonen, s. 1889, torppari Juho Oskari Fonsell Kallio, kunnanlääkäri tohtori Sundvall, s. 1883, Aholan palstatila, Kaislarannan palstatila ym.

KIIRUU 1931. Somero Joensuu. 1 km kirkolta, 25 km Jokioisten asemalta ja 85 km Turusta sekä 35 km Forssan kauppalasta. Kuulunut aikaisemmin viinatehtailija Löfgrenille, joka tilalla valmisti ja möi viinaa siihen saakka kunnes oikeudet peruutettiin. Omistajat v:sta 1926 Antti ja Lempi (o. s. Pettersson) Mustonen. Erotettu 4 palstatilaa, yhteensä 39 ha. Pinta-ala 92,33 ha, josta puutarhaa 0,5, peltoa 37,45, luonnonniittyä 0,5, viljelyskelpoista maata 7,45, metsämaata 44,87 ja joutomaata 1,56 ha. Pellot tasaisia savi- ja multamaita. Talouskeskus viljelysten ympäröimänä maantien varrella. Peltikattoinen 16 huonetta sisältävä päärakennus puusta v:lta 1880. Karjasuojassa on 23 lehmän kivinavetta, tiilistä rakennettu 7 hevosen talli ja sikala saman katon alla. Kivestä tehty 2-kerroksinen vilja-aitta viinatehtaan ajoilta. Vesijohto...

Suomen maatilat 1931, II osa



SYRJÄLÄ.   Pusula, Kärkölä (Karisjärven kylä)

1800-luvun loppupuolella Syrjälän isäntänä oli taloon vävyksi tullut Erik Johan Pettersson s. 1829 Hattulassa ja emäntänä Amanda Samuelintytär, s. 1840 Pusulassa.  Myöhemmin isännäksi tuli heidän lapsistaan nuorin Heino Martin Syrjänen kun taas vanhin lapsista Otto R. Syrjänen ryhtyi kansakoulunopettajaksi Pyhäjärvi U.L:ään ja piti Kosken rusthollia.   Muista lapsista Olga Mariasta, tuli Ruostelan emäntä ja Anna Ataliasta Kiiruun emäntä Somerolle. Nuoren isännän Erik Johanin  isä oli kotoisin Lopen Vojakkalan Siukolasta ja  nimeltään Pietari Heikinpoika Siukola (s. 1785), joka oli aikanaan mennyt kotivävyksi Hattulan Vuohiniemen Kylmälahteen.

  Syrjala2.jpg

  

Syrjälän pihapiiriä ohikulkevalta tieltä kuvattuna syksyllä 2006. (Kuva MR)

Pusulan historia. Vammala 1977:  ”V 1889 kuntakokous anoi postihallitukselta kirjeenkantajaa kuljettamaan postiasemalta kirkonkylään… ja  kaksi kertaa viikossa posti asemalta Kärkölän Syrjälän majataloon (s 260)

”Kärkölän koululle saatiin tontti Syrjälän mailta v 1905”  (s 255)

Talot ja torpat v 1910:  ”Pusula Karisjärvi Syrjälä: 0,1250 manttaalia, omistaja talollinen Heino Syrjänen ".



Koski, Pyhäjärvi U.L Haaviston kylä

Tila lahjoitettiin 1640 Henrik Ekestubbelle. Se nautti säterivapautta vuodesta 1664, mutta peruutettiiv v 1682 ja muodostettiin säteriratsutilaksi. Ostettiin perinnöksi v 1837... Omistajia mm. Johan Fredriksson 1864-92; Selim Koskinen 1893-1910; Juho Kustaa Ahlstedt 1910-14; Oy Talola 1914-15; Otto Rikhard Syrjänen, kansakoulunopettaja 1915-36; Reino Syrjänen, levikkipäällikkö ja hänen vaimonsa Katri (os Halme), fil. maist, sekä opettajar Alli Syrjänen (omist. Pietilän tilan)...  Torppia v 1900 oli 16. Tilasta erotettu ennen v 1915  11 torppaa käsittäen 1080 ha maata.  Nykyinen (v. 1931) päätilan pinta-ala 404 ha ja kanssa yhdysviljelyssä oleva Pietilä 245 ha. Tilalla mm raamisaha ja mylly.  (Suomen kartanot ja suurtilat, Kansalliskirjasto )

 

Koski_Pyhajarvi.jpg


Kosken säterin omistaja vv 1915-36 Otto Rikhard Syrjänen oli Pusulan Kärkölän Syrjälän 10-lapsisen perheen vanhin lapsi ja Pyhäjärven Vattolan Eskolan omistajan Vihtori Lindgrenin lankomies.




KONTTURI, Pusula Herrala

Omistaja  V:sta 1922 Urho Oskari Kontturi s. 1898, vmo Tyyne Elisabeth o.s. Kyttälä  s.  1900. Tila ollut Suvulla v:sta 1878. Ed. isäntä ollut Knut Oskar Vikstedt.  Pa 144 ha.  (Suuri maatilak. III 1965,  s 1099)

Kontturin Tyyne-emäntä ja Hyönölän Kyöppelin nuorempi isäntä Arvi Asser Kyttälä olivat sisaruksia.

KYÖPPELI.  Pusula Hyönölä

Kyöppeli, omistaja vuodesta 1911 Kalle ja Josefiina (os Kölli) Kyttälä. Aikaisemmin omistanut Rantasen suku ja Helström suku, jolta sen ostivat nykyiset omistajat liittäen siihen vuodesta 1900 omistamansa Rantalan tilan. Pinta-ala 275 ha. 

Kyoppelit1.jpg

Kyöppelin päärakennus. "Talo on kauniilla paikalla lähellä Jäämäjärveä."  (Suomen maatilat 1, Porvoo 1931, sivu 1103).

"Omist. v:sta 1941 Arvi Asser Kyttälä s. -11, vmo Siiri o.s. Lietzen. Ed. isäntä oli Kalle Kyttälä..."  (Suuri maatilak. III 1965,  s 1100)

Kaarle (Kalle) Kyttälä oli tullut Pusulaan Lopelta, missä hän oli ollut Kyttäläntalon omistaja.

YLI-HANNULA. Pusula Hyönölä

"Yli-Hannula. Omistaja vuodesta 1911 Nikolai ja Sandra (os Kutila) Kyttälä.  Samalla suvulla tila ollut  35 v. Pinta-ala 131 ha".  Edell. omistaja ennen Kyttälän sukua oli Snteri Tötterman.  (Suomen maatilat 1, Porvoo 1931).

"Omistaja  v:sta 1950 Eero Kalervo Kyttälä s. -15, vmo Liisa Marjatta o.s. Pelto-Huikko ... Tila, joka on ollut suvulla v:sta 1880 on puolet Hannulan tilasta. Erotettu siitä 1770-luvulla. Aik. omist: Tuomas Kutila 1880-1910 ja Nikolai Kyttälä 1910-1950".   (Suuri maatilak. III 1965,  s 1188)

Yli-Hannulan isäntä Nikolai Kyttälä oli syntynyt Lopella 1878 ja oli Kyöppelin isännän Kaarle Kyttälän (s 1868) nuorempi veli. Isän nimi oli Adolf Aaponp. Kyttälä.

NIEMI, Kalvola

Noin 28 km Hämeenlinnasta ja 3 km Kuurilan asemalta.
Omistajia v:sta 1567: ”Kristina (Kerstin) Horn, eversti Jacob Henrikssonin (Sjundbyn sukua) leski, 1567-70; hänen toinen miehensä Klas Tott, käskynhaltija, 1570 – k. noin 1590; Henrik Tott, linnanvouti -1599 ja tämän puoliso Sigrid Eerikintytär Vasa, k. 1635; Åke Tott, sotamarsalkka, k. 1640; hänen poikansa Klas Tott sotamarsalkka, -1665; Kristian Fedrik von Wedel, majuri 1666-75 ja tämän leski Ingeborg Tavast. k. noin 1705; hänen poikansa, majoitusmestari Adam Kristian von Wedelin leski Elisabet De la Motte, kk. 1735; hänen vävynsä Erik Tammelander, vänrikki 1736-61; Adam Reinhold Tammelannder, kornetti 1762-90; Karl Henrik Tammelander, varatuomari 1791-1820 ja tämän perilliset -1824; Adam LudvigGranfelt taloustirehtööri 1824-62; hänen vävynsä Thure Volter Hamilkar Blåfield, maanmittari 1862-69;Johan Fredrik Lönnholtz, kunnallisneuvos …” (Jutikkala: Suomen kartanot ja suurtilat III, s. 163)

Kristina, eli Kerstin Horn (k. 1598), joka oli tullut Niemen säterin omistajaksi Erik XIV:n antamien lahjoitusten myötä oli Kankaisten Hornien sukuhaaraa vanhempien ollessa Kankaisten herra, valtaneuvosHenrik Klasson Horn (Kankaisten suvun aloittaja) ja Elin Arvidsdotter Stålarm, jonka veljenpoika oli kuuluisa Suomen käskynhaltija ja Bromarvin Riilahdenkin omistaja Arvid Stålarm (k. 1620). Kristinan serkku, valtaneuvos ja sotamarsalkka Klaus Kristerinpoika Horn (Joensuun sukuhaaran , Horn af Åminne kantaisä), oli myös Tammelan Mustialan omistaja 1660-luvulla. Kristina Hornin isoisän äiti oli Cecilia Klaesdotter Djäkn (puolisonaan ensin Claus Pedersson Fleming ja sitten Henrik Olofsson Horn), joka oli myös Someron Långsjön Johan Ramsayn esivanhempi äitinsä puolelta seitsemännessä polvessa Puotila-, Wildeman- ja Fleming-sukujen kautta. Ts. serkukset Kristina ja Klaus Horn olivat Johan Ramsayn isoäidin isän, Tönne Wildemanin pikkuserkkuja  

Kristina Hornin ensimmäinen puoliso oli Siuntion Sjundbyn perustaja, eversti Jacob Henriksson  (Hästesko) ja tämän kuoltua 1567 oli toisena puolisona valtaneuvos Klas Åkeson Tott, k. 1590.  Tämän ja Kristina Hornin avioliitosta syntynyt poika Henrik Klasson Tott (k.1603) puolisonaan kuninkaantytär Sigrid Vasa, Erik XIV:n ja Kaarina Maununtyttären tytär (1566-1633), olivat Niemen seuraavat omistajat, minkä ohella he olivat perineet myös Siuntion Sjundbyn ja Lohjan Kirkniemen omistajuuden.

Seuraava Niemen kartanon omistaja oli edellisten poika Åke Henriksson Tott af Sjundby (1598-1640), maineikas sotamarsalkka, ”Pohjolan lumiaura” , Kustaa II Adolfin luottosotilas 30-vuotisen sodan ajoilta. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Sigrid Nilsdotter Bielke, jonka kanssa syntynyt poika, Klas Åkesson Tott, kreivi ja sotamarsalkka, oli viimeinen Tott-suvun edustaja Niemen omistajien joukossa vuoteen 1665 asti ja kuoli lapsettomana Pariisissa 1674. Åke Tottin toinen vaimo oli Christina Abrahamsdotter Brahe, kuuluisan Suomen uudistajan, kreivi Pietari Brahen sisar, avioliiton jäädessä lapsettomaksi. Åke Tott oli äidin puolelta Kustaa II Adolfin serkun poika ja isänsä puolelta Halikon Puotilan rouvan, Anna (Brita) Tönnesdotter Wildemanin neljäs serkku.

Turun tuomiokirkossa on Åke Tottin ja puolison hautamuistomerkki: Gravmonument över Åke Tott och Christina Brahe är ett av de ståtligaste i Åbo domkyrka, en verk av bildhuggar Peter Schultz, uppstäldt 1678. Åke Tott ”den ryktbare fältherren, Snöblogen från Norden” enligt Gustav II Adolfs vokabylar var född 1598 på Gerknäs i Sydlojo och önskade bli begravt i Åbo domkyrka, där hans mor, Sigrid Vasa och mormor Karin Månsdotter filade före honnom”. (Finlands historia II. Ekenäs 2001, s. 161). 

Klas Tottin myytyä koko omaisuutensa Suomessa 1666 tuli Niemen kartanon omistajaksi majuri Kristian Fredrik von Wedel, jonka puoliso, Ingeborg Tawast (k. 1690) oli aikaisemman omistajan, Kristina Hornin veljen tyttären tytär ja sitä kautta Puotilan rouvan (Johan Ramsayn isoäidin) neljäs serkku. Heidän jälkeensä Niemen omistajuuden peri poika, kornetti Adam Kristian von Wedel puolisonaan Elisabet De la Motte (k. 1735), joiden tytär Katarina Elisabeth (1707-38) avioitui Tammelan kappalaisen pojan, Erik Jacobson Tammelanderin kanssa, minkä myötä Niemen kartano siirtyi Tammelanderien suvulle kolmen sukupolven ajaksi vuoteen 1824. Erikin poika, Adam Reinhold Tammelannder, kornetti oli Niemen omistaja 1762-90 ja se jälkeen tämän poika Karl Henrik Tammelander, ”tilanomistaja Kalvolassa, omisti siellä Niemen ja Kuurilan. † Kalvolassa 20.10.1820. Naimaton” (Ylioppilasmatikkeli).

Erikin vanhempi veli, Fredrik Tammelander, luutnantti oli Koijärven Matkun kartanon, eli Kreivilän omistaja 1722-78. Erik Tammelanderin isoisä,  Michael Caspari Casparinpoika Tammelander oli Tammelan kirkkoherra ja Forssan Viksbergin kartanon omistaja 1644-47. Hänen isoäitinsä oli Anna Östenintytär Sursill ja sitä kautta Erik Tammelander oli Lovisa Ulrika Forbusin isosisän isän (Zacharias Larssinpoika Forbus) neljäs serkku. Seuraava omistaja, ed. poika Adam Reinhold Tammelander oli äitinsä puolelta lisäksi Wedel-, Tawast- ja Horn-sukujen kautta Lovisan esivanhemman, Märta Ramsayn 7. serkku.

Erik Tammelanderin tyttärellä, Anna Gertrudilla oli puolisona Vihdin kirjanpitäjä Jacob Johan Finnerus ja heidän lapsistaan Adam Vilhelm (1759-1811)  otti äitinsä sukunimen ja oli Nurmijärvenn kruununnimies puolisonaan Vihdin nimismiehen tytär Agata Simolin. Nurmijärven nimismiesperheeseen syntyi kymmenkunta lasta, joista Gustaf Vilhelm Tammelander (1791-1852) toimi isänsä tavoin Nurmijärven nimismiehenä (1815 alkaen) ja hänen virkakaudelleen sattui ns. Nurmijärven rosvojen esiintyminen 1820-luvun alussa, mistä kerrotaan mm. Nurmijärven historiateoksessa. Hänen veljensä Otto Tammelander(1802-56) oli Lopen nimismiehenä ja Salon kartanon vävy.

V. 1824 osti Niemen taloustiröhtööri Adam Ludvig Granfelt puolisonaan Hedvik Ulrika Svinhufvud af Qvalstad (Suomen presidetti Pehr Evind Svinhufvudin isoisän sisar) pitäen kartanoa vuoteen 1862, jolloin omistajan kuoleman jälkeen se siirtyi tyttärelle, Maria Julianalle ja vävylle, Ture Volter Hamilkar Blåfieldille ammatiltaan maanmittari ja äitinsä puolelta Ramsayn jälkeläisiä. Hänen vanhempansa olivat Carl Johan Blåfield ja maaherran tytär Aurola Fredrika Johanna Ramsay, jonka veli, maaherra Carl August Ramsay omisti Dragsfjärdin Björkbodan ja Taalintehtaan. Thure Blåfield oli Lovisa Ulrika Forbusin 7. serkku. Hänen kartanonpitonsa päättyi kuitenkin vararikkoon, jolloin Niemi 1869 siirtyi Lönnholz suvulle.

NIEMI,  3 km Kuurilan asemalta ja 28 km Hämeenlinnasta. Omistaja v:sta 1917 maanviljelysneuvos Verner Lönnholzin perikunta puolisonsa Nathalia o. s. Novaschiloff sekä pojat Bertil ja Göran. Kartano muodostui neljästä Jacob Henrikinpoika (Hästesko till Sjundby) leskelle Kristiina Henrikintytär Hornille v. 1567 lahjoitetusta tilasta ja nautti säterivapautta  v.sta 1610.  Kristina H. meni 1570 uusiin naimisiin Klaus Åkesson Tottin kanssa. Tämän kuoltua suurin osa maaomaisuutta, mm. Niemi, joutui perintönä Henrik Klaunpoika Tottille, joka Kaarle herttuan aikana ajettiin maanpakoon ja jonka omaisuus otettiin kruunulle. Hänen puolisonsa Sigrid Wasa sai tilan kuitenkin pian takaisin ja hoiti sitä kuolemaansa saakka, v:een 1633. Niemi oli sitten hänen pojallaan Åke Tottilla v:een 1640 ja tämän pojalla Klausilla v:een 1666, jolloin hän myi koko maaomaisuutensa Suomessa. Niemi joutui tällöin Wedell-suvulle, jolla se oli v:een 1735. Sen jälkeen oli omistajana Tammelander-suku v:een 1824. Tänä aikana ostettiin myös Kuurilan säteri kapt. Magnus Lagermarckilta. Tilaryhmän osti 1824 Adam Granfelt. Hänen kuoltuaan Niemi joutui hänen tyttärelleen Julielle ja tämän miehelle Volter Blåfieldille. Kuurilan oli jo 1830 häälahjana saanut Adam G:n poika, Carl August. Volter Blåfield teki vararikon, jolloin Niemi 1869 siirtyi Lönnholz suvulle. (Suomen maatilat, II 1932)

PUHKALA, Renko Ahoinen.

Omistaja v:sta 1916 Jalmari ja Hilja (os. Juppala) Puhkala. Pa 165 ha. (Suomen maatilat II, s. 998. WSOY Porvoo 1931, Kansallisarkisto)

   Puhkalaw.jpg

Ed. isäntä v:sta 1881 oli ollut Jalmari Puhkalan isä Juho Vilhelm Kustaanpoika Puhkala. Tämän vaimo oli Maria Loviisa, os. Laurila, jonka isä oli Aleksanteri (Kyttälän) Aaponpoika Laurila. Sitä ennen Puhkalan talollinen oli Juho Vilhelmin isä Kustaa Aadolfinpoika Puhkala (s. 1832).


VIKSBERG, Forssa

Viksbergin kartano on sijainnut nykyisen Forssan kaupungin keskustan lähellä Loimijoen eteläpuolella nykyisen Finlaysonintien tuntumassa. Vuoden 1978 tulipalon jäljiltä on säilynyt vain kartanoon kuulunut leipomo- ja varastorakennus ja sitä ympäröinyt kartanonpuisto.

”Wiksberg, 2 km Forssan asemalta ja 1 km Forssan kauppalasta. Omistaja v:sta 1907 Wiksbergin kartano Oy”. Kauppaneuvos Wahrenin ja tämän vävyn Ståhlströmin aikana (1800-luvun loppupuolella) siihen on liitetty Hakalan ja Kalsun kartanot, jolloin pinta-alaa on ollut noin 3 000 ha, josta mm. joutomaata (Torron suo) 1 300 ha. Päätilan 2-kerroksinen päärakennus oli rakennettu puusta v. 1806 ja uusittu 1923. (Suomen maatilat, II osa., 1932)

Viksbergin omistajina ennen kauppaneuvos Wahrenia on ollut mm, Tammelander-, Jägerhorn-, Willebrand- ja Leijonhufvud-sukuihin kuuluvia, lähinnä sotilastaustaisia henkilöitä.  V. 1644 Viksbergin tilan osti Mikael Caspari Alstadius (Tammelander), joka oli tullut sitä ennen v. 1639 Tammelan kirkkoherraksi. Hänet oli valittu pappissäädyn valtiopäivämieheksi 1647, mutta samana vuonna hän kuoli matkalla Tukholmaan (Kansallisbiokrafia). Tämän jälkeen perilliset pitivät kartanoa hallussaan, jolloin v. 1669 tuli Viksbergin omistajaksi ed. poika Jacob Tammelander ja hänen jälkeensä Jacobin tytär Elisabet Tammelander miehensä Juhani Antinpojan kanssa vuosiksi 1705-28. Seuraava ja viimeinen Tammelanderin suvun edustaja Viksbergin omistajana oli ed. veli, Matkun sotilasvirkataloakin vv. 1723-78 hallinnut, luutnantti Fredrik Tammelander, joka perillisineen omisti Viksbergiä vuoteen 1763. Nuorempi veli, Erik Jacobson Tammelander  oli Kalvolan Niemen omistaja 1700-luvun puolivälissä ja tämän pojan tyttärenpoika Otto Tammelander oli Lopen nimismies ja Salon kartanon vävy puolisonaan Lovisa Ulrika Forbusin serkku Gustava Vilhelmina Laurenz, joiden pojantytär Aina Marie GeorginieTammelander oli  Tammelan Saaren Kartanon omistaneen Erik von Frenckellin anoppi.. Viksbergin 1644 ostanut Mikael Caspari Tammelander oli Sursillien kautta Lovisa Ulrika Forbusin isoisän isoisän isän, Henrik Casparinpoika Forbusin (k. 1681) pikkuserkku ja heidän lähin yhteinen esivanhempansa oli uumajalainen talonpoika ja valtiopäivämies Östen Erikinpoika Sursill.

Tammelanderien jälkeen Viksergin omistajaksi (vuoteen 1773 asti) tuli everstiluutnantti Reinhold Johan Jägerhorn (af Spurila), joka oli Somerniemen Kopilan kartanon perijä ja omisti myös muita kartanoita, kuten Jokioisten kartanon vv. 1755-73. Hän oli von der Pahlen-, Forbes-, Creutz-, Wildeman-, Botila- ja Ramsay- sukujen kautta  Pohjan pitäjän Elimon herran, Carl Gustav Aminoffin, (s. 1700) 6. serkku. V. 1780 Viksbergin omistajaksi tuli R.J. Jägerhornin sisaren poika, kenraalimajuri Ernst Gustav von Willebrand, joka myöhemmin oli Jokioisten kartanon herra (1791-1809) . Seuraava Viksergin omistaja 1790-93 oli Herman Bernt von Burghausen, everstiluutnantti ja hänen jälkeensä 1793-95 tämän vävy, vapaaherra, everstiluutnantti Erik Abraham Leijonhufvud, joka oli myös Mustialan sotilasvirkatalon haltija 1789-1807. Hänen isoäitinsä, Johanna Aminoff (s. 1694 Inkerinmaalla) oli Salon rouvan, Elisabeth Aminoffin 3. serkku.

 

 Wiksbergpuisto%20(200x151).jpg       Wiksbergtie%20(300x226).jpg    

    

   Wiksberg%201977%20(Tuhoutui%20tuliipalossa%201978)%20%20Forssan%20museo.jpg        Wiksbbergleipomo%20(300x218).jpg                     

Viksbergin kartanokuvia:

Ylhäällä vas. Viksbergin kartanonpuistoa, taustalla Forssan kaupunkia. Oik. istututettujen lehmusten reunustama kartanotie, Viksbergiltä poispäin katsottuna.  Alhaalla vas.  kartanon päärakennus 1977 (Forssan museo), joka tuhoutui tulipalossa 1978, oik. tulipalon jäljiltää ainoana jäänyt leipomo- ja varastorakennus. (Kuvat MR 2014)

E. Jutikkalan kuvauksen mukaan "Lehmuskuja johtaa kartanoon Forssan kauppalasta... Kartanon rakennusaluetta ympäröi tuuhea Wahrenin aikana istutettu puisto, joka yhdessä kauppapuutarhan kanssa käsittää kuuden hehtaarin suuruisen alueen".  Päärakenus on ollut vaalea väritykseltään käsittäen 13 huonetta. (Suomen kartanot ja suurtilat III, 1945, s. 44).

Seuraavia Vikksbergin omistajia oli Karl Rehbinder, majuri 1795-96;  Enok Furuhjelm, majuri 1797-1828 ja tämän perilliset -1838; hänen sukulaisensa  Karl Emil Wetterhoff, kapteeni 1838-45; Alexander Lavonius, kollegioneuvos 1846-52; Axel Wilhelm Wahren, kauppaneuvos 1852-85 ja tämän perilliset -1907; Viksbergin kartano Oy 1907-42.  Omistaja v:sta 1942 insinööri Yrjö Salminen ja hänen vaimonsa Eeva (o.s. Lönn).

Viksbergin omistajista Enok Furuhjelm oli syntynyt Urjalan Honkolan kartanossa 1754, jonka hänen isänsä kollegionasessori Enoch Nauchler (aat. Furuhjelm) oli hankkinut v. 1730. Veli Elis Furuhjelm oli Honkolan omistaja 1810-35.

Seuraava Viksbergin isäntä kapteeni Karl Emil Wetterhoff (1804-84) oli edell. omistajan sisarenpoika ja Träskändan Aurora Karamzinin pikkuserkku (isoäiti Ulrika Eriksdotter Stjernvall). Veli Georg Adolf W. oli  laamanni ja Hattulan Inkalan omistaja. Veljen tytär Fredrika Sofia W. (1844-1905) oli kuuluisa opettaja, joka hankki Hämeenlinnan ns. Wetterhoffin talon koulunsa käyttöön 1893. 

Ruotsalaissyntyinen tehtailija Axel Wilhelm Wahren (1814-85), ”Forssan tehdasyhdyskunnan perustaja”, tuli Viksbergin omistajaksi 1852 laajentaen näin toimintaansa tehtailijasta maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Sitä ennen hän oli toiminut Jokioisten kartanon verkatehtaan vuokraajana ja perustanut Forssaan puuvillakehräämön v. 1847, mistä hän laajensi teollista toimintaansa kartanon alueelle perustamalla ns. Viksbergin puuvillakutomon 1850-luvun puolivälissä. mitkä (kehräämö ja kutomo) yhdistettiin 1859 Forssan Osake Yhtiöksi, joka myöhemmin (1934) sulautui Finlayson-yhtiöön. V 1847 Wahren hankki omistukseensa myös Forssan kartanon, jonka "toimialue sijaitsi Forssan keskustan ympärillä". Axel Wahrenin pojanpoika Ivar August Wahren oli Somerniemen Palikaisten vävy ja omistaja vv 1897-1908(Lähteinä mm. Forssan museo ja Häme-Viki sekä  Eino Jutikkala:. Suomen kartanot ja suurtilat III, 1945, s. 44).








MUSTIALA, Tammela

 

MUSTIALA.  ”Tammelan kirkon kohdalta poikkeaa valtamaantieltä pohjoiseen lyhyt sivutie, joka….päättyy laajan puiston ympäröimän Mustialan rakennusryhmän keskelle”. Omistajia 1550-luvulta lähtien: kruunu vuoteen 1562 asti; vapaaherra, valtaneuvos, sotamarsalkka Klaus Kristerinpoika Horn af Åminne 1562-66 ja tämän perilliset; vapaaherra Jacob Horn -1599…Jacob Hornin veljenpoika Klas Horn, sotamarsalkka Bengt Horn ja tämän perilliset vuoteen 1680 asti. Kartano palautettiin kruunulle 1681 ja se toimi sen jälkeen everstiluutnantin virkatalona.Virkatalon haltijoita: Adolf Magnus Klingsbor, eversti, 1694-1700; Robert Fredrik de la Parre 1717-25; Johan Karl Anderss Ramsay 1726-39; Peter Cedersparre, eversti 1739-44; Gustav Adam Sture ja tämän peril.1745-51; Karl Gustav Jägerhorn af Spurila, everstiluutnantti 1752-61 ja tämän perill. 1763; Johan Reinhold Taube, eversti 1764-71; Abraham Tornerhielm, everstiluutnantti 1772-74; Johan Stiernvall, eversti 1775-77; Adolf Georg von Post, everstiluutnantti 1778-87; Abraham Leijonhufvud, everstiluutnantti 1789-1807 ja tämän leski Helena Elisabet -1810; jne. (Lähteitä: E. Jutikala. Suomen kartanot ja suurtilat III, s. 43. L. Iso-Iivarin sukututkimuksia / Tammelan talonhaltijaluettelo)

Mustiala_Pitkala.jpg

Mustialan vanhoja rakennuksia: Pitkälä, asuinrakennus vuodelta 1874. (kuva MR 2014). 

Mustialan kylän tiloista muodostettiin Kustaa Vaasan aikana 1550-luvulla kuninkaankartano, joka läänitettiin 1562 Klaus Kristerinpoika Hornille, Joensuun vapaaherralle, maineikaalle Liivinmaan joukkojen ylipäällikölle, Tallinnan käskynhaltijalle. Hänen setänsä Henrik Klaunpoika Horn oli Maskun Kankaisten herra ja serkku, Kristina Henriksdotter Horn mm. Kalvolan Niemen säterin omistaja. Pikkuserkku Anna Johansdotter Fleming oli Someron Långsjön Johan Ramsayn isoäidin isoäiti.

Klaus Kristerinpojan kuoleman jälkeen v. 1566 Mustialan peri tämän naimattomaksi jäänyt poika, Jacob Horn (1556-1601),  kuningas Sigismundin kamarijunkkari ja oli Sigismundin kannattaja Kaarle-herttuaan ja kuninkaan kiistassa. Sigismundin osapuolen joutuessa tappiolle Jacob Horn joutui luovuttamaan omaisuutensa kruunulle ja hän ”pakeni Puolaan syksyllä 1598. Tapasi Pommerin Wolmarissa 1601 Jacob de la Gardien, jolle valitti katkerana koti-ikäväänsä”. Kuoli Puolassa "i elände, sorg och bekymmer". ”Han längtade 1601 mycket åter till fosterlandet, eftersom han där hade sin trolofvade fästmö Christina Thuresdotter Bjälke på Gäddeholm”.  (Svenska adelns åttartavlor ja Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden).

1600-luvun vaihteessa Mustiala oli kruunulla jonkin aikaa, mutta palautui pian uudelleen Jonsuun Horneille, ensiksi Jacob Hornin veljen pojalle, valtaneuvos  Klas Kristerinpoika Hornille  (k.1651) puolisonaan Sigrid  Oxenstierna. Klas Horn oli mm. kuvernööri ja ratsuväen eversti sekä ritari  ” slagen till riddare 1630 av konung Gustaf II Adolf på Stockholms slott och i ständernas närvaro”.  Hänen jälkeen Mustiala siirtyi pojalle, sotamarsalkka Bengt Klasson Hornille  (k.1678),  Tämän viimeksi mainitun Hornin 1. puoliso oli vapaaherratar, kuningatar Kristiinan kamarineito Margareta Larsdotter Sparre ja vihkiminen oli suoritettu Tukholman linnassa 1652. Puoliso on menehtynyt viiden lapsen syntymän jälkeen ja Bengt-herra on ottanut uudeksi puolisokseen edellisen serkun, nimeltään Ingeborg Axelsdotter Baner, vapaaherratar. Kolmas puoliso on ollut samaa sukua ja vapaaherratar Margareta Gustafsdotter Bielke. Mustialan herra Bengt Horn toimi mm. Viron kenraalikuvernöörinä, Karjalan laamannina ja Svean hovioikeuden presidenttinä sekä sotamarsalkkana. Hän oli Ihamäen Hans Ramsayn puolison (Elin Andersdr till Botila) 5. serkku.

Bengt Hornin kuoleman jälkeen Mustiala oli tämän perillisillä vuoteen 1681, minkä jälkeen se siirtyi kruunulle ”Kuningas Kaarle XI:n reduktiossa v. 1682 Mustiala palautettiin valtiolle ja luovutettiin Uudenmaan ja Hämeenlinnan rakuunarykmentin komentajan virkataloksi”. (Suomen maatilat II, 1932). Ensimmäinen virkatalon haltija (1694-1700) oli eversti Adolf Magnus Klingspor puolisonaan Elisabet Handsdr Clerck. Heidän kahdesta tyttärestään vanhempi, Sofia Elisabet avioitui Carl Gustaf Giösin kanssa ja näiden tyttären, Anna Elisabetin puolisoksi tuli Bromarvin Rilaxin omistaja Bernt Johan Aminoff, Lopen Salon Elisabet Aminoffin setä. Toinen Klingsporin tyttäristä, Brita Magdalena avioitui Fredrik von der Pahlenin kanssa, joka oli Jakarin omistajaparin (Ernst Forbes, Christina Boije) tyttären poika. Eversti Klingspor otti osaa Kaarle XII:n käymään suureen pohjan sotaan sen alkuvaiheessa, mm. Narvan taisteluluun v. 1700, haavoittui kuolettavasti heinäkuussa 1701. Suomessa ehkä tunnetummaksi on tullut hänen veljensä pojan pojanpoika Wilhelm Mauritz Klingspor (1744-1814), sotajoukkojen ylipäällikkö Suomen sodassa, ”jonka käskystä sotajoukko peräytyi varsinaisesti vastustukseen ryhtymättä Hämeenlinnasta aina Siikajoelle asti”,  kuten Vänrikki Stoolin tarinoiden taustatiedoissa kerrotaan. Runossa Vänrikin markkinamuisto kerrotaan, että ”Silloin Klingspor saapuu, marski, ylpeä kuin kuningas, kaks on leukaa, yksi silmä, sydäntä vain puolikas. Silloin Klingspor saapuu, ottaa arvollansa komennon, antaa käskyjä kuin Klercker, mutta käskee pakohon”. Tämän Suomen sodan aikaisen Klingsporin toinen puoliso oli Vehmaalla 1675 syntynyt Hedvin Ulrika von Willebrand, Vehmaan Piiloisten kartanon omistajan (Ernst Gustav von Willebrand) tytär ja Jokioisten  kartanon omistaneen E.G. Willebrandin sisar.

Mustialan sotilasvirkatalon haltija 1726-39 oli Johan Carl Andersinpoika Ramsay(k.1742), Someron Johan Ramsayn pojanpoika. Ennen Mustialan aikaa hän mm. ”toimi Itä-Götanmaan jalkaväkirykmentin majurina, osallistui Pultavan piiiritykseen ja 28.6.1709 käytyyn taisteluun, joutui vangiksi seuraavana päivänä ja kuljetettiin Kostromaan (Moskovan koillispuolelle). Palasi sotavankeudesta 1721”. Puoliso vuodesta 1724 oli tukholmalainen Inga Charlotta Silfverstråle avioliiton jäädessä lapsettomaksi. (Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden). 

Somerniemen Kopilan kartanossa syntynyt everstiluutnantti Carl Gustav Jägerhorn (k. 1761) oli Mustialan haltija 1752-61 puolisonaan aikaisemman haltijan (Johan Carl Ramsay) sisar, Charlotta Sofia Ramsay ja avioliitto oli lapseton. C.G. Jägerhorn ja puoliso on omistanut Kirkkonummen Gunnarskullan kartanon (1725-61), jossa vaimo Charlotta on kuollut v. 1750. (Adliga ätten Jägerhor af Spurila nr 114). Everstiluutnantin isä oli kapteeni Johan Jägerhorn af Spurila, Paimion Spurilan sekä Somerniemen  Kopilan, Jussilan ja Kuritun herra ja äiti Somerniemen Palikaisten tytär Christina Munck af Sommernäs. Veljenpoika Reinhold Johan Jägerhorn oli Jokioisten kartanon omistaja.  Esivanhempiensa sukujen (Jägerhorn, Horn, Djäkn, Fleming, Wildeman, Botila, Ramsay)  kautta Carl Gustav Jägerhorn ja Märta Ramsay olivat seitsemännet serkut ja toisaalta Märta Ramsay oli Charlotta Sofia Ramsayn täti.

Seuraava Mustialan virkatalon haltija vv 1764-71 oli eversti Johan Reinhold Taube(1706-77)  puolisonaan  Elisabet Carlsdotter Armfelt, joka äitinsä puolelta kuului Aminoffien sukuun (äiti, Lovisa Aminoff, s. 1685 oli Lopen Elisabet Aminoffin 4. serkku) ja veljen pojanpoika oli kuuluisa Kustaa III:n hovimies ja kenraali Gustaf Mauritz Armfelt.  Johan Reinhold Taube ja puoliso omistivat Uudenkaupungin lähellä, Lokalahdessa Fleming-suvun entisen säteritilan, Hermansaaren kartonon 1772-77 ja leski Elisabet Armfelt erikseen vuoteen 1784.Johan Reinhold Tauben vanhemmat olivat Porin rykmentin everstiluutnantti Otto Ernst Taube ja tämän 1. puoliso. Maria Elisabet Ehrnrooth, Ehrnroothien aatelissuvun aloittajan, tuomari Johan Plagmanin tytär. Otto Ernst Tauben 2. puoliso oli Inkerinmaalla syntynyt Johanna Aminoff ja 3. puoliso oli Someron Ihamäen ym omistaneen Aleksander Wilhelm Ramsayn sisar Anna Helena Ramsay. Mustialan eversti J.R. Tauben sisar Anna Juliana Taube oli SahalahdenSaarioisten kartanon rouva ja Gustaf Wilhelm Ramsayn puoliso. Tytär Ulrika Christina Taube oli Tyrvännön Lahdentaan kartanon rouva puolisonaan kapteeni Bengt Axel Boije af Gennäs. 

Vapaaherra ja everstiluutnantti Erik Abraham Leijonhufvud oli Mustialan virkatalon haltija 1789-1807 ja tämän leski Helena Elisabet von Burghausen vuoteen 1810 asti. E.A. Leijonhufvudin vanhemmat olivat kapteeni Axel Gabriel Leijonhufvud ja Lovisa Taube, aikaisemman haltijan, eversti Johan Reinhold Tauben sisar. E.A Leijonhufvud osti Uggla-suvulta v. 1792 Janakkalan Hakoisten kartanon, mikä tyttären, Hedvik Eleonora Leijonhufvud, ja tämän pikkuserkun, Gustaf Reinhold Boije af Gennäs, avioliiton myötä siirtyi Boije af Gennäs-suvulle. (Suomen maatilat II, 1932). E.A. Leijonhufvud oli Taube- ja Aminoff-sukujen kautta Lopen L.U. Forbusin äidin (Brita Helena Laurentz) 5. serkku.

Mustiala_vanha%20opisto.jpg


Mustialan vanha opistorakennus.  (Kuva MR 2014)

Mustialan vanha opistorakennus on vuodelta 1862 ja vanha asuinrakennus, Pitkälä vuodelta 1874
(Rakennettu Häme. Julk. Hämeen liitto 2003)

"Suomen Talousseuran toimesta vuonna 1840 Mustiala valittiin maamme ensimmäiseksi maatalousoppilaitoksen paikaksi....Nykyään Mustiala on osa Hämeen ammattikorkeakoulua ja Hämeen ammatti-instituuttia"  (Tammela.fi/Matkailu)


Lepaa, Tyrväntö

Lepaa, Tyrväntö8 km Parolan asemalta, 16 km Hämeenlinnasta. Omistaja v:sta 1902 valtio. Pa 892 ha (Suomen maatilat 1932).  Ruotsista tulleesta Per Hanssonista polveutui ns. Lepaan  (Leijon-)  suku, jonka hallussa tila pysyi v:een 1580. Sen jälkeen omistivat sen Beurreus, Boije af Gennäs ja toista sataa vuotta Stierncrantz suku sekä viime vuosisadalla Heimhurger suku ja Carl Fredrik Packalén. Viimemainittu määräsi jälkisäädöksessään tilan Suomen valtiolle

Per Hanssonin jälkeen tuli hänen poikansa Hans Pedersson, jota pidetään Lepaan suvun kantaisänä. Lepaan  kartanonisännät olivat maan mahtimiehiä,  joista maineikkaimpia oli edellä mainitun pojanpoika, v. 1551 kuollut Björn Klaunpoika, Kustaa Vaasan valtaneuvos ja luottomies. Lepaan seuraava omistaja, ed. poika Hanns Björnsson (k.1572)  palveli Juhana-herttuan hovissa ja toimi Viron ja Liivinmaan käskynhaltijana.  Hanns Björnssonin puoliso oli Karin Henriksdotter Horn af Kanckas, eli Maskun Kankaisten tyttäriä, jonka äidin puoleinen serkku Karin Eriksdotter Stålarm  (s. 1561) oli L U. Forbusin esivanhempi seitsemännessä polvessa Laurentz- ja Björnram-sukujen kautta. Toisaalta Karin Horn oli Someron Långsjön Johan Ramsayn äidin puoleisen isoäidin isoäidin, Anna Johansdr Flemingin 3. serkku (Puotila-,  Wildeman- , Fleming-, Tavast- ja Djäkn- sukujen kautta).

 Miehensä kuoleman jälkeen Karin rouva oli Lepaan haltijana yhdessä tyttärien kanssa, joista Sofia Hansdotterista tuli seuraava Lepaan omistaja yhdessä puolisonsa, ranskalaista syntyperää olleen tuomari Thomas Beurraeuksen kanssa. Hänen aikanaan Lepaa laajeni, jolloin siihen liitettiin mm. Lahdentaan kartano. Hänen jälkeensä Lepaan kartanon peri poika, Clas Beurraeus, puolisonaan Hebla Arvidsdr. Stälarm  (Johan Ramsayn 4. serkku). Clas Beurraeuksen kuoltua kartanon peri hänen poikansa Hans Beurraeus, luutnantti, joka kuoli perheettömänä 1676. Seuraavaksi Lepaan omistus siirtyi hänen sisarensa (Sofia Beurraeus, k. 1654) ja tämän puolison Erik Eriksson Boije af Gennäs kautta miehen aikaisemmasta avioliitosta olleelle pojalle, Anders Eriksson Boije af Gennäsille, joka oli L.U. Forbusin isoisän isoäidin (Estrid Björnram) 4. serkku. Hänen kuolemansa (1727) jälkeen kartano siirtyi Stjernerantz suvulle. 

Anders Boijen kuoleman (1727) jälkeen Lepaan omistajaksi tuli eversti sekä Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra Pehr Stierncrantz puolisonaan Sofia Juliana Taube, jonka suvussa esim. veljen (Otto Ernst Taube) puolisona oli Someron Johan Ramsayn pojantytär Anna Helena Ramsay. Pehr S:n kuoleman jälkeen (1737) omistus siirtyi pojalle nimeltään Erik Johan Stierncrantz (1702-59), joka toimi Uudenmaan jalkaväkirykmentin kapteenina. Hänen kuolemansa jälkeen Lepaa oli perikunnan hallussa vuoteen 1820 asti. Hänen 1. puolisonsa oli Nastolan Koiskalan Odert Reinholdin tytär Gertrud Helena von Essen af Zellie, s. 1710 (josta ero 1751) ja 2. puoliso oli Zara Wessler. jonka kanssa syntyneistä lapsista Eva Julianan (s. 1754) puolisona oli Carl Fredrik Teetgren polveutuen Teit-suvusta ja oli Elimon Carl Gustaf Aminoffin 6. serkku, yht. esivanhempi Lars Mattsson Teit, s. 1520. Heidän (Eva Julianan ja C.F. Teetgrenin) vävy oli Peter Svinhufvud Af Qvalstad, s. 1772, jonka pojan pojanpoika Pehr Ewind Svinhufvud oli Suomen tasavallan 3. presidentti

Seuraavat omistajat olivat: nimineuvos Peter Rosethal (k. 1826) ja puoliso Maria Antonia, os. Sommer n.1820-29; lesken toinen mies, pietarilainen kauppias Philip Peter Heimbürger 1830-47 ja leski 1850 asti, joiden liitosta syntynyt Axel Heimbürger (1833-70) oli Someron Hovilan omistaja (Hiski). Lepaan seuraava omistaja oli ed. kolmas mies, Mustialasta tullut tilanhoitaja Karl Fredrik Packalén 1850-89, joka vaimonsa kuoltua testamenttasi kartanon tiluksineen valtiolle toiveenaan, että sinne perustettaisiin maanviljelys- tai puutarhakoulu. Hänen veljensä Nils Kristian Packalén, kenraaliluutnantti piti tilaa hallintaoikeudella 1890-1902. Omistaja valtio v:sta 1902.  ( Jutikkala. Suomen kartanot ja suurtilat III, adelsvapen, hamewiki.fi).
 

Lahdentaka, Tyrväntö10,5 km Parolan asemalta, 18 km Hämeenlinnasta. Pa 532 ha (Suomen Maatilat 1932). V. 1449 antoi Kaarle Knuutinpoika Bonde Kurt Mustalle (Bonde) mm. Lahdentaan ja Mäenpään. Seuraavalla ja vielä 1600-luvullakin isännöi siellä Beurreus suku, jolta se 1600-luvun jälkipuoliskolla avioliiton kautta siirtyi Boije suvulle, jolla se oli 1830-luvulle asti.

Lahdentaan omistajana oli v:sta 1627 lähtien Thomas Beurraeus, tuomari ja Lepaan herra. Hänen jälkeensä kartanon peri tyttäret: ensin Anna (k. 1665) ja tämän jälkeen Elin Beurraeus (k 1694) puolisonaan kapteeniClaes Anders Boije af Gennäs (Lepaan vävyn, Erik Boijen veli), joka kaatui piiritystilanteessa Puolassa 1656 ja sitä ennen 30-vuotisessa sodassa menetti oikean kätensä. (Adelsvapen).  Viimeinen Boije-suvun edustaja Lahdentaan omistajana v. 1808 kuollut Bengt Axel Boije af Gennäs (L.U. Forbusin isoisän, Carl Gustav Laurentzin  6. serkku). Hänen kuoltuaan leski Ulrika Christina Taube (L.U. Forbusin äidin,Brita Helena Laurentzin  5. serkku) piti vielä kartanoa kuolemaansa asti eli vuoteen 1831.




YLI-HUOKUNA. Tammela, Kaukola

Suomen sukutilat II. KT Jutila Hki 1939: "Sukutilan omistaa nykyisin Toivo Anselm Ylihuokuna (Matinp. s. 1883), jonka haltuun se joutui v 1921 ostona. Pinta-ala 58 ha...   Tila ollut  nykyisen omistaja hallussa ainakin vuodesta 1539...   Päärakennuksen länsipäästä avautuu laaja näköala kauniille Pyhäjärvelle..."

Ylihuokunat1.jpg

Huokunan tila jaettiin n v 1817 kahteen osaan, eli Yli- ja Ali-Huokunan tiloiksi. Yli-Huokunan isäntänä oli 1800-luvun puolivälin aikoihin Toivo Anselm Ylihuokunan  isoisä Juho Aataminpoika (s 1810, k 1886). Perheeseen v 1843 syntynyt tytär Vilhelmina Yli-Huokuna avioitui Lopella asuneen Adolf Aaponpoika Kyttälän kanssa. Tämän jäätyä leskeksi 1894 hänet nai myöhemmin niinikään leskeksi jäänyt Adolfin kaksoisveli Taavetti, joka tuolloin jo vietti eläkepäiviä oltuaan aiemmin Pyhäjärvi U.L:n Vattolan kylän Eskolan isäntänä.


SAARI, Tammela

"SAARI, KANKAINEN, MIEKKO sekä AHOLAN TORPPA... Vanhin asiakirja kantatilasta, Saaren kartanosta on peräisin v:lta 1559. Kartanosta tuli säteritila 1606 vouti Mårten Jacobsonin aikana... 1872 joutui kartano avioliiton kautta vapaaherra Carl Viktor de la Chapellen haltuun. hän myi sen pojalleen Viktor Eugenelle 1893. Naimattoman ja lapsettomana myi tämä sen vuorostaan Erik ja Ester-Margaret von Frenckellille v 1930...Alkuperäinen kokonaispinta-ala oli  2050 ha. Pääasiassa asutuslain nojalla kartanosta erotettu 49 tilaa yht 930 ha. Edelleen on lohkottu hotelli Leppilampi Suomen Autoklubille, urheiluopisto Eerikkilä Suomen palloliitolle sekä Saaren kansanpuisto ja ulkoilmateatteri. Saaren kartanon nykyinen kokonaispinta-ala on 650 ha, Kankaisten 430 ha ja Aholan torpan 25 ha. Vuonna 1948 jaettiin tilat siten, että  Erik von Frenckell sai Miekon tilan ja Aholan torpan, tytär Vivica (Bandler) Saaren kartanon ja tytär Erica Kankaisten tilan... Saaren nykyinen päärakennus on peräisin 1700-luvun puolivälistä"  (Suuri maatilakirja V, s 1423,. Kuopio 1964)

Omistajia mm:  vph Lorentz Greutz, amiraali 1660-76; vph Carl Gustaf Greutz, kenraali 1677-83; kruunu 1684-90 (ratsumestarin virkatalo), virkatalonhaltija: Gerhard Fredrik Kuhlman, ratsumestari; mainittu G.F. Guhlman, k. 1691, ja tämän leski Elisabet Stålhane -1727; Erik Johan Kuhlman 1727-36; hänen lankonsa Johan Borgström, kapteeni 1736-42 ja tämän leski Anna Beata, k. 1754; hänen vävynsä Johan Amnell, kirkkoherra ja Georg Henrik von Wright, maaherra 1754-73 sekä viimeksimainittu yksinään  -1792; Johan Erik von Wright, kapteeni 1792-93 ja tämän sisar vph:tar Wendla Gustava von Willebrand (o.s. Wright) -1795; Fredrik Vilhelm Lagerborg, everstiluutnantti  1795-1814; Jean Vilhelm Lepsen, kapteeni 1814-23; Johan Reihold Lepsen, kapteeni, k. 1836 ja tämän leski  Elisabet Desiree -1872;  hänen vävynsä vph Karl Viktor de la Chapelle, valtioneuvos 1872-94; vph Viktor Eugen de la Chapelle 1894-1930.  Nykyinen omistaja (v:sta 1930) kaupunginjohtaja, insinööri Erik von Frenckell ja hänen vaimonsa Ester Margaret (o.s. Lindberg) (Jutikkala. Suomen kartanot ja suurtilat III, Hki 1945, s. 40).

Saari.jpg

Saaren kartano Tammelassa 1930-luvulla.  Omistaja vuodesta 1930 kaupunginjohtja, insinööri Erik von Frenckell ja vmo Ester Margaret (os Lindberg).  Pinta-ala 1751 ha.  (Suomen kartanot ja sukutilat III,  s 40. Kansallisarkisto ja Suomen maatilat II, 1931)

Lorentz Creutz (1615-76), vapaaherra, valtaneuvos, amiraali, omisti  Saaren kartanon ohella mm. kotipitäjässään Pernajalla  Sarvilahden kartanoa v:sta 1636 sekä Povoon Kulloon ja Kangasalan Liuksialan kartanot.  Hänen vanhempansa olivat  Ernst (Erengisle) Larsson Creutz ja  Katharina Hess von Wichdorff ja isän äiti oli Tjusterbyn Margareta Arvidsdotter Wildeman. Lorentz Creutz, joka  oli Someron Pitkäjärven Johan Ramsayn kolmas serkku  ” kaatui Öölannin meritaistelussa Stora Kronan -laivan upotessa 1.6.1676”(Ylioppilasmatikkeli).

Kenraali Carl Gustaf Creutz (1660-1728) peri isältään Saaren kartanom. mutta menetti tämän kruunulle 1684. Hän omisti myös Kangasalan Liuksialan.  Puoliso oli Sofia Christina Natt och Dag, s 1659.  C.G. Creutz olli ratsuväen kenraalimajuri 1706. Toimi Ruotsin armeijan ratsuväen komentajana Pultavan taistelussa 1709. Armeijan perääntyessä hävityn taistelun jälkeen joutui sotavangiksi Perevolotsnassa, lähellä Djepr-jokea kesäkuun lopulla 1709, toimi Venäjällä sotavankien vanhimpana (seniorina) kreivi Carl Piperin kuoleman (1716) jälkeen, vapautui ja palasi Ruotsiin 1722.

Saman kohtalon Perevolotsnassa koki myös Tenholan Ovanmalmin herra, everstiluutnantti Gregori Aminoff, joka vänrikkinä v. 1700 joutui Kaarle XII:n joukoissa sotaretkelle, jolta palasi 22 vuotta myöhemmin. Myös hänen serkkunsa, Mustialan virkataloa myöhemmin hallinnut Johann Carl Ramsay osallistui Pultavan piiritykseen ja 28.6.1709 käytyyn taisteluun, joutui vangiksi seuraavana päivänä ja palasi sotavankeudesta 1721. Pultavalla kesäkuun 28 päivänä 1709 kaatuneita oli mm Johan Johaninpoika Galle (Märta Ramsayn 1. serkku) ja Henrik Carlsson Lithovius (Mårten V. Forbusin isoisän pikkuserkku sekä Erik Conradsson Gyllenstierna (Märta Ramsayn 7. serkku), jonka eno oli Pultavan joukkojen komentaja kenraali Adam Ludvig Lewenhaupt.

Pultava oli suuri menetys Ruotsin armeijalle. ”Kokonainen armeija katosi. Melko tarkalleen 20000 ihmistä joutui (Perevolotsnassa) vangiksi… Jos näihin 20000 vankiin lasketaan mukaan Pultavan taistelun aikana vangeiksi joutuneet 2800 ihmistä. niin yhteensä noin 23000 ruotsalaista oli joutunut vangiksi kuluneiden pölyisten ja polttavien kesäpäivien aikana. Kokonainen armeija oli kadonnut neljässä vuorokaudessa. Sotajoukkoon oli edellisenä kesänä kuulunut noin 49500 sotilasta, nyt heinäkuun ensimmäisen päivänä (v. 1709) vapaita oli enää 1500, ne, jotka olivat onnistuneet ylittämään joen kuninkaan (Kaarle XII) mukana”. (Peter Englund. PULTAVA. s. 275. Juva 2010. 1. painos 1989 sekä adelsvapen.com).

1700-luvun loppupuolela vuoteen 1792 Saaren kartanon omistajana ollut Georg Henrik von Wright (1723-97), everstiluutnantti oli Karjalan ja Savon läänin maaherra ja osallistui mm. Pommerin sotaan (1756-62), joutuen vangiksi ja vapautuen sodan päätyttyä  (Adliga ätten VON WRIGHT nr 2077).  Hänen sisarensa, Anna Sofian puoliso oli Alexander Wilhelm Ramsay, Porvoon Jakarin ja Someron Ihamäen omistaja.  Seuraava omistaja oli edellisen poika Johan Erik von Wright, jonka menehdyttyä vain 31 v:n ikäisenä 1793 kartano siirtyi tämän sisarelle Vendla Gustava von Wrightille puolisonaan Jokioisten kartanonomistaja Ernst Gustaf von Willebrand.

1930 Saaren kartanon omistajaksi tullut kaupunginjohtaja Erik von Frenckell oli äitinsä puolelta Ernrooth- ja Munck af Fulkila-sukujen kautta Someron Hirsjärven rouvan, Margareta Ramsayn jälkeläinen kahdeksannessa polvessa ja siltä pohjalta isoisän isä, Nastolan Seestan herra, kenralimajuri Gustav Adof Ernrooth, s. 1779 oli Lopen L.U. Forbusin 5. serkku.

Frenckellin puoliso, fil.tri, professori Ester Margaret, os Lindberg oli Salon kartanon omistajan Carl Gustav Laurenz nuoremman jälkeläisiä neljännessä polvessa. Hänen vanhempansa, Axel Valdemar Linberg ja Aina Marie Georginie Tammelander olivat toistensa pikkuserkkuja, joiden isoäidit  (Fredrika Amalia ja Gustava Vilhelmina) olivat Salon kartanon tyttäriä ja isoisät, Adolf Fredrik Sohlman ja Otto Tammelander kartanon vävyjä. Ester Margaretin isoäiti, Amanda Amalia Sohlman oli Lopen Kyttälän sisarusten, (esim Pyhäjärven Eskolan  Taavetti Aaponpoika Lindgrenin) pikkuserkku.

Fenckellien tytär Vivica Bandler, josta tuli Saaren kartanon omistaja 1948, oli teatterinjohtaja ja mm akateemikon arvonimellä palkittu teatteriohjaaja(Kansallisbibliokrafia I)

Aloitussivulle

Seuraava sivu