Sw.jpg (34612 bytes)

 

Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia


 

 

Tommi Uschanov:

Mikä vasemmistoa vaivaa? Teos 2008, 222 s.

 

KAPINAA VASEMMISTOON!

 Marjatta Ripsaluoma

 Tommi Uschanov on tuttu niille, jotka ovat lukeneet Antti Arnkilin ja  Olli Sinivaaran toimittaman ja nuorten tieteentekijöiden ja kirjoittajien esseekokoelman Kirjoituksia Väinö Linnasta. Uschanovin esseen oli nimeltään Toisen tasavallan moralisti.

 Nyt hän pureutuu vasemmiston identiteettikriisiin ja päätyi kirjoittamaan sanomansa pamfletti-muodossa. Teos-kustantamo julkaisi pamfletin Teesi-sarjassa.

 Mikä on pamfletti? Uusi sivistyssanakirja vuodelta 1988 sanoo että se on häväistyskirjoitus; lentolehtinen tai -kirjanen, arvostelevaan tai vastustavaan sävyyn laadittu lyhyehkö tutkielma ajankohtaisesta aiheesta.

 Häväistyskirjoituksesta ei ole kyse. Uschanov perustaa useimmat argumenttinsa tutkimuksille tai muille kirjoituksille, mutta kriittinen hän kyllä on. Hän käyttää Karl Marxia katsoessaan, mitä Suomessa, Euroopassa ja Amerikassa on vasemmistolle viime vuosikymmeninä tapahtunut. Venäjä, Afrikka ja Aasia jäävät taustalle.

 Vasemmisto on kirjassa subjekti ja objekti. Sen olisi pitänyt tehdä jotain ja pitäisi parastaikaa tehdä jotain monille asioille, joita se kannattaa. Sen lisäksi sen olisi Uschanovin mielestä myös pitänyt pystyä tarkistamaan politiikkansa jo ajat sitten.

 On siis kyse suomalaisen - ja tietysti eurooppalaisenkin - vasemmiston sisällöstä.

 Muutoksentekijöitä

Aivan alkuun Uschanov käy läpi pitkää listaa puolueista ja aktiivisista ihmisjoukoista, vasemmistosta. Hän löytää aktivistit. Heidän päämääränään on taittaa kärki yhä etenevältä globalisaatiolta.

 Alkupuheessaan hän toteaa, että jos ilmastonmuutos ja muut ympäristön hälyttävät oireita ei saada torjutuksi, kirja jää näpertelyksi. Niinpä hän keskittyy ruotimaan vasemmistoa. Hän ajattelee itsensä sitoutumattomaksi sosialidemokraatiksi, mikä on tarpeeksi epämääräinen määre tutkija/kirjoittajalle.

 Uudelleen löytäminen ei ole iloa vaan todistaa ihmisen taipumuksesta unohtaa: sekä ongelmat että ratkaisuehdotukset on jätetty taakse. Niistä syntyy sitten kasaantuvia ongelmia. Tämä on inhimillinen tapa olla olemassa. Ei tahdota oppia!

 Kirja ilmestyi kuin tilattuna kunnallisvaalien alla.

 Jos äänestäjäkunnasta n. 30%, joka joko ei äänestä lainkaan tai äänet hajoavat pienpuolueisiin, äänestäisi yhdessä muutoksen puolesta, se ei silti riittäisi muutokseen. Ja kysymys on ennen kaikkea siitä että mitä sitten pitäisi muuttaa?

 Ihmiset ovat tyytyväisiä elintasoonsa, tuloerot ovat kyllä kasvussa, ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota. USA on tunnetuin esimerkki siitä, miten tuloerot kärjistävät maan kahtiajakoa: murto-osa kansasta ansaitsee miljardeja, kun taas köyhyys, kodittomuus ja kaikenlainen epätasa-arvo lisääntyvät huimaa vauhtia. Vauhti on ollut kova Suomessakin, jos sitä vertaa kolmeen sodanjälkeiseen vuosikymmeneen.

 Tärkeimpänä tekijänä Uschanov näkee verotuksen. Se tukee tuloerojen kasvua myös Suomessa. Tässä hän vertaa Suomen ja Ruotsin politiikkaa, ja katsoo verorikosten määrää kahdessa maassa: Suomessa niihin ei juuri kiinnitetä huomiota, mutta Ruotsin yleisen mielipiteen mukaan veronkiertäjät syövät yhteisestä kakusta. Suomessa pidetään yhteisestä kakusta syöjinä köyhimpiä, työttömiä, sairaita ja kansaneläkeläisiä.

 Joitakin nimiä

Uschanov kirjoitti alkuun esseen vasemmistosta Nuoreen Voimaan, ja sitten huomasi että essee alkoi paisua kirjaksi.

 Aivan ensimmäiseksi hän lätkäisee Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä, jota lukiessaan Uschanov tuntee, että häntä pyydetään olemaan joku muu kuin hän on.

 Sen sijaan hänen mielestään Jukka Relander ja Arno Kotro ovat ihmisten yhteenniputtamista vastaan. Hän siteeraa sosiologi Kevin Kitching, joka varoittaa pelkästään mieluisten ihmisten kanssa seurustelusta.

 Estetiikasta puhuessaan Uschanov siteeraa Marxia, Denis Donoghueta, Vytautas Kavolista ja jopa Friedrich Schilleriä. Hänen mielestään vasemmisto on jättänyt estetiikan "talvehtimaan" keskiluokkaan.

 Schiller ja samoin 1700-luvulla elänyt englantilainen Edmund Burke filosofoivat että "vain kauneus" voi antaa ihmiselle "sosiaalisen luonteen", koska sen havaitseminen on ainoa havainnoinnin muoto, jossa ihmisen aistillinen ja henkinen puoli ovat keskenään sopusoinnussa.

 Käytännön esimerkki: sekä Natsi-Saksa että Neuvostoliitto täyttivät kaikki mahdolliset paikat äärimmäisen kammottavilla ja runsailla patsailla! Kummankin maan poliittisen järjestelmän nimessä oli sosialismi.

 Paikkojen kauneus vaikuttaa ihmisten mielialoihin. Aki Kaurismäki osasi hyvin käyttää melankolista suomalaista kauneutta elokuvassaan Mies vailla menneisyyttä käyttäessään Annikki Tähteä laulamassa Pelastusarmeijan säestyksellä  Monrepos'in puiston ylistystä.  Muinaisessa Viipurissa, ennen sotia.

 Yhteiskuntapolitiikka ja sen kulmakiviä

Uschanov puhuu paljon tiedosta ja erityisesti yhteiskuntatutkimuksesta ja siteeraa monia tutkijoita, esim. Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia-opusta. Hänen mielestään tutkimusta on, mutta sitä ei käytetä.

 Kirjoittajan ärtymys asiaintilaa kohtaan on hauska:

 Tiedollisesti vahingollisen poliittisen toiminnan hallitseva malli ei olekaan nykyään enää salaaminen vaan sotkeminen, obskurantismi. Kielellisen sumutuksen muotona ei enää usein olekaan vanha orwellilaisen räikeä 'sota on rauhaa, vapaus on orjuutta', vaan ' sota on muminaa-muminaa-muminaa, vapaus on muminaa-muminaa-muminaa'. Tästä seuraa myös suoraan, että yhteiskuntakritiikki ei enää voi olla pelkästään orwellilainen, valtaapitävien piiloon painaman hirvittävän salaisuuden näyttävästi paljastava sankari.

 Poliittinen tarkoitushakuisuus voi tarkoittaa tarkoituksellista ihmisten tyhmistämistä. Pamfletisti kerää hienoja esimerkkejä:

 Aikamme kuva on huippu-urheilija, joka osallistuu hyväntekeväisyyskeräykseen lastensairaalaa varten, jonka rahoituskriisin hän on itse osaltaan aiheuttanut pakenemalla Suomen veroja ulkomaille.

 Kyllä tätä pamflettia kelpaa lukea. Se on hyvin kirjoitettu, argumentit perustuvat kirjoihin tai lehtiin, suureksi osaksi englantilaisiin tai amerikkalaisiin, ne on numeroitu, ja halukas lukija voi seurata jälkiä edemmäs. On hyvä että meille muistutetaan vaihteeksi siitä, että omissakin yliopistoissamme on turhautuneita yhteiskuntatutkijoita, jotka eivät saa ääntään kuuluville nykyisessä sekametelissä.

 Joka perustuu mielipiteille, ei tiedolle.