Tomi Kontio

KESKI-IKÄÄ LÄHESTYESSÄ JA MUITA HUOMIOITA

Marjatta Ripsaluoma

Minulla oli kerran hermokuume. Se nousi ylös kuin raketti, vähän yli 40 asteeseen ja laski yhtä nopeasti – ja silloin saksan kielioppitentti oli jo takanapäin. Mutta vieläkin näen painajaista siitä, että en päässyt ylioppilaaksi ja saksa oli kirjoitettava uudestaan.

Tämä on aasinsilta. Tomi Kontion kirjan nimi on nimittäin Hermokuume. Ensiksi sitä lukiessa kävi kateeksi helsinkiläisiä joilla on Metro. En ole erityisesti kiinnostunut matkustamaan mm. metrolla päästäkseni Kalliosta Eiraan kuten Aki Kaurismäen mainiot Frankit elokuvassa Calamari Union. Mutta ilmaisjakelulehdessä nimeltä Metro kirjoittaa Tomi Kontio runollisia juttuja, joita ei hirviä kolumneiksi kutsua. Myös muutama pitempi essee kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta on mahtunut mukaan.

Toden totta, Pohjanmaalla ei ole metroa eikä Metroa.

Tässä Tammen julkaisemassa kirjassa ei kerrota Kontion koko tuotantoa, mutta sen kai muistamme että Kontio on saanut J.H. Erkon palkinnon peräti kaksi kertaa ja hän voitti vuonna 2000 Finlandia Juniorin nuortenromaanillaan Keväällä isä sai siivet.

Kontio kirjoittaa jostain syystä pitkähkön alkupuheen ilmeisesti selittääkseen, miksi on joutunut sellaiseen välitilaan jossa äityy kirjoittamaan kolumneja. Varmuuden vuoksi hän useassa tekstissään manaa kaikenmaailman kolumnit alimpaan helvetin kattilaan.

Hän mietiskelee usein lapsiaan kuunnellessaan ajan nopeutta ja tuntee haikeutta kun pitää luopua nuoruudestaan. Hän on syntynyt vuonna 1966 eikä runoilija ja prosaisti hänessä näytä minkäänlaista voipumisen merkkiä.

Kirja ei olekaan kolumnikokoelma. Tekstit pitäisi mieluummin lokeroida nimikkeiden lyhytproosa tai proosaruno alle. Näin jos lokeroida haluaa. Kuvailtavaksi nämä eivät helposti asettaudu.

Sellaista meillä julkaistaan aivan liian vähän. Ainut minulle mieleen tuleva on aivan yhtä lailla suoraan asiaan kursailematta käyvä Rosa Liksom. Luulisi että lukijoilla olisi aikaa herkutella arkipäivän vaivojen keskellä viisi minuuttia täsmätekstillä. Näitä voi lukea satunnaisessa järjestyksessä, ja jos joku ei lähde vetämään, voi hypätä pari sivua eteen/taaksepäin.

Tomi Kontio: Hermokuume. Tammi 2002. 245 s.