Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

Theodore Roszak

Theodore Roszak: Paholainen ja herra Silverman. Suom. Pauliina Klemola. Like  2006, 416 s.

PAHOLAINEN, LUULTAVASTI

Theodore Roszakin nimi on tuttu New York Times'n ja The Nationin sivuilta. Niitä saa lukeakseen myös netin kautta. Kumpikin lehti luetaan liberaaleihin. Hän on professori, kuten kerrotaan kansiliepeessä, mutta ei sanota missä Kalifornian osavaltion yliopistossa. Nettitietokanta Wikipedia kertoo että hän on historian emeritusprofessori Kalifornian osavaltionyliopistossa nimeltä East Bay. Yliopisto on perustettu 1957 ja sijaitsee Haywardissa, puolen tunnin matkan päässä San Franciscosta.

Kyseessä on laajalti matkustellut ja oppinut kirjailija. Johtoajatuksena Roszakilla tuntuu olleen, että ihmisten pitäisi kyetä näkemään maailma holistisesti: maailman on ykseys.

Hän puhuu esimerkiksi siitä, että ekologiset katastrofit vaikuttavat suoraan ihmisen minään, myös kuvaan itsestä ja muista. Ihminen ei ole immuuni luonnon tapahtumille, koska hän on itse osa luontoa, yhdenlainen eläin. Näitä ajatuksia Roszak on kuljettanut lukuisissa esseissä ja tutkielmissa 1960-luvun alusta lähtien. Roszakin fiktion määrä on paljon vähäisempi kuin hänen tieteellinen, tieteidenvälinen tuotantonsa.

Roszak on ollut kahdesti USA:n National Book Award- palkintokandidaatti. Suomessa hänelle myönnettiin Tähtivaeltaja-palkinto kirjastaan Flicker. Liken suomeksi kustantama teos on tieteiskirjallisuutta. Roszakin tutkimusalueita on ollut kaiken aikaa ihmisen suhde koneisiin ja tekniikkaan.

Theodore Roszak on syntynyt 1933. Nimi viittaa tshekinjuutalaiseen syntyperään, mutta teoksen päähenkilö juutalaiskirjailija Silverman on viisainta pitää erossa kirjailijasta. Silverman on romaanihenkilö. Suuri osa parhaimmista amerikkalaisista kirjailijoista on juutalaisia.

En siis tahtonut suunnata tieten tahtoen huomiota kirjailijan etniseen alkuperään. Mutta sillä voi olla väliä. Amerikanjuutalaiset ovat lahjakasta porukkaa monella alueella. Miksi? Siksi että he ovat pakolaisten jälkeläisiä. Lahjakkuus heissä näkyy Euroopassakin, antisemitismi ja vainot ovat saaneet uhrit tarkkanäköisiksi.

Pirullisia paholaisia tämä kirja on tulvillaan. Ne ovat epätavallisen hurskaita kristittyjä.

Myös fiktiossa Roszak tahtoo katsoa ihmisen kokonaisuutta ja hänen osallisuuttaan konflikteissa, joita tapahtuu hänen tahtomattaankin. Sanomattakin on selvää, että 1960-luvulla Roszak oli aktiivinen pasifisti ja vaikutti tuolloin sekä Englannissa että Yhdysvalloissa.

Oletustietoja

Kirjaa lukiessa on pidettävä mielessä ilmoitususkontojen ydin. Kannattaa pitää Raamattu lähellään, että näkee lukuisat viittaukset tähän sekä juutalaisten että kristittyjen pyhään kirjaan.

On olemassa erilaisia kristittyjä, fundamentalisteja, tapakristittyjä ja sitten ihmisiä siltä väliltä. Fundamentalistin ja tapakristityn välinen raja kulkee usein kirkkojen sisällä. Tiedotusvälineistä on nähty sana raamattuvyöhyke, joka tarkoittaa USA:n etelän useimmiten helluntailaisia alueita. Kunnissa ja osavaltioissa käydään taistelua esimerkiksi kirjoista, joita kunnon kristitty saa koulussa lukea.

USA:n perustuslaissa puolestaan on kielletty valtiollisten tai muiden poliittisten elinten, koulujen jne. kuuluminen mihinkään uskontokuntaan, eli maassa on täysi uskonvapaus. Siksi myös mikä tahansa uskontokunta voi perustaa oman uskontonsa ympärille kokonaisen koulutusjärjestelmän, jollaisesta tunnetuin on katolinen koulujärjestelmä. Se toimii kaikkialla Yhdysvalloissa.

Voisi sanoa presidentti George W. Bushin olevan uskonnollinen fundamentalisti, koska hän Irakin sotaa aloittaessaan ilmoitti ryhtyvänsä ristiretkeen. Presidentti on tietenkin instituutio kaikissa maissa, USA:n perustuslain mukaan hänellä on aika suuri valta, johon liittyy vastuu. Näinä aikoina vastuu miltei koko maailmasta.

Muslimimaiden ihmiset olivat aidosti hämmästyneitä ristiretkestä. Sen syytä on vain arvailtava.

On olemassa ainakin kolmenlaisia juutalaisia: sionisteja, ortodoksijuutalaisia ja maallistuneita juutalaisia. Sionistit olivat varsinkin 1920-30-luvuilla hyvin aktiivinen poliittinen liike, joka pyrki saamaan Englannin hallinnassa olevaan Palestiinaan oman valtion. Ortodoksijuutalaiset noudattavat hyvin tarkkaan pyhäpäiviä ja muita Vanhan testamentin ohjeita. Maallistuneet juutalaiset tunnustautuvat usein juutalaisiksi kulttuuriltaan. Usein he ovat ateisteja, eli eivät usko minkäänlaiseen jumalaan.

Nykyisin lasketaan juutalaisia olevan Yhdysvalloissa enemmän kuin Israelissa.

Ristiretken jälkeen

Yhdysvallat näyttää hautautuneen yhtä perusteellisesti Irakin hiekkaan kuin aikoinaan Vietnamin viidakoihin.

Sota jakaa ihmisiä eri leireihin. Tässä kirjassa yhteenotto on mitä epätavallisin, mutta hieno vertauskuva uskonnon ylikorostuksesta ja väkivaltaistumisesta, tässä tapauksessa etenkin kristittyjen piirissä.

Herra Silverman on kuin se kuuluisa uhrilammas Vanhassa testamentissa. Kristityt ovat muodostaneet Minnesotassa lähellä Kanadan rajaa hyvin tiukan evankeelisen yhteisön, johon ei juuri pääse järjen valoa pilkahtamaan. Kuitenkin juuri juutalainen, tuon Jeesuksen tappaneen heimon jäsen, kutsutaan vieraaksi yhteisöön, jonkinlaiseen oppilaitokseen Pohjois-Minnesotassa.

Kirjaa väitetään trilleriksi. Siinä on kauhukertomuksen imua, mutta tavanomaisen tappotrillerin sijaan tässä väijytään ajatuksin, jotka tulevat kristillisistä kirjoista. Lukija voi kaivata oheislukemistokseen esimerkiksi Bunyanin Kristityn vaellusta.

Fyysinen uhkakin on, mutta se tulee neljän päivän lumimyrskyn ja tappavan kylmän pohjoistuulen muodossa ja eristää ihmiset paikoilleen. Tällaiset valtavat myrskyt eivät olleet tavallisia ennen kuin maapallon lämpötila alkoi nousta.

Roszak näkee evankeelisissa paholaisten jahtaajissa atavistisen heimon, joka päätyy lumimyrskyn ulvoessa ajamaan rytmisesti ulvoen ulos paholaista oppilaitoksesta kuin oltaisiin jossain keskellä viidakkoa. Juutalais-parkaa itseään ei yritetä heittää myrskyn tuhoamaksi, vaan henkeä, jonka he ajattelevat tulleen herra Silvermanin mukana puhtaaseen oppilaitokseensa. Henkihän Silvermanissa totta kai on, koska hän on kirjailija, ja kirjailijat edustavat henkistä maailmaa.

Maallistunut juutalaiskirjailija Silverman yrittää pitää niin kauan kuin mahdollista puoliaan ajatellen, että nuo keskiaikaistakin kammottavammat kristityt fundamentalistit eivät yksinkertaisesti tiedä mitä tekevät. Silverman on kuitenkin ihminen hänkin ja alkaa olla pakokauhun vallassa.

Takertuminen vanhaan maailmanselitysjärjestelmään on taatusti yleismaailmallinen reaktio kun vaara uhkaa yhteisöä. Silverman miettii mitä hirvittäviä syntejä on tullut tehneeksi Raamatun jumalaa vastaan ja muistelee sukunsa patriarkkaa, joka kuljetti poikaa salaa jeshiva-koulussa. Kunnes pojan isä sai tietää, ja seurasi meluisa perheen sisäinen konflikti. Silverman järkeilee että eihän pientä lasta voi panna vastuuseen aikuisten tekemisistä.

Tällaisia konflikteja kuvaavat monet juutalaiskirjailijat Amerikassa, koska uusi sukupolvi mielellään heittää vanhan maailman turhan painolastin harteiltaan. Myös Woody Allen on käyttänyt perheiden sisäistä dynamiikkaa elokuvissaan, esimerkkinä vaikkapa Hannah ja sisaret.

Ei voi tapahtua täällä?

Kirjan jälkeen tulee huokaistuksi. Täällä tuollaista ihmisten henkistä kidutusta ja nuorten pakkosyöttöä äärimmäisiin oppeihin ei suvaittaisi. Tällaista tragikomiikkaa ei saa irti tästä maasta.

Mutta sitten mietityttää. Miksi on miespappeja, jotka eivät halua saarnata naispappien kanssa? Entä sellainen yksityiskohta, että valtionkirkoista toinen ei salli naispappeutta lainkaan? Entäs sitten tämän luterilaisen kirkon homokielto, siis että ainakaan kaapista ei saa tulla ulos, jos on kirkon töissä?

Entä verovaroin ylläpidettyjen koulujen pakollinen tunnustuksellinen uskonnonopetus, mikäli vanhemmista jompikumpi kuuluu valtionkirkkoon ja lapsi on kastettu? Entä pedofiliaepäilyt kirkon piirissä? Tai miksi joku piispa tai pappi ei voinut pitää virkaansa avioeron ja/tai -rikoksen vuoksi?

Olisiko trillerin muotoon puettu kritiikki suomalaista uskonnollista fundamentalismia kohtaan mahdollinen? Eräänlaista makua Suomen kristillisestä ilmastosta saa kyllä siitä, että Erik Walhströmin vuonna 2006 ilmestynyt satiirinen romaani Jumala otettiin vastaan iloisesti ja ystävällisesti. Kirjassa Jumalalla oli mitä inhimillisimmät luonteenpiirteet, ennen kaikkea hän osoittautuu tavattoman oikukkaaksi. Kirjassa on kyllä yhtäläisyyksiä Woody Allenin uskonmietiskelyihin, jotka ovat samalla tavalla absurdeja.

Yksi mietiskelyjen kulmakivi on teologienkin pähkäilemä ajatus siitä, että Jumala sallii Paholaisen, tuon langenneen enkelin, mellastaa oman luomakuntansa keskellä kaikessa rauhassa.

Meilläkin taitaa kysymyksiä riittää. Roszak piirtää hienon kuvan uskonnollisesta fundamentalismista. Pahuuden voimat ovat irrallaan ja ne on henkilöitävissä.