Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

Kirjat

PAKOJÄNIS YLITTÄÄ JÄLKENSÄ

Marjatta Ripsaluoma

Minusta on erinomaista että keväisinkin julkaistaan esikoisromaaneja. Tänä keväänä kaksi oikein erinomaista: Asser Korhosen Sydämen asia ja Irja Sinivaaran Sun onnes tähden. Kummankin kustantaja on sattumoisin Tammi.

Korhonen kirjoittaa mainosmaailmasta, Sinivaara taas ihmisten identiteetistä. Yhtymäkohtia löytyy: mainokset perustuvat ihmisten identiteetille.

Irja Sinivaara on pitkän linjan kirjoittaja. Hän on myös ohjannut kirjoittajia. Itse asiassa kuultuna hän kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että kirjan ilmestyminen oli enää tekemisestä kiinni, sanominen oli jo olemassa. Hän oli ajatellut itsensä kirjailijana jo kauan.

Kirjan nimi on hyvä. Sehän on laulusta, jossa toinen tekee itsemurhan ja toinen menee naimisiin vieraan ihmisen kanssa: on sulla hautajaiset, mulla häät.

Ensimmäistä kertaa törmään suomeksi kirjoitettuun romaaniin, joka on kuin palapeli. Alkua lukiessa ei tajua että henkilöillä on jotain tekemistä toistensa kanssa.

Nimisivu ei kerro mitään. Siinä ei lue että romaani.

Teksti voisi olla vaikka Raymond Carverin kirjoittamaa. Tai jopa Elmore Leonardin. Kumpikin heistä kirjoittaa romaaneja kuin novelleja tai lyhytproosaa ja päinvastoin.

Yhteistä näihin kahteen amerikkalaiseen proosan mestariin on myös se, että Sinivaaran teksti maistuu maskuliiniselta. Siinä nähdään sekä miehet että naiset sisältäpäin hyvin psykorealistisesti oikein. He ovat rakastumisissaan ja töissään juuri niin naurettavia kuin oikeassakin elämässä.

Suomalaisista prosaisteista mieleen tulee ensimmäiseksi Juha Seppälä. Huomaan ajattelevani että ehkä Juha Seppälän naiskuva ei olekaan aivan uskottava.

Sitä myöten ei myöskään mieskuva. Seppälä on Sinivaaraan verrattuna aika totinen.

syntyy siis siitä hetkestä kun huomaa että kirjassa on päähenkilö, johon kaikki muut toimijat ovat jossakin yhteydessä.

Alussa johduin ihmettelemään Sinivaaran runsasta kieltä, hirmuista määrää adjektiiveja. Luulin että niiden käyttö on kielletty. Olin olettanut että suomalaisen proosan laatumerkki on verbeillä eli teoilla puhuminen.

Totuin aluksi mahtipontiseltakin vaikuttavaan kieleen nopeasti. Mutta en olisi tottunut, ellen olisi huomannut kirjan jujua.

Halusin oikeasti tietää miten päähenkilö Asto Kivikari selviää mahdottoman tuntuisesta elämästään. Sinivaara näytti sitten pitkää nenää. Ei hän sitä kertonut.

Irja Sinivaara: Sun onnes tähden. Tammi 2004, 223 s.