Popol

POPOL VUH ELI TARINA IHMISEN LUOMISEN VAIKEUKSISTA JA MITÄ SITTEN TAPAHTUI

Marjatta Ripsaluoma

Mayat ovat yleisnimitys eri heimoille ennen atsteekkien valtakuntaa, jonka senkin mytologiassa on jälkiä mayojen tarinoista. Popol Vuh kertoo quiché-heimon tarinan. Heimo elää Guatemalan ja Meksikon Jukatanin alueella.

Maailman luominen on kirjan päätarina. Kirjan loppuun on kirjoitettu 13 sukupolven päälliköiden nimet, viimeisen päällikön nimi on espanjalainen. Ensimmäiset ovat jumalolentoja.  Jumalat olivat olemassa jo ennen ihmisiä. Jumalat halusivat luoda ihmisen, että hän ylistäisi heitä. Luotuaan ensin puut, kasvit ja eläimet jumalat huomasivat, että eläimet eivät osanneet ylistää heitä. Seuraa polveileva tarina siitä miten ihmistä yritetään luoda. Vaikeudet ovat osin humoristisia, osin traagisia.

Jumalat ovat hyvin inhimillisiä miettiessään asioita, turhanylpeitä, jumalolennoissa on jopa koreilijoita, joille tosin käy huonosti niin kuin papukaija-jumalalle. Jumalilla on selvästi omat luonteensa; ihmisistä he erosivat siinä, että osasivat luoda ja tehdä ihmeitä. Jumalten toimista tulevat mieleen kreikkalaiset jumalat, jotka myös mekastivat hirveästi.

Jumalia, omia ja lainattuja

Quiché-heimon pääjumala oli  Hunab Ku, mutta Jukatanilla asuessaan quichét  palvoivat myös Kukulcania, jota atsteekit myöhemmin kutsuivat nimeltä Quetzalcoatl, sulkakäärmejumala. Ensimmäiseksi esitetäänkin maisema, jossa oli vain vettä. Vedessä ui kaksi sulkakäärmettä, jotka saavat veden välkkymään vihreänä ja kimaltelemaan, koska käärmejumalilla oli päällään jalokiviä.

Jumalilla oli isoäiti ja isoisä, jotka asuivat taivaassa, näitä kutsuttiin myös auringoksi ja kuuksi, nimeltään Hun-Ahpu-Vuch ja Hun-Apu-Mtye. Isoäiti ja isoisä  esiintyivät  tapiirinhahmoisina, mutta pystyivät muuntautumaan useisiin hahmoihin, ihmisiksikin. Isoisän ja isoäidin poika oli nimeltään Gucumatz, sulkakäärmejumala, joka esiintyi monina eri eläiminä. Sitten oli vielä Hurucan, (hurrikaani?) myrskyn jumala, joka tuli antaneeksi quiché-kansalle tulen hieroessaan sandaalejaan yhteen. Hurucanin nimi oli myös Tohil, mutta Tohiliksi kutsutaan myös Quetzalcoatlia.

Quichét eivät olleet suinkaan eristyksissä muista heimoista kuten monimutkainen ja osittain päällekkäinenkin jumaluusluettelokin näyttää. Kirjan loppupuolella kerrotaan heimojen keskinäisistä sodista ja yhteenliittymistä; se että heti alussa mainitaan useita jumalia joilla oli samantapaisia tai samanlaisia ominaisuuksia todistaa, että heimoilla oli jatkuva kontakti toistensa kanssa. Jumalat yhdistivät heimoja, mutta heimot myös kilpailivat keskenään jumalten suosiosta. Esimerkiksi tulen saaminen oli joillekin heimoille hyvin vaikeata, jotkut saivat sen sijaan sen heti jumalan suosiollisesta oikusta.

Vesi on ensimmäinen elementti Kalevalassa, samoin Raamatussa ja Gilgamesh-eepoksessa. Sen vuoksi on mahdollista, että yhteiseen aiheeseen liittyy jokin fyysinen, historiallinen syy, esimerkiksi jääkauden sulaessa merten pinnan nouseminen, jolloin ilmasto muuttui nopeasti kuivasta kosteaksi. Tutkijat ovat saaneet selviä viitteitä siitä, että vanhimmat intiaaniasutukset Pohjois-Amerikassa ovat noin 30 000 vuoden ikäisiä (Etelä-Chilen radiohiilianalyysit).

Tiedetään että Etelä- ja Väli-Amerikan intiaanit eivät ole seilanneet Tyynen meren saarilta Kontiki-lautoissa (kuten Thor Heyerdahl yritti osoittaa), vaan he ovat tulleet samaa reittiä kuin Pohjois-Amerikankin intiaanit, joten mayojen aika on ehkä paljonkin pidempi kuin pohjoisen intiaanien. Intiaanit tulivat Beringin salmen maasiltaa pitkin. Ensimmäinen muuttoaalto tapahtui siis kuivana kautena, noin 40 000-30 000 vuotta sitten. Viimeiset muuttajat olivat Alaskan intiaaneja ja inuiitteja n. 12 000 vuotta sitten.

Mayojen legendoissa on yhteisiä piirteitä myös Pohjois-Amerikan intiaanien myyttien kanssa. Niistä tärkein on ehkä muodonmuutosten toistuminen. Jumalat ja jumalolennot, joskus myös ihmissankarit ja eläimet (esimerkiksi kojootit) pystyvät muuntautumaan hahmosta toiseksi. Osa muodonmuutoksista on selvästi silmänkääntötemppuja - tarinat kertovat että taikurit olivat suosittuja. Osa taas on ihmeiden kaltaisia esimerkiksi tarinassa jossa jauhetuista, jokeen heitetyistä pojista tulee uudelleen ihmisiä.

On myös olemassa jumalien ja ihmisten välimuotoja, varsinkin ennen ihmisen luomista. Samoin heimon muuttaessa paikalta toiselle tapahtuu ihmeitä, kuten esimerkiksi vesien erkaneminen kuivaksi poluksi meren lahdella, että kansa pystyy kävelemään. Vesien väistyminen tapahtuu siis muuallakin kuin Raamatussa: paitsi quiché-kansalla samanlainen tarina tunnetaan Pohjois-Amerikan mesa-intiaanien, hopien, eepoksessa Valkoinen sarastus.

Mesat ovat kuivatusta savesta tehtyjä valtavia asumuksia, joihin voi mahtua kokonainen heimo, tuhansia, kymmeniätuhansia ihmisiä. Mesa-asumukset todistavat paikallaan pysyvästä, maanviljelykseen perustuvasta kulttuurista. Myös jotkut maya-heimot ovat mesa-intiaaneja.

Hieroglyfien salaisuus

Spekulointi sillä mikä eeposten aiheista on historiallista ja mikä taas arkkityyppistä lajille ominaista ajattelua, kuten psykoanalyytikko C.G. Jung kutsuu esimerkiksi saduissa toistuvia aiheita ajasta tai kulttuureista riippumatta, on ehkä turhaa. Sillä kielitieteilijöiden, antropologien, kulttuurihistorioitsijoiden ja arkeologien välinen yhteistyö kukoistaa. Yhteisellä tiedolla saadaan selvemmin rekonstruoiduksi ihmiskunnan historiaa kuin sirpaleisilla tieteen osasilla.

Hyvä esimerkki tieteen monimutkaisesta maailmasta on  maya-tutkija  Linda Schelen elämäntyö.  Schele tutki mayojen hieroglyfikirjoitusta, mutta valmistui alunperin taiteiden tutkimuksen laitoksesta ja päätyi hieroglyfien ansiosta Texasin Austinin yliopiston taidehistorian professoriksi. Schele pystyi opettamaan mayoille oman kielen uudelleen, vaikka Schele ei ollut kieli- tai kasvatustieteilijä.

Kerrotaan että kun intiaanikielten tutkijat varhaisessa vaiheessa mietiskelivät turhaan hieroglyfien tarkoitusta ja kuljeskelivat temppeleissä ja osoittelivat kuvioita ja kyselivät toisiltaan, mitä ne tarkoittavat, joku intiaani pysähtyi tutkijoiden vierelle ja kertoi ohimennen mitä joku merkki tarkoitti. Tutkijat tuijottivat maatyöläisintiaania uskomatta korviaan. He eivät tulleet ajatelleeksi, että mayat ovat asuneet samoilla seuduilla monta tuhatta vuotta ja että heillä oli edelleen perimätietona tuntuma omaan kirjoitettuun kieleen. Alkuperäistä kulttuuria ei oltu saatukaan täysin hävitetyksi.

Ihmisen luominen oli hankalampaa kuin jumalat olivat kuvitelleetkaan. Ensin he yrittivät muovata ihmisen maasta, mutta patsaat hajosivat tai kivettyivät. Sitten he muovasivat ihmisiä puusta. Puuihmiset osasivat jo liikkua, mutta he eivät osanneet ylistää jumalia. Sitten tuli vedenpaisumus ja maailmanloppu, puuihmiset yrittivät kiivetä talojen katoille, mutta suurin osa hukkui. Jotkut pelastuivat korkeammalle vuoriston metsiin ja heistä tuli apinoita.

Jumalien tarkoituksena oli luoda ihmiset ennen päivänkoittoa. Silloin siis isoäiti ja isoisäkin (kuun ja auringon jumalat) saisivat yhteyden heti ihmisiin. Ennen päivänkoittoa tapahtui vielä tavattomasti asioita. Väliin tulee erilaisten ihmis/jumal-olioiden välinen mittely.

Joka puolella on vilskettä,  kaksi  nuorukaista, ilmeisesti jumalien sukua, tapasivat esimerkiksi joen varrella 400 nuorukaista, voittivat kaikki 400 tappelussa  ja voittajista tuli sitten tähtisikermä Plejadit. Ihmiset olivat hyvin lähellä taivasta ja quiché-kansan eepoksessa on  kolmetoista taivasta ja yhdeksän helvettiä. Näistä korkein taivas on paras paikka ja vastaavasti alin helvetti vaarallisin. Jumalten ja ihmisten välimuodot pystyvät kulkemaan sekä taivaassa että helvetissä. Yksinkertaisinta se oli muuntautumalla olioksi, joka joko osasi lentää tai kaivautua maahan. Maan sisään tosin johti myös polkuja ja tikkaita. Pöllöt ja haukat välittivät puolestaan tietoja taivaiden asioista.

Arkeologit ovat löytäneet quiché-kansan asuinalueilta paljon rotkoja ja luolia, joissa on ihmisluita. On arvailtu että alisia maailmoita on käytetty uhripaikkoina.  Kilvoittelu alisen maailman kuoleman herrojen kanssa saattoi johtaa kyllä kuolemaan, mutta ihminen pystyi syntymään uudestaan kallona puissa, muiden hedelmien joukkoon. Tällaisia seinämaalauksia tunnetaan mayojen suurista temppeleistä.

Jumalat myös pelasivat potkupalloa ihmiskalloilla.

Pallokentällä maan päällä ja alla

Puuaihe taas on samoin yhtä melkein koko maailman myyttien kanssa: kreikkalaisten elämänpuu, Raamatun hyvän- ja pahantiedon puu, jurtan Pohjantähteen osoittava pystypyy, Australian abojen kauwa-auwa (kosminen akseli, jota pitkin pääsi matkaamaan tiettyyn osaan taivasta), pueblo-intiaanien kiwan tikkaat alhaalta kohti tiettyä tähteä tai vain taivasta. Puulla mitataan elämää muutenkin kuin symbolisesti: kullekin kansalle on tärkeätä tietää  paikkansa tähtijärjestelmissä. Plejadit ovat 400 nuorukaista, mutta  myös osa mayojen astronomian tietämystä. Nuorukaiset ovat oikeastaan tähtitieteellistä runoutta.

Ennen päivänkoittoa kaksi jumal-sukuista poikaa käy mittelyyn kuoleman herrojen kanssa. He pelaavat pallopeliä. Popol Vuh'issa ei selitetä miten peliä pelataan, sanotaan vain, että peliä saattoivat pelata vain ylhäisöön kuuluvat. Pallopeliin kuuluivat suojukset ja poikien manalan vierailussa ottelu tapahtui kahden manalan isännän - nimeltään Seitsemän Kuolemaa ja Yksi Kuolema - kanssa. Asiaan kuuluu, samoin kuin esimerkiksi kreikkalaisessa sankaritarustossa, että isännät pelaavat kieroa peliä ja yrittävät tappaa pojat etteivät joutuisi häviölle. Heillä on korkeat panokset: he haluavat pitää asemansa manalan  herroina. Mutta jumal-sukuiset pojat tahtovat ottaa mahdin pois.

Kun sitten näiden poikien pojat lopulta voittavat pelin, manalan väen tuomioksi tulee muun muassa, että he eivät enää koskaan saa pelata pallopeliä. Manalan väestä tulee tavallista kansaa. Kun manalan kansa on tavallista väkeä, he eivät voi sitten myöskään uhata enää ihmistä, joka luodaan pian.

Sekä manala-episodiin että muihinkin seikkailuihin liittyy paljon magiaa ja silmänkääntötemppuja. Ihmiset osaavat muuttaa muotoaan, mutta he keksivät myös miten säilyä elävänä kuumassa, kylmässä tai Veitsien talon sohiessa ympäriinsä ihmiset tappaakseen.

Maissi-ihmiset

Sekä hyvät että pahat osaavat taikoa. Mutta ainoastaan hyvät lopulta hyötyvät niistä. Hyvän ja pahan eroa ei liiemmälti selitetä: riittää että kutsutaan jotakuta pöyhkeilijäksi ja leventelijäksi tai vain kieroksi. Hyville ihmisille ei noita epiteetteja anneta, siinä ainut ero.

Tässä suhteessa Popol Vuh'in hahmot eroavat melkoisesti esimerkiksi Raamatun hahmoista, joilla hyvyyteen ja pahuuteen liitetään selvät syyt ja seuraukset. Raamatun vuohet ja lampaat erotetaan laintaulujen mukaan. Popol Vuh'issa ei lakia mainita, tosin erilaisia moraalisia sääntöjä oletetaan, kuten esimerkiksi naimattomien tyttöjen neitsyys.

Puuaihe ilmestyy tarinassa uudelleen, kun isoäiti saa pojanpoikien istuttamasta puusta seurata ovatko he hengissä vai eivät. Puu istutetaan kuivaan paikkaan, mutta huolimatta kuivuudesta se viheriöimällä kertoo että pojat viipyvät alisessa vielä, mutta ovat elossa.

Tämä kaikki tapahtui siis vielä ennen päivänkoittoa.

Luoja ja Muodonantaja keksivät lopulta, että ihmisen saa leivotuksi maissista. Ihminen on taipuisa, hän ei hajoa, hän osaa puhua ja hän ennen kaikkea osaa ylistää jumalia. Ihmisten rakentaminen maissista on eepoksen kertojien suurenmoinen oivallus: ihmisen veri ja liha ovat peräisin maissista. Maissi oli siis ensin, sitten vasta ihminen.

Juuri luodut ihmiset puhkeavat ylistämään Luojaa ja  Muodonantajaa:

Kaksin- ja kolminkertaiset kiitokset teille! Meidät on luotu, olemme saaneet suun ja kasvot; puhumme, kuulemme, ajattelemme ja kävelemme. Tajuamme asiat täydellisesti ja ymmärrämme ne, olivatpa ne kaukana tai lähellä. Näemme myös kaiken suuren ja pienen taivaan alla ja maan päällä. Kiitämme siis teitä siitä, että olette luoneet meidät, oi Luoja ja Muodonantaja, että olette antaneet meille elämän, oi isoäitimme, oi isoisämme, he sanoivat kiitellen luomisestaan ja muodonsaamisestaan.

Aivan samoin kuin Raamatun jumala, myöskin Luoja ja Muodonantaja ärsyyntyivät ihmisten kaikkitiedosta. Heidän mielestään ihmiset olivat liian lähellä jumalia ja uhkasivat siis heidän valtaansa.  Jumalien mielestä ihmisten ei pitäisi nähdä muuta kuin se, mikä on lähellä ja aivan vähän maan pintaa. Jumalat myös pelkäsivät että kaikkitietoiset ihmiset eivät lisäänny niin kuin oli tarkoitus. Myös Raamatussa käsketään ihmisten lisääntyä ja täyttää maa.

Niinpä jumalat panivat Taivaan Sydämen puhaltamaan utua neljän kaikkitieto-ihmisen silmiin. Ihmiset eivät saaneet utua pyyhityksi pois silmiltään ja heistä tuli nyt tavallisia ihmisiä. Eepoksen kertoja sanoo:

Näin tuhottiin näiden neljän ihmisen viisaus ja tieto, näiden jotka olivat quiché-kansan alkujuuri. Tällä tavalla Taivaan Sydän, Maan Sydän loi ja muotoili meidän isoisämme ja isämme.

Tieto ja valta

Kertoja sanoo siis suoraan, että ihmiset luotiin tiedottomiksi olioiksi. Kertojalla on tieto siitä, että aluksi oli jotain muutakin. Tavallaan kertoja on siis muiden quiché-ihmisten yläpuolella. Tällä kertomuksella voitiin myös vihjata mahdollisuuteen, että ihmiset saavat joskus ehkä vielä tarkat aistinsa ja viisautensa takaisin.

Todennäköisesti eepoksella haluttiin korostaa ylhäisön ja etenkin pappiskastin asemaa (joita quichét kutsuivat yaqui-heimoksi, josta tunnettu ja hyvin kiistelty antropologi Carlos Castaneda kertoo Don Juan-opuksissaan). Ihmisen luomisesta lähtien korostetaan papiston mahtia, lopussa kerrotaan mahtihenkilöiden "taloista", joilla tarkoitetaan nähtävästi heimon vanhimpia, päälliköitä, sotapäälliköitä ja papistoa.

Papeilla ja varsinkin uhripapeilla oli suuri rituaalinen merkitys yhteisön säilymisessä yhtenäisenä. Reino Kero kertoo kirjassaan Intiaanien Amerikka mayojen tavasta uhrata ihmisiä jumalille. Ihmisuhrit olivat usein vieraiden heimojen sotavankeja tai ryöstettyjä ihmisiä. Kero muistuttaa että mayojen kulttuurin kukoistusaikana n. 800-1300 j.a.a. ei Eurooppa ollut juuri sen kummempi, uskonnon nimissä tehtiin esimerkiksi lasten ristiretkiä, joka on julmimpia ja verisimpiä tarinoita kristinuskon historiassa. Mayat eivät aina uhranneet ihmisiä ja repineet sydäntä elävästä ruumiista jumalille. Useimmiten uhrit olivat symbolisia: eläimiä ja kasveja.

Yaqui-nimitystä ei selvitetä Popol Vuh'issa sen tarkemmin. Yaquit ovat nykyisin maya-heimo Pohjois-Guatemalassa ja Meksikossa ja myös guichét kutsuivat heitä aina joskus heimoksi. On ehkä mahdollista, että pappien ja uhripappien jälkeläiset erityivät jossain vaiheessa omaksi heimokseen. Espanjalaisten tulohan tuhosi mayojen keskinäisen järjestyksen ja hajotti heimoja ympäri Väli-Amerikan.  Myös kielet ovat aikojen kuluessa eriytyneet: maya-kieliä tunnetaan parikymmentä.

Carlos Castaneda kirjoitti yaqui-heimosta ja Don Juan-tarinoissa on pääosassa kaikenlainen magia, aina muodonmuutoksista silmänkääntötemppuihin. Castaneda opiskeli antropologiaa, mutta 60-luvun lopulla ei oikein vielä hyväksytty tarinoiden kirjoittamista tutkittavan ihmisryhmän sisältä. Sellainen ei ollut tarpeeksi tieteellistä. Kirjoista päätellen Castaneda uskoi taikuuteen ja muodonmuutoksiin - ellei, kuten jotkut tiedeyhteisön jäsenet ovat sanoneet, kyse ole kaupallisesta huijauksesta. Don Juan-tarinat ovat myyneet aina hyvin.

Aamuruskon kansa

Luodut ihmiset siis jäivät tuijottelemaan vaalenevalle taivaanrannalle silmät sumussa. Luoja ja Muodonantaja loivat neljän ensimmäisen miehen seuraksi naiset ja sitten heimot alkoivat lisääntyä. Oli vielä pimeää. Neljästä alkuperheestä siis katsotaan lähteneen kaikki maya-heimot. Heimot lisääntyivät ja palelivat, koska kaikilla ei ollut vielä tulta. Tulta jouduttiin anelemaan tai varastamaan.

Tulen löytymistä ei tarvitse arvuutella osumaan johonkin tiettyyn aikaan. Tämä on myytti, jolla tahdottiin sanoa, että elämä oli hyvin vaikeata, sen aloittaminen oli tuskallista ja pelottavaa. Heimot syntyivät Idässä, joka tarkoittanee Jukatania. Arkeologia vahvistaa, että Jukatanin viidakoista on löytynyt suuria temppelikaupunkeja, jotka on sittemmin hylätty. Syytä hylkäämiseen ei tiedetä. Viidakoiden ohut multakerros ei ehkä ole enää tuottanut satoja, ja sen takia on ollut pakko lähteä etsimään uutta maata. Tai ehkä ihmiset sopivat heimojen "taloista", siitä, kuka lähtee ja kuka jää.

Ihmisten luominen osuu aamunkoittoon. Kansat puhuivat Icoquih'ille,  sille joka kantaa selässään aurinkoa, eli Venukselle. Alkoivat valon ja aamuruskon rituaalit. Uhrattiin kauriiden ja lintujen verta. Pääjumala Tohil oli ihmisten kiitosuhrien ensimmäinen kohde. Tohil on sivistyksen, tuulen ja sateen jumala: hän antaa tiedon, hän kasvattaa maissin. Sillä tavoin  maissista luotu ihminen elää edelleen ja voi hyvin.

Kirjallisuutta:

Popol Vuh. Maya-intiaanien kansalliseepos. Like 1998

Mircea Eliade: The Sacred and  the Profane. The Nature of Religion. HBJ Book 1957

Gilgameš. WSOY 1980

Reino Kero: Intiaanien Amerikka. Otava 1986

Raamattu

Web-sivut: The Inter-Regional Society of Jungian Analysts, Seven Seas Trading Company Ltd,  Tzuk Kim-pop