Sw.jpg (34612 bytes)

 

Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia


 

 

pommi

 

Risto Isomäki: Litium 6. Tammi 2007, 343 s.

TUNTEELLISIA RAMBOJA

Marjatta Ripsaluoma

Olemme näköharhan vallassa. Olemme unohtaneet pommin, joita on usean maan asearsenaalissa moninkertaisesti maailman tuhoamiseksi. Siis atomipommin.

Risto Isomäki kertoo Litium 6-tieteiskirjassaan tällä kertaa ei kovin kaukana tulevaisuudessa olevista ajoista. Kirjan sankarit ovat amerikkalaisia. Sankarit käyvät kerran kertomassa presidentille, joka on nainen, minkälaisia uhkia terroristeilla on tällä hetkellä amerikkalaisten varalle.

Nämä sankaritutkijat ovat kyvyiltään ramboja, sekä miehet että naiset, lukuun ottamatta yhtä raukkaa, joka on nikotiiniriippuvuuden syömä. Hän sitten pitäytyykin enemmän toimistossa istumiseen. Lopussa työkaveri lohduttaa että tulevaisuudessa ehkä imuroidaan pahimmat radioaktiiviset aineet tupakkaviljelmien päältä. Syövän vaara vähenee ainakin tulevilta tupakoijien sukupolvilta.

Päähenkilö on suomalainen Lauri Nurmi. Hänellä on yhtenä työkumppaninaan Alice Donovan, joka on puoliksi intiaani ja suomalaissyntyisen tutkijan rakastettu. Tutkijat, jotka on myös sotilaita, ovat töissä Yhdysvaltain liittohallituksen ydinterrorismin vastaisessa erityisyksikössä, Nuclear Terrorism Unit englanniksi, lyhennyksenä N.T.U. Varmaankaan juuri tuonnimistä toimistoa ei ole.

Mutta on joku sellainen taatusti olemassa.

Maailmansopimukset?

Maapalloa ei ole jaettu intressi- ja/tai omistusvyöhykkeisiin sattumanvaraisesti. Ne jakaantuvat sen mukaan mikä valtio tai intressiryhmä on vahvin. Vahvuus näkyy sotavälineissä.

Aseita tarvitaan turvaamaan maiden häiriötöntä raaka-aineiden saatavuutta, esimerkiksi öljyn, joka on hupenemassa.

On olemassa totta kai YK, mutta sen vaikutus on rauhan takaajana heikko. Siitä syystä on erilaisia sotilaallisia liittoumia. Pienemmät haluavat isompien sateenvarjon alle, ja halutuin sateenvarjo on Yhdysvallat.

Eletään Irakin toisen sodan jälkeistä aikaa. Tutkijaryhmä on suhteellisen selväpäistä porukkaa joka pyrkii rehellisyyteen. Ongelmana on vain kaikkialle leviävä sotakulttuuri. Amerikkalaisten käyttäytymismuoto on ollut ramboilu kautta aikojen. Sen perussyynä on Yhdysvaltojen synty. Suurin osa siirtolaisista oli elintaso- tai poliittisia pakolaisia.

Väkivaltaisuus näkyy jo villin lännen elokuvissa. Ammutaan ensin ja kysytään sitten. Siirtolaiset ajattelivat tulevansa tyhjään maahan. Kun kuitenkin näytti olevan valtioiksi asti intiaaneja, niin heidän kanssaan solmittiin sopimuksia, jotka sitten rikottiin.

Intiaanien yhteisöt särjettiin, heitä tapettiin ja silvottiin ja jos he yrittivät puolustautua, yritykset kostettiin säälimättömästi. Maahan oli valkoisten, ei intiaanien. Aika harva kyseli että eikö tänne nyt mahtuisi elämään rinta rinnan. Tästä kerrotaan aika hyvin amerikkalaisessa elokuvassa Tanssii susien kanssa.

Kirjan tutkijaporukka suhtautuu ulkomailla käytyihin sotiin tyhmyyksinä, josta on aiheutunut koko maailman viha maata kohtaan. Jo kauan ennen kaksoistornien romahdusta.

Prologi kertoo japanilaisesta kalastusaluksesta nimeltä Onnekas Lohikäärme, jonka miehistö joutuu Yhdysvaltain laukaiseman uudenlaisen ydinpommin uhriksi. Kyseessä oli koe lähellä Bikinin atolleja. Paikka on sama jossa myös Ranska kokeili omaa pommiaan.

Osa Isomäen tarinaa sijoittuukin Japaniin, joka on eniten joutunut kärsimään atomipommista.

Terrorismin iso kirjo

Japanin osuus saa mietteliääksi. Viime aikoina on ollut aika monta vähältäpiti tilannetta että Japani olisi pyytänyt anteeksi julmuuksiaan valloittamiltaan alueilta II maailmansodan aikaan ja sitä ennen. Niitä tapahtui paljon Japanin miehittämässä Koreassa ja osassa Kiinaa.

Maailmansota lopetti lopullisesti japanilaisen yhteiskuntajärjestelmän, jonka tärkeä osa oli samurai-luokka. Sen, samoin kuin muidenkin kastien ideologia perustui moraaliin ja keskinäiseen kunnioitukseen. Japani ei ollut poikkeus muiden miehittäjävaltioiden joukossa: raakuudet olivat siirtomaavaltioiden tapa hallita.

On tuntunut aina käsittämättömältä, että Japani noin vain antautuisi amerikkalaisten edessä. Isomäki näkyy ajatelleen vähän samalla tavalla. Mutta suurin asia kaikkiaan on se, että koko maailman tietää, että USA pudotti täysin ilman taktisia tai strategisia syitä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit. Mikään valtio ei tahdo uhitellen asettua atomipommin uhriksi tieten tahtoen, olivat syyt pommin pudottamiseen sitten mitkä tahansa. Valtion olemassaolon syy on kansalaisten suojeleminen.

Japanilaiset ja koko muu maailma - myös monet amerikkalaiset - tietävät että amerikkalaiset vain tahtoivat kokeilla pommia oikeassa tilanteessa. Yksi lentäjä antoi pommille vielä oman äitinsä nimen: Enola Gay.

Millainen voi olla se ihminen joka tuhoaa äitinsä nimeen ihan vain tuhoamisen vuoksi?

Kaksoistornien sorruttua amerikkalaiset tai siis "liittouma" ovat tappaneet sata- tai tuhatkertaisesti enemmän ihmisiä kuin muslimifanaatikkojen iskussa kuoli. Isomäki kertaa kirjassa henkilönsä sanoin, että sitten eivät amerikkalaiset enää saa hengenrauhaa.

Rambot joutuvat oikean uhan kohteiksi.

Raamattuvyöhykkeen sota

Koko maailmalle oli onnetonta, että kristityt fundamentalistit saivat vihollisen näköpiiriinsä ja vapaat kädet tappaa ja kiduttaa niin paljon kuin tahtovat. Kidutuksista toki esitettiin muutama näytösoikeudenkäynti, siinä kaikki, muutama kabinetin mies sai lähteä joidenkin liian läheisten suhteiden vuoksi puolustusteollisuuteen tai lehdistöön tai kumpaankin.

Tässä kirjassa kuvataan yksi kidutus hyvin yksityiskohtaisesti. Kirja ei ole siis aivan heikkohermoisia varten. Kidutusta käytetään edelleen kaikkialla maailmassa tunnustuksen saamiseksi. Näin siitä huolimatta että kidutuksella saatu tunnustus ei ole minkään arvoinen.

USA:n talous on nyt täysin riippuvainen puolustusteollisuudesta. Viimeisessä amerikkalaisessa tiedelehdessä Scientific Americanissa 11/2007 kerrotaan miten ydinaseita tahdotaan uudistaa. Niitä kun makaa toimettomana siiloissa, lentokoneiden osina ja sukellusveneissä vaikka kuinka paljon.

Olisi halvempaa rakentaa ydinkärjet uudestaan tai peräti varustaa ne tavallisin räjähtein kuin ruveta rakentamaan aivan uudenlaista ohjusjärjestelmää. Raha kuitenkin ratkaisee. Ilman työpaikkoja suuri ja mahtava maa riutuu.

Nythän mahtava maa tahtoo muistuttaa eurooppalaisiakin mahdistaan rakentamalla uusia ohjustukikohtia Tsekinmaahan ja Puolaan, uusiin NATO-maihin. Venäjän kenraalit ja poliitikot ovat eleestä jo suuttuneet. Ramboilua on myös täällä.

Isomäki muistuttaa kirjassaan aivan oikein, että kylmän sodan jäljiltä Venäjällä ja entisillä autonomisilla alueilla on edelleen valtava määrä ydinaseita. Muita ydinasevaltioita ovat Pakistan, Intia, Israel, Ranska, Britannia, ainakin. Jos nyt joku muslimiryhmä (ja alunperinhän Bush julisti sodan ristiretkeksi!) onnistuisi saamaan tarpeeksi pommin valmistamiseen tarvittavia aineita ja jos se olisi sitä mieltä että muslimeja on tarpeeksi kauan jo vainottu, niin siinä menee kyllä jo Suomikin ainakin säteilyn mukana.

Kirjan uhka materialisoituu likaisen pommin myötä. Sen koostumuksesta kertoo mm. Scientific American  10/2002, ja siinä esitellään vain joitakin tapoja. Litium on kirjassa ratkaiseva aine. Sitä voi varastaa sellaisista ydinsähkölaitoksista, joka käyttää sitä jäähdytysaineena. Kirjassa kerrotaan tarkoin erilaisista radioaktiivisista aineista ja siitä miten ne toimivat ja mitkä toimivat tuhoisimmin. Uranium ja plutonium ovat yleisimmin käytössä olevia pommin rakennusmateriaaleja.

Litium 6 toimii myös pommin sytyttimenä. Se toimisi likaisen pommin sytyttimenä loistavasti.

Tunteellisia agentteja

Toinen tasokin kirjassa on, ja nyt se on paljon selvemmin osa kirjaa kuin edellisissä Isomäen tieteiskirjoissa. Nämä muutamat agentit ovat ihmisiä. Lisäksi Isomäen kieli on edellisistä hieman köyhistä kirjoista muuttunut paljon paremmaksi. Vuonna 2006 Isomäen Sarasvatin hiekkaa oli Finlandia-palkintoehdokkaana.

Nämä henkilöt eivät ole ainoastaan ihmisten kuvia, vaan toimivia, epäröiviä, tuskaisia, rakastavia ihmisiä. Tyypillisesti liittovaltion agenteille kukaan ei ole naimisissa eikä lasten hankkimista voi oikein suunnitella.

Heidän elämänsä on oikeasti vaarallista. Mielipiteetkin ovat vaarallisia ja tässä tulee Lauri Nurmelle raja vastaan, vaikka hän ei sillä hetkellä määräykselle mitään voikaan.

Tietoja saadakseen toimiston on pakotettava alun perin varoituksen jättänyt nuori nainen yhä uudestaan tarjoamaan "seuralais"palveluja epämääräiselle liikemiesjoukkiolle, josta jäljet johtavat Japanin rikollisjärjestö yakuzaan.

Avoimesti ihmisoikeuksia ja moraalia halveksiva päällikkö ei joudu päätöksestään kärsimään. Naisen prostituutiota päällikkö-rambo pitää itsehankittuna ammattina, ei huonosta kohtalosta johtuvana viimeisenä keinona.

Isomäen kirjan ennustus siitä, että joudumme kärsimään ydinaseista vieläkin, saa minut ajattelemaan Suomi-neitoa. Aikooko neito tarjota seuralaispalveluja epämääräiselle liikemiesjoukkiolle nimeltä NATO, vai kerrassaan ehdottaa naimakauppaa?