Mark
Mark oli hyvä jutunkertoja. Minä rupesin sekoittamaan viskiin vettä ja se joi sen raakana ja se rupesi puhumaan yhä vähemmän kuin BBC:n kuuluttaja. Piti vähän väliä kysyä että mitä. Nämä eivät missään nimessä puhuneet kieltä jota meille koulussa opetettiin.
Joka tapauksessa se oli yli kymmenen vuotta sitten seurustellut yhden aktivistin kanssa. Se näytti kahta julistetta seinällä. Toisessa oli Margaret Thatcher taustallaan suurikokoisin kirjaimin WAR ja toinen oli kuva mäestä piikkilankojen takana. Mäen päällä tytöt tanssivat piiritanssia isossa piirissä. Etualalla oli poliisiautoja.
-Tiedätkö keitä nuo naiset ovat, kysyi Mark.
En minä tietenkään tiennyt. Kuva oli hämärä ja se olisi voinut olla vaikka puunsyleilijöiden kansallisesta kongressista. Mark sanoi että kuva oli Greenham Commonista. En ollut koskaan kuullutkaan siitä. Mark hymyili minulle ja sanoi että olen niin kovasti nuori enkä tiedä millaista oli kylmän sodan aikaan.
Se aloitti pitkän kertomuksen lapsuudestaan jossain Midlandissa. Minä ajattelin Keskimaata Sormusten herrassa. Sillä oli ollut veli, isä ja äiti. Isä oli hiilikaivoksessa töissä siihen asti kun hiiltä oli, sitten se rupesi juomaan. Äiti erosi siitä mutta vasta sitten kun Mark ja sen veli olivat muuttaneet Lontooseen. Mark ei ollut koskaan vilkuillut taakseen, se ei ollut pitänyt yhteyttä vanhempiinsa tai ystäviinsä siinä kaupungissa, jonka nimen olen kyllä unohtanut.
Markin aktivisti-tyttöystävä lähti sitten kerran Greenham Commonin leiriin. Mark selitti että siellä valmistettiin Trident-ohjuksia ja Greenham Commonin leirin naiset eivät halunneet sotatehdasta keskelle Englantia, koska se teki paikasta venäläisten maalin.
Mark sanoi olleensa silloin vähän nuorempi kuin nyt ja se lähti ystävättärensä perään. Ei kestänyt eroa ja ajatteli että tyttö joutuu ongelmiin siellä. Sitä paitsi se pelkäsi muutenkin. Lehdissä luki että leiri oli lesbojen kesälomanviettopaikka.
- Olit sinä aika lapsellinen, minä huomautin.
- Niin sinä sanot, Mark innostui. - Mutta kun se Lilith tuli tänne tekemään taidetta taidekoulun jälkeen. Se oli ollut veistoslinjalla ja meillä oli yks vanha tehdas täältä vähän itään muutaman taiteilijan kanssa.
- No miksi ei voi olla vastustamassa sotaa vaikka ois taiteilijakin?
- Voi, totta kai. Mutta ei se tyttö ollut hyvä taiteilija. Mallina se ois menetellytkin. Se oli yksinkertaisesti kyvytön. Ja nyt sä tietenkin kerrot että sait mun nimen Lilithiltä, että täällä vois yöpyä.
- No en. Eikä sen nimi ollut Lilith, sen sun tyttöystävän. Lilithin sä keksit Vanhasta testamentista. Kainin vaimo?
Markille kävi huonosti siellä leirillä. Se kyllä löysi tyttöystävänsä aika pian, mutta se oli heittäytynyt kylmäksi ja käskenyt Markin kalppia tiehensä heti. Että kellään miehellä ei ollut asiaa leirille.
Mark jäi passiin ystävättären teltan ulkopuolelle. Siinä vieressä oli kenttäkeittiö, jossa vähän vanhemmat naiset tekivät ruokaa. Mark hymähteli siinä naisten touhulle, että ne ottavat roolinsa äiteinä ja tyttärinä rauhan puolustajinakin. Sitten se huomasi puun katveessa häntä kiinteästi tuijottavan vanhemman naisen. Siinä oli jotain tuttua.
- Äiti, Mark huusi ja lähti juoksemaan äitiään kohti.
Mutta äiti seisoi siinä kädet puuskassa eikä suinkaan avannut käsivarsiaan syleilläkseen kauan kadoksissa ollutta poikaansa.
- Mitäs sinä täällä teet, Mark kysyi.
- Entäs sinä? Sinulla ei pitäisi olla tänne mitään asiaa, sanoi äiti huulet tiukkana viivana.
Eikä Markin auttanut kuin tulla takaisin kotiin. Kumpaakaan naista se ei ollut nähnyt sen koommin.
Minua rupesi nukuttamaan armottomasti. Mark oli huomaavainen isäntä ja se rupesi hommaamaan yöpymistä. Se mutisi että tietää kyllä hyvääntottuneet pohjoismaalaiset ja sitä varten panee minut nukkumaan riippumattoon. Yritin estellä että mitäs se sitten. Se näytti nojatuolinromua ja sen päälle heitettyä lampaantaljaa.
Minä nukuin hyvin. Uneen tuli kyllä äiti, joka työnsi minut pois, kun yritin halata sitä. Se oli pukeutunut ulosmennäkseen ja minulla oli likaiset kädet. Sen kasvot tulivat ihan lähelle ja ne sihisivät.