Marjatta Ripsaluoma:

TULEVAISUUDEN VARASTAJA

Minun laillani monet muutkin ovat varmaan havahtuneet siihen, että psykopaatit esiintyvät tiedotusvälineissä aika usein nykyään, sekä faktassa että fiktiossa. Kukaan ei osaa aivan tarkkaan sanoa onko pedofiilejä ollut ennenkin yhtä paljon kuin nyt näyttää olevan, tai onko esimerkiksi vallanhimo saanut sairauden piirteitä yhtä usein kuin nyt - siis lukuunottamatta korruptoituneisuutta, jota esiintyy kaikkialla. On ominaisuuksia, jotka ovat eettisesti arveluttavia, mutta yleisiä.

Semmoisille on annettu nimikin: raadollisuus. Ja jos jollakin on nimi, ilmiö on kesytetty, eikö niin?

Oikeasti raadollisuus on peitenimi sille, että ihminen tietoisena teoistaan sekoittaa oikean ja väärän. Väärin tekeminen on kyynikkojen mukaan niin yleistä, ettei sille voida mitään. Joku yhteiskuntafilosofi saattaa huudella perään ja puhua yhteiskunnan murentumisesta. Mutta epämoraalisen yksilön kannalta huudoilla ei ole mitään merkitystä, kunhan vain oma etu tulee saavutetuksi.

Minulla on kesämökki A:n kaupungin A:n kylässä E-järven rannalla. Koska aion kertoa tässä raadollisesta ihmisestä, minun on käytettävä epiteettejä peittämään raadollisen henkilön nimi ja ominaisuudet. Raadollinen ihminen ei nimittäin ole rikollinen, vaan tavallinen heikko ihminen, joka tosin hyötyy heikkoudestaan.

Kiinnitin huomioni jo viime kesänä järven veden laatuun. Se sakeni sakenemistaan. Tänä kesänä kävin pyöräretkellä järven toisella puolen ja tajusin miksi vesi oli huonontunut: tasaisessa maastossa vesivarastona toimivat suot oli ojitettu ja turvetta oli alettu kuivattaa ja paloitella. Järven yli kantautunut hirveä meteli sai selityksensä. Asiaan kuuluu, ettei suon paloittelija ei suinkaan asu minun järveni rannalla, eihän kukaan omaansa saastuta.

Turpeen nostaja saa ottaa turvetta mistä vain ja koska vain kunhan vain tekee ennakkoilmoituksen. Kyseinen henkilö oli keksinyt, että tässäpä oiva sivuansio. Sen lisäksi mahdollinen omantunnon kolkutus siitä, että tuhoaa satojen ihmisten vakinaisen tai kesäasuinpaikan vesistön laskemalla jätevedet järveen, on vaiennettavissa sillä, että Suomen energiapolitiikka on mitä on. Vain likaisimmat vaihtoehdot sopivat tänne niin kuin kivihiili, öljy ja turve.

Turpeennostajamme ei tarvitse jäteveden laskulupaa. Lyhyt ja kiukkuinen tapaamiseni A:n kaupungin ympäristöasioiden viranhaltijan kanssa selvitti asian oitis. Ja kun on menty lain mukaan, napista ei kannata?

Aiemmin kesällä huomasin, että kurjet eivät enää huutaneet. Sitten vesi alkoi haista. Seuraavaksi maakuntalehdessä oli uutinen siitä, että Kuortaneenjärvessä on taas sinilevää. Kun sakeassa, ruosteenpunaisessa vedessä ui, iholle jää ruskea kalvo ja variksensaappaat leviävät kohta kaikkialle ihoon. Uinnin jälkeen pitäisi käydä suihkussa, mutta entä jos suihkua ei ole, ei kaivoakaan?

Kukaan ei kysy turpeennoston ja sinilevän välisestä yhteydestä. Aivan kuin sinilevää pidettäisiin luonnonmullistuksena ja onnettomuutena, jolle ei voi mitään. Minun järveni ja Kuortaneenjärven yhteys on kuitenkin nähtävistä kartalta, luettavissa ympäristöselvityksistä, joita Oulun yliopisto on tehnyt. Niissä kerrotaan selvästi mikä kuormittaa mitäkin vesistöä.

Kyse on siis tahdosta. Turpeennosto voidaan lopettaa, jos tarpeeksi moni ihminen yhden raadollisen turpeennostajan taloudellisista eduista välittämättä sitä tahtoo. Suomen lain henkikin on käsittääkseni se, että yleinen etu on tärkeämpi kuin yksityinen.

Mutta ehkä olen väärässä. Ehkä raadollisten omaneduntavoittelijoiden pyyteet ovat tärkeämpiä kuin lastemme oikeus nauttia saasteettomasta luonnosta. Jopa ensi vuosituhannella.