Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

Marjatta Ripsaluoma:

 

IMAGOA RAKENTAMAAN!

 

 

"Aluetta voi esitellä kuvaamalla sen historiaa, ihmisiä, työtä, olosuhteita ja maisemaa. Useimmat eteläpohjalaiset taiteilijat ovat elämää ja ympäristöään kuvatessaan lopulta tiivistäneet ja pelkistäneet aiheensa. He ovat päätyneet kuvaamaan lakeutta. Lakeus ei ole yhtä kuin jokien halkoma, alava viljelty tasanko, jota metsä taivaanrannassa rajaa."

Näin alkaa Seinäjokea keskuspaikkanaan pitävän Etelä-Pohjanmaan liiton kotisivu Internetissä. Useimmat eteläpohjalaiset taiteilijat eivät varmasti riemastu tavasta, miten heidät muitta mutkitta leimataan latomeren kuvaajiksi. Tosin tässä tekstissä ei väitetä, että taiteilijat ottaisivat kuvattavansa 1:1 -suhteessa ja seuraavassa kappaleessa vaikutelmaa pehmennetään: lakeus onkin mielentila.

Mutta silti. Eikö nyt kuitenkin eletä vuotta 1996? Ja onko tekstin kirjoittaja Antti Talvitie osunut koskaan esimerkiksi Pohjalaisen taiteilijaliiton vuosinäyttelyihin? Sieltä olisi ehkä löytynyt aivan erilaista sielunruokaa kuin mitä ihminen lakeudella kävellessään löytää.

Muistelen että Seinäjoen kaupunki vuosi sitten palkkasi oikein konsultin rakentamaan imagoa. Etelä-Pohjanmaan liiton kotisivulla sanotaan heti otsikon jälkeen, että seutu kuuluu EU:n 5b -tukialueisiin. Suomeksi se tarkoittaa, että seutu on Euroopan köyhimpiä.

Olisi toivottavaa, että köyhyys rajoittuu vain taloudellisiin suureisiin. Että se ei näkyisi henkisenä köyhyytenä. Mutta valitettavasti kehno talous ja lakeuden tuottama mielentila aivan liian usein yhtyvät yhteiseksi typeryydeksi, joka joskus nousee niinkin valtaisaksi, että panee maakuntakeskuksen ostamaan lasiastiastoja sadoilla tuhansilla markoilla, investoimaan eteläsuomalaiseen kvasimodernistiseen taiteilijattareen Brüsseliin lähetettäväksi, tuhoamaan viimeiset kauniit rakennukset ydinkeskustasta. Ja ennen kaikkea yhteinen typeryys vaatii, että maakuntakeskuksen taiteilijoille ei ole annettava työtiloja eikä apurahoja.

Sellainen imago on raudanluja. Ja silloin voidaan puhua historian hämäryyksistä ja ylistää häjyjä suurenmoisimpana omalaatuisuutena mitä lakeus-mielentila tuottaa. Pietarin kaupunki voisi tässä ottaa oppia. Se voisi mainostaa mafiosojaan suurenmoisimpana ilmiönään, joka kuvastaa kaupungin dynaamisuutta.

Löysin internetistä myös Vaasan kaupungin kotisivun. Havahduin miettimään kaupungin Art City-imagoa siinä vaiheessa, kun presidentti Ahtisaari ei löytänyt Vaasan kotisivua mistään. Niinpä puhuin kaupungin kulttuuritoimiston työntekijän kanssa. Kotisivu oli tekeillä. Puolen vuoden päästä lähdin katsomaan, mitä oli saatu aikaan. Kulttuurisivu on edelleen tekeillä.

Käsitykseni on, että matkailijat yhä suuremmassa määrin katsovat etukäteen mitä matkakohteella olisi tarjottavana. Internetin vaikutus tällaisen informaation antajana kasvaa, kun tietokoneet ja modeemit yleistyvät. Vaasan kulttuurielämän esittelystä (joka siis on "under construction") puuttuu kuvataiteen, teattereiden ja arkkitehtuurin esittely. Näitä kaikkia kaupungissa on, vaikka ne tahtovat jäädä suurten ja kauniiden teollisuuslaitosten varjoon. Eurooppaan kun mennään vailla edes oman kulttuurin tuntemusta.

Muuten: Vaasan kaupunki ei myöskään tarjoa kuvataiteilijoilleen työtiloja. Kaupungissa ei myöskään ole modernin taiteen museota, vaikka kokoelmia on jo monta. Eikä kaupunki anna taiteilijoilleen kuin aivan pieniä kohdeapurahoja, jotka eivät auta keskittymään työn tekemiseen pitkäjänteisesti.

Lopuksi ranskalaisen kirjailijan Gustave Flaubertin pieni ajatus:

"Onnellinen ihminen on itsekäs, terve ja tyhmä, mutta jos tyhmyys puuttuu, puuttuu myös onnellisuus." Olisiko pohjalaisilla päättäjillä aika katsoa peiliin?