Marjatta Ripsaluoma

TAIKAVUORI JA SAMOAN TYTÖT

Television maanantai-ilta on tyhjä nyt, kun ykkösellä ei ole enää jokaviikkoista näytelmää. Ei edes jatkojännäriä nimeltä Vuoroin vieraissa. Onneksi osaan orientoitua tällaiseen tilanteeseen nopeasti. Kesäisin en katso televisiota ollenkaan, vaan kuuntelen radiota. Kesistä olen oppinut hyvät radiopäivät: torstai-illan ja lauantai-aamun Radioateljee ykköseltä, sunnuntain ja maanantain kuunnelmat.

Minulle ei ole olemassa muita radiokanavia kuin Ylen ykkönen.

Outi Nyytäjä on dramatisoinut radioteatterille Thomas Mannin Taikavuoren. Kirjan on suomentanut Kai Kaila. Olen yrittänyt aloittaa Taikavuorta usean kerran sekä suomeksi että saksaksi, mutta en ole onnistunut. Rupesin siis kuuntelemaan Dolby surround-esitystä radioteatterista epäluuloisena. Jos syynä vastahakoisuuteeni on suomentaja, tuskin Nyytäjä saisi siihen mitään eloa.

Toisin kävi. Olen nyt kuullut kuunnelmasta kolme jaksoa ja olen sitä mieltä että tässä on radioteatterin kaikkien aikojen parhaimpia teoksia. Dolby-stereosta tosin ei juuri ole minulle hyötyä koska minulla ei ole kuin yksi kuuleva korva, mutta kun lisään äänen voimakkuutta ja istun kaiuttimien keskipisteessä, äänet kuulostavat oikeilta. Taustalta kuuluu keuhkotautisten yskintää, etualalla puhuu kauniilla äänellä venäläis-ranskalainen mystinen, salaperäinen nainen, röntgen-koneen takana narisee tohtori, ja aina välillä Jaakko Pakkasvirran kertoja puhkeaa puhumaan ilman muuttumisesta, ympäristöstä, parantolan elämänmenosta.

Taikavuoren juoni on klassinen. Siinä ei ole mitään uutta minun sukupolvelleni, joka nuorena luki Saima Harmajan päiväkirjoja ja runoja. Tuberkuloosi on hyvin romanttinen ja julma sairaus, joka ei sääli ketään. Kuoleman jatkuva läsnäolo saa rakkauden roihahtamaan harva se päivä, sen lisäksi juhlat, niin kuin karnevaali, ovat kuin Sergei Eisensteinin Iivana Julman värijaksosta, muistattehan, 16mm filmin toisen kelan loppupuolella.

Taikavuoren parantolassa asuu sairas Eurooppa.

Radioteatterin, samoin kuin Radioateljeen hieno puoli on se, että kukaan ei ole tuputtamassa kuvia. Mielikuvat voi tuottaa itse. Samoinhan me luemme: lauseet, kappaleet ja luvut luovat maisemaa, ihmiskasvoja, kauneutta ja rumuutta. Luin kauan sitten matkalla Kanadan halki Herman Hessen pääteoksen Lasihelmipelin, kuvitelman toisesta maailmasta, jossa eurooppalainen kulttuuri puhkeaa kukoistukseen. Olen yrittänyt lukea nyt sitä suomeksi ajatellen että pääsisin kirjaan kiinni nopeasti. Mutta jokin estää. Suomentaja on jälleen Kai Kaila. Käännös on ehkä jäykkä, siinä on vanhahtavaa suomea, joka ei vedä puoleensa.

Olen saanut myös annoksen antropologiaa. Televisiossa näytettiin Mirja Metsolan tekemän dokumentti äsken kuolleesta Helinä Rautavaarasta, jonka muistan tavanneeni joskus muinoin Provinssi-Rockissa esittelemässä outojen esineiden näyttelyään teltassa. Dokumentti kulki mustien ihmisten jälkiä Brasiliassa ja Nigeriassa. Sitten esitettiin loistava dokumentti amerikkalaisesta antropologista Margaret Meadista. Mead oli antropologian uranuurtaja, joka rupesi tutkimaan kulttuurin vaikutusta sukupuolirooleihin. Huomasin että minun on luettava uudelleen SE kirja, Coming on Age in Samoa.

Ehkä Rautavaara ja Mead ehtivät tavatakin, vaikka Mead kuului edelliseen sukupolveen. Kumpikin halusi elää tutkimansa elämän keskellä.

Mitä yhteistä on näillä asioilla, Taikavuorella, Iivana Julmalla, Lasihelmipelillä ja antropologialla?

Yhteinen nimittäjä on maailmanselitys. Näkijän on oltava viileän analyyttinen ja kuitenkin samalla täynnä intohimoista halua tietää. Vasta sitten hän kykenee välittämään kokemansa eteenpäin. Maailman taiteen ja tieteen juuret ovat samassa puussa kuin se kuuluisa käärmekin.