Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

Marjatta Ripsaluoma:

KURKISUOLLA

Tuttu insinööriksi opiskeleva julisti vakaumuksellisesti että humanistiset tutkimukset ovat suurinta koulutuksen haaskausta mitä on. Niistä ei hyödy kukaan.

Tottakai kulttuurintutkimusta tekevänä akateemisena kansalaisena rupesin miettimään. Hyöty on ensimmäinen käsite, josta olemme yhtä mieltä. Insinöörit ovat sulostuttaneet olemassoloamme mitä merkillisimmillä vempaimilla, jotka metelöivät ja savuavat joka kulmassa. Koneet tekevät työn, eivätkä maksa veroja. Mutta insinöörit eivät siis ole hyödyttömiä, vaan me humanistit.

On selvä että monia meistä koulutetaan työttömiksi. Mutta kainosti olen miettinyt, että ehkä humanistisilla tieteillä on yksi yhteinen nimittäjä, josta on hyötyä. Se on elämänasenne, joka paistaa humanistien kirjoittamista kirjoista: suvaitsevaisuus. Myönnän että sen suhteen minulla on vaikeuksia silloin kun käteen kirjastossa osuu insinöörilehti. Kovien tieteiden ihmiset puhuvat kovista asioista ja heidän asenteensa ihmisyyttä kohtaan on raaka ja suvaitsematon. Hyvin usein.

Insinööri"tieteiden" edustamat arvot perustuvat mekanistiseen maailmankäsitykseen. Luonnontieteilijä ja matemaatikot tutkivat ilmiöitä ja insinöörit soveltavat niitä käytäntöön. Sovellukset vain on tehty mekanistisesti, ajattelematta, että tiedemiesten mietteet on tarkoitettu käsiteavaruuteen, eikä koneiksi. Sen vuoksi ympäristö näyttää ja kuulostaa niin kurjalta.

Kotijärven rannalla esimerkiksi ei enää kuulu kurkien keskipäivän huutoa, koska joku tekniikan ihmemies on keksinyt korvia raastavan koneen, joka kuorii nevalta turvetta pois. Järven vesi on muuttunut ruosteenkarvaiseksi ja paksuksi. Jos konetta ei olisi piirretty jossakin insinööritoimistossa, nevaa tuskin olisi ruvettu jyrsimään. "Suo, kuokka ja Jussi" -mentaliteetti ei sovi nopeaa voittoa tavoittelevalle yksityisyrittäjälle, jonka hyvä on pyhä tässä maassa.

Insinööriopiskelija sanoo tähän että voivoi. Jos yritän näyttää hänelle sydämeni, joka käpristyy kivusta, kun ajattelen kodittomia kurkipariskuntia, hän rupeaa nauramaan. Opetus on mennyt perille.

Kovina aikoina otetaan kovat asenteet. Eikä tässä minua, köyhää kulttuurintutkijaa, pitänyt sääliä, vaan kurkia. Nehän ovat suojeltuja eläimiä, toisin kuin me.