Malkamaki

NAISIA VÄHÄN ENNEN KESKI-IKÄÄ

Marjatta Ripsaluoma

Sari Malkamäki on tiiviin, lyhyen proosan taitaja. Hän eroaa juuri edesmenneestä lyhytproosaistista Raija Siekkisestä niukasta raamista huolimatta. Siekkisen proosassa satoi aina, Malkamäen kirjoissa elämä on monimutkaista ja -muotoista, siinä ei ole etäännyttävänä tekijänä melankoliaa.

Hyvän proosan tunnusmerkkinä on kirjailijan kyky etäännyttää tarina sellaiseksi, että sitä on jokamies/naislukijan helppo ymmärtää. Malkamäki käyttää vähäeleistä huumoria ja ironiaa. Silti proosa ei sorru lukijan mielistelyyn: vähäeleisyys juuri tekee sen, että jokainen kirjain on luettava.

Urheat pienet naiset on Malkamäen seitsemäs proosateos. Kirjan takaliepeessä ei kerrota kirjailijan ikää, mutta useimmat kirjat ovat liikkuneet liikkuvien, muutosten pyörteissä elävien nuorten naisten tarinoissa. Ei iällä sinänsä ole väliä. Kirjailija kirjoittaa useimmiten elämänpiiristä, joka ovat lähinnä itseä.

Vuosien myötä teksti on tullut entistä sujuvammaksi. Tämän kirjan kohdalla huomasin jo toivovani, että jossakin olisi roso ja toinenkin.

Urheat pienet naiset eivät kyllä niin tavattoman urheilta vaikuta. Kunhan elävät elämäänsä siinä tavallisessa kolmiossa: ura, perhe, rakkaus. Näkee sitä julkisuudessakin puitavan, että naisten osa olisi hyvin vaativa. Että se olisi sillä tavalla muuttunut.

Ehkä yksi asia onkin toisin. Työ on muuttunut nopeatempoisemmaksi. Kaikki tämän kirjan naiset ovat korkeasti koulutettuja, kaikilla on oma ura. Kiirettä pitää, mutta elämä on kuitenkin turvallista: kukaan ei ole putoamassa ulkopuolelle.

Naisten elämän keskipiste ovat ihmissuhteet. Naisten lapset kuvataan tarkasti, samoin aviomiehet, poikaystävät, rakastajat. Yksi katkerasti vanheneva äitikin mahtuu henkilöstöön.

Kirja on rakennettu tavattoman taitavasti. Naisia yhdistää kaamea tapaus kouluajoilta, joka tulee yhtäkkiä uudelleen eteen, vaativana. Kiusaajat joutuvat miettimään, mitä on joskus tullut tehdyksi.

Moraalia tai sen puutetta ei osoiteta sormella. Romaanihenkilöiden käsitykset oikeasta ja väärästä jätetään lukijan mietittäväksi.

Ympäristö on Helsinki. Kirjan kannessa on pilvipoutaa päin kuvattu nelosen tai kympin ratikan Kuusitien pysäkki. Se on Taka-Töölöä, aika lähellä Tullinpuomia.

Naisten elämä etenee kuin vaikeassa palapelissä, jossa sävyjä on ensisilmäyksellä vaikea erottaa toisistaan. Ja kuten hyvässä romaanissa, niin tässäkin melkein ennalta aavistettava ratkaisu tapahtuu vasta tarinan lopussa.

Kieli on yleiskieltä, puhekieli ei ole stadin slangia. Ainoastaan yksi henkilö poikkeaa puhunnaltaan, opettaja ja sauvakävelijä Kaisu, jonka suusta tulee eteläpohojalaasta murresta.

Siinä on ehkä roso, jollaisia tähän kirjaan kaipasin.

Sari Malkamäki: Urheat pienet naiset. Otava 2004, 176 s.