Leif Salmén: Palatsi Bosporin rannalla. Suom. Arto Häilä, TEOS 2005. 284 s.

SISÄMEREN SIVILISAATIO

Marjatta Ripsaluoma

Voidaan laskea että maailmassa on muutama suurempi sivilisaatio, jotka muodostuvat useista kulttuureista: Intian, Kiinan, useita afrikkalaisia, arabialainen, alkuperäisväestöjen kirjavat kulttuurit, joissa on lopulta jotakin samaa - ja sitten tietenkin eurooppalainen, jonka tuotoksia ovat mm. Yhdysvallat, Kanada ja Etelä-Afrikka. Nämä sivilisaatiot koskettavat toisiaan reunoiltaan, niiden välillä on ollut poliittisia ja sotilaallisia kamppailuja, mutta ne ovat perimmältään olleet olemassa jo tuhansia vuosia - Australian abojen kulttuuri on kymmeniä tuhansia vuosia vanha.

Suomi on ollut olemassa myös kauan. Suomen sisämeri on Itämeri, mutta Itämeri ei silti ole Euroopan sivilisaation keskus. Se on Välimeri. Sen latinankielinen nimi on mediterranea eli maan välinen, tässä tapauksessa iso vesi, mikä tarkoittaa sitä että sen rannoilla asuu paljon eri maihin ja kulttuureihin kuuluvia ihmisiä.

Salmén käsittelee kyllä peräti suosittua aihetta sivilisaatioiden tämänhetkisestä törmäyksestä, mutta ei tunnu uskovan että siitä on kysymys. Irakin, Afganistanin ja Palestiinan sodat eivät ole uskonsotia, vaikka fundamentalisteja joka puolella liikkuukin.

Kysymys vallasta on aina myös kysymys ahneudesta.

Agoran varjossa

On hauskaa että kirjailija aloittaa kirjan romuttamalla meidän suurten ikäluokkien käyttämät historiankirjat, joissa kerrotaan tuskallisen loogisesti - ehdottoman epäilyttävän loogisesti - kuinka sitten hellenistinen sivistys laajeni Roomaan ja aikaansai ensimmäisen SUUREN, eurooppalaisen sivilisaation. Noihin historian oppitunteihin liittyi oleellisesti käsitys siitä, että aiemmat sivilisaatiot ovat jollain tapaa olleet alemmalla tasolla kuin meidän.

Nimittäin Grimberginkin Kansakuntien historian aikuiset tiedot ovat paljolla romantiikalla ja juoruilla ladatut, ei niitä pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Ja kyllä se kirjasarja on melkoisen Eurooppa-keskeinen.

Niinpä Salmén lähteekin ensin kävelylle Istanbulissa. Siinä muinaisessa Konstantinopolissa, jolla on ollut ratkaiseva merkitys kaupankäynnissä, politiikassa ja kulttuurissa koko Levantin historian ajan. Ja uudelleen nyt, kun Turkki halutaan Euroopan unioniin.

Kreikkalaiset tuottivat kunnioitettavan määrän filosofiaa ja matematiikkaa, joka olisi meiltä täysin teillä tietymättömillä, elleivät Bysantin vallan ajan juutalaiset, armenialaiset, kristityt ja ennen kaikkea arabit tuoneet vanhoja käsikirjoituksia varhaisimpiin eurooppalaisiin yliopistoihin esimerkiksi Andalusiaan tai Sisiliaan.

Kirjan alkupuoli on hankalaa luettavaa. Salmén liikkuu niin tuhannen monessa paikassa ja lastaa kirjaan hirvittävän määrän silpputietoa, että rupeaa tuntumaan ettei tästä kirjaksi ole.

Mutta sitten kirjailija rauhoittuu miettimään. Hän käsittelee kaikessa rauhassa yhden alueen toisensa perään ja alun hengästynyt yritys saada kaikki sanotuksi heti unohtuu.

Mikä Eurooppa?

Kun minä haaveilen että joskus olisi rahaa päästä takaisin Firenzeen, saatan sanoa jollekulle pitäisi päästä Eurooppaan. En millään miellä Suomea osaksi Eurooppaa, vaikka kaiken järjen mukaan se sitä onkin.

Tähän ei tarvitse vetää psykoanalyysia mahtavasta suomalaisesta alemmuuskompleksista. Eikä siitä voi sanoa mitään sen enempää kuin että on käytävä Firenzessä tietääkseen, että Suomi ei kuulu lähellekään samaa kulttuuripiiriä.

Meidän oma Veronica Pimenoffimme  kirjoitti jossakin kirjassaan tästä ongelmasta. Siinä suomalainen ja italialainen kävivät pitkiä keskusteluja, milloin siellä Italiassa ja joskus taas täällä Suomessa. Italialaisen ja suomalaisen ammatit olivat hyvin vertauskuvallisia, mutta en nyt muista niitä enää. Italialainen totesi, että eivät suomalaiset kuulu eurooppalaiseen kulttuuriin siitä yksinkertaisesta syystä että Suomella on metsät ja sen ihmisillä suora suhde luontoon, mitä italialaisille ei ole ollut vuosituhansiin enää.

Se mikä kumma Suomi sitten on, jääköön mietittäväksi. Kutsutaanhan sitä pikku-Amerikaksikin.

Välimeri ei ole paikka jonne mennään purjehtimaan, vaikka joku Göran Schildt voisi väittää vastaan. Välimeri on kuin suunnaton vesisoikko, jonne on heitelty hiekkaa, kiviä, sikin sokin, ja ihmiset suuntaavat kiveltä toiselle, pitkin rannikoita, saarelta saarelta hyppien. Esimerkiksi Maltan saari on historialtaan varsinainen jatkumo: Ashtarten temppelin päällä on Neitsyt Marian kirkko. Kaikkein alimpana on kuitenkin ikivanha lihavan naisen muotoon tehty temppeli, jonka iästä ei ole tarkkaa tietoa.

Meni minne tahansa Välimeren alueelle ei voi välttyä ihmettelemästä sitä miten välinpitämättömästi ihmiset käveleksivät  satoja metrejä syvän historian päällä. Paikoilla jonne yksikään kuoppaan unohtunut arkeologi ei ole huomannut vielä unohtua.

Wienin piiri ja Triesten kulttuuripakolaiset

Lopulta niin kuin varmaan kuka tahansa Euroopasta vakavissaan kirjoittava päätyy juutalaisten asemaan. Mutta sitä ennen on paljon muutakin.

On kuuluisa  1900-luvun alun Wienin piiri, jonka jäsenet kuten Gustaf Mahler, Egon Schiele, Ludwig Wittgenstein, Sigmund Freud ynnä monet muut istuksivat paikallisissa kahviloissa. Sitä atmosfääriä ei Wienissä enää ole, Wienistä on tullut keskiluokan, myös Japanin keskiluokan, turistipaikka.

Sen sijaan historiaan on unohtunut vapaakaupunki Trieste, kauppakaupunki, joka toivotti tervetulleeksi kaikki mahdolliset ihmiset.  Kirjailijoista Salmén mainitsee Italo Svevon, James Joycen ja Rainer Maria Rilken. Tässä yhteydessä tuli mieleeni, että naiset olivat jääneet kaiken aikaa taustalle. Heitä ei kirjassa juuri ole, paitsi sivulauseissa. Joycen Nora-vaimoparka odottelemassa neuroottista miestään kapakka-bordellireissuista kotiin.

Oli siis aika jolloin miehet hoidattivat neurooseitaan kapakoissa ja bordelleissa. En ole huomannut että se aika olisi milloinkaan loppunut.

Suosittelen sivulukemistoksi pienen opuksen: Françoise Giroudin erinomaisen elämänkertaromaanin Alma  Mahler, nainen joka teki rakastamisesta taiteen. (Otava 1988). Kirjassa kerrotaan, mitä kaksinaismoralistinen Wien teki naiselle joka tahtoi olla tosi itselleen ja elämälleen. On toki paljon muitakin kirjoja, jotka olisi luettava tämän opuksen ohella.

Salménin olisi ehdottomasti pitänyt lisätä tähän kirjaan bibliografia. Onhan siinä vaivaa, mutta se olisi palkinnut tunnollisen lukijan kokonaisella kirjastolla.

Yksi kirjan teemoista on romantiikan ajan ajatukset, heistä erityisesti filosofit, kuten Herder ja Spengler. Wittgensteiniakin Salmén kutsuu romantikoksi, suorastaan mystikoksi, mikä määritelmä jäi minua vaivaamaan. Eikös hän ollut looginen positivisti? Minusta sekä Egon Friedel että etenkin Auerbach ovat selvemmin romantikkoja.

Salmén ei arvota romantiikkaa mitenkään erityisesti, mistä kiitos.

Mutta holokaustiin tämäkin kirja johtaa, ja varsinkin kuvauksessa Triesten pitkästä historiasta kulttuurien sekoituksena. Tulevan juutalaisten hävityksen syntypaikaksi tässä nimetään Itävalta. Olihan Wienissä muuan ryysyköyhä Adolf Hitler nuorena miehenä hanttihommissa. Itävallan rappio puolestaan tietenkin liittyy suoraan kaksoismonarkian ja Habsburgien rappioon.

Mikä palatsi?

Mutta kirjan nimi? Palatsi Bosporin rannalla? Paikka missä itä ja länsi kohtaavat, siinä on äärettömän ruma ja mahtipontinen palatsi, joka pilaa näkymän mereltä päin. Vallan symboli, ehdottomasti. Mutta se yhdistyy seuraavaan kirjassa olevaan määritelmään, joka tuntuu oikealta: "Poliittiset ideologiat eivät koskaan ole esteettisesti neutraaleja.".

En ole nähnyt Bosporin rantapalatsia, mutta olen usein tullut Helsinkiin Suomenlinnan lautalla ja katsellut Suomen suuren arkkitehdin, Alvar Aallon kammottavaa Enso-Gutzeitin taloa. Talo on jo yksistään ruma, minusta on Carraran marmorin halveksuntaa peittää semmoinen laatikko jalolla kivellä. Sen lisäksi sen paikka Katajanokalla on ehdottomasti väärä.

Mutta se saa minut myös muistamaan, kuinka joku vuosi sitten Enso joutui perääntymään yrittäessään hakata Brittiläisen Columbian ikimetsiä, Haida-intiaanien pyhiä metsiä. Suuri ja mahtava yhtiö perääntyi intiaanien edestä. Tosin toisaalla he sitten onnistuivat hakkaamaan Amazonasin alueen metsiin ison aukon ja istuttamaan eukalyptus-metsiä sijalle.

Haidat olisi pitänyt tuoda paikalle taistelemaan ihmisten oikeudesta metsiinsä ja maihinsa. Mutta se on jo varmaan eri tarina. Euroopan Suomen ja alkuperäisväestön törmäyspiste, jossa voi käydä miten tahansa. Tähän saakka alkuperäisväestölle on käynyt aika huonosti. Myös Suomen saamelaisille.