Kirjat

MIES VAILLA OMINAISUUKSIA

Marjatta Ripsaluoma

Jörn Donner kirjoitti vuonna 1988 poliittisen muistelmakirjan nimeltä Vastavirtaan, jossa hän pyysi vähän tilaa hengittää (keneltä?), vaikka niin eduskunnassa olikin.

Nyt Donner on lopettanut Anders-fiktiosarjansa, joista yhdestä osasta, Angelan sota, tehtiin elokuvakin. Viimeisen 11. osan, nimi on Petollinen sydän.

Sydämestä ja sen huojuvasta rakkauden tarpeesta, joka sekoittuu milloin seksiin, milloin rahaan, milloin politiikkaan, on ollut kyse koko sarjan ajan.

Oikeastaan Petollinen sydän on jatkoa poliittisiin muistelmiin. Se on fiktiota, jonka sisällä on mahdollista sanoa paljon enemmän kuin muistelmissa. Eräs kirjan henkilöistä, Veevee, muistuttaa Paavo Väyrystä. Kirja kertoo miksi Veevee ei menestyksekkään ulkoministerin uransa jälkeen päässyt lopulta edes presidenttiehdokkaaksi.

Poliitikon tausta selitetään monimutkaisin kääntein. Moralismia ei kuvaan mahdu, koska ei päähenkilökään ole puhdas pulmunen oltuaan pankinjohtajana laman myötä kaatuvassa pankissa. Toisaalta poliitikot ja pankkiirit ovat uhreja, toisaalta he ovat loisia, jotka kahmivat rikkauksia sisäisen tyhjyytensä peitoksi.

Päähenkilö on mies vailla tulevaisuutta. Hänestä tulee ihmisen kuori, joka sattumoisin tutustuu naapuriinsa ja joutuu salaisuuksien säilyttäjäksi. Kirjassa vilisee naisia, joiden osana on olla käyttötavaraa enimmäkseen.

Kirjasarja käsitteli Andersin sukua, jota tässä kirjassa edustaa vain yksi henkilö, nuori naisfinanssinero, joka tahtoo tietää miten kävi suvun omaisuuden, ison tehdasryppään. Päähenkilö sen sijaan on juutalainen, joka ei tee numeroa juutalaisuudestaan isänsä tapaan.

Mikään korruptiossa, irstailussa, vallanhimossa ei jaksa hämmästyttää miestä vailla ominaisuuksia. Aivan lopussa varjonaan kunnallispoliittiskaupallinen kähmintä, jota edustavat kaivinkone, iso kuoppa ja uusi raha, rakkauden mahdollisuus luo aivan vähän valoa pitkään talveen.

Paremman puutteessa sitä kai voisi kutsua toivoksi.

Kirja olisi kaivannut karsintaa: siinä on toistoa, kieli on suhteellisen sävytöntä, niin kuin ihmisetkin. Tapahtumat eivät irtoa kokoharmaasta taustastaan.

Kirjan kieli on poimuilevaa ja raskasta. Sillä pystytään ajoittain määritelmänomaisesti kuvaamaan, miten merkkihenkilöt kiemurtelivat laman jälkeen vastuusta:

"Huomatkaa, hänet vapautettiin kaikista suoranaisista epärehellisyyttä koskevista syytteistä, hänelle annettiin anteeksi pääosa hänen veloistaan, ja kun hän sitten kirjassaan sanoutui irti koko jutusta osoittamatta vähäisintäkään mea culpa merkkiä, hänet katsottiin kaikissa kohdissa puhdistetuksi, kun hän lisäksi saattoi osoittaa, että hänen yhteiskunnalle aiheuttamansa menetykset olivat minimaalisia verrattuina suurpankkien institutionaaliseen ja systemaattiseen toimintaan."

Kirjan suomentaja Rauno Ekholm tuntuu paikoin hukkuneen kielen koukeroihin. Ylläolevassa esimerkissä jää leijumaan ilmaan koko juttu, eli: mihin viitataan?

Jörn Donner: Petollinen sydän. Otava 2001, 349 s.