Kirjat

MUTTA KUKA MÄÄRITTELEE NAISEN?

Feminismin peruskirja jälleen suomeksi

Marjatta Ripsaluoma

Lukeakseen Simone de Beauvoirin kirjan Toinen sukupuoli, ei juuri tarvitse tuntea sivistyssanoja. Suurin osa tekstiä on aivan tavallista kieltä. Ainoastaan kaksi termiä on tunnettava, nimittäin naisen ja miehen oleminen voidaan määritellä hyvin yksinkertaisesti kahdella käsitteellä:

"Naiseus, immanenssi: (lat. immanere= sisältyä johonkin), jossakin oleva, ei omia rajojaan ylittävä.

Mieheys, transsendenssi: ylimaallisuus, -aistillisuus, tuonpuoleisuus, riippumattomuus" (Itkonen:Kieliopas 1982, Uusi sivistyssanakirja, 1988)

Naiseus määritellään itsensä sisällä olevana ja mieheys itsestään riippumattomana. Toiseus perustuu juuri näihin yhteiskunnallisiin käsitteisiin. Aivan kirjan lopulla de Beauvoir sanoo, että erilaisuudessaan myös mies voi olla Toinen riippuen yhteiskunnallisesta tilanteesta ja kulloisestakin kulttuurista.

Itse käsite näyttää saaneen alkunsa Ranskan yliopistoväen, erityisesti psykoanalyytikkojen piiristä. Ilmeisesti toiseus oli jollakin tavalla ilmassa. Ainakin Jacques Lacan oli luennoissaan käyttänyt sitä. Hän laajentaa teksteissään toiseuden käsitettä sukupuolesta riippumatta kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. de Beauvoir mainitsee Lacanin , joka käyttää toiseus-käsitettä luennoissaan. Lacanin luennoista koottu Écrits, hänen pääteoksensa, ilmestyi myös suomeksi myös Kristeva-suomennoksista tunnetun Pia Siveniuksen kääntämänä.

Nainen "Toisena" eroaa aika ratkaisevasti muista "Toisista". Nainen ei ole muukalainen yhteiskunnassaan, vaan asuu ja elää yhdessä "orjuuttajansa", miehen kanssa. Juuri tämä tosiseikka tekee naisen elämän aika tavalla monimutkaisemmaksi kuin esimerkiksi ulkomaalaisen elämä. Somali voi tultuaan huonosti kohdelluksi vedota rikoslakiin, mutta nainen saattaa joutua taistelemaan vuosikaudet henkisesti tai fyysisesti julmaa aviomiestä vastaan ilman että hän voi tilanteelleen mitään.

Useimmiten hän ei uskalla voida.

Toinen sukupuoli on klassikko. Se on käännetty useimmille kielille. Myös nykyfeministit ovat ottaneet de Beauvoirin ajatuksista itselleen ponnahduskohdan. Kirja on kirjoitettu 1949, yksi sen syntyyn vaikuttavista syistä on optimismi, joka levisi sodan päättymisen jälkeen raunioituneeseen Eurooppaan. Naiset toivoivat saavansa viimeinkin aseman täysivaltaisina kansalaisina.

Ennen sotia naisen asemassa olikin paljon enemmän epäkohtia kuin sotien jälkeen. Yksi tärkeimmistä oli aborttikysymys. Abortti oli kielletty useimmissa maissa. de Beauvoir viittaa myös usein Neuvostoliittoon puhuessaan naisen asemasta. Sieltä kulkeutui tietoja naisen ehdottomasta tasa-arvoisuudesta, joista esimerkkinä oli aborttivapaus.

Tässä vain jää miettimään, mitä de Beauvoir sanoisi islamilaisen fundamentalismin maista, joissa naisilta on viety lähes kaikki yhteiskunnalliset oikeudet.

Kirja alkaa perusteellisella selvityksellä naisen aseman historiasta. de Beauvoir jättää auki kysymykseen mahdollisesta muinaisesta matriarkaatista. Myöhemmät feministit ovat pallotelleet kysymystä edestakaisin. Jotkut arkeologit ovat olettaneet naisvallan olleen olemassa esimerkiksi Anatoliassa ( Ks. esim. Eisler, 1988), mutta yhtä monet arkeologit sanovat, että varmaa tietoa menneisyyden yhteiskuntarakenteesta ei voi olla saatavissa.

Totta on joka tapauksessa, että naisjumaluus on ollut hyvin tärkeä neoliittisissa yhteiskunnissa. Esimerkkinä siitä on esimerkiksi Willendorffin Venus. Myös myöhemmät jumalattaret kuten Ashtarte ovat hedelmällisyyden jumalattaria. Jumalattarista on Välimeren kulttuureissa vain lyhyt matka siellä edelleen vaikuttavaan Neitsyt Maria-kulttiin. Neitsyt Maria tosin eroaa edeltäjistään ratkaisevasti: hän on alisteinen patriarkaalisille jumalille.

Naisen biologisesta olemuksesta puhuessaan de Beauvoirin teksti on auttamattoman vanhentunutta. Samoin voi sanoa psykoanalyyttisistä teorioista. Freud on tietenkin tärkeä, mutta nykyfeministit ovat kritisoineet hänen naiskäsitystään ja johtaneet kritiikin jopa juutalaisuuden patriarkaaliseen asenteeseen.

Kirja on siis jossain määrin historiallinen kuriositeetti. de Beauvoir käyttää paljon tilaa miettiessään naisen seksuaalisuutta. Juuri seksuaalisuudessa, naisen immanenssissa, on toiseuden perusolemus. Hänen argumenttinsa on sama joka voidaan esittää nykyäänkin: miehen ja naisen tasa-arvo ei suinkaan tapa seksuaalisuutta, niin kuin patriarkaalisissa kulttuureissa on usein sanottu.

Tietenkin esimerkit elävästä elämästä ja kirjallisuudesta ovat suureksi osaksi Ranskasta. Kirjailija viittaa usein maihin, joissa asiat ovat paremmin, Yhdysvaltoihin, Neuvostoliittoon ja Pohjoismaihin. Myös tässä suhteessa tilanne on varmaankin muuttunut. Tuskin ranskattaret ovat jääneet osattomiksi 60-70-lukujen emansipaatioliikkeistä.

Viittaukset Yhdysvaltoihin ovat hämmentäviä. Maa on kuitenkin se maa maailmassa, jossa päivähoito, terveydenhuolto ja muu sosiaalinen infrastruktuuri on edelleen järjestämättä.

Kirjalle olisi ollut hyväksi että kustantaja olisi uusintapainokseen lisännyt suomalaisen alkupuheen, jossa olisi käyty läpi kirjan ongelmallisia kohtia ja kiinnitetty huomiota esimerkiksi biologisen tiedon lisääntymiseen sitten vuoden 1949.

Pätevä ja asiallinen suomennos on Annikki Sunin, ja hän on kirjoittanut joitakin kommentteja viitteiksi, mutta viitteet eivät aivan riitä kirjan tuomiseksi ajan tasalle. Ajantasaistaminen ei kuitenkaan liene suomentajan asia.

Feministisen kirjallisuuden lukijoille Toisen sukupuolen uusintapainos on ilman mutta ilolla tervehdittävä asia. Kirja on perusteos ja siihen sietää palata.

Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli. Tammi 1999 [alk.1949, 1980], 420 s.