Kirjat

ELÄVIEN KIRJOISSA

Marjatta Ripsaluoma

Jaan Krossilta on ennen tätä suomennettu yksi esseekirja. Se tarkoittaa Krossin tapauksessa sitä, että tekstit eivät ole romaanin mittaisia. Se ei tarkoita sitä että tekstit olisivat oppineita esseitä esimerkiksi kirjallisuudesta, lainkäytöstä tai historiasta.

"Halleluja" on lähinä lyhytproosaa. Mutta lyhytproosa kattaa myös eesseetyyppisiä tekstejä. Kross itse sanoisi tähän että ota siitä nyt sitten selvää.

Kirja on paksu, siinä on muistelmien leima. Muistelmia ei Kross ole koskaan kuitenkaan luvanut kirjoittaa. Hän pitää siitä, että voi kirjoittaa fiktiivisistä henkilöistä. Sillä tavoin hän pääsee lähemmäksi todellisuutta.

Vaikka olisi kuinka epämuodikasta minusta on syytä muistaa että Viro oli aivan äskettäin miehitetty maa. Viron 20- ja 30-luvun mittaista itsenäisyyttä ei nimittäin koskaan kumottu. Maa vain liitettiin Neuvostoliittoon voittajan oikeudella.

Luten muistamme, ensin Baltian yli kävelivät ruskeapaidat ja sitten punapaidat. Suomi säästyi miehitykseltä, vaikka täällä sodan aikana olikin saksalaisia joukkoja.

Samanlainen tarina olisi kerrottavissa miltei mistä tahansa keskieurooppalaisesta maasta: sodanaikaiset viimeiset rintamalinjat vahvistettiin kylmän sodan rajoiksi.

Joissakin Krossin teksteissä kuuluu selvästi katkeruus suurta ja rikasta länttä kohtaan, joka myi talousihmeen hinnalla Baltian.

Realisti ja humanisti

Jaan Kross on realisti. Hän ei käytä myyttejä purkaessaan maansa ahdistusta niin kuin esimerkiksi Christa Wolf teki mestarillisessa Medeiassaan. Krossia voisi verrata muihin GULGin raportoijiin, vaikka Solzhenitsiniin tai Sinjavskiin.

Ennen kaikkea Kross on humanisti, vaikka hänen fiktiiviset päähenkilönsä ovatkin opiskelleet Tarton yliopistossa lakia. Kirjan teksteissä puhutaan mm. latinaa, ranskaa, englantia, saksaa ja venäjää. Tarton yliopisto on kuuluisa humanistiyliopisto, jossa esimerkiksi varhain kuollut Henri Parland opiskeli. Tarto on myös jo 20-luvulta lähtien eräs Euroopan semioottisen tutkimuksen keskus.

Krossin tekstit oat täynnä ironiaa, joka leikkaa viiltävimmän terän vainojen hirvittävyydeltä. Kirjaa lukiessa tulee todentotta mieleen mikä Suomi on puhumaan Baltian maiden Nato-jäsenyydestä. Ei suomalaisia kuskattu massoittain Siperian leireille.

Itsenäisyytensä menettäneen maan älymystön oli pakko kukistaa jatkuva alakulo huumorilla. Mutta tehtävänsä älymystö ymmärsi kaiken aikaa: kieltä ja kulttuuria oli pidettävä yllä, maan allakin.

Jaan Kross: Halleluja. WSOY 2001. 333 s.