Kirjat

AIVOTUTKIJA ASIALLA: YHTEISÖLLISYYS PELASTAA

Marjatta Ripsaluoma

Tuntuu hyvältä lukea tekstiä, joka on kirjoitettu pätevällä suomen kielellä ilman turhaa tieteen koukeroisuutta, mutta jossa on tiukkaa asiaa yli parisataa sivua. Kirjailija on tieteen popularisoija. Se on ihmislaji, jota ei ole tarpeeksi. Tuskin yliopistotkaan panostavat tutkijoiden valmiuksiin käydä vuoropuhelua nk. suuren yleisön kanssa.

Kirjan kirjoittaja on Markku T. Hyyppä ja kirjan nimi on Aivot ahtaalla.

Vielä paremmalta tuntuu se, että Hyypällä ei ole tarvetta yrittää saada omaa lehmää ojasta, vaan hän voi olla aivan niin kriittinen kuin haluaa. Hän on tutkija kyllä ja osallistuu varmasti keskusteluun muun muassa Suomemme maan ihmisten aivojen kunnosta, mutta hän ei näytä tuntevan halua laulaa jotakuta muuta tutkijaa suohon.

Sen vuoksikin kirjaa on miellyttävä lukea. Vapaan markkinatalouden kilpailusta on mukavaa löytää aina välillä hengähdystauko.

Aivotutkimusta sivuavia lukukokemuksiani ennen tätä kirjaa ovat olleet mm. Daniel Dennett'n The Mind's I (1981), Timo Järvilehdon Ihminen ja ihmisen ympäristö (1994) ja Scientific Americanin aivotutkimuksen teemanumero vuodelta 1994.

Hyyppä aloittaa miettimällä mistä tieteestä lähtien pitäisi aloittaa aivojen ajatteleminen. Hän myös tuntuu ajattelevan koko ajan kuka puhuu. Tutkija - oli hän sitten luonnontieteilijä tai humanisti - voi usein vaikuttaa tutkimuskohteeseensa tahtomattaankin.

Positivismin kriisi on eräs lähtökohta. Käyttäytymistieteille ei pidä asettaa luonnontieteellisiä vaatimuksia - mutta silti on pitäydyttävä kaiken tieteen ytimessä: tuloksia on pystyttävä koettelemaan.

Aivoja pyritään sieluttamaan, niitä mystifioidaan, ja toisaalla taas aivot kuvitellaan tietokoneen kovalevyksi, joka toimii ohjelmoidusti. Kognitiotieteilijöille Hyyppä haluaa muistuttaa ihmisen kokonaisvaltaisuudesta ja New Age- pseudotieteilijöille taas tutkimustulosten toistettavuuden tarpeellisuudesta.

Sielun paikkaa ei ole löydetty. Hyyppä - kuten moni muukin - nimeää viime vuosisadan erääksi suurimmista oivalluksista alitajunnan löytymisen. Sigmund Freud julkaisi Unien tulkinnan vuonna 1900.

Eri tieteitä miettiessään Hyyppä tulee maininneeksi paljon tutkijoita. Valitettavasti kirjassa ei kuitenkaan ole bibliografiaa. Se olisi ollut välttämätön näinkin laajan kirjan lukemisessa. Kunnon kriittinen lukija kun mielellään kävelisi tiedekirjastoon etsimään kulloinkin käsiteltävää tutkimusta.

Hyyppä kirjoittaa rauhallisesti mutta toisinaan terävästi. Kirjan lopussa hän äityy saarnaamaan. Mutta aivan syystä kyllä.

Hän miettii luonnontieteen ja lääketieteen suhdetta ja päätyy toivomaan että lääkärit ottaisivat oppia oikeilta kansanparantajilta (kuten Kaustisen nikamanniksauttajilta), jotka uskaltavat ja osaavat koskettaa potilasta. Hän toivoo myös että kansanparantajat opiskelisivat ahkerasti sen mitä lääketieteestä olisi oppimista.

Hän toistaa että ihminen on ekologinen suure ja suorassa yhteydessä ympäristön kanssa. Sen vuoksi lääketieteen ja parantamisen pitäisi keskittyä ihmisen ekologisen tasapainon varjelemiseen.

Hyyppä tulee ihmetelleeksi Vaasan seudun suomenruotsalaisten alhaista kuolleisuutta ja hyvinvointia, ja rupeaa tutkimaan sitä. Kyseessä ei ole tulotasoero, vaan suomenruotsalaisten keskuudessaan korostama yhteisöllisyys, joka auttaa ihmisiä elämään tasapainossa ympäristönsä kanssa. Sitä ehkä sopisi kutsua naapuriavuksi. Jostakin syystä suomenkieliset ovat sen unohtaneet.

Alice Miller, lapsipsykiatri, on todistanut että lapsuustraumat kestävät koko elämän. Hyypän saarna päättyy tuomitsemaan lapsiin kohdistuvan henkisen ja fyysisen väkivallan.

Hyyppä ajattelee että Suomen miesten EU:n mittakaavassa korkea kuolleisuus on tulosta väkivaltaisesta ja alistavasta kasvatuksesta. Laki ei ole lopettanut ruumiillista kuritusta. Eivätkä lapset kykene yksin puolustamaan oikeuttaan fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen.

Tässä kohden jäin miettimään, miten on laita lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon Pohjanmaalla. Onko sitä, riittävätkö resurssit, varjellaanko uutta sukupolveamme?

Markku T. Hyyppä: Aivot ahtaalla. Otava 2001, 219 s.