Kellosalo

RESEPTEJÄ ELÄMÄNTILANTEISIIN?

Marjatta Ripsaluoma

Toki olen lukenut Juhani Kellosaloa. Etenkin hänen runojaan joita löytyy Pohjanmaan kirjastoista kiitettävästi, ehkä senkin vuoksi että hän on keskipohjalainen. Mutta ne ovat kyllä Suomen runoutta parhaimmillaan.

Tässä on kirja joka on rakenteeltaan erittäin oivaltava. Siinä on otsikkona Kymmenen, kannessakin valkoisella 10. En osannut arvata että katkismusta tässä joutuu opiskelemaan. Mutta tässä ovat käskyt:

Tässähän on kuin runo. Mutta seuraavalla sivulla lukeekin: Mitä ne merkitsevät. Jokainen kymmenen säettä on siis tavallaan tekstin otsikko. Alaotsikoksi Kellosalo on kirjannut: Proosallisia selityksiä.

No, ne eivät ole runollisia ne selitykset, vaan suoraa kerrontaa repliikein höystettyinä. Mutta sen lisäksi ne ovat proosallisia siinä puhekielen merkityksessä että ylätyyliä ei tarvitse odottaa: tämä ei ole papin sanaa.

Juutuin hyväksi toviksi miettimään käskyjä. Ne näyttävät sisältävän paradokseja ja mahdottomuuksia. Miten voi sanoa peräkkäisissä käskyissä että "Kulje halusi suuntaan." ja sitten "Väistä sitä mihin himosi vetää."?

Että kirja olisi ollut alkaapäätä täydellinen, olisi kannen pitänyt olla erilainen. En ymmärrä minkä vuoksi etusivulle piti sijoittaa kustantajan yleensä takaliepeelle keksimä mainoksen tapainen luonnehdinta teoksesta. Ei sitä tarvittu sotkemaan yksinkertaista typografista oivallusta jossa on kirjailijan nimi, otsikko Kymmenen, alaotsikko ja valkoisella alla 10.

Kirjan kannen värit ovat kirkollisen puisevat ja tönköt: kahta ruskean sävyä viiruna, sitten vaaleanvihreän vaaleanruskean sekoitusta etusivulla.

Proosalliset selitykset koskevat ihmisten toiveita, haluja ja täyttymyksiä. Pääosassa on Suomen tyhjenevät maaseutu, tässä murretta myöten keskipohjalainen. Keskipohjanmaan paikkakuntaa ei mainita, mutta paljon tässä on samaa kuin toisen keskipohjalaisen, Heikki Niskan runoissa. Niska on myös hyvä kokki, tosin asunut Helsingissä jo vuosia.

Autenttiselta murre kuulostaakin. Etuliepeessä kerrotaan että Kellosalo on lääkäri-kirjailija. Sen tiedän että ei hän iltalehdissä rieku. Tekstikin vaikuttaa tarkalta kuin kirurgin viilto.

Jos ihminen elää maalla lapsuutensa ja hän osuu saamaan samalla hyviä ystäviä ja hyviä harrastuksia, kaipaus jää. Kirjassa on sekä entisiä tyttöystäviä että vanhan rokkibändin jäseniä. Hauskassa Kolmannessa käskyssä kerrotaan tarina siitä, miltä tuntuu olla juuri sieltä kotoisin oleva kirjailija, jonka kirjaston vierailuun tulee peräti kaksi keski-ikäistä naiskynäilijää ja yksi juoppo. Käskyn otsikko on outo: "Älä anna pyhän rauhan mennä ohitsesi.". Tarkoittiko se tyhjenevää raittia, joka on parasta nähdä auton takapeilistä?

Käskyjen selitysten henkilöt kulkevat limittäin ja lomittain ja hyvin läsnäolevina kaikissä osastoissa. Sydäntäriipaisevin on Kahdeksannen käskyn kertomus nuoresta naiskirurgista joka joutuu vanhemman mieskollegan kiusattavaksi. Tarina on se tavallinen: perhe päättää muuttaa opiskeluiden jälkeen sinne missä kummallakin puolisolla on töitä. Kiusaajan julmuus on tietoista ja harkittua, sisältää myös aivan selviä hoitovirheitä. Viidennessäkin käskyssä ollaan sairaalassa, kroonikoiden mielisairaalassa. Hoitaja on päässyt/joutunut ilmaiseksi työvoimaksi sivarina toivottomien keskelle. Sairauksille löytyy sivarin mielessä lopulta sanakin: putoaminen.

Sairaalajaksot ovat globaalin markkinatalouden todellisuutta: hoitotyö on sitä turhaa kapitalistisen voitonmaksimoinnin näkökulmasta. Juuri näitä tarinoita on myös Juha Siltalan opuksessa Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Jos näistä joku kirjoittaisi totena, ei fiktiona, joutuisi raastupaan vähintään solvauksesta. Ja tietenkin menettäisi työnsä.

Kellosalon kirjalle toivon lukijoita. Etenkin niistä piireistä joissa päätetään maaseudun autioittamisesta, hyvinvointiyhteiskunnan lopettamisesta, kaikesta siitä mistä globalisaatioraportit vaikenevat.

Mutta ehkä raporttien kirjoittajat ovat jo kasvattaneet paksun nahkan.

Juhani Kellosalo: Kymmenen. Proosallisia selityksiä. WSOY 2004, 224 s.