Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

 

 

Jean-Christophe Rufin: Globalia. Suom. Erkki Kirjalainen. Tammi. 2006, 529 s.

ILMASTOITU PAINAJAINEN

Marjatta Ripsaluoma

Otsikko on lainattu Henry Millerin 50-luvulla kirjoittamasta amerikkalaista elämänmenoa kuvaavasta teoksesta. Kirjasta ilmestyy tämän vuoden aikana uusi suomennos. Sekin kirja kannattaa lukea.

Jean-Christophe Rufin on uusi tuttavuus. Mielenkiintoiseksi hänet tekee siviiliammatti, lääkäri. Sen lisäksi hän kuuluu järjestöön nimeltä Lääkärit ilman rajoja, joka tarkoittaa vapaaehtoistyötä lähinnä Kolmannen maailman köyhien ja sairaiden parissa.

Kansilehden mukaan Rufin on kirjoittanut kaksi romaania ennen tätä, sen lisäksi esseekirjoja ja osallistunut tietokirjojen tekemiseen. Hän on saanut arvostetun ranskalaisen Goncourt palkinnon kirjastaan Rouge Brésil, jota samoin kuin muutakaan hänen tuotantoaan ei ole suomennettu.

Globalia ei ole oikeastaan tieteiskirja, vaan on aika hyvä, romaanin muotoon puettu esitys ihmiskunnan tämänhetkisestä tilasta.

Tulevaisuuden skenaariot

Ihminen on yksi eläinlaji ja sillä on samat tarpeet kuin muillakin eläinlajeilla. On oltava turvassa, on saatava tarpeeksi ruokaa, on tuotettava ja tuettava jälkeläisiä.

Ihmiset eroavat muista eläimistä suurten aivojensa vuoksi. Ajatuskyky on auttanut lajia levittäytymään näinkin tehokkaasti ympäri maapallon ja voittamaan muut lajit. Harvoin tiikeri enää syö ihmistä, sen sijaan tiikeri alkaa olla lajina mennyttä ihmisen vuoksi.

Globalia-nimestä tulee tietysti mieleen globalisaatio, joka on uusi nimi uuskolonialismille. Maailma jakautuu entistä jyrkemmin köyhiin ja kärsiviin ja ylettömän rikkaisiin. Parhaiten sen näkee maapallon pohjois-etelä -suhteessa. Tosin väestö alkaa jo vähentyä esimerkiksi Kiinan yhden lapsen politiikan vuoksi ja Intiakin jo sentään on ruuan viejämaa, vaikka siellä edelleen ovat köyhät keskuudessaan, kastista riippuen.

Rufin on luonut hermeettisen, turvallisen Globalian, jossa puhutaan uuskieltä. Nopeutettu urakierto tarkoittaa potkimista pois töistä, asumista pienessä kolossa vailla kontakteja kanssaihmisiin. Paratiisin enemmistö sentään saa rauhassa katsella monitoimilaitettaan ja seinänkokoisia televisioitaan.

Ray Bradbury kirjoitti ja François Truffaut kuvasi tieteistarinan nimeltä Fahrenheit 451, joka on paperin syttymislämpötila. Globaliassa kirjat on viety kellareihin, mutta sotilaat ja turvallisuuspäälliköt ovat epäluuloisia tämän Walden-verkoston suhteen. Verkostolla on kirjassa ratkaiseva merkitys.

Walden oli nimeltään amerikkalaisen Henry Thoreaun kirja, joka edelleen herättää ihmisiä miettimään luonnon ja ihmisen välistä suhdetta.

Vanhuus ja viisaus

Jo Isaac Asimov Säätiö- ja Imperium-tieteissarjoissaan kirjoitti niihin ikivanhoja ihmisiä, joilla on uusittu miltei kaikki ruumiinosat. Rufin kehittelee ajatusta edelleen: lapsia ja nuoria ei enää tarvita. Koska maailman sekasorto oli paljolti ylikansoituksen syytä, niin Globalian hallitus tahtoo pitää lapsiluvun edelleen pienenä.

Globaliaa hallitaan uuskielen ja loputtomien hallituksen valvomien uutislähetysten avulla niin, että ihmisten enemmistö uskoo ilmastoiduissa maapallon saarekkeissaan olevansa onnellinen. Historia on tarkimmin varjeltu tiede, koska se saa tutkijan miettimään asioita. Kuka tahansa ei historiaa saakaan opiskella.

Terroriteot saavat ihmiset lujittumaan entistä enemmän yhteen, ja turvallisuuspalvelu kutsuu terroristeiksi epävyöhykkeiltä tulevia ihmisiä, vaikka todellisuudessa se järjestää autopommit itse. Siis lujittaakseen yhteiskuntaa.

Vasta aivan kirjan lopulla selviää keitä ovat vanhat ja viisaat. Sitä ennen näytetään miten käy kapinoijille, joita heitäkin syntyy.

Hallitus väittää että geneettinen perimä, vaikka se onkin sekoittunut täysin, on kapinallisen mielen syy. Lukija kyllä näkee, että olematon lapsista huolehtiminen tekee ne muutamat ja harvat syntymään sallitut onnettomiksi.

Aivan uudella tavalla, mutta Hollywoodin lännenelokuviin näkyyn vertautuvana, nähdään lopulta pari onnellista kulkevan kohti auringon laskua. Ja nimenomaan epävyöhykkeellä, jossa on tauteja, paljon lapsia, nälkääkin nähdään, ja josta Globaliaan viedään huumeita ja saastuttavaa energiaa.

Lajityyppi

Tieteiskirjallisuudessa on useimmiten outoja olioita, robotteja, huippuun vietyä automaatiota.  Kyllä niitäkin tässä on, mutta etupäässä Rufin on tahtonut kuvata tämän päivän onnetonta globalisoitunutta tilannetta.

Kirjailija jättää tulevaisuuden avoimeksi. Aivan samoin me emme tiedä keitä ovat terroristit, tai kuka isoveli meitä valvoo. Tosin harva sellaisesta on huolissaankaan, koska puhdas omatunto ja kylläinen vatsa tuovat hyvän unen.

Ne unettomat, jotka miettivät miten saataisiin hätäapua lähetetyksi esimerkiksi Afrikan kuivuudesta ja/tai sodista kärsiviin maihin, ovat harvassa.

Globalia ei ehkä tyydytä tieteiskirjallisuuteen perehtynyttä lukijaa. Siinä ei ole aivan tarpeeksi jännitystä. Tarinan käänteet ovat suurelta osin arvattavia. Tosin olen käsittänyt että "oikea" sci-fi-kirjallisuus on tavattoman normitettua.

Kirjan anti onkin poliittinen ja moraalinen. Ehkä olisi syytä herätä Ruususen unesta, meidänkin.