Isabel Allende

BUDDHISMIN LYHYT OPPIMÄÄRÄ YNNÄ MUUTA IHMEELLISTÄ

Marjatta Ripsaluoma

Oikeastaan kyse on synkretistisestä uskonnosta, jossa ovat sulassa sovussa kristinusko, buddhalaisuus ja new age -roska, kuten telepatia ja ennalta näkeminen. Sen lisäksi kirjassa on vahvoja kung-fu –elokuvien piirteitä.

Isabel Allende, joka on sukua Pinochetin ja CIA:n 1973 syrjäyttämälle Chilen presidentti Salvador Allendelle, on aloittanut aikuisten fantasiakirjojen lisäksi sarjaa nuortenkirjoja. Kultaisen lohikäärmeen valtakunta on nuorten sarjassa kolmas. Kirjoja voi lukea itsenäisinä osina.

Olen ollut viime vuosina tekemisissä aika paljon nuorten kirjoittajien kanssa. Yhteinen nimittäjä nuorten harrastamassa kirjallisuudessa tuntuu olevan fantasiakirjallisuus. Se saattaa ottaa suuntansa seikkailuromaaneihin aivan yhtä paljon kuin tieteisromaaneihinkin. Dekkareita ainakin minun tuntemani nuoret lukevat vähemmän.

Vetävä tarina

on tietenkin pienin vaatimus mikä nuorten kirjoille pitää asettaa. Allende on hyvä tarinankertoja. Sen lisäksi, kuten sanottu, hän sotkee niin paljon erilaisia uskonnollis-filosofisia asioita keskenään, että kirja ei anna kovinkaan paljon maailmankatsomuksen rakennusaiheita sen paremmin nuorille kuin vanhemmillekaan lukijoille.

Se että Allende on best seller-kirjailija ei tässä tapauksessa kuitenkaan vähennä kirjojen vetovoimaa. Kyllä kunnon seikkailu on kunnon seikkailu, ja nuoret osaavat erottaa kyllä mikä on todellisuutta ja mikä mielikuvitusta.

Tässä kirjassa matkustetaan Himalajalle. Vanhemmalle lukijalle tulee etsimättä mieleen Allenden edeltäjä, belgialaisen Hergén sarjakuva-albumi nimeltä Tintti Tiibetissä.

Jetit ovat paikalla, samoin buddhalaismunkit, jotka ovat oppineet mietiskelemällä keskittymään yli-inhimillisiin suorituksiin, kuten hirvittäviin loikkiin ja jousella ampumiseen kertaakaan epäonnistumatta.

Kirja on tavallinen hyvät-pahat –kertomus, jossa paha saa palkkansa. Suuri filosofinen kysymys kuuluu: pitääkö meidän välttämättä uskotella nuorille että näin on?

Kääntäjä Sulamit Hirvas kirjoittaa hyvää suomea. Jäin miettimään kuitenkin vierasperäisten sanojen käyttöä. Kuinka moni aikuisistakaan tietää mitä on agnostisismi? Pitääkö luottaa siihen, että ihmiset osaavat käyttää sanakirjoja?

Isabel Allende: Kultaisen lohikäärmeen valtakunta. Otava 2003, 360 s.

Pääsivu