Omakuva

Marjatta Ripsaluoma

Elämää ja kirjoituksia

Ihminen

JOTAIN SELITTÄVÄÄ IHMISKUNNAN ALKUHÄMÄRISTÄ

Lehdissä ja kirjoissa ja missä muutama ihminen tapaa toisensa puhe kääntyy usein sen päivittelyyn, että eletään 2000-lukua ja ihminen käyttäytyy kuin raakalainen.

Tämän syksyn romaanissaan Saari  Maarit Verronen miettii sukupolvien mittaa ja yhtenä mittana kertoo raiskatusta ja tapetusta nuoresta Marketasta Isonvihan aikaan. Tappajat olivat silloin kauheita kalmukkeja, mutta yhtä hyvin olisi voinut olla kyse kahden heimon välisestä riidasta tai muusta sisällissodasta.

Ei ole siis syytä viitata Jokelan tai Myyrmannin nuorten miesten vihaan. Se viha on ollut aina olemassa. Todennäköisesti viha kulkee myös naislinjaa, mutta hiljaisemmin hivuttamalla. Vaikkapa sotilaita kasvattamalla, pojista. Oppivat siinä mallin tytötkin.

                                        * * *

Elias Canetti oli kirjailija, jota riivasi sama kysymys. Se on varmaan riivannut ihmisiä yhtä kauan kuin heitä on yhteisöinä ollut olemassa. Canetti ei ole siis tiedemies. Silti hän päätti käyttää 15 vuotta elämästään ihmisyhteisön tutkimiseen ja kirjoitti sitten aiheesta kirjan nimeltä Joukko ja valta (Masse und Macht, 1960), jonka on suomentanut Markus Lang vuonna 1998 (Loki-kirjat). Suomentajan tehtävä ei ole ollut helppo, koska Canetti käyttää käsitteitä joita juuri sellaisina, eksakteina, ei ole suomessa. Kirja on massiiviset 618 sivua, lopussa on kattava kirjallisuusluettelo.

Canetti teki niin että pilkkoi ensin ihmisyhteisön aivan pieniin palasiin. Mistä lähtee joukko, entä mistä lähtee toiminta? Mistä johtuu joukon käsittämättömiin kasvava raivo? Mistä johtuvat joukkojen kaksoissidokset?

Antropologia ja sosiologia antavat kirjalle vahvan selkänojan. Paikoin on mahdollista, että jostakin heimoperinteestä on jo olemassa uudempaa tietoa, mutta perusta tuntuu niin perusteelliselta ja aukottomalta, että itse kukin voi kävellä kirjastoon ja katsoa mitä uutta tietoa on kerätty esimerkiksi joistakin Australian aboriginaaliheimoista kuten tasmanialaisista (valkoisten sukupuuttoon tappamista ei taida enää saada uutta tietoa!) tai bushmanneista. Ja muuttaako uusi tieto tämän kirjan käsitteellistä pohjaa?

Tuskin muuttaa.

Vaikuttaa siltä että hyvät ja huonot ajat ovat vaihdelleet aina. Ihmiset ovat myös aina pelänneet kuolemaa ja siitä syystä keksineet keinoja välttää kuolleiden kummittelu ja suoranainen pahantahtoisuus. Ihmiset ovat aina löytäneet toivon uutta satoa odotellessaan tai puhvelilauman tuloa kuulostellessaan.

Suurin toivo ovat olleet lapset, jotka ovat ehtineet tulla osaksi heimon sukupolvien ketjua.

                                        * * *

Toisaalla olen kirjoittanut mayojen eepoksesta nimeltä Popol Vuh ja nyt Canettia lukiessani hämmästyin huomatessani että Australian alkuperäisasukkailla on ollut samanlaisia käsityksiä kulkemisesta alisessa maailmassa kuin muinaisilla mayoilla -   tai suomalaisilla ja heidän sukukansoillaan.

Alisesta maailmasta haettiin neuvoja.

Aggressioiden vähentämiseen on myös aina yhteisöissä löydetty keinoja, ennen kaikkea uskonnot. Ei kuitenkaan mitään pysyvää. On ehkä vain hyväksyttävä se tosiasia, että ihmislaji on yksi eläinlajeista, ja sen yleisin sääntö on syö tai tule syödyksi.

Valta lähtee omistamisesta, joko viisauden tai vaurauden. Ihmisen ei auta kuin toivoa että kulttuurievoluutioksi kutsuttu ehtisi ennen kuin ihminen onnistuu tuhoamaan elintilansa, rajallisen avaruudessa kelluvan pallon.

Siirtokunnasta Marsiin saa tietenkin haaveilla, mutta sen toteutumisen esteet ovat niin valtavat, että tuskin se toteutuu ennen kuin sodat tai luonnonkatastrofit tekevät ihmisestä (ja monista muista lajeista saman tien) selvää. Jääkö jäljelle ketään todistamaan edes joistakin hienoista inhimillisistä asioista, joita niitäkin on paljon, kuten tämä kirja?

Canetti siteeraa Gabonin pygmien laulua:

Luolan portit

on suljettu.

Luolan portit

on suljettu.

Vainajien sielut kuhisevat siellä laumoina,

niin kuin kärpäsparvi joka tanssii illassa.

Kärpäsparvi tanssii illassa,

kun yö on pimennyt,

kun aurinko on mennyt mailleen,

kun yö on pimennyt,

kärpäsparvi.

Kuolleet lehdet liehuvat

myrskyn ulvoessa.

                              Nuoren vietnamilaisen buddhalaismunkin polttoitsemurha amerikkalaisten miehitystä vastaan vuonna 1967