Esa Sariola
VÄKITUKOT MIESTEN ASIALLA
Marjatta Ripsaluoma
Äskettäin oli lehdessä pikku-uutinen, jonka mukaan miehille ei ole suunnitteilla
hormonihoitoa andropaussin vuoksi. Tutkijat ovat sitä mieltä että testesteronin
lisäannokset voivat aiheuttaa vakavia sivuoireita. Uutisessa ei mainittu minkälaisia
vakavia sivuoireita menopaussin hormonihoito aiheuttaa.
Estrogeeniahan luvattiin naisille nuoruudenlähteeksi. Sittemmin (siis pahemmin ennalta
tutkimatta!) huomattiin, että hoito tuottaa muun muassa lukuisia syöpiä ja veritulppia.
Silti lääkärit ovat suurimmalta osin edelleen sitä mieltä, että naisen elämänlaatu
paranee hormoneja syödessä.
Nämä terveysuutiset tulivat mieleen miltei heti kun rupesin lukemaan Esa Sariolan
uutta romaania Miehelle kuuluu kaikki. Kirjahan on otsikkoa myöten andropaussin
kuvaus!
Väkitukko
on parhaita sanoja mitä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulta tulin oppineeksi. Se
kuvaa Sariolan henkilöiden persoonallisuutta ehkä paremmin kuin mikään hieno
psykologinen termi.
Sariolan henkilöt näyttävät saavan hysteerisluonteisia kohtauksia milloin
mistäkin. Kohtaukset ovat hauskoja: niissä pannaan kaikki sosiaaliset normit
päälaelleen ja ylistetään ihmisten luovaa hulluutta, niin kuin sitä aina pitäisi
ylistää.
Kirja on myös työpaikan sosiaalisten suhteiden mainio kuvaus. Tulee todistetuksi,
että jos ottaa tosissaan juonittelut ja kavaluudet, mitä jokainen vuorollaan harrastaa,
niin on kohta entinen työntekijä.
Se pärjää joka antautuu taistoon ikään kuin jalat ilmassa. Pää pilvissä, joka
tapauksessa. Innostusta ja tahtoa täynnä.
Vaimot miesten takana
Työpaikan miehillä on yksi ja sama ongelma: vaimot. He eivät voi ymmärtää,
miten se hellä ja hento olento, jonka kanssa mentiin naimisiin pari vuosikymmentä
sitten, on muuttunut kiukuttelevaksi kotityranniksi.
Tässä kohtaa kirjan outous onkin. Ehkä Sariolan tarkoitus oli humoristisesti
kuvailla Vihtori ja Klaara - syndroomaa? Tai kenties hän halusi kuvata, mitä
kauheuksia seuraa kun miehet ottavat takaisin menettämänsä vallan?
Jokainen kirjan mies on surkimus vaimonsa suhteen. Ainut pätemisen paikka heille
löytyy enää työstä. Näitä perheitä - kuinka hullunkurisia ne sitten ovatkin
- on vaikea selittää juorulehdistön terminologialla erilleen kasvamisesta ja uuden
rakkauden löytämisestä.
Eivätkös nykymiehet nyt sentään osaa puhua?
Tässä kirjassa eivät osaa. Ainut puhumisen paikka on uudessa projektissa, jonka
otsikko on: "Miehelle kuuluu kaikki". Ja se joka pelasi ja pelkäsi joutui
sitten työttömäksi.
En oikein ymmärrä miksi Sariola kirjoitti kirjan. Sehän on hyvin rakennettu ja
kieleltään loistava. Sariola halusi osoittaa nykymiehen ja -naisen tilanteen ja
hän päätyi käyttämään puujalkavitseistä tunnettuja kliseitä. Kai kuitenkin hänen
tasoisensa kirjailija olisi voinut yrittää mennä vähän pintaa syvemmälle?
Vai pitäisikö tämä lukea vain veijariromaanina?
Esa Sariola: Miehelle kuuluu kaikki. Otava 2003, 222 s.
